Kynsin ja hampain

Päätin lopulta nitistää ikuisuusflunssani, tavoistani poiketen, luonnonmukaisin keinoin. Napostelin päivällisellä peukalonpään kokoisen raa'an valkosipulinkynnen. Totesin, että nuhan piilottama makuaistini on edelleen tallella ja että valkosipuli polttelee mukavasti yskänraatelemaa kurkkua mahaa kohti laskiessaan.

Loppuilta menikin sitten mahalaukun poltetta tunnustellessa. Tajusin myös viisaana jälkeenpäin, että kakkonen saa iltamaitoonsa mukavan tujun nyanssin luomulääkkeistäni. Ehkä ylitulkitsin vauvan sätkimisiä, mutta hänellä näytti olevan maitoa imiessään jotenkin epätoivoinen ilme, eikä oikein suostunut nukahtamaankaan. Huusi sellaista omituista kiljumisitkua melkein puoli tuntia. Ajatteli varmaan, että kiitti vaan mutsi, kun sisuskalut olivat tulessa.

No, tarkoitus oli parantaa meidän kaikkien elämänlaatua, koska kipeänä en ole maailman parasta seuraa lapsille tai aikuisille. Mies jo tuossa huomautteli jostakin asenneongelmasta -ja oli tietenkin niin väärässä.

Valkosipuli taisi kuitenkin alkaa tehdä tehtäväänsä ja koin, en nyt ihan ihmeparantumista, mutta parantumista kuitenkin. Tänään olen jo hyvää vauhtia matkalla takaisin kisakuntoon ja ajattelin ottaa vielä varmuuden vuoksi vähän lisää valkosipulia. Vähän vähemmän kuin eilen.

Reilukerho

Olenko muistanut mainita, että me ollaan oltu kipeinä? -Jos tieto on mennyt joiltakin teiltä ohi, voisin vielä vähän avautua tästä sairastamisasiasta. Esimerkiksi siitä, että mies meni takaisin töihin. Parantui flunssasta muutamassa päivässä ja lähti töihin. Kääpiö söi antibioottinsa, otti silmätippansa ja on taas elämänsä vedossa. Vauvan nenä vuotaa vieläkin, mutta siitä en osaa olla huolissani. Ja sitten olen vielä minä. Minulla on ollut tämä flunssa nyt kohta kaksi viikkoa. Olen kuluttanut 1,5 Nessu säästöpakettia ja yskinyt keuhkoni ja pääni kipeäksi. Eikö tämä jo pikkuhiljaa riitä?

Omaksuin jälleen kerran uhrautuvan äidin roolini ja kyyditsin lapset puistoon. Lakkasin aamulla varpaankynnet turkooseiksi. Ajattelin, että se voisi piristää. -Ei piristänyt. Ei voi edes lohduttautua herkuilla. Nuha on vienyt elämäniloni ohella myös makuaistini.

Marttyyrin viitta

Juhannus tuli ja meni ja sitten palattiin takaisin kotiin. Flunssa tuli viiveellä miehellekin ja nyt ollaan kaikki kipeitä. Sunnuntaina vauva kitisi taukoamatta ja kääpiö ulvoi milloin mistäkin syystä:

- Ksylitolipastillit olivat päärynää. (Olisi täytynyt olla vadelmaa.)

- Kääpiö halusi lähteä kasvimaalle. (Meillä ei ole kasvimaata.)

- Vihreä olkenlistu oli hukassa (Ei miehen kanssa saatu puheesta selvää.)

Kaipasin takaisin sinne Kolmannen linjan yksiööni. Sinne, missä minulla ei ollut vielä lapsia, enkä ollut tavannut juhlissa sitä tummaa miestä. Maailma on nimittäin mielestäni epäreilu. Hyvin pikkumaisella ja naurettavalla tavalla -mutta kuitenkin.

Mieskin sai flunssan. Totesi, ettei ole työkunnossa ja jäi töistä kotiin. Töistä voi jäädä sairauslomalle. Näissä meitsin hommissa pitää olla toinen jalka haudassa, että voi sanoutua irti lastenhoidon velvollisuuksista. Ja se on mielestäni epäreilua. Minusta miehen pitäisi hoitaa lapset nyt kipeänä ollessaan. Teinhän minäkin niin. Hoidin ja kärvistelin. Ja nyt sitten kun minä alan toipua, sitten se vasta sairastuu. Mitä enemmän asiaa yritän perustella, sitä naurettavammalta tämä tuntuu. Mutta tuntuu kuitenkin myös epäreilulta.

Päällä ei ole mitään erityistä. Paitsi tietenkin tuo viitta. Se on marttyyrin viitta. Päätin korostaa sitä, jotta kaikki huomaisivat.

Jeesuksesta seuraava

Olen päätynyt siihen, että lastentauteja kutsutaan lastentaudeiksi siitä syystä, että ne on tarkoitettu lapsille. Kun aikuinen sairastaa lastentautia, on näky ja olo kamala. Lapset tuntuvat myös toipuvan näistä sairauksista aikuista nopeammin.

Kun kääpiö palasi jälleen, muutaman taukopäivän jälkeen, omaksi kiukuttelevaksi ja rajoja kokeilevaksi itsekseen, totesimme miehen kanssa lapsen toipuneen. Pohdimme myös, voisiko kuumeisen ja melko rauhallisen lapsen saada jotenkin takaisin.

Olo oli vähintäänkin kuin Jeesuksesta seuraavalla, kun raahauduin viimeisillä voimillani, itse vielä potilaana, lasten kanssa puistoon. Laskeskelin, että puistossa pääsisin kuitenkin helpommalla. Kävin siis suihkussa, puin jalkaani housut ensimmäistä kertaa kolmeen päivään, keitin termokseen ison satsin teetä ja pakkasin laukkuun Strepsils imeskelytabletteja.

Nuo jalkaan vedetyt housut ostin Zarasta korvaamaan niitä takapuolesta ratkenneita pellavahousuja. Näiden kangas tuntuu napakammalta, joten toivottavasti housujen käyttöikä on edellisiä pitempi. Nyt aion säilyttää kuitin ja reklamoida kuin viimeistä päivää, jos housuissa on mitään valittamista.

Tänään lasken tunteja miehen kotiintuloon ja otan lisää särkylääkettä. Sitten lähdetään viettämään juhannusta valmiiden patojen ääreen. Aion ottaa päivätorkkuja ja syödä. En oikeastaan muuta. Hyvää juhannusta teille kaikille!

Lääkitys kohdillaan

Lapsen saatuani huomasin nopeasti, että yksi lapsi-small talkin kysymys on "Oletteko pysyneet terveinä?". Sitä kysellään vähän joka paikassa. Ja ihan syystä - Lapset ovat hyvin usein ainakin nuhaisia. Keskustelun saa siis aikaiseksi ainakin siitä vuotavasta nenästä. Hc-osaston sairastajat ovat sitten ihan oma lukunsa.

Meidän perhe on pysynyt melko terveenä. Ensimmäinen korvatulehdusnuha tuli vasta nyt. Ja siinä samassa silmätulehdus. Ja vauvalle ja äidille nuhakuume. Ihan kohtuullinen jackpot siis.

Olen jälleen kerran ollut haltioissani lääketieteen annista minun elämääni. Parasetamolisuppo on lahja jumalilta, jolla saa taltutettua apinan raivoon itsensä huutaneen, lääkitystä vastustavan uhmaikäisen muutamissa minuuteissa. Saivatko keksijät Nobelin? Jos eivät, he olisivat sen minun mielestäni ansainneet.

Minäkin olen maistellut lääkekaapista vähän sitä sun tätä ja pohtinut, että tyttäressä on tyyliä. Hän on välttämättä halunnut sairastaa kaikista röyhelöisin kesämekko päällään. Eniten minua on kuitenkin askarruttanut, miten on mahdollista, etteivät nämä kaksi lasta nuku päivällä ikinä samaan aikaan.

Pala todellisuutta

Silloin kun minä en läikyttele vauvan päälle kahvia, saa kakkonen maistaa annoksen todellisuutta siskonsa toimesta. Jotta tilanne pysyisi mielenkiintoisena, keksii kääpiö jatkuvasti uusia keinoja satuttaa sisartaan. Ensin hakattiin nyrkeillä, sitten potkittiin. On kokeiltu vauvan päällä istumista ja silmien kaivamista ulos päästä. Tuoreena uutuutena repertuaariin on tullut myös pureminen. Kun vauvan reiteen jääneet hampaanjäljet olivat parantuneet, yritti kääpiö haukata palan siskonsa poskesta. Myöhemmin päivällä toinen poski sai saman käsittelyn.

Love bite tai hate bite, miten sen nyt ottaa.

Kun kääpiö oli nelikuinen, olin jo muistaakseni tiputtanut vauvan kertaalleen lattialle. Tai no, minun mielestäni vauva oikeastaan kierähti itse sängystä lattialle. En minä varsinaisesti häntä pudottanut. Ehdin jo tuuletella, että olen näissä putoamisasioissa ollut valppaampana. Ja sitten se kävi. Ihan samalla tavalla kuin viimeksikin. Kakkonen kierähti sängyltä alas ja tömähti lattialle.

Onneksi kakkosen elämä täällä meidän perheessä ei ole pelkästään yhtä piinaa. Tuolla se nyt pötköttää kääpiön kainalossa ja naureskelee, kun sisko laulaa Jänis istui maassa. Onneksi välillä näinkin.

Kakkakalenteri

Olen viime päivinä touhottanut paljon pissasta ja kakasta. Minä olen nimittäin pitänyt kakkakalenteria. Kakkakalenteriin merkataan kellonaika, jolloin pissa tai kakka on tullut ja mahdollisesti myös ruokailuaika. Minulla ei ollut harmaintakaan aavistusta, kuinka usein 2-vuotiaan täytyy käydä pissalla, joten päätin tilastoida ruumiintoiminnot. Kiehtovaa, eikö?

Olen paitsi listaihminen, myös hyvin tehtäväorientoitunut. Kun jotakin tehdään, tehdään sitten kunnolla. Nyt tehtävänä on ollut kääpiön luopuminen vaipoista. En jaksa jatkuvasti tivata kääpiöltä, olisiko nyt aika käydä potalla. Tässä arjen pyörittämisessä on paljon parempaakin tekemistä. Taulukoinnin avulla pystyin kohdentamaan suostuttelun tarkemmin, kun muistissa oli edellisen lirautuksen kellonaika. Melkoista neroutta, sanon minä.

Yhdessä amerikkalaisessa synnytys-realityssä tuore ensikertalaisäiti kirjasi vielä monta kuukautta vauvan syntymän jälkeen taulukkoon ylös, milloin vauva oli pissannut tai kakannut. Kuulemma lääkäri oli sairaalasta kotiin lähtiessä kehoittanut kiinnittämään pissaamisen tiheyteen huomiota. Äiti arveli, että myöhemmin on hauskaa lueskella vanhoja ulostusmerkitöjä. Minä olen päättänyt lopettaa kakkakalenterin nyt kahden päivän tilastoinnin jälkeen. Toistaiseksi maailmassa on vielä parempaa luettavaa ja tehtäväkin on jo öitä lukuun ottamatta suoritettu.

Kevyempi ilo

Vaikka synnytyksestä ja raskauden päättymisestä on jo yli neljä kuukautta, jaksan vieläkin olla joka ilta onnellinen mahdollisuudesta nukkua vatsallaan. Se kun on vaan ihan parasta. Vaikka yöunet ovat edelleen katkonaisia ja aamulla väsyttää ehkä raskausaikaa enemmänkin, on mahtavaa että vatsa ei enää sanele asentojani. Raskaus myös kavensi vaatevalikoimaa imetystä enemmän. Ostin raskausaikana American Apparelin joustavavyötäröiset housut. Silloin tuntui täydeltä utopialta, että saisin joskus vedettyä vyötärönauhan navan korkeudelle. Niin vaan kuitenkin kävi.

Suburban Helsinki

Toinen asia, joka jaksaa edelleen epäkorrektisti ilostuttaa, on mahdollisuus käyttää alkoholia. Juomistunnelmaa latistaa hieman vain se, että iltaisin ja aina on niin väsynyt että ei jaksa juoda itseään edes humalaan. Vielä en ole päässyt baariinkaan asti. Vauvan jättäminen tuntuu toistaiseksi liian vaikealta. Tyydyn siis tissuttelemaan kotioloissa lasten mentyä nukkumaan. Täällä kotibaarissa voi heittäytyä pötkölleen heti kun siltä tuntuu.

Munamiehesikä

Jokin aika sitten kävimme ostamassa Huutonetistä löytämäni tuolit helsinkiläiseltä pientaloalueelta. Sunnuntaisena iltapäivänä pienessä rivitaloasunnossa luukutettiin Munamiehen tuoretta levyä jo kuulemma kolmatta päivää. "Tämä Munamies alkaa tulla jo korvista ulos." totesi perheen äiti väsyneenä. "Teillä ei taideta olla vielä Munamiesiässä.", äiti jatkoi. "Ei, onneksi" totesin helpottuneena.

Kesälomasuunnitelmia tehdessämme olemme pohtineet paljon, missä iässä kääpiö oikein on. Onko hän jo Muumimaailmaiässä? Olen vakaasti sitä mieltä, että lasta on turha kuskata paikkoihin, joista hän ei oikein vielä ymmärrä. Toisaalta lapsi on jo siinä iässä, että tylsistyy nopeasti pelkkään puistopiknikillä pötköttelyyn.

Viime kesänä kävimme Ähtärin eläinpuistossa. Kääpiö oli 1,5-vuotias ja kovin kiinnostunut eläimistä. Me seisoimme koko perheen voimin karhuaitauksen reunalla ja osoittelimme kääpiölle kalliolle syömään tulleita karhuja. Kääpiö osoitteli haltioissaan lihapaloja kärkkymään tulleita lokkeja. Ja sen jälkeen sorsa-aitauksen sorsia.

Tämän vuoksi emme halua tänä kesänä todeta, että lapsi pelkääkin kuollakseen Muumimaailmaan päästyään halihaluista Muumipappaa ja haluaa saman tien poistua kahden kympin ranneke ranteessaan autoon istumaan. Tai ostaa kääpiölle Särkänniemen ranneketta vain todetaksemme, että lapsi haluaa mennä keinumaan.

Toistaiseksi olemme päätyneet Särkänniemen Delfinaarioon. Muumimaailma epäilyttää vielä. Onko teillä hyviä vinkkejä 2,5-vuotiaan kesänviettoon?

Aamun top 10

Myönnetään, olen listaihmisiä. Olen ottanut käyttöön aamulistan. Pääni on näinä päivinä aamuisin niin totaalisen homeessa. Muutaman tunnin visiitille lähipuistoon täytyy pakata pientä viikonloppureissua vastaava tavara-arsenaali. En kuitenkaan valita. Kesällä on mukavaa olla helsinkiläinen. Asukaspuistojen kahluualtaat täyttyvät vedellä ja lapsille tarjotaan ilmaiseksi soppaa. Kaikki tämä toiminta vaatii myös varusteita.

Maanantaina unohdin kääpiön uimapuvun, tiistaina oman lounaani ja aamukahvin, keskiviikkona vauvan aurinkohatun ja vaihtovaipat, torstaina laadin listan, perjantai oli yhtä pakkaamisen autuutta. Hermoissa säästyy 50%, jos minä saan tuijottaa aamukoomassa jääkaapin oveen kiinnitettyä aamulappuani ja toimia niin kuin siinä sanotaan.

Olen varmastikin todella hyvä äiti.

Näin heiluu mun salihousut

Minulla on soinut päässää Pump up the jam jo neljättä päivää. Kaikki lähti uusista shortseista, jotka otin mukaan Henkkamaukasta samalla kun kävin hakemassa kääpiölle uusia kokoon sopivia kesäkamoja. Shortsien kuosi tuo minulle mieleen salihousut. Ja jos liian isot salihousut tuunaisi kesäkuntoon, voisivat ne näyttää vähän samalta. Hyvin 90-lukua, ajattelin itsekseni. Vähän niin kuin Technotronic.

Kaupat ovat kesäisin täynnä minulle liian lyhyitä mekkoja ja hameita. Minihameen päällepukemisesta tulee minulle vuosi vuodelta vaikeampaa. Olen sillä tavalla konservatiivi. Mittarin täytyy lähennellä kolmeakymppiä, ennen kuin tämä kolmekymppinen siveyden sipuli tohtii paljastaa reitensä. Silloinkin paljastelu tapahtuu shortsit jalassa. Tänä kesänä myös senkin takia, ettei kenenkään tarvitsisi leikkipuistossa tietää, minkä väriset pikkuhousut minulla on hiekkalaatikolla istuessani jalassa.

Huomioikaa muuten, että minulla on päälläni myös imetystoppi. Ei ihan toivottoman ruma. Otin Hupsin neuvosta vaarin ja tilasin yhden valkoisen ja yhden mustan paidan NursingBrasta. Todella hyvä palvelu ja nopea toimitus melkoisen päräyttävistä nettisivuista huolimatta. Leikitään, ettei kukaan huomaa että tämä on imetyspaita.

Iloista sydänviikkoa kaikille!

Aina ei tarvitse mennä neuvolassa edes tädin huoneeseen vastaanottamaan tuikitarpeellista neuvontaa suotavasta raskauskilojen pudotustahdista tai liikunnan harrastamisen puutteen vaikutuksista. Hieman syyllistävällä otteella voi toivotella hyvät sydänviikot vanhemmille ihan julisteenkin muodossa.

Istuin Suomen Sydänliiton julistetta vastapäätä neuvolan odotushuoneessa ja tunsin jotain kasvavan otsaani. Pitääkö vanhempien siirtyä illaksi tekemään x-hyppyjä sohvan viereen, ettei lapsille vaan tulisi sellaista kuvaa, että joskus voi vähän pötkötelläkin tekemättä mitään? Onko nyt varmasti kaikilla hyvä mieli sydänviikon kunniaksi?

Lisävarustelua

Vauvaan tuli kahvitahra. Valkoiseen froteiseen tumppuun jäi ruskea läikkä, otsaan kuivuneen tahran pyyhin pois peukalolla. Minä läikytin vauvan päälle kahvia. Vähän taisi mennä silmäänkin. Kenenkään ei tarvitse soittaa lastensuojeluun. Kakkonen ei edes herännyt kahvikylpyyn.

Olen ollutpääosin tyytyväinen Phil & Tedsin Explorer kärryhankintaan, mutta kolmipyöräisten rattaiden ohjaaminen yhdellä kädellä molempien lasten ollessa kyydissä on vaikeaa. Ei saisi tulla mutkia matkaan tai käydä ruokakaupassa. Tai pidellä kädessä kahvimukia. Minä teen välillä kaikkia kolmea yhtäaikaa. Siellä alaosastossa makoileva vauva tahriintuu tässä menossa helposti.

Kakkosen likaantumisen inspiroimana päätin sijoittaa rahaa amerikkalaishenkisesti mukitelineeseen. Minulle ehdotettiin myös sellaisen juomalippiksen hankintaa, jossa korvien yläpuolella on juomatölkeille telineet. Tölkeistä kulkee pillit lippiksen kantajan suuhun. Lippis olisi varmasti puistopiireissä melkoinen ice braker ja jättäisi molemmat kädet juomistilanteessakin vapaaksi, mutta tylsimyksenä hain ratkaisun Vaunuaitasta. Nyt kuulkaas kelpaa työnnellä, eikä tule vauvaankaan tahroja, ainakaan juomapuolelta.

P.S. Explorerit ovat ihan hyvät, mutta jos joku teistä on saanut sen sisarussadesuojan taiteltua takaisin siihen säilytyspussukkaan, olisin kiinnostunut oppimaan miten se tehdään.

Sählääjän silkkipaita

Usein kun lueskelen muotiblogeja, päädyn toteamaan että mukavalta näyttää, mutta ei ikinä tässä elämäntilanteessa. Kaksi pientä lasta, imetys sekä taipumus sähläämiseen sulkevat pois monta asuvalintaa. "Ei tuo päällä voisi istua hiekkalaatikolla!" "Miten tuo tarkenee?" "Onpas epäkäytännöllistä!"

Olen ihaillen katsellut blogeista kuvia soljuvista silkkipaidoista ja todennut, että minä ehtisin pitää silkkistä paitaa päällä vartin verran. Sen jälkeen paidassa olisi vauvan kuolaa tai jotakin kastiketta. Tahrat hyökkäävät puseroihini ihan puskasta. Tuon vartin jälkeen silkkipaita odottaisi pesulaan vientiä muutaman kuukauden ja sitten en enää uskaltaisi käyttää sitä, koska en haluaisi maksaa jatkuvasti pesulalaskuja.

Onneksi materiaaleissa voi huijata. Stockan kanta-asiakastarjouksesta löytynyt Filippa K:n paitapusero on vähän kuin silkkiä. Tai no, ei se kyllä ole. Se on jotakin hienoa puuvillaa jäljittelevää keinokuitua (tencel), mutta tuntuu pehmeän silkkiseltä. Minulle on tärkeintä, että sen voi pestä 30 asteessa ja omassa pesukoneessa. Tällä juhlapuserolla meinaan pärjätä tämän imetyksen juhlatilaisuudet. En enää jaksa istua ravintolan vessakopissa ihana mekko leuan alle nostettuna imettämässä. Sitäkin on tullut tehtyä.

Kakkosen hieman myöhässä pidettyihin nimijuhliin yhdistin paidan vanhaan keinonahkahameeseen ja balleriinoihin. Mieskin oli minusta ylpeä. Sain ostettua asun vartissa. Kävelimme Stockmannilla suoraan paitapuseron luo, jonka olin katsonut valmiiksi internetistä. Sillä aikaa kun kääpiö ihmetteli isänsä kanssa kala-altaan karppeja, minä hain kassiin balleriinat. Tässä elämäntilanteessa ostetaan sitä, mitä tulee ensimmäisenä eteen.

Ryppyisessä paidassa kohti uusia pettymyksiä

Eililen päivä oli pettymyksiä täynnä. Olen viime aikoina valittanut paitsi lasten ravintolaruoan laadusta, lastenkirjojen markkinakytköksistä, myös kiinteistövälittäjän toiminnasta Aluehallintovirastoon. Päätös saapui eilen postissa. Sen mukaan välittäjä oli rikkonut kiinteistövälityslain kahta kohtaa, mutta koska olimme miehen kanssa huomanneet itse vedätysyrityksen, ei välittäjä saa toiminnastaan huomautusta.

Kaiken valittamiseni lomassa ehdin myös voittaa muutama viikko sitten radiokanavan aamukilpailussa ravintolalahjakortin. Palkinto saapui vihdoin postissa, mutta olikin vaihtunut Fleet foxes nimisen yhtyeen albumiksi. Musiikki haisi ihan liikaa hipiltä minun makuuni ja kaikki retostelu miehelle ilmaisesta lounaasta valui hukkaan. Voiko tästäkin valittaa?

Edellä mainittujen asioiden lisäksi uudet Zaran lempihousuni repesivät takapuolesta kumartuessani laittamaan sokerikakkua uuniin. Kahden viikon satunnainen käyttö ei mielestäni pitäisi olla liikaa edes ohuelle pellavalle. Jos reklamoinnin voisi suorittaa sähköpostitse, valittaisin varmaan tästäkin. Olin nimittäin suunnitellut asuvani kesän noissa löysissä ja viileissä housuissa. Suunnitelmiin täytyi nyt tehdä muutos. Päätin, että tämän kesän kuumimmat jutut ovat vyötäröltä vähän kiristävät farkkushortsit ja ryppyiset paitapuserot. Imetystoppiasiat aiheuttavat minulle edelleen päänvaivaa.