Minä jäin ensimmäistä kertaa yksin kotiin kahden lapsen kanssa. Mies lähti ensin työmatkalle ja sitten hummaamaan. Minä pohdin kolmen päivän ajan aurinkokuningas Juhani Tammisen hengessä "Keep It Simple Stupid"-tyyppistä kirjainlyhennelmää sille, että mikä tahansa voittaa kotiolot yksinään lasten kanssa. En ole vieläkään keksinyt mitään osuvaa. Saa ehdottaa, jos joku keksii.
Olen todennut, että kunhan pysyttelee kiireisenä ja poissa kotoa, on yksin lasten kanssa olo ihan kestettävissä. Kävimme siis paljon puistossa, pyöräilimme, ostimme kaupoista milloin mitäkin tarpeellista ja katsoimme pahimmissa suvantovaiheissa Maisaa dvd:ltä. Välillä minun teki mieli lyödä kääpiötä. Niin kamala se on välillä kaikessa tottelemattomuudessaan ja tahallisessa ärsyttämisessään. Hillitsin kuitenkin itseni. Huutaa taisin, ehkä vähän liikaakin. Välillä sitä vaan tuntee itsensä niin totaalisen neuvottomaksi.
Kolmannen päivän aamuna huomasin laskevani tunteja miehen kotiinpaluuseen. Vauva heräilee öisin tunnin välein ja kuudelta aamulla pitäisi olla kisakunnossa esikoisen kanssa. Totesin pinnani olevan ennätyskireällä jo heti aamusta.
Päätin tehdä päivästä niin hyvän kuin vain osasin. Puin jalkaan Zarasta löytyneet uudet pellavaiset lempihousut. Väsyneenä mikään vaate ei saa puristaa. Sekoitin termosmukiin kahvin joukkoon vähän kaakaota ja istuin puistossa penkillä silmät kiinni aurinkolasien takana. Ajattelin paljon niitä kahta äitiä, jotka käyvät yhden kaveriäidin kanssa samassa muskarissa. Heillä on kummallakin kaksi lasta. Lisäksi heillä on aina mukanaan lastenhoitajat. Niillä äideillä on aina päällään hohtavan valkoiset ja silitetyt kauluspaidat. Liian monta uskomatonta asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti