Helvetti jäätyy

Kananmunat loppuvat kaupoista pääsiäisenä -niitä ei riitä kaikille innokkaille munamaalareille! Minunlaiseni tosiäiti on kuitenkin varautunut munapulaan jo hyvissä ajoin. Kävin ostamassa Tiimarista pussillisen pahvimunia ja vielä tussipaketin siihen päälle ennen muna-kohun alkua. Niin sitä vaan ostellaan askartelutarvikkeita kotiin. Tähän on nyt tultu. Olen hämmentynyt -minusta on tullut askarteluäiti. Näin ei pitänyt koskaan käydä.

Kääpiö suhtautuu tulevan pääsiäisen odotukseen antaumuksella. Hän on saanut tietoonsa, varmaankin jostakin tv-ohjelmasta, että pääsiäisenä kuuluu koristella munia ja sitten niitä munia etsitään piiloista. Lapsen valtaisaa pettymystä vältelläkseni ostin pahvimunat, joita lapsi voi tuhria uusilla tusseillaan. Oikeiden munien maalaaminen olisi mennyt vähän liiaksi harrastuneisuuden puolelle.

Tällä viikolla jännitän, saako kääpiö mistään tietoa pääsiäisen virpomisperinteestä. Liika innostuminen aiheesta tietäisi kaiken maailman puvustuskriisejä ja vaivaantuneita hetkiä naapureiden ovilla. Pitää varmaan lyödä telkkarista virrat pois, jos Pikku kakkosessa aletaan käsitellä asiaa.

6-1

Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat, sitä harvemmin koen onnistuvani äitinä. Arjen tilanteet auttavat tutustumaan kärsimättömään ja äkkipikaiseen puoleen itsessäni, mistä näissä äitiyshommissa ei ole hirveästi apua. Uhmaikäinen lapsi saa kiukuttelullaan, vastaan inttämisellään ja tivaamisellaan lietsottua ainakin minut tilaan, jossa huudetaan lapsen kanssa kilpaa. Silloin ärsyttää sekä oma lapsi että oma käytös. Onneksi tämä äitiys on oppiaine, jossa ei anneta arvosanoja.

Tällä viikolla annoin äiti-itselleni henkiset kymmenen pistettä ja päälle vielä yhden papukaijamerkin. Istuin hammashoitolassa, kuuntelin 3-vuotiaan tyttäreni keskustelua hammashoitajan kanssa ja tein mielensisäisiä voitontuuletuksia tapaamisen alusta loppuun. Kääpiö hoiti hammashoitajan haastattelun suvereenisti ja sai minut vaikuttamaan täydelliseltä äidiltä.

- Mitäs sä juot, kun sulla on jano?

- Mä juon vettä, mutta ruoan kanssa mä juon maitoa.

- Juotko sä mehua?

- Joo. Silloin kun on juhlat.

- Juotko sä limsaa?

- Ei se ole lasten juoma!

- Syötkö sä karkkia?

- En!

- Pesetkö sä hampaat?

- Joo, aamulla ja illalla ja sitten otan ruoan jälkeen xylitolipastilleja.

Ei tullut sanomista mistään -kehuja vaan. Nyökyttelin tyytyväisenä vielä vastaanoton jälkeenkin ja kiittelin vuolaasti tytärtäni. Tunsin ansainneeni selkääntaputuksia. Pienestä on onnistumisen kokemukset revittävä näinä päivinä. Vaikka lapsen psyyke olisi aikuisikään mennessä hajalla äitimuorin kanssa riitelystä, on ainakin purukalusto saanut osakseen hellää huolenpitoa elämän alkuvuosina.

Täysi kymppi

Sain taas haasteen, eikä se tullut käräjäoikeudesta! Se tuli Ripulta, joka on minulle uusi, mutta erittäin mieluinen tuttavuus. Ripu kuuluu A-luokkaan ja haaste menee näin: Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Haasteessa kuuluu jakaa ainakin kymmenen (10) hyvän mielen asiaa, antaa vielä eteenpäin viidelle (5) bloggaajalle ja lisäksi mainitse haasteen antajasi.

Tässä siis muutama minun elämääni ilahduttava asia.

1. Aurinkolasit

Maailma näyttää aina mukavammalta aurinkolasien läpi katseltuna. Mustat silmänaluset ja meikittömät silmät peittyvät kätevästi väsyneinä päivinä. Huonoina päivinä aurinkolasien takana voi myös vältellä leikkipuistossa katsekontaktia toisten vanhempien kanssa.

2. Huulipuna

Niinä päivinä, joina jaksaa laittaa meikkiä naamaan, ei mikään nostata mielialaa kuin kirkkaanpunainen huulipuna. Punahuulisena tunnen itseni heti paljon mielenkiintoisemmaksi ihmiseksi.

3. Kahvi

Aamukahvi suodatinkahvina, latte iltapäivällä lasten nukkuessa, tuplaespresso hyvän aterian päätteeksi, pikakahvi työpaikalla kiireessä -kaikki käy. Olen kofeiiniriippuvainen, eikä haittaa yhtään. Olen aamuisin mukavampi heti, kun olen saanut vähän kofeiinia vereeni. Olen elänyt univajeessa viimeiset kolme vuotta. Tämä on minun elinehtoni.

4. Rinnat -tai mitä niistä on jäljellä

Tissiasia on onnellisuuslistan tuorein tulokas. Olen vuosia vihannut raskauksien ja imetyksien kasvattamia rintojani. Paitapuseroiden napit eivät ole mahtuneet kiinni ja vartalo ei ole tuntunut omalta. B-kupista raskaudenaikaiseen C-kuppiin ja imetyksenaikaiseen D-kuppiin. Yksi imetys ei vienyt rintoja. Toinen vei ne käytännössä kokonaan, eikä minua haittaa yhtään.

5. Hyvä ruoka

Uskon vakaasti, että olen onnellisempi ihminen, kun syön hyvää ruokaa -niinkuin esimerkiksi tuota makaronilaatikkoa sen tultua uunista ulos. Tulee mieleen yksi mainoslause, mutta ei laiteta sitä nyt tähän.

6. Arkikorot

Kun elämä keskittyy kodin, leikkipuiston ja lähikaupan välille, ei korkokengille ole kamalasti käyttöä. Eikä niissä sitä paitsi jaksa edes kovin kauan kävellä. Järkevät arkikorot piristävät sopivasti mielialaa ja saavat selän suoristumaan.

7. Blogi

Tämä minun blogini siis. Kirjoittaminen on minulle tärkeää. Perustin blogin, koska tunnen itseni välillä ihan oudoksi äidiksi. Blogin myötä olen ymmärtänyt, että on olemassa myös toisia outoja äitejä. Kiitos teille kaikille siitä!

8. Lapsi nro1

Esikoistytär, josta en voisi olla ylpeämpi. Lapsi ällistyttää tutut ja tuntemattomat välittömyydellään ja reippaudellaan ja esittää hammashoitolassa spontaanin tanssinumeron.

9. Lapsi nro2

Kuopus, jonka väsymätön hymy sulattaa sydämen. Jos kaikki kohtaisivat uudet ihmiset hänen laillaan hymyhuulin, olisi maailma ihan varmasti mukavampi paikka elää.

10. Tämä oma elämä

Ei minulla ole oikeastaan kamalasti valitettavaa. Hyvä mies, ihania ystäviä ja asiat ihan mallillaan. Malja sille, että 32-vuotiaana tietää kuka on ja mitä haluaa.

Hyvän mielen haaste 2012 lähtee eteenpäin yhdelle (1) henkilölle ja se on Täti-ihminen.

Kuminen ilo

Yksi viime viikkojen suurimmista ilonaiheista on ollut valaistuminen lasten kumisaappaiden evoluutiosta. Tai ehkä tämä on jo ihan vanha juttu, mutta uutta asiaa allekirjoittaneelle. -Lasten kumisaappaista valmistetaan myös kaupunkikelpoisia versioita.

Kumisaappaat voidaan naamioida tennareiksi, kävelykengiksi tai klassikkobootseiksi. Ilahduttaa minun mieltäni niinä loskaisina ja sateisina päivinä, kun täytyy lähteä jonnekin muualle kuin leikkipuistoon. Nämä Timberlandin saappaat olivat niin siistit, että minun oli pakko saada ne. Tytär hyväksyi lantsarit jupisematta ja haluaa käyttää niitä koko ajan. Kaikki voittaa.

Kumisaappaiden ohella ilon hetken aiheutti tänä aamuna myös tytär, joka huomaamattaan osui toteamuksellaan naulan kantaan. Aamuni alkoi tyttären hihkuessä "Äiti, äiti, isillä on tänään vapaapäivä!" Hetken hiljaa oltuaan hän jatkoi "Sulla ei ole vapaapäiviä!" Olemme suurien totuuksien äärellä, totesin.

Tasapaino järkkyy

Onko joku jo laittanut lasten talvivaatteet kesäsäilöön? Minun tekisi kovasti mieli. Puhdistin eilen terassilta viimeiset lumikasat ja tuli riemukas olo. Olen aina välillä käynyt kurkkimassa ikkunasta, miltä lumen alta paljastunut puupinta näyttää. En kiinnitä huomiota pohkeeseen ulottuvaan lumimassaan siinä vieressä.

Olo tuntuu kevään alkaessa jotenkin väkisin positiiviselta, vaikka keho yrittää kovasti sanoa, että väsyttää. Minun on ollut vaikeaa nukkua viime aikoina. Hassua sinänsä, koska lapset eivät juuri heräile öisin. Nukun pilkkopimeässä huoneessa korvatulpat päässä, mutta jos satun havahtumaan, en pääse takaisin uneen.

Asiaa vatvoessani muistin erään äitikaverin maininneen, että hän alkoi kärsiä unettomuudesta lopetettuaan imetyksen. Aiheen googlettaminen ei tuottanut mittavia tuloksia. Sain kuitenkin oppia, että on olemassa imetyksen jälkeistä masennusta. Voin vakuuttaa, että tästä ei ole kyse. Imetyksen lopettamisesta on nyt toista kuukautta, enkä voisi olla tilanteesta enempää onnellinen. Ilmeisesti kuitenkin hormonitasapainon heitteleminen voi aiheuttaa masennuksen ohella myös unettomuutta.

Onko kenelläkään kokemuksia aiheesta? Kuinka kauan unettomuus voi jatkua ja mikä siihen auttaa?

Katsotaan kuinka ruoho kasvaa

Siinä ajassa, kun minä ehdin ladata kahvinkeittimeen kaksi kupillista kahvia, ehtii 1-vuotias repimään ihan korkealta ikkunalaudalta alas siskonsa rairuohoviljelmän ja syömään siitä melkein puolet. Haalin kirosanojen saattamana lattialta kippoon mullan ja siemenien jämät ja pohdin, voisiko tapahtuman vaieta kuoliaaksi. Ei voinut.

Mahtava kevätaurinko varmaankin sekoittaa minunkinlaiseni kyynisen ankeilijan pään, koska siemeniä ja multaa lähikaupasta hakiessamme, menetin kontrollin kaupan pääsiäishyllyjen ääressä. Osti kotiin elämäni ensimmäiset pääsiäisnarsissit ja valitsin tarkkaan harkiten keltaisia pääsiäistipuja rairuohon sekaan käyskentelemään. Kotiin päästyämme askartelin kukkaruukkujen ympärille pakkauspaperista suojapaperit, koska en pitänyt istutusruukkujen väristä.

Olen jo muutamaan otteeseen ehtinyt kirota rairuohon istuttamisen huonoksi ideaksi, koska 3-vuotias kyselee nyt useamman kerran tunnissa, onko rikkaruoho jo kasvanut. Siemenpussin kyljessä ilmoitettu viiden vuorokauden itämisaika on 3-vuotiaalle ikuisuus.

Nyt siis keskitymme seuraamaan, kuinka ruoho kasvaa. Tätä jännitysnäytelmää seuratessani yritän kieltää sen tosiasian, että lapsilla taitaa olla jonkinlainen vatsatauti. Unohdan myös sen, että vasen käteni haisee ihan kakalta. Jos en ajattele sitä, sitä ei ole olemassa.

Kirjahyllyn aarteita

Lapsen uhmaikä kestää ja kestää -vuositolkulla. Uhmaamisen tavat vain jalostuvat lapsen kasvaessa. Kolmen ikävuoden kieppeillä lapsesta kuoriutuu silmiään toruille muljautteleva murjottaja, jonka elämästä ei puutu draamaa eikä suuria tunteita. Eikö tämän vaiheen kuuluisi tulla vasta kymmenen vuoden päästä?

Meidän kirjahyllystä löytyy yksi kirja, joka sopisi minusta jokaisen 2-5-vuotiaan tenttikirjaksi. Kirja on Richard Scarryn Kiitos ja anteeksi. Tämän kirjan lukemiseen on helppoa eläytyä. Luen lauseita hitaasti ja painottaen. Kuunteleppas tätä, totean sanojeni painoksi. Lempilukuni kirjasta on Mato Matala ja kiusankappaleet.

Luvun aluksi todetaan, että Mato Matala tuntee melkoisia kiusankappaleita. Mato Matala toivoo, ettei yksikään lapsi ole samanlainen kuin nuo kiusankappaleet. Tässä muutamia kohtia kirjasta, jotka haluaisin alleviivata ja laittaa ehkä sivun laitaan muutaman huutomerkinkin.

"Älä ala höpöttää omiasi, kun toiset keskustelevat. Muuten sinusta tulee keskeyttävä kiusankappale. Sano kohteliaasti "minulla olisi kysyttävää" tai "saisinko puheenvuoron".

"Möykkäävä kiusankappale meluaa aina ja aiheuttaa toisille päänsäryn. Siitä ei pidä kukaan."

"Älä myöskään heittäydy kitiseväksi kiusankappaleeksi, jos häviät pelissä tai et saa haluamaasi. Mato Matala ei koskaan marise!"

Uhmaa on edessä vielä useita vuosia ja kohta rähjääjiä on täällä kotona kaksi. Voiko tästä selvitä kunnialla?

Haalarihommia

Lasten ulkovaatteet -niihin kulminoituu jokin osa äitiydestä, josta minä en ole täysin päässyt selville. Lapsen ulkovaatteiden kautta voi profiloitua. Merkillä on ulkovaateasioissa väliä. Olen tällä viikolla seurannut hämmentyneenä myyntiin laittamani hiekkatahraisen Polarn O. Pyretin välikausihaalarin hinnan nousua muutaman euron päähän sen alkuperäisestä ostohinnasta. Tämähän on ihan hyvä bisnes, pohdin huutajien listan kasvaessa.

Melkein kuin rahaa pankissa.

Huutonetin välikausihaalari-ilmoituksia selatessani tajusin, että joillekin äideille ulkovaatteet todella ovat bisnes. On olemassa äitejä, jotka ostavat kalliita merkkihaalareita alennusmyynneistä ja myyvät niitä sitten vähän kalliimmalla huutonetissä. Jos osaa valita vaatemerkin oikein, on ostajakunta ilmeisesti taattu. Haalaribisnes. Brändibisnes. Jälleenmyyntibisnes. Olen hämmentynyt. Tämä oli minulle ihan uutta tietoa.

Onko joku lukija mukana haalaribisneksissä? Ovatko tienestit hyvät? Mitkä ovat kuumimmat vaatemerkit? Minun täytyy tietää tästä enemmän!!!

Vuoden värit

Jokin aika sitten minua varoitettiin, että kohta se alkaa. Muutaman kuukauden päästä tämä meidän 3-vuotias tytär ei suostu pukemaan päälleen mitään, mikä ei ole vaaleanpunaista. Kyllä ne tytöt kuulemma huomaavat, mitä muilla on päällä. Haluavat kuulua joukkoon. En varsinaisesti odota sitä vaihetta. Minusta on ihan mukavaa ostaa lapselle sellaisia vaatteita, joista itse pidän. Harvemmin pidän vaaleanpunaisesta.

Kuukausi sitten kääpiö nauratti neuvolan tätejä 3-vuotistarkastuksessa toistelemalla "Mun lempiväri on musta. Mä tykkään mustasta.". Ainakaan vielä tuo ei ymmärrä pinsessaleikeistä tuon taivaallista. Pukeutuu mielellään siniseen haalariinsa ja poimii valintatilanteessa itselleen milloin vihreitä ja milloin punaisia asioita. Jännityksellä seuraan vierestä, minkä värin tytär milloinkin valitsee. Varovasti tulevaisuutta peläten, ostin kääpiölle mustat lenkkarit, joissa on pinkit raidat. Jos se panee vastaan, niin voi ainakin markkinoida kenkiä melkein pinkkeinä, ajattelin.

Kertokaapas nyt vähän vanhempien tyttöjen vanhemmat, että tilasinko ensi talveksi alennusmyynneistä tyttärelleni mustan topparotsin ihan turhaan, koska 3,5-vuotias tulee ensi talvena lähinnä sylkemään takin suuntaan. Käyvätkö kaikki tytöt läpi jonkin vaaleanpunaiseen väriin liittyvän kauden? Milloin se tulee?

Likainen parketti

Mä saan laittaa aurinkolasit ja mulla on nää uudet kärryt ja se on ihanaa. Mä saan laittaa aurinkolasit ja mulla on nää uudet kärryt ja se on ihanaa. Tällaista olen tässä viime päivinä toistellut itselleni. Pienen pientä tämä minun elämä. Pientä ja väsynyttä. Uusien kärryjen jalkatuki toimii samalla mekanismilla, kuin omassa lapsuudessa. Se lämmittää minun mieltäni joka ikinen päivä. Mekaniikasta voi tulla lämpöinen ja turvallinen olo.

Olen edelleen flunssassa. Sunnuntaina tulee kuukausi täyteen. Aamut alkavat taas viideltä, koska kävelemään oppiminen räjäyttää lapsen tajunnan. 3-vuotias taantuu vauvaksi ja istuu aamuisin makuupussissa rattaissa ja katsoo pikkukakkosta. Matkii 1-vuotiasta joka asiassa ja uikuttaa sellaista ärsyttävää vauvauikutusta. Ei muka osaa enää puhua. Leikitkö sä marsua? kysyn ihan vain vittuillakseni. Varmaankin traumatisoin lapsen, kun pilkaan regressiota. En vaan kestä yhtään enempää vauvoja.

Haluaisin, että kotona olisi siistiä. Ostaisin kaupasta tulppaaneja ja syötäisiin ruokapöydässä lasten kanssa välipalaksi omenapiirakkaa auringon häikäistessä lämpimästi. Siinä elämässä olisin huoliteltu ja järjestelmällinen. Eilen kyllä syötiin uunituoretta piirakkaa. Likaisen pöytäliinan päältä, ruokapöytä täynnä likaisia astioita aamupalalta ja lounaalta.

Siivosin keskiviikkona koko iltapäivän, mutta sitä ei enää huomaa. Lattiat olivat jo illalla täynnä leluja, kirjoja, dvd-levyjä ja revittyjä lehtiä. Aurinko korostaa parkettiin kovaksi kuivuneita banaani ja kaurapuurotahroja ja osoittaa ikkunalasista jokaisen pienen käden ja nenän jättämän jäljen. Ei kannata siivota, kun tulee kuitenkin heti taas sotkuista, totesin.

Naisellista

Hyvät naistenpäivän toivotukset kaikille, naiset! Täällä äitiysblogipiireissä meitä naisia riittää, vaikka ei tämä mikään hyvä sisko kerho ole.

En usko, että äitiyden myötä naiset liittyisivät johonkin äitien solidaarisuuskerhoon, jossa tuetaan toisten äitien valintoja ja aletaan jutella kiinnostuneena toisille bussin kärryvälikössä. Miksi ihmiset olisivat vanhemmuuteen liittyvissä asioissa jotenkin erilaisia, kuin elämässä noin ylipäätään? Pidämme ihmisistä, jotka ovat kanssamme samaa mieltä. Suhtaudumme epäilevästi päinvastaisiin mielipiteisiin. Mielipiteistähän tässä vanhemmuudessakin on loppujen lopuksi kysymys -mielipiteistä ja miten niitä sovelletaan omaan elämään.

Äidit osaavat olla ihan yhtä kusipäisiä, kuin kuka tahansa muukin kadun tallaaja. Jos äitiys tai isyys tekisivät ihmisestä jotenkin paremman, kohteliaamman tai suvaitsevamman, maailma olisi täynnä hymistelyä ja selkääntaputuksia. Ainakaan minusta ei ole äitiyden myötä tullut yhtään mukavampaa ihmistä. Nyt minulla on vain yksi uusi aihekenttä, jossa voin olla toisten kanssa eri mieltä. Ja joidenkin kanssa jopa samaa mieltä.

Minä ajattelin juhlistaa tätä päivää perinaisellisesti suklaata syöden.Tunsin pientä kohtalon ivaa, kun suklaakätkössä oli jäljellä vain yksi suklaapala. Söin sen jo. Täytyy hakea kaupasta lisää.

Uusi yritys

Ulos lähtö tuntui tänään erityiseltä. Olin poistunut kotoa viimeisen viiden vuorokauden aikana kerran. Tulin viime viikolla vähän kipeäksi. Vähän sanaa käytetään nyt ironisessa hengessä. Sairastettuani perusflunssaa ensin 16 päivää, alkoi varsinainen tauti. Eikä nyt puhuta manflusta, johon mies sairastuu vartin sisällä vaimon ilmaistua olevansa flunssainen. Makasin neljä vuorokautta taju kankaalla punkan pohjalla. Onneksi on eläkeläisiä, sanon minä. Muut hoitivat lapset ja minä keskityin kuumehouruissa rykimään keuhkojani pihalle ja hautauduin nenäliinamyttyihin.

Jossakin horrosmaisten kuumetorkahteluitteni välissä Suomi sai uuden presidentin ja minua kehoitettiin palaamaan talouskasvun ja tasa-arvon nimissä vuoden päästä töihin. Hilkka Ahdekin ehti saada kenkää. Näin äidillisesti todettuna, se oli ikävästi tehty. Ikäväkseni totesin myös, että silloin kun saisi sairastaa nautinnolla rauhassa, on television katselu ja jäätelön syöpöttely viimeisenä mielessä.

Nyt on siis menossa tämän meikäläisen flunssan 23. päivä. En ole vieläkään terve. Olen tarpeeksi terve. En ole enää ihan vakuuttunut siitä, meneekö tämä tauti koskaan ohi. Keskityn nauttimaan siitä, että aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja joskus viime viikon aikana lumen alta on paljastunut ihanaa harmaata asfalttia.