Meta-analyysi sinisen välikausitakin merkityksestä lapsen sukupuolen ilmentämisen kontekstissa

Empiirisen ja täysin subjektiivisesti kerätyn tutkimusaineistoni perusteella, olen muodostanut seuraavan käsitteen:

prinsessavaihe (engl. princess phase). 1. Tyypillisesti 3-5 -ikävuoden välille ajoittuva tyttölapsen kehityskausi, jonka aikana lapsi vaatii vaatetuksensa väriksi vaaleanpunaista.

2. Lapsi haluaa pukeutua ennen kaikkea hameisiin ja mekkoihin. Kimalle ja helman liehuvuus lasketaan eduksi. 3. Saattaa ilmetä myös kiinnostuksena keijuihin ja merenneitoihin.

Nostan käden pystyyn. -Minä olin se äiti, joka ajatteli, että ei aio ostaa lapselleen vaaleanpunaisia vaatteita. Joitakin vuosia myöhemmin tajusin, että lapsi on erillinen yksilö, eikä hänen tehtävänsä ole toimia minun vaatetmieltymysteni toteutuskanavana. Aloin ostaa lapselle vaatteita, jotka olivat omasta mielestäni rumia. Kaikki käy, kunhan se on pinkkiä, oli ohjenuorani. Totesin, että 35-vuotiaalla naisella ja alle kouluikäisellä lapsella on muutenkin hyvin erilainen estetiikan ja kauneuden taju, jostain kumman syystä. Opettelin hyväksymään tämän tosiasian ja jatkan opettelua edelleen.

Talven kynnyksellä kolusin internetin haalarikauppoja. Olin valinnut kirkkaan pinkin puvun, jota esittelin esikoiselle. -Ihan kiva, mutta voisiko se olla jonkun muun värinen? Niinku oranssi tai jotain. Olin hämmentynyt ja palasin internettiin. -Nytkö se vaihe jo loppui? Seuraavaksi hämmennyin oranssin värin asemasta sukupuolten pelikentällä. Menenkö tyttöjen vai poikien osastolle? Onko oranssi poikien väri?

Välikausitakin väriksi esikoinen toivoi sinistä, ja sellainen hankittiin. Julistan prinsessavaiheen päättyneeksi. Lapsi ei suostu pukeutumaan mekkoon tai hameeseen edes juhlapäivinä. Onneksi perheessä on vielä yksi nuorempi kruununperillinen, sillä jotenkin jo ehdin tottua siihen, että pinkinkin värin kohdalla pätee lähes kaikilla elämän osa-alueilla pätevä sääntö: Parempi överit kuin vajarit.

Sieluun sattuu, kun kasvaa ihmisenä

Kaikki meni tietenkin juuri niin kuin olin ounastellut, tai oikeastaan etukäteen pelännyt. Minua koetellaan. Esikoisen päiväkodin valokuvaukseen valitsemat vaatteet olivat aivan kamalat. Sävyt eivät soinnu yhteen ja kimalletta on kertakaikkiaan ihan liikaa. Pysyin kuitenkin päätöksessäni olla puuttumatta suuren päivän asuvalintaan. Hengitin syvään ja pidin turpani melkein visusti kiinni. Ehkä yhden kerran totesin hiljakseen, että eikö tuo pilkullinen paitakin olisi aika kiva. Ei kuulemma ollut. Sitten tajusin lopettaa ja lakkasin lasten kynnet pinkillä kynsilakalla. Anna lapsen olla oma erillinen itsensä, anna lapsen olla oma erillinen itsensä, anna lapsen olla oma erillinen itsensä.

Alustavat puistatusharjoitukset suoritettiin muutamaa viikkoa aiemmin, kun julistin kauppakeskuksessa esikoiselle, että nyt saat ihan ite valita mieluisat vaatteet kaverin synttäreille. Sitten ostettiin strassiballeriinaa ja kimallehametta. Glittersukkahousujen kohdalla pyyhin tuskan hikeä ja yritin vienosti vilautella reippaan pinkkejä puuvillaversioita. Hengitin taas syvään ja kysäisin iloisuutta tavoitellen, että otetaanko nämä kimalteiset mieluummin. Sujautin kassalle mukaan äidin mielestä kivan pilkkupaidan ja annoin itselleni suorituspisteiksi 8 1/2.

Olen viimeisen vuoden aikana taputellut itseäni henkisesti olalle lasten vaatevalintojen suhteen. Olen luopunut siitä toiveesta/harhaluulosta/typeryydestä, että minun kuuluisi päättää, minkälaisia vaatteita lapseni pukevat päälleen. Ei minun kuulu. Jos lapsi näkee itsensä ihanana ja kauniina jossakin asussa, hänen pitää antaa laittaa se päälleen, vaikka se olisi minusta ihan mauton. Olen opetellut ostamaan vaatteita, joista en pidä. Siihenkin tottuu.

Mutta nyt pääsemme kysymykseen, joka jaksaa askarruttaa minua vuodesta toiseen: Katu-uskottavat, huolitellun tyylikkäät lapset. - Miten he syntyvät? Miten ne äidit, jotka harrastavat lapsiensa pukemista Mini rodineihin, Marimekkoihin ja Polarn o pyreteihin saavat rytkyt keploteltua lastensa ylle aamuisin? Onko näiden lasten elinpiiristä eliminoitu kaikki mauton ja lapsille mieluisa Cars ja Disney prinsessa materiaali? Lahjotaanko lapsia vai painitaanko heidän kanssaan, jotta äiti saa mieleisensä asukokonaisuuden näytille?  Miten se on mahdollista??? Spill the beans!

U.S.A U.S.A.

Mikään ei ole ennallaan.  Keski-ikää lähestyvät silmäni havaitsivat kadulla naamiaisasuisia, karkkia tivaavia ja kepposilla uhkailevia lapsia ja huomasin järkyttyväni. Halloween Suomessa! Voi herranpieksut, ei minun lapsuudessani!

Kauppiaat hierovat rahanahneita käsiään yhteen, kun suomalaiset ovat alkaneet hamuta amerikkalaisten vanavedessä ystävänpäivän suklaarasioita ja halloweenin naamiais- ja juhlatilpehööriä. Lapset varmaankin ottavat myös innolla vastaan kaikki tekosyyt karkkijahtiin. 

Oikeastaan halloween on kaikessa pakanallisuudessaan meille ei-kristityille paljon asiaankuuluvampi juhla, kuin esimerkiksi kristillisiä viboja sisältävä virpominen. En siis pane vastaan, kunhan toivun ensijärkytyksestäni. 

Lapset halkeavat innosta odottaessaan päiväkodin huomisia kauhujuhlia. Täysipäiväinen keijuprinsessakin on valinnut itselleen naamiaisasun. Hän haluaa olla mörkö ja pukeutua kokomustaan. Aikuista täysipäiväistä mörköäkin hymyilyttää.

Paljasta pintaa

Turkulainen seikkailupuisto kesäisenä iltapäivänä. Osa lapsista hyörii kahluualtaassa alastomina, koska vanhemmat eivät ole tajunneet pakata mukaan uimapukuja. Altaan reunalle saapuu puiston työntekijä.

-Onko joku noista ilman uimapukua olevista lapsista teidän? 

-Joo, noi kaksi tossa. 

-Täällä täytyisi olla uimapuvut. Meille on tullut valituksia, jos lapset ovat olleet alasti. 

-Ai, miksi on valitettu? 

-Kun on eri uskontoja, ja se häiritsee joitakin ihmisiä. Tai sitten voi ehkä olla joitakin epäilyttäviä ihmisiä katsomassa.
Puimme lapsille siveellisesti vaatteet ylle ja siirryimme jäätelökioskille.

Samaan aikaan helsinkiläisissä leikkipuistoissa pohditaan, miten puiston henkilökunta puuttuisi tilanteeseen, jossa lapsen kanssa puistoon tullut nainen olisi kahluualtaalla bikinit päällä. -Sekin on nimittäin kiellettyä. En tiedä, miten pukeutumiskoodia sovelletaan miehiin.

Mitä ihmettä on oikein tapahtunut? Vatsan ja reidet samanaikaisesti paljastava vaate tekee naisesta ilmeisesti kyseenalaisen huoltajan lapselle. Pedofiili väijyy vähänkään paljasta pintaa vilauttavaa lasta leikkipuistossa ja internetissä. Minä kun luulin, että me suomalaiset olisimme jotakuinkin sinuja alastomuuden kanssa. Saunakulttuuri ja kaikkea. Minä pystyn pitämään paidan päällä saunan ja suihkun ulkopuolella, mutta miksi ihmeessä lapsikaan ei tänä päivänä saa olla alasti, ilman että joku loukkaantuu?

Keskikesämökkijalat

Kesäloma!!! Tänä vuonna se tuntuu enemmän ansaitulta, kuin aikaisempina neljänä vuotena, kun odottelin kotirouvana miehen loman alkua. Töistä lähtiessä en itkenyt, vaikka kyyneleet tuntuivat kurkussa. Aiemmin päivällä vetistelin kahvihuoneessa, kun toisten tiimien työkaverit olivat valmistelleet minulle lauluesityksen ja ojensivat kukkia. Pariakymmentä minuuttia ennen lähtöäni minulle ojennettiin oman kahden hengen tiimimme puolesta hieman hämmentävämmissä tunnelmissa ruusupuska. Sanoin kiitos ja hymyilin, vaikka olisi tehnyt mieli huutaa.

Raahasin kamppeeni juna-asemalle ja poltin laiturilla työkaverin tarjoaman tupakan. Kotona pakkasimme auton ja hurautimme Ellan ja Aleksin säestämänä kesämökille. Nyt  nautitaan lomapäivistä, kääpiö ilmoitti juhlallisesti takapenkiltä. Perille päästyämme menin saunaan, grillasin ja join sopivasti punaviiniä. Viikkokausia mielessä kehää kiertäneet ahdistavat työpaikka-ajatukset tuntuivat yhtäkkiä täysin epäolennaisilta. Rintaa ei enää puristanut ja ajatukset suuntautuivat tulevaan. Enää ei tarvitse kirjoittaa tästä.

Tälle kesälomalle en pakannut mukaan yhtään kurssikirjaa, vaan Pulkkista ja Oksasta. Olen ostanut itselleni lomavaatteeksi hippikaavun ja suunnittelen pukeutuvani pääosin trikooseen seuraavat viisi viikkoa. Nukun, syön hyvää ruokaa, luen, olen tekemättä mitään ja olen lapsille läsnä. Nautin lomasta.

Aamukymmeneltä, loman ensimmäisenä päivänä, kääpiö sai valmiiksi 35 palan palapelinsä ja totesi, että nyt mä rupeen jumppaamaan. Sitten hän marssi huoneeseensa ja kaivoi muumimatkalaukustaan esiin tahriintuneen vaaleanpunaisen jumppapukunsa ja samaan sarjaan kuuluvat pieneksi jääneet jumppatossut. Pukeuduttuaan balettiunelmaan hän siirtyi hyppimään kesämökin tuvan matolle haarahyppyjä. Lapsi on luonnoltaan aktiivilomailija. Pituushyppynäytöksiä hiekkarannalla, taukoamatonta puheen virtaa, hiekkakeitoksia ja balettitaivutuksia. Minä keskityn miettimään, mitä söisin seuraavaksi ja kannattaisiko nukkua vielä yhdet päiväunet.

Hyvää juhannusta teille kaikille!

Painajainen perheessä

Kahden hyvin haasteellista murrosikää läpikäyvän lapsen äiti oli meillä kyläilemässä jokin aika sitten. Seurattuaan tunnin verran meidän perheen kotitunnelmia, hän totesi, että uhmaikäisiin verrattuna kotoa karkailevien teinien kanssa on oikeastaan ihan mukavaa.

Sisarussuhteessa/kehitysvaiheissa/elämässä/olemassaolossa on menossa huonompi kausi. Lapset tappelevat keskenään lähes taukoamatta -lyövät ja tönivät toisiaan, kieltäytyvät minkään tyyppisestä vuorottelujärjestelmästä lelujen suhteen ja roikkuvat kiinni toisissaan tästä huolimatta. Koko ajan äläää ja auuu. Jos siskoksilla ei ole riitaa keskenään, he keksivät hyvin nopeasti jotakin yleistä valittamisen aihetta. Vaatetus, ruoka, kauppaan lähtö, miksi en saa mennä kaverille tai tunkea helmiä rauhassa sieraimiini. Illat ja viikonloput ovat siis perheen laatuaikaa parhaimmillaan. Tää päivä tuntuu kestävän ikuisuuden, voihkin miehelle sunnuntaina lounasaikaan. Vielä kahdeksan tuntia nukkumaanmenoaikaan. Sitten lähdimme ostoskeskukseen riitelemään kenkien sovittamisesta.

-Entä jos kesälomallakin on tämmöstä? olemme kyselleet toisiltamme useasti viime viikkoina. Joinakin päivinä pudistelemme päitämme ja toteamme toisiamme rauhoitellen -Ei voi olla. Toisina päivinä toteamme lamaantuneina -Melko suurella todennäköisyydellä. Edessä on parhaimmillaan viisi viikkoa riiteleviä lapsia. Täytyy hengitellä syvään pelkästä ajatuksesta.

Annetaan, jos otetaan

Merkittävin ekotekoni on varmaankin kahden samaa sukupuolta olevan lapsen synnyttäminen samaan aikaan vuodesta. Vaatteiden, kenkien ja muun tilpehöörin kierrätysaste on korkea. Jos on ostanut jotakin äitien suosiossa olevaa merkkituotetta, voi vaatteet saada myytyä vielä eteenpäinkin ihan mukavalla hinnalla.

En ole toistaiseksi löytänyt itsestäni lasten merkkivaatteista innostuvaa puolta, joten suurin osa sisävaatteista on hankittu osastolta halpavaateketju. Tämä taasen tarkoittaa sitä, että vaatteiden jälleenmyyntiarvo on minun arvomaailmassani pienempi kuin myyntitouhuun vaadittava energia. Ei siis kannata.

Olen viime päivinä siivonnut varastoja ja löytänyt kasseittain pieneksi jääneitä lastenvaatteita, joita kumpikaan tytöistä ei voi enää käyttää. Ihan ehjiä, vähän kulahtaneita vaatteita ja kenkiä, joita joku voisi ihan hyvin vielä käyttää. Minä haluan päästä näistä Ikean kasseista eroon, mutta nyt en keksi, minne vaatteet voisi viedä. Onko teillä vinkkejä, mihin lasten kamppeita voisi lahjoittaa? Missä vaatteet menisivät tarpeeseen ja ne otettaisiin ilolla vastaan? Vinkkejä kaivataan lähinnä pääkaupunkiseudulle. Mitä Leo Stranius tekisi?

Vaaleanpunaisia myönnytyksiä

Kuvassa näkyvä vappupallo ja siihen liitetyt terveiset esimieheltäni odottivat aamulla työpöydällä työpaikalle saapuessani. -Totta, totesin hymyillen ja ajattelin pakahduttavasta odotuksesta kiemurtelevaa tytärtäni. Ostimme sunnuntaina vappulounasta varten uuden mekon, jota kääpiö on silitellyt, sovitellut ja ihastellut siitä lähtien. Ei ole vaikeaa tavoittaa sitä tunnetta, kun on ostanut jotakin ihanaa jotakin tiettyä tilaisuutta varten ja sitten odottaa, milloin uuden ihanuuden saa vihdoin ottaa käyttöön.

Ensimmäisten kylmien väreiden jälkeen minäkin olen päässyt sinuiksi kissamekon kanssa. Olen myös vaatinut, että mekko otetaan käyttöön vasta vappupäivänä, jotta se ei sotkeentuisi tahmaisten munkkisormien ja simaroiskeiden vuoksi ennen aikojaan. Sitten siinä työpöydän ääressä takki päällä seisoessani päätin pyörtää päätökseni ja tehdä lapseni onnelliseksi. Pyykkikone sitten pyörimään illalla, jos ja kun vahinkoja sattuu.

Vaahtokarkkimaisen vaaleanpunaisen mekon seuraksi ostettiin samaan sävyyn Cientat. Noiden kangastossujen imelä haju Stockmannin lastenosastolla on minulle yksi kiistaton kevään merkki. Kun viime sunnuntaina astelimme juhlakenkäostokset mielessämme tavaratalon lasten kenkäosastolle, tunsin pienen aavistuksen kenkämerkin ominaisesta makeasta hubbabubbatuoksusta. Niitä ei ole vielä paljon, mutta jotakin täällä jo on, analysoin vienoa, tuttua tuoksua. -Kaikki värit eivät vielä ole tulleet, mutta joitakin jo on, selvensi kenkämyyjä. Oikean väriset löytyivät lopulta Sokokselta.

Vappuilma ei ainakaan Helsingissä tuo mieleen pinkkejä kevätunelmia, mutta ei se mitään. Juodaan simaa ja skumppaa oikeassa suhteessa, rapistellaan foliopalloja ja annetaan lasten iloita ja sotkea. Tähän mennessä mieltä on skumppaa enemmän kohottanut nauruun tikahtuva 2-vuotias, joka näkee ensimmäistä kertaa elämässään, miten ilmapallo poukkoilee ympäriinsä, kun siitä pääsee ilmat pihalle. Hyvät naurut.

Ensimmäisiä kertoja

Tänään elettiin historiallisia hetkiä. Puoli yhdeksän aikaan valokuvasin päiväkotiin lähdössä olevia tyttäriäni eteisessä. Toinen käänsi teatraalisesti suupieliään alaspäin ja heitti niin sanotusti pahaa öögaa. Toinen poseerasi huolettomasti käsi lantiota tukien. Sitten suljin ulko-oven ja totesin, että sairausloma. Minä olen sairaana ja lapset lähtevät kaupungin hoidettavaksi. Lisättäköön tämäkin asia kiistattomia töihinpaluun etuja luetteloivaan listaani.

Kello kahden jälkeen köpöttelin noutamaan lapsia. Kakkonen oli jäänyt aamulla hieman hämmentyneenä katselemaan poistuvan isänsä perään, mutta leikkinyt sitten tyytyväisenä toisen paikalla olleen hoitolapsen kanssa, syönyt ruokansa, nukkunut päiväunensa ja syönyt välipalansa. Ei kuulemma olisi uskonut, että lapsi on ensimmäistä päivää hoidossa. Esikoinen oli jättänyt isänsä seisomaan eteiseen ja poistunut ulkovaatteista kuoriuduttuaan vikkelästi tutustumaan uusiin kavereihinsa. Seuraa oli löytynyt heti ja lapsen positiivista mutkattomuutta ihmeteltiin päiväkodissakin. 

Kaikki perheenjäsenet selvisivät ensimmäisestä päivästä ilman kyyneliä. Lapset olivat omia itsejään, iloisia ja reippaita. En lähde vielä tekemään lasten reaktioiden perusteella suurempia tulkintoja kiintymyssuhteemme laadusta tai mitä on seuraavina viikkoina luvassa, mutta huonomminkin kai olisi voinut mennä. Oli oikeanlaiset vaipat mukana ja kurahousuissa ja hanskoissa tussatut nimet. Harkitsen tosin vakavasti jonkinlaiseen nimikointikoneeseen investointia. Niin hirvee homma se nimikointi tuntuu olevan. 

Talviklassikko

Syksy ja talvi ovat kulta-aikaa, jos mieli lämpiää perheenäitien lasten sairastamista käsitteleville facebook päivityksille. Olen hämmästyttävän tarkasti perillä siitä, kuka on asioinut minäkin päivänä lastenklinikalla, onko kuumetta vai todella sitkeää yskää, onko tullut oksennusta vai kenties matolle kakkaa ja kenellä on diagnoosia mykoplasmasta (Mikä helvetti sekin on?) vähän perinteisempään korvatulehdukseen. 

Jännitän jo kovasti etukäteen, miten melko perusterveet lapsemme onnistuvat kunnostautumaan päivähoidon tautilotossa, koska töissä on vuoden vaihteessa sellaiset tilanteet, etten voisi juurikaan pyöriä kotihoitajana. Universumi päätti lievittää stressiäni ja sairastutti kääpiön korvatulehdukseen ja minut ja miehen sopivasti viikonlopuksi johonkin flunssantapaiseen (paitsi tietenkin miehellä tauti on paljon kovempi ja raskaampi). Perjantain ja lauantain välisenä aamuyönä mies kiikutti kipulääkittynä viisi tuntia tuskissaan itkeneen kakkosen Mehiläiseen kuulemaan, että joskus nuhakuume voi aiheuttaa ikäviä olotiloja ilman korvatulehdustakin.

Olen siirtynyt tautijännityksissäni välinpitämättömyyden tilaan. Lapset ehtivät varmaankin parantua sairastuakseen sitten ensi viikolla uudelleen. Onko lapselle mahdollista saada antibioottikuuri ylläpitolääkityksenä?

Ja nyt muuten vinkit jakoon siitä, mitä ensimmäisenä päivähoitopäivänä pitää pakata reppuun perus tossujen ja vaihtovaatteiden lisäksi. Emme halua vaikuttaa luopiovanhemmilta ihan ensimmäisenä päivänä. Ja onko niin, että päiväkotiin ei kannata mennä sellaisessa talvihaalarissa, jota ei saa kuivata kuivauskaapissa. Eli kannattaako haalia jostain joku ei niin vesitiivis (ja ei niin kallis!!!) haalari ja ostaa kurahousut lisäksi? Auttakaa urpoa.

Samaa sarjaa

Olen edistynyt prinessa-asioissa. Olen ostanut esikoiselleni jo toisen vaaleanpunaisen rimpsuhameen, sillä kyllähän prinsessa-balleriinalla täytyy vaihtovaatteita olla. Olen tämän lisäksi ostanut hänelle myös kimaltelevan Hello Kitty hatun, sillä lapsen esittämien perustelujen edessä ei vaan voinut muuta kuin ymmärtää. Keskustelu eteni näin:

-Äiti, mä haluaisin vaaleanpunaisen Hello Kitty hatun.

-Ai, kenellä sellainen on? 

Lapsi on pitkään hiljaa, miettii. 

-Ei varmaan kenelläkään, mutta mulla on vaan sellainen tunne, että mun täytyy saada sellainen hattu.

Onko olemassa ihmistä, joka ei tietäisi miltä tuo tunne tuntuu? Kysyn vaan.

Kaikki tämä vaaleenpunkkutouhu alkaa tuntua minusta jo ihan luonnolliselta. On kuitenkin yksi asia, josta olen itsessäni vähän huolissani. Olen alkanut tuntea tarpeen pukea lapseni samanlaisiin vaatteisiin. Tai edes sellaisiin, jotka sointuisivat mukavasti yhteen. Pystyin viime hetkellä hillitsemään itseni joulumekko-ostoksilla, vaikka sieluni silmin näin kaksi tyttärtäni koristelemassa joulukuusta kynttilöiden loisteessa, samanlaisissa punaisissa samettimekoissaan. Samanlaisissa talvihaalareissa he vähän niin kuin näyttäisivät kuuluvan yhteen.

Onko tämä normaalia? -Yhteensopivat lapset -söpöä vai selkeesti liikaa?

Parhaat puolet

Huutonetistä parilla eurolla hankittu pinkki rimpsuhame on ristitty kimaltelevaksi balleriinahameeksi. Olohuoneen matto toimii esiintymislavana, valot sammutetaan, lavalle kohdennetaan jalkalamppu ja pieni sammakon näköinen taskulamppu. Soimaan laitetaan Griegin Peer Gynt ja esitys alkaa. Kääpiö sipsuttelee varpaisillaan näyttämöllä, pyörii piruetteja käsiään heilutellen, törmäilee huonekaluihin, kaatuilee, ojentelee käsiään sirosti kohti kattoa ja sulkee silmänsä. Mä tanssin niin ihanasti, hän toistelee. Me muut istumme sohvalla yleisönä ja minun sydämeni sulaa.

Missä vaiheessa tuo vilpitön ilo omasta olemuksesta katoaa? Juuri tuolla tavalla pitäisi meidän aikuistenkin välillä muistaa iloita. Harva meistä katsahtaa peiliin yhtä suurella riemulla, kuin 1-vuotias lapsi, joka näkee joka kerta peilistä mukavat ja kiehtovat kasvot. He eivät näe itsessään yhtään virhettä. Aion ottaa heistä opikseni.

Taas oli muuten joku anonyymi henkilö loukkaantunut Hoitotaito 1.0 postauksessa siitä, että kutsun blogissa esikoistytärtäni kääpiöksi. Loukkaantuneita on siis ilmoittautunut aikaisemminkin. Onko teitä siellä paljon? Hänhän ei siis varsinaisesti ole kääpiö, ei sanan satuolento tai lääketieteellisesti diagnosoitavan lyhytkasvuisuuden merkityksessä. Onko parempia nimi-ideoita kakkoselle ja kääpiölle? Onko kakkonenkin loukkaava nimitys siinä mielessä, että se ei ole ykkönen, tai että lapsi ei ole numero? Eräällä vauvapalstalla keskusteltiin vähän aikaa sitten, voiko lapselle antaa nimeksi Lumi-Aura Talvikki. Se olisi minunkin mielestäni vähän ikävää. Mutta jos joku ehdottaa jotakin todella kekseliästä, lupaan harkita nimimuutosta.

Hoitotaito 1.0

Olemme pyrkineet kasvattamaan kahdesta tyttärestämme low-maintenance lapsia -suomeksi käännettynä vähän vaivaa lapsia. Vähän vaivaa lapset syövät varhain itsenäisesti ja pukeutuvat, oman ikänsä huomioiden, mahdollisimman paljon itse. Jos he tarvitsevat jonkin tavaran, he käyvät hakemassa sen itse. He nukahtavat iltaisin sänkyihinsä ilman aikuisen turhaa vieressä norkoilua. Päiväunille jäädään sanojen, nuku hyvin, saattelemana. Tämän kaiken eteen on tietenkin nähty paljon vaivaa.

Muutamien asioiden kanssa en ole kuitenkaan jaksanut nähdä vaivaa. Kakkonen on nukkunut kolmekuisesta lähtien kaikki päiväunensa ulkona rattaissa, koska en jaksanut maanisen esikoisen häirintäyritysten setvimistä unia kaipaavan pikkuvauvan kanssa, ja se rattaissa nukkuminen on vaan kätevää. En ole myöskään kummankaan lapsen kohdalla jaksanut innostua potan käytöstä ennen kahta ikävuotta. Kääpiö taisi istua kunnolla ensimmäisen kerran potalle 2v ja 4kk ikäisenä, kun aloimme ottaa häneltä päivisin vaipat pois ja ilmoitimme, että nyt isot tytöt käyvät potalla.

Koska lasten tammikuinen päiväkotiin meno häämöttää jo alle kolmen kuukauden päässä, aloimme pohtia, mitä kakkosen olisi hyvä osata jo valmiiksi, jotta päiväkodin aloitus sujuisi mahdollisimman mukavasti. Päiväunet olisi varmaankin tajuttava osata nukkua myös patjalla pötkötellen ja kai niistä wc-taidoistakin olisi jotain hyötyä, jotta ei tarvitsisi märät housuissa norkoilla kovin pitkään. Tällä viikolla aion ryhdistäytyä vessa-asioissa. Päiväuniprojektia taidan vielä lykätä, onhan tuossa talvemmalla vielä aikaa.

Usein kuulee myös kerrottavan, että päiväkotiin menevien lasten vanhemmat ostavat päiväkotivaatteita. Mitä helvettiä se tarkoittaa? Ovatko housut ja paidat päiväkotimaailmassa jotenkin erilaisia kuin meidän muiden suomalaisten keskuudessa, vai mistä siinä on oikein kysymys?

What would prinsessa Ruusunen do?

Tänään saa ainakin minua tytötellä -on nimittäin tyttöjen päivä. Oman tyttöyden lisäksi minusta on lähes neljän äitiysvuoden jälkeen tullut tytön äiti. Kääpiö on pikkuhiljaa siirtynyt prinsessa-aikakauteen. Hän haluaa pukeutua ainoastaan mekkoihin ja mitoittaa käytöksensä ja mieltymyksensä sen mukaan, miten arvelee prinsessa Ruususen toimivan. Prinsessa Ruususten mielestä lohikiusaus on hyvää.

Olen tänä syksynä kasvanut ihmisenä ja ostanut kääpiölle vaaleanpunaisen takin. Äiti, tämän takin väri on rakkauden väri, kääpiö hihkui, vaikka minun mielestäni se oli ihan liian pinkki. Silloin päätin, että jos ihminen haluaa pukeutua rakkauden väriin, se tulee hänelle sallia. Tällä viikolla ostin kääpiölle Huutonetistä omasta mielestäni ihan mauttoman röyhelöhameen, koska tiesin, että pieni tyttäreni rakastaisi sitä. 

En tähän päivään mennessä ole kohdannut omien tyttärieni kanssa tilannetta, tekemistä tai asiaa, joka olisi vain tyttöjen juttu, ja johon isä ei voisi osallistua. Tänään lounaalla kuitenkin juhlistimme tyttöjen omaan päivää vain tyttöjen kesken. Söimme jälkiruoaksi omenahyvettä ja vaniljakastiketta, vaikka se olikin uhmaikäisen mielestä tyhmä ja väärä jälkiruoka, koska se ei ollut jäätelötöttelö.

Tytöillä on elämässä edessään omat koettelemukset ja esteet, jotka yritän pitää ainakin omilta lapsiltani salassa. Sanon vaan, että pystytte tekemään ihan mitä vaan. Ihan helpolla eivät tietenkään pojatkaan pääse. Heillä on edessään omat normit, jotka määrittelevät, miten pojan ja miehen täytyy olla. Mutta se on sitten jonkun toisen päivän asia se.

Halpatyövoimaa tarjolla?

Blogeja pidetään monista eri syistä. Arvelisin, että äitiys- ja lapsiblogien tarkoituksena on ainakin dokumentoida lasten kasvua, prosessoida omia mietteitä vanhemmuuteen liittyen, etsiä ja antaa vertaistukea tai ihan vaan tuottaa tekstiä. Ja sitten on blogeja, jotka ovat täynnä tavaraa ja vaatteita. Haaveillaan joistakin tuotteista ja esitellään ostettuja tuotteita. Välillä järjestetään arvontoja, jaetaan alennuskoodeja tai esitellään ilmaisena näytekappaleena saatu "yhteistyökumppanin" tuote -maksettuja mainoksia siis. Blogista voi kai nykypäivänä tulla ainakin osa-aikainen työ, arvelisin kuitenkin, että suurelle osalle melko matalapalkkainen sellainen.

Minuakin pyydettiin jonkinlaiseen blogiyhteistyöhön, jonka kautta olisi mahdollista löytää kontakteja mielekkäiden "yhteistyötahojen" kanssa. Se saikin minut pohtimaan, mikä motivoi ihmisen pitämään kaupallista ja mainostamiseen keskittyvää äitiysblogia. Onko tavaroiden ja yritysten markkinointi vain yksi aihe muiden joukossa, jos ei halua muusta kirjoittaa? Onko kyse vain innostuksesta kuluttamiseen ja siihen liittyvään tavaratarjontaan? Onko ilmaisena saatujen tavaroiden ja vaatteiden testaaminen vain yksinkertaisesti kivaa? Vai onko blogeista tullut keino äideille tienata lisäansioita, ollessaan lasten kanssa kotona? Tai oikeastaan, voiko puhua edes lisäansioista, jos palkkiot maksetaan suurelta osin vaatteina, tavaroina ja muina hyödykkeinä, joiden arvo niitä luovuttavalle yritykselle on murto-osa tuotteen kauppahinnasta? Onko bloggaamisesta tullut matalapalkkainen työ, jossa äidit, muiden bloggaajien mukana, pitävät yllä yrityksille mieluisaa mainostilaa, nimellistä korvausta vastaan?

Itse en ole kiinnostunut blogeista, jotka keskittyvät etupäässä asioiden ostamiseen ja tuote-esittelyihin. Ne kuitenkin tuntuvat olevan lukijoiden suosiossa. Ehkä kyse on siitä, että lapsiin käytetään nykypäivänä paljon rahaa ja heidän kauttaan profiloidutaan myös kuluttajina. Tämä oma blogi tuntuu hieman vieraalta ympäristöltä yhteistyökampanjoiden järjestämiseen, joten niitä tuskin on luvassa tulevaisuudessakaan. Minusta olisi kuitenkin  mielenkiintoista kuulla myös teidän muiden mielipiteitä kaupallisista äitiys- ja lapsiblogeista. Mikä niissä viehättää tai ärsyttää?

Tyylikoulu

Nyt on kääpiöllä niin päheet leggingsit, että pää ehkä räjähtää. American Apparelilta tilatut pöksyt olisivat olleet meikäläisen tyyliin vähän liian jotain, mutta onneksi voi elellä elämäänsä myös omien lastensa kautta. Pakettimies toi myös aika ihanat sukkikset, jotka keräsivät iloista huomiota, kun olimme bilettämässä pikkukaverin 2-vuotiskekkereillä viikonloppuna.

Juhlissa kuuntelin hämmentyneiden äitien keskustelua. Tänä syksynä päiväkodin aloittaneiden 4-vuotiaiden tyttöjen puvusto oli kuulemma menossa uusiksi. Lapset olivat tajunneet, että kaikilla päväkodin konkaritytöillä oli päällään pelkkää pinkkiä rimpsumekkoa. Toinen äideistä oli asioinut vaatekaupassa seisomalla kaikista keijuisimpien ja prinsessaisimimpien vaateiden rekkien edessä, jotta lapsi ei huomaisi niitä. Samanlaisissa tunnelmissa 4-vuotiaan pojan äiti puolestaan näkee vaivaa yrittääkseen poistaa poikansa näköpiiristä kaiken Cars-elokuvan hahmoilla varustetun tuotteiston, johon poika on hiljattain alkanut osoittaa mielenkiintoa.

Kuuntelin keskustelua, tunnistin itseni ja tajusin kuinka tyhmältä tuo aikuisen estetiikantajun tuputtaminen lapselle kuullostaa. Aion yrittää lopettaa. Ihminen taitaa olla luonnostaan laumaeläin.

Kausiahdistus

Kuinka masentavaa on pohtia syksyä ja talvea jo elokuussa? Minä olen masentava -mutta niin ovat onneksi lähes kaikki muutkin perheenäidit. Kuluvalla viikolla olen pukenut lapsia syystakkeihin ja nostellut ulkoiluhousujen lahkeita arvioivasti. Olen myös taputtanut itseäni selkään, koska muistin ostaa lapsille maaliskuun alennusmyynneistä  toppakamppeet tulevaksi talveksi. Olen edennyt äitiyden tasolle, jolle ei ihan jokainen perusmutsi pääsekään. Erityismaininta lähtee myös lasten synnyttämisestä lähes päivälleen kahden vuoden ikäerolla, samalla sukupuolella varustettuna. Kierrätettävyysaste: todella korkea. Hyvä minä!

Mutta etupäässä olen kironnut sitä piinallista välikautta. Kevättakki on liian ohut, mutta toppatakki liian kuuma. Puistoon fleece ja kuoritakki, mutta entäs muualle? Villakangastakki, tikkitakki vai kevyesti topattu ja vettä hylkivä takki? Lenkkareilla ja lantsareilla pärjää pitkälle syksyyn, mutta tarvitaanko kuitenkin jonkinlaiset nilkkurit? Voiko lapsille ostaa Sorelit talveksi, kun omista kengistäni kumi halkeili jo kahden talven(!!!) käytön jälkeen? Kuinka ison koon uskaltaa ottaa? Alkaako se vaaleanpunaisenhaluamisvaihe joskus seuraavan vuoden aikana? Mikä olisi käytännöllisintä ja ajattominta? Millä on jälleenmyyntiarvoa? Valintoja, kysymyksiä, päätöksiä ja huokaus.

On ollut niin raskasta, että täytyi tehdä välipalaksi lettuja ja laittaa päälle vähän hunajaa.

Viimeinen vuosi

Tein tänään päivähoitohakemuksen. Itse asiassa yritin tehdä hakemusta jo muutama päivä aiemmin, mutta hakemukseen ilmestyi punainen teksti, jossa kerrottiin ettei hakemusta voi tehdä, jos hoidon tarpeen alkuun on niin pitkä aika. Taidan olla hyvissä ajoin liikkeellä, mutta hakemus rauhoitti mieltäni. Tälle elämänvaiheelle on tulossa vuoden päästä loppu. Neljä ja puoli vuotta. Hakemusta naputellessani tunnelmat olivat kuin lomamatkaa varatessa. Nyt on jotakin odotettavaa. 

Esikoisen kanssa on ollut viime aikoina vähän raskasta. Vähän sanan voi jättää edellisessä lauseessa huomiotta. Jos kääpiö ei väitä vastaan tai kieltäydy tottelemasta minua, hän kysyy minkätakia. Loputtomasti. Siihen vielä lisäksi yksi kireäpinnainen 1,5-vuotias. Nuo kaksi eivät oikein tule toimeen keskenään, mutta eivät silti malta olla toisistaan erossa. He takertuvat minuun kuin takiaiset ja välillä tuntuu siltä, että en saa henkeä. Kuuntelen kiljumista, riitelyä, huutoa ja mankumista aamusta iltaan. Ja tätä parhautta olisi vielä vuoden päivät edessä. Minulla ei ole suuria odotuksia ilmapiirin muutoksen suhteen lähikuukausina.

Ja toisaalta minä haluan olla kotona. Pystyn pääsemään ajoittaisesta vitutuksesta yli, vien lapset puistoon tapaamaan toisia lapsia ja luen iltapäivällä ääneen kirjoja. Uskon, että näin on pienemmälle parempi. Muistan, että ehdin kyllä tehdä töitä vielä vuosikausia. Opetan lapsille, miten riitoja sovitaan ja miten toisia ihmisiä kohdellaan ja kaipaan takaisin töihin. 


Nyt elättelen toiveita siitä, että koen jonkinlaisen kotiäitiherätyksen ja alan innostua kaikenlaisista lapsitapahtumista ja lasken innostuksesta alleni kun Polarn O. Pyretin ja Mini Rodinin uudet vaatemallistot julkaistaan. Sitä odotellessa.

Kylkiluusta tai muusta

Tänä kesänä olen ajatellut paljon tyttöjä. Olen lukenut Monika Fagerholmin Diivaa ja kuunnellut PMMP:n Tytöt kappaletta. Olen miettinyt, mitä tytöt tarvitsevat. Tytöt ja pojat kun ovat erilaisia -vähän niinkuin miehet ja naisetkin. Ja nyt ei puhuta mistään voiko poika käyttää vaaleanpunaista tai kuka leikkii nukeilla-höpöhöpöstä. Siinä menee vain aikaa hukkaan.


Esikoisen kanssa on alkanut ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että tyttöjähän täällä meillä asuu. 3,5-vuotias määrittää jo sukupuoltaan itse. Valitsee mieleisensä vaatteet, haaveilee korkokengistä ja sovittelee päälleen äidin alusvaatteita. Lapsi tuntuu kasvavan tytöksi.

Jos saisin toivoa jotakin, toivoisin, että onnistuisin välittämään tytöilleni sen tunteen, että oma vartalo on itselle hyvä, eikä kenenkään muun omaisuutta. Toivoisin, että tytöt tietäisivät, että ei ole olemassa kovinkaan montaa asiaa, johon tytöt eivät pysty.

Toistaiseksi pohdimme, olisiko kääpiön toivoma Barbie nukke vielä hintansa väärti ja opettelemme olemaan sotkematta kynsilakkoja niiden kuivumisen aikana. Se on vaikeata vähän varttuneemmallekin tytölle.

Lähikuvia mämmistä

Suunnittelen alkavani pitää sisustusblogia, jossa lapset esiintyvät pukeutuneina värikkäisiin vaatteisiin. Ehkä kuvailisin myös kaikenlaisia asetelmia ja purnukoita. Veisin  huomioni pois siitä, että rima äitiydessä on pudonnut maahan ja potkaistu raivon puuskassa kentän laidalle. Blogissa kertoilisin, että taas grillailtiin lasten kanssa keväisessä puistossa omin pikku kätösin pyörittelemiäni lihapullavartaita ja että kaikenlaisia ihanuuksia on tullut hankittua mini rodinilta. Tulisikohan silloin sellainen olo, että hyvinhän tässä menee.

Viime päivinä näistä kotihommista ei ole ollut mitään kovin mieltä ylentävää raportoitavaa. 1-vuotias raivoaa vähän kaikesta ja melkolailla koko ajan. Kuuluu kehitysvaiheeseen. Esikoinen toimittaa arkisen kommunikaationsa ulvovalla nuotilla ja laskee allensa päivisin ja öisin. Tästä kehitysvaiheesta en ole ihan varma.


Olen menettänyt kokonaisnäkemykseni siitä, mikä johtuu mistäkin. Minuakin ärsyttää, että yksi perheenjäsen raivoaa lattialla maaten esimerkiksi siitä, että vessanpöntöstä ei saa juoda tai siitä, että pakastimen ovea ei voi pitää auki ihan vaan huvikseen. Se ei kuitenkaan ärsytä minua ihan niin paljon, että kastelisin sen vuoksi housuni, vaikka regressio tuntuisi välillä ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta. Pissaprotestien sijaan olen tyytynyt istumaan sohvalla pää käsien välissä, keräten kärsivällisyyttä, kun kaksi lasta roikkuu farkunlahkeessa ja karjuu sydämensä kyllyydestä minulta jotakin. Pitäisi varmaan vaan kuvata niitä uusia ihania sisustustyynynpäällisiä.