Toisen lapsen hankkiminen oli meille raa'asti ilmaistuna järkipäätös. Järkeilimme, että sisarukset ovat hyviä olla olemassa. Niistä on seuraa ja voivat vaikka sitten terapoida toisiaan sen suhteen, kuinka pilalle heidän lapsuutensa on mennyt.
Tällä hetkellä tavoitteet ovat huomattavasti lyhytkatseisemmat. Nyt toivon sormet ristissä, että kakkonen selviää näkemään ensimmäisen syntymäpäiväkakkunsa ilman pysyviä vammoja. Voiko kaksi kuukautta vanha vauva kuolla, jos 2-vuotias sisko istuu hänen mahansa päällä polvillaan?
Minua varoiteltiin, että mustasukkaisuus uuteen sisarukseen on pahimmillaan kolmen kuukauden paikkeilla. Minä olen hermoraunio jo kahden kuukauden kohdalla. On vaikeaa säilyttää itsehillintäänsä, kun kääpiö hakkaa kesken imetyksen siskoaan nyrkillä päähän.
Minä olen yrittänyt selittää, että meillä ei saa lyödä ketään. -Ei auta.
Olen yrittänyt pois lähtöä vauvan kanssa. - Kääpiö siirtyy potkimaan ja lyömään minua ja yrittää kaataa minut ja vauvan.
Olen antanut kääpiön osallistua vauvan hoitoon, mutta silitys muuttuu sekunneissa läimäykseksi.
Olen yrittänyt antaa kääpiölle kahdenkeskistä huomiota, mutta kai tuosta kakkosestakin pitäisi välillä olla kiinnostunut.
Miten tähän kaikkeen suhtaudutaan rakentavasti ja aiheuttamatta vanhemmalle sisarukselle ylimääräisiä traumoja? Tähän mennessä olen vasta tehnyt googletuksen hakusanoilla sisko tappoi vauvan. Se ei tuottanut yhtään suoraa hittiä. Onneksi.
Tuota mäkin vähän pelkään viime päivien kokemusten perusteella. Ja oon ymmärtänyt, että se huomion jakaminen just on vaikeinta. Mun serkulla oli kaksivuotiaat kaksoset, kun kolmas syntyi, ja se sanoi, että väistämättä vauva jäi siinä hulinassa vähän lapsipuolen (sic) asemaan. Mutta siitä vauvasta kasvoi kyllä kovin tyytyväinen ja oma-aloitteinen taapero, joka viipottaa nyt melkein samaa tahtia siskojensa kanssa.
VastaaPoistaOon kuullut mitä erilaisimmista keinoista suojella vauvaa, mm. eräs toinen sukulainen laittoi vauvan leikkikehään suojaan (tässäkin tapauksessa!) kaksi vuotta vanhemmilta kaksosilta, ja niistä kaikista kolmesta kasvoi ihan täyspäisiä aikuisia. Joten luotetaan siihen, että ne selviää. Sit kun vaan vielä keksitään, miten vanhemmat säilyy edes semijärjissään..
P.S. Näytät kadehdittavalta ao. kuvassa, huspois siis mikään huono omatunto!
Välillä huomaan tuntevani huonoa omatuntoa, kun en ole päivän aikana oikein ehtiny edes katsoa vauvaa silmiin. Kanniskellut vain mukanani tilanteesta toiseen ja yrittänyt viihdyttää kääpiötä imetyksien aikana. Välillä taas käy sääliksi isompaa, kun näkee miten kipeästi se kaipaa huomatuksi tulemista.
VastaaPoistaOlen itse nuorin kolmesta ja meistä siskoksista kaikista lungein. Ei niistä esikoisista siis aina parhaiten onnistuneita tule :).
Mutta on tämä kyllä vaikeaa. Periaatteessa haluaisi jättää kääpiön huonon käytöksen huomiotta, jottei ainakaan sillä hakisi haluamaansa huomiota. Toisaalta ei voi olla puuttumatta kun toista lyödään. Toisaalta tietää, että kääpiö vaan purkaa omaa ahdistustaan kun ei muulla tavoin osaa. Ja sitten on vielä se pirullinen uhmaikä. Aargh.
Jari Sinkkonen käveli tänään aamulla vastaan kadulla. Muutaman sekunnin ajan ajattelin pysäyttää hänet ja vaatia suoria neuvoja. Alkaa nimittäin olemaan melko neuvoton olo.
P.S. Ne on ne ihanat housut jotka huijaa. Trust me.