Kukkuluuruu!

Vanhemmuudesta ja lapsista höpiseminen on jäänyt viime kuukausina vähemmälle, kun olen suunnannut kirjalliset ambitioni toisaalle. Nyt on aivokapasiteetissa taas tilaa ja täällä sitä ollaan, lapsiperhe-elämän ytimessä -internetissä. 

Blogihiljaisuudesta huolimatta, olisi vaikka mitä ollut kommentoitavaa viime kuukausina. Mutta asiat olivat ja menivät, joten tyydyn lyhyesti toteamaan seuraavaa:

 

- Syntymäpäiväkutsuille osallistuvat 4 - 7-vuotiaat lapset eivät arvosta kotitekoisia, pieteetillä pusaamiani,leipomuksia. Eivät sitten millään tavalla. Moukkia, sanon minä. Ensivuonna ostan litran vaniljajäätelöä ja kaadan sen päälle pari pussia vaahtokarkkeja. Ja mahdollisesti tökin jälleen nakkeja meloninpuolikkaaseen, koska nakkisiili on nakkisiili.
-Ja tämä Äitien sota! Totaalinen antikliimaksi! Mitä helvetin sotaa se on, että äidit istuvat tsemppaamassa toisiaan??? Mitä sosiaalipornoa tämä on olevinaan?? Katsoin kaksi jaksoa ja kyllästyin odottamaan konflikteja. Enemmän vauva.fi henkeä peliin, sanon  minä.

Mutta mitä teille kuuluu? Onko siellä vielä ketään?

#93 Aidan ylittäminen korkeammasta kohdasta

Juhlat eivät ole juhlat, jos tarjolla ei ole hyvää ruokaa. Siksi kannattaa valmistaa juhannukseksi kolmea erilaista piirakkaa. -Mökilletulopiirakka, aattopiirakka ja päiväpiirakka. Vaivannäkö kohottaa tunnelmaa.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#60 Mökkikauden avaus

Eka kerta tänä vuonna.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#20 Hyvä minä

Olen ollut tänään ahkera. Heräsin lasten kanssa Pikku kakkoselle, laitoin aamupalat, luin väitöskirjaa, valmistin jääpaistin, siivosin, pesin parvekkeen, terassin ja ulkokalusteet, leivoin blueberry pien, ulkoilin lasten kanssa, kirjoitin esseetä ja saunoin. Taputan itseäni selkään.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

Lomaterveiset!

Kiistaton etu kotihommista palkkatöihin palaamisessa on ollut sairausloman mahdollisuus. Siis sellaisen ihka oikean sairausloman, johon ei kuulu muuta lastenhoitoon liittyvää, kuin mahdollisesti lasten noutaminen päiväkodista. Autuutta, sanon tällä parin päivän flunssasaikun kokemuksella. Tämäkin kotona lapsettomana pötköttely on kyllä varmaankin jonkun kotihoitoentusiastin mielestä väärin. -Pahoitteluni heille, jos tulee paha mieli. Voimme yhdessä paheksua niitä äitejä, jotka käyttävät päivähoitoa kampaajalla käymiseen. Hyi hyi.  

Viimeisen kolmen päivän aikana olen ehtinyt pohtia lukuisia suuria kysymyksiä. Onneksi on internet, sanon vaan, sillä tv:n päiväohjelmistosta ei ole ajantappotouhuissa pienintäkään apua. Olen roikkunut netissä arviolta 8-12 tuntia päivässä ja pohtinut ukrainaihmettelyn ohella mm. seuraavia teemoja:

-Sosiaalisen median kuvatarjonta koostuu pääosin lapsista, lemmikkieläimistä ja ruoka-annoksista. Lemmikki- ja lapsikuvat voi jakaa samoihin alaluokkiin: Kattokaa kun tää koira/lapsi on söpö, Kattokaa kun tää kissa/lapsi teki näin hassun jutun, Lapsella/koiralla (?!??) on syntymäpäivä. Ruoka-annoskuvien syvintä olemusta en varsinaisesti ole saanut summattua. Ehkä se on kivaa, jos on maittavia herkkuja pöydässä.

-Jostakin kaupunginvaltuuston päiväkotijutusta ajauduin steiner päiväkotien nettisivuille. Kaikkihan vaikuttaa todella ihanalta, mutta steiner pedagogiikka noin ylipäätään mietityttää. Muistan lukioikäisenä seuranneeni epäuskoisena staikkukavereiden eurytmia tuntia. Kaikki ne kaavut sun muut. Epäilyttää.

-Pohdintaa on myös herättänyt käsite ongelmatiikka. Ongelmatiikka! Ja sitten pitää ottaa koppi ties mistä. En ota koppia kenestäkään tai mistään, vaikka heittäisitte pallolla. Kotiäitiystävä on ruvennut klousaamaan juttuja mentyään takaisin töihin. Minä luulin, että klousaamista tapahtuu vain Diili ohjelmassa.

-Sitten on tämä Tuukka Temosen elokuva, jota kukaan ei ole nähnyt. Ties mitä tuotantoyhtiö salaliittoteoriaa tästä kohusta internetissä viritellään. Ja kylkiäisenä Tuukan urakäänteille Olgan ja Tuukan hämmästyttävä ja rakkaudentäyteinen lapsiperheidylli Iitissä, jota voi seurata tv:stä, Olgan blogista, varmaankin parista lehtikolumnista, facebook päivityksistä ja todennäköisesti joka ikisestä tuutista, joka on olemassa. Hengästyttää.

-Yhden kaupunginvaltuustotyypin facebookin kautta päädyin Meeri Koutaniemen kuvasarjan kirvoittamaan keskusteluun siitä, että tyttöjen ympärileikkaamisesta puhuttaessa ei saa puhua silpomisesta, koska se kuulemma uhriuttaa tytöt.  Myös toiseuttaminen ja postkoloniaalinen kertomus mainittiin. Kukaan ei kuitenkaan keskustelussa kertonut, miten sitä ympärileikkausta pitäisi käsitellä, että tytöt eivät olisi länsimaisen ihmisen luomassa uhripositiossa, vaan aktiivisina toimijoina. Sama porukka sai väännettyä ongelman myös siitä kivasta Olen suomalainen videosta. En tajua sitäkään ongelmaa.

-Ja lisäksi on todettava -Kuinka liikuttava oli Jared Leto Oscareissa! Teiniäiti, yksinhuoltaja ja unelmat mainittiin kiitospuheessa. Kyynelvirta, sanon minä.

Huhhuh. Hirveästi hommaa sairauslomalla! Huomenna täytyy palata sorvin ääreen, koska menttaalinen pakkani on ilmiselvästi hajoamassa ihmiskontaktien vähyyteen.

#nakeistataidetta #huhhuh

Tämähän sopisi fiinimpienkin juhlien pöytäkoristeeksi, totesin miehelle the nakkisiilin valmistuttua. Siilin visuaalinen ilme syntyi jonkinlaisen jumalallisen inspiraation saattelemana. Tajusin lasten synttärijuhlien aamuna, että olin unohtanut hankkia matskua siilin naamaa varten. Suurena visionäärinä kaappasin kätösiini kuivahtaneen limen ja pari viinirypälettä ja a vot. -A face only a mother could love.

Näillä meikäläisen food art taidoilla voisi olla kysyntää laajemmaltikin. Huikeeta settii, niin sanotusti. Nakkien plaseerauksen suhteen jouduin tosin turvautumaan kompromissiin, sillä tajusin nopeasti, ettei hommaan varaamani 60 coctail tikkua riittäisi toteuttamaan visioimaani siilin tiheää nakkipeitettä. Nakkisiili oli kuitenkin hävikistä päätelleen juhlien suurin menestys. Juhlien päätteeksi siililtä oli syöty silmätkin päästä.

Runneltu nakkisiili kuvasti myös melko hyvin tuntemuksiani, kun viimeisetkin neljästätoista lapsivieraasta olivat poistuneet. Tunsin lihasteni tärisevän ja väsytti ihan kamalasti. Talon tyhjennyttyä kaadoin itselleni suuren lasin valkoviiniä ja kävin pötköttämään sohvalle. En pystynyt puhumaan. Jossakin vaiheessa vaihdoin viinin punaiseen ja illan päätteeksi kykin takapihalla tupakalla ja tuijotin hiljaa pimeyteen. Ja pohdin jälleen kerran niitä HopLop synttäreitä.

Jako kolmeen

Olen huomannut, että blogini kirjoitukset voi jakaa kolmeen kategoriaan. Ryhmänä yksi arjen kuvaukset. Kakkosena lasten kehitysvaiheiden minussa aiheuttamat reaktiot. Kolmoskategoria koostuu yleisestä äitiyden ja vanhemmuuden ilmiöiden ihmettelystä.  Ja sitten välillä touhotan ruoka-asioista. Tässä tämä Pihalla kotona kuvio lyhykäisyydessään.

Viikkoon on mahtunut kaikkia edellä mainittuja teemoja. Olen perinteiseen tapaan elellyt arkeani. Tänään hehkutan perjantaita ja kuinka se on työviikon päättävänä päivänä aina melko hyvä päivä. Nyökyttelin hymyillen Buffalo Stancen tahtiin jo ennen aamukahdeksaa. Töissä tein hommia perustahtiin, järkytyin kamalasta uutisesta ja iloitsin onnistumisesta. Maistoin elämäni ensimmäistä raakakakkua työkaverin läksiäiskahveilla ja vitsailin pakurikäävästä. Takana oleva työviikko katkoi ajatuksia häiritsevästi, joten päätin lähteä jo kolmelta kotiin. Kieppasin päiväkodille kirjaston ja kaupan kautta. Foucault'a, sipsejä ja siideriä iltaa varten. Päivällinen, pikku kakkonen, leipomista, luku Marikkia ja takaisin leipomaan.

Kakkoskategorian, kasvan lasteni mukana-teeman, tapahtumiin lukeutuu aiemmin viikolla toimittamani vierailu Br-leluissa. Ihan muina naisina, ja iloisin mielin, kiikutin kassalle kasan pinkkiä, kimalletta ja Hello Kittyä. Bonarina mukaan lähtivät läpinäkyvästä muovista tehdyt lasten korkokengät, joiden pohjissa on punaisia välkkyviä led valoja. Ensimmäinen ajatukseni kengät nähdessäni oli Stripparin kengät! toisena Esikoinen rakastaisi näitä! Kasvutarinani kaikki kasvatusperiaatteet kadottaneeksi vanhemmaksi on mukavassa vauhdissa ja minä vilkuttelen löysin rantein vanhalle itselleni.

Kolmannen ryhmän teemana on tällä viikolla ollut syvällinen, elämän tarkoitukseen vertautuva, dilemma: Miksi äidit keskustelevat lastensa pituudesta ja painosta? Jokainen lisääntynyt nainen on ollut vähintäänkin paikalla näissä keskusteluissa. Minä pohdin, miksi oman jälkeläisen painon ja pituuden raportointi on yleinen tapa? On melko silmiinpistävää, että me ihmiset noin ylipäätään olemme eri pituisia ja painoisia. Olen myös siinä käsityksessä, ettei oman lapsensa painoon ensimmäisinä elinvuosina juurikaan voi vaikuttaa. Lapsen paino- ja pituuskehitys ei oikeastaan siis kerro mistään mitään, paitsi ammatti-ihmisille, joille erilaisten käyrien piirtely on yksi työväline. Olemmeko me niin ehdollistuneita neuvolajärjestelmämme mittakyttäykseen, vai miksi tämä keskustelunaihe tuntuu olevan äitien suosiossa? Ovatko jotkut ihmiset ihan oikeasti kiinnostuneita toisten ihmisten lasten pituudesta ja painosta? Jos joku osaa selittää minulle tämän diskurssin syvimmän olemuksen, olisin kiitollinen.

Ruoka-asioista touhotuksesta lupaan kuvamateriaalia lähipäivinä, kun lataan nettiin valokuvan melonista, johon olen tökkinyt coctail tikkuihin seivästämiäni lihapullia ja nakin paloja. Stay tuned!

Suhteellisuusteoria

Mulla on sellainen tunne, että tää homma on hanskassa. Mä oon tehnyt exelinkin. Kaikki on suunniteltu. Sitten jatkoin puhelinkeskustelua kaverin kanssa, jaarittelemalla lähinnä itseni vakuutellen, kuinka melkein mitä tahansa kestää pari tuntia. Niinkuin esimerkiksi 14 lapsen syntymäpäiväjuhlia. Ehkä osa sairastuu viikon aikana. Tulee vaikka joku ripuli.

Arviolta 15 minuuttia puhelun päättymisen jälkeen esikoinen valitteli kipeää korvaansa. Minä kuulin korvissani rauhoittavaa puron solinaa ja panhuilumusiikkia. Pohdin ongintapusseille sopivaa unisex väriä ja tuikkasin 3 ml Panadolia lapsen kurkusta alas. -Kyllä se siitä. 

Tänään kävin vähän varmuuden vuoksi laskemassa, kuinka paljon joutuisimme pulittamaan Snadi stadi tyyppisestä juhlaratkaisusta. *#&?!*?#? arviolta 400 euroa. Hohhoijakkaa. Sillä hinnalla pääsisin jo melkein New Yorkiin. 

Sitten pähkäilin, onko tarjottavaa liikaa vai liian vähän. Sitten katsoin jakson Satuhäitä ja tajusin, että juhlia on monenlaista. Tunsin itseni sellaisella hyvällä tavalla tavalliseksi. Tästä on hyvä jatkaa.

Jäähyväiset mopolle

Lisäsin blogin tunnisteisiin kategorian Eeppistä. Sysäyksenä toimi pikku kutsukorttiaskartelu, joka pakotti minut myöntämään tosiasian. Minä otan lasten synttärijuhlajärjestelyt todellakin tosissani.  

Helmikuisten synttärien lähestyessä olen aloittanut lasten syntymäpäiväjuhlien valmistelut ja eeppistä tunnelmaa lähdetään tänäkin vuonna tavoittelemaan. Viime vuonna myönnyin esikoisen vaatimuksiin ensimmäisistä kaverisynttäreistä, tilailin netistä ties mitä juhlaroipetta, koin hermoromahduksen ja selviydyin hengissä juhlaviikonlopusta. Voimme tätä draaman kaarta seuraamalla todeta, että asiaa juhlajärjestelyistä riitti ainakin neljään postaukseen. -Eeppistä.  

Lasten synttäreiden lähestyessä havaitsen jälleen sisälläni kasvavan tutun ahdistuksen- ja innostuksensekaisen väkertämispakon. Esikoinen haluaa askarrella itse kutsukortit ja matkalla työtapaamiseen kävin ihan vähän vaan kurkistamassa Tigerin askartelutilpehöörejä. Poistuin kaupasta tyytyväinen virne naamallani ja leimasimia, kuvioteippejä ja kartonkia laukussani. Illalla lasten katsellessa Pikku Kakkosta kokeilin leimaamista ihan vähän vaan.

Minulla on jo visio juhlissa tarjottavista herkuista. Ei välttämättä täytekakkua -ja vittu ihan varmasti ei niitä saatanan cookie popseja, joita väänsin vuosi sitten silmät ristissä aamuyöllä. Ruokateema on yksinkertaista ja hyvää, lapsille ja aikuisille maistuvaa, peruskamaa. Tämä kaikki selostettuna sellaisella Jamie Oliver tapaa Nigella Lawsonin henkisellä fiilistelyllä. Paitsi olen kyllä tämän päivän aikana kehittänyt keskivaikean pakkomielteen myös nakkisiilistä. Se on ehkä pakko toteuttaa. Nakkisiili.

Kiitos 2013-2013

Vuosi 2013 oli hyvä vuosi. Yllättävä vuosi irtisanoutumisineen, raskaskin. Innostava, uudenlainen, työn- ja opiskeluntäyteinen. Kaiken kaikkiaan hyvin opettavainen vuosi, jonka jälkeen ymmärrän maailman menoa ja sen moniuloitteisuutta taas vähän paremmin. 

Vuoteen mahtui hassuja hetkiä. Jaoin ilmapalloja espoolaisessa kauppakeskuksessa. Vedin pari satutuokioita päväkotilapsille. Seurasin ruumisarkkujen valmistusprosessia. Twerkkasin oulunkyläläisessä lähiöbaarissa ja eksyin vessareissulla ministeriön kellarikerrokseen. Kaikenlaista.

Ja sitten uudenvuoden lupaukset. Tässä yhteydessähän voi lupailla ihan mitä sattuu, mutta näitä seuraavaksi mainittuja lupaan yrittää. En kiirehdi turhaan aamuisin. Kutsun useammin ihmisiä syömään. Yritän suhtautua 5-vuotiaan Uhma 2.0 silmienpyörityksiin, tuhahteluihin ja yleiseen marinaan asiallisesti. Siis yritän, en lupaa. Yritän keskittyä siihen, etten lataa lapsien toteutettavaksi tai kannettavaksi omia tarpeitani, tai vaadi heitä olemaan sellaisia ihmisiä, kuin toivoisin heidän olevan. Pyöräilen useammin töihin. 

Päätän vuodenvaihteen analyysini Justin Bieberin sanoihin: It's the start of the new year baby, baby yeah. And I know what to do with it, baby, baby yeah.

Jouluhurahduksen 2,5 kiloinen ruumiillistuma

Tänään alkoi joululoma. Hyräilin töissä kopiokoneen äärellä Last Christmasia ja sanelin tyytyväisenä vastaajaan lomaviestin. Ilma tuntui kaikkea muuta kuin jouluiselta, kun kipitin kaatosateessa kotia kohti. Mutta se ei haittaa. Nyt on viikko lomaa ja paljon suklaata ja graavilohta syötävänä.

Viikonloppuna pykäsin kasaan elämäni ensimmäisen piparkakkutalon. Ensimmäisessä avaamassani googlen piparkakkutalovinkki-linkissä todettiin aloittelevan talonikkarin tärkeimmäksi ohjeeksi "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa." Pieni epävarmuus läikähti rinnassani, kun vilkaisin vieressä lojuvia brittiläistyylisen kaksiosaisen rakennuksen kaavapiirroksia, jotka olin suurentanut työpaikan kopiokoneella aiemmin viikolla. 

Kahden päivän pakertamisen tuloksen siivittämänä nostan edellä mainitulle vinkille pystyyn kaksi keskisormea ja teen pienen voitontanssin. Talo pysyy pystyssä ja on aika ok ensimmäiseksi piparkakkutaloksi. Tätä ei syödä, tätä katsotaan, alleviivasin maistiaisia kärkkyville lapsille. Ihan tyhmä talo, totesi kakkonen halveksuntaa äänessään. 

Mukavaa joulua teille kaikille!

Seasons greetings!

Eräs blogikommentti pysäytti minut pohtimaan muutamaksi päiväksi, onko äitiys muuttanut, tai laittanut arvojani uuteen järjestykseen. Parin päivän pohdinnan päätteeksi totesin: Ei ole. Samoilla mennään, poikkeuksena juhlapyhät. Minusta on tullut juhlaperinneihminen.

Viimeistään tänä jouluna minun on ollut pakko kohdata tosiasia. -Olen uudestisyntynyt joulun juhlija. Penseästi kaikkeen joulutilpehööriin suhtautuva minimalisti on kääntänyt lasten kasvun myötä takkinsa, jonka vuori on mitä ilmeisimmin tontun punainen.

Kehitykseni paria pykälää innokkaammaksi joulun viettäjäksi on ollut asteittaista. Ensin valmistin elämäni ensimmäisen piparitaikinan. Seuraavana vuonna askartelin paskartelin jo ihan tyytyväisenä taikataikinasta koristeita pieneen ruukkukuuseemme. Viime vuonna ostimme perheemme historian ensimmäisen joulukuusen, joka sijoitettiin maltillisesti parvekkeelle. Tänä vuonna odotin joulukuusen koristeluseremonioita vähintään yhtä innokkaana kuin lapset.

Joulun odotukseni ei enää kulminoidu kysymykseen, milloin voi korkata ensimmäisen glögipullon. Tänä vuonna asettelin "talvivalot" paikoilleen jo hyvissä ajoin ja tunnelmoin hartaana Argos hallissa joulupallotarjontaa. Joulukuusi asemoitiin sisätiloihin ja olen ostanut siihen 12m led valoja, 10m hopeanauhaa ja muutamia uusia sydänkoristeita. Plantagenissä kuiskuttelin miehelle, että suunnittelen ovikranssin hankintaa. 

Sisäinen joulukyynikkoni ei kuitenkaan ole aivan kuollut. En edelleenkään ymmärrä joulukorttien lähettelyä. 

Ylistys suomalaiselle miehelle, joka tulee työpaikalleen ja on päiväsaikaan selvin päin

Tämä ei ole myöhästynyt isänpäiväpostaus. Tämä on ylistyslaulu remontti-, sähkö- ja lvi-alan ammattilaisille, joiden työpanoksen ansiosta meidän perheellä on jälleen käytössä keittiö -kolmen kuukauden tauon jälkeen. - Kyllä, kolmen. 

Elokuusta lokakuun alkuun menetin uskoni rakennusalaan. Ohareita, katoamisia ja epämääräisyyksiä -ja sitten kaikki alkoikin yhtäkkiä sujua. Liikutuin aamuisin, kun miehet tulivat töihin ajallaan ja tekivät työnsä tarkasti ja ammattiylpeydellä. Kaatokännissä oltiin vasta työpäivän päätyttyä. Ar-vos-tan.

Kato ku vesi virtaa, huokasin haltioituneena miehelle, kun sepalus auki hanoja kytkenyt putkimiessetä oli huristellut matkoihinsa 70 euron huoltoajokorvaukseen oikeuttaneella pakettiautollaan. Täytimme tiskikonetta liikuttuneina ja vihimme voitonriemuisina käyttöön uunin työntämällä sinne pellillisen ranskalaisia. Voisin kirjoittaa oman vuodatuksen uunin nerokkuudesta ja monikäyttöisyydestä lapsiperheen arjessa. Ja keittiön tasot! -Todella kätevät olla olemassa.

Olen niin onnellinen, että haluaisin kutsua teistä jokaisen syömään meille uunissa paistamaani keikauskakkua. Tai makaronilaatikkoa. Tai vaikka niitä ranskalaisia. Ei tarvitse enää syödä kertakäyttöastioista tai huolestua tiskeistä. Meillä on tiskikone!!!

Drinkkivinkkejä taaperoille

Kesäloma, jota voisin nimittää myös päättymättömäksi uimavahtivuoroksi, on jo onnistunut häivyttämään muististani viikonpäivät. Niillä ei ole toistaiseksi mitään merkitystä ja se on iloinen asia. Olen myös lähes päivittäin iloinnut siitä, että lapsia on meidän perheessä kaksi. Minun kärsivällisyyteni ei taivu dialogiin 14 tuntia taukoamatonta puhetta tuottavan 4-vuotiaan kanssa, vaan tarvitsen hengähdystaukoja ja hiljaisuutta. Pikkusisko jaksaa kuunnella siskonsa loppumatonta tajunnanvirtaa, osallistua innokkaana hiekkakakkukutsuille, toimia uimakaverina ja samalla mahdollistaa aikuisen hetkittäisen keskittymisen kaunokirjallisuuteen. Loman seitsemäs päivä menossa ja jo toinen romaani puolessa välissä. Herkistyn pelkästä ajatuksesta.

Olen kuitenkin viettänyt myös laatuaikaa lasten kanssa ja opettanut heitä valmistamaan mojitoja. Ukin viljelemät minttupuskat innostivat aikuiset mojitoreseptikisaan ja lupasin juomiamme ihailevalle esikoiselle lapsillekin sopivan version. Helteiseen iltapäivään sopiva drinkki syntyi (tittididii) -Jättämällä drinkistä rommi pois!!! Limelohkoja, sokeria ja mintunlehtiä survotaan lasin pohjalla, lasi täyteen jäitä ja päälle kivennäisvettä, tai missyä, kuten meillä sanotaan. Ja hyvää oli.

Loman ainoana miinuspuolena on tähän mennessä ollut se, että minulla on ollut ihan liikaa aikaa miettiä lapsen eritteisiin liittyviä kysymyksiä. Ehkä myös mökkiolosuhteet huussin ja virtaavan veden suhteen ovat pitäneet aihepiirin sopivasti mielessä.  Päiväkotiin siirtyminen ei ole tuottanut minkäänlaista toivomaamme ryhmäpainetta kakkosen wc-toimissa aktivoitumiseen. Ajattelimme hoitavamme kakkosen vaipattomuuskoulutuksen parissa viikossa kesäkauden alettua, kuten esikoisenkin kanssa teimme. Rehellisyyden nimissä on myös todettava, että ennen kaikkea myös tuleva anoppilareissu valoi minuun uutta pottatarmoa, sillä kuulen jo nyt korvissani anopin "ystävällisen ihmettelyn" kakkosen vaipankulutuksesta. Housuttomien hellepäivien myötä olemme kuitenkin tajunneet, ettei 2,5-vuotiaallamme ole minkäänlaista etukäteiskäryä ykkös- tai kakkoshädän suhteen. Ei minkäänlaista. Potalle houkutteluihin hän vastaa joko ei halua, enpäs, ei nyt tai ihan vaan EI. Hän on uhmaikäinen.

Termi lapsentahtisuus aiheuttaa minussa pääosin puistatuksia. Yleensä minun mielestäni lapsentahtisuuteen vedoten a) Perustellaan aikuisen jaksamattomuutta tai haluttomuutta opettaa lapselle uutta taitoa.  b) Muotoillaan aikuisen omia tarpeita ja tahtia lapsen tarpeiksi ja tahdiksi. c) Halutaan tehdä jostakin ihan tavallisesta asiasta jotenkin erityistä ja ideologista. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että lapsella on tässä asiassa oma  tahto ja tahti. Hän ei ole valmis ja minä luovutan.

Keskikesämökkijalat

Kesäloma!!! Tänä vuonna se tuntuu enemmän ansaitulta, kuin aikaisempina neljänä vuotena, kun odottelin kotirouvana miehen loman alkua. Töistä lähtiessä en itkenyt, vaikka kyyneleet tuntuivat kurkussa. Aiemmin päivällä vetistelin kahvihuoneessa, kun toisten tiimien työkaverit olivat valmistelleet minulle lauluesityksen ja ojensivat kukkia. Pariakymmentä minuuttia ennen lähtöäni minulle ojennettiin oman kahden hengen tiimimme puolesta hieman hämmentävämmissä tunnelmissa ruusupuska. Sanoin kiitos ja hymyilin, vaikka olisi tehnyt mieli huutaa.

Raahasin kamppeeni juna-asemalle ja poltin laiturilla työkaverin tarjoaman tupakan. Kotona pakkasimme auton ja hurautimme Ellan ja Aleksin säestämänä kesämökille. Nyt  nautitaan lomapäivistä, kääpiö ilmoitti juhlallisesti takapenkiltä. Perille päästyämme menin saunaan, grillasin ja join sopivasti punaviiniä. Viikkokausia mielessä kehää kiertäneet ahdistavat työpaikka-ajatukset tuntuivat yhtäkkiä täysin epäolennaisilta. Rintaa ei enää puristanut ja ajatukset suuntautuivat tulevaan. Enää ei tarvitse kirjoittaa tästä.

Tälle kesälomalle en pakannut mukaan yhtään kurssikirjaa, vaan Pulkkista ja Oksasta. Olen ostanut itselleni lomavaatteeksi hippikaavun ja suunnittelen pukeutuvani pääosin trikooseen seuraavat viisi viikkoa. Nukun, syön hyvää ruokaa, luen, olen tekemättä mitään ja olen lapsille läsnä. Nautin lomasta.

Aamukymmeneltä, loman ensimmäisenä päivänä, kääpiö sai valmiiksi 35 palan palapelinsä ja totesi, että nyt mä rupeen jumppaamaan. Sitten hän marssi huoneeseensa ja kaivoi muumimatkalaukustaan esiin tahriintuneen vaaleanpunaisen jumppapukunsa ja samaan sarjaan kuuluvat pieneksi jääneet jumppatossut. Pukeuduttuaan balettiunelmaan hän siirtyi hyppimään kesämökin tuvan matolle haarahyppyjä. Lapsi on luonnoltaan aktiivilomailija. Pituushyppynäytöksiä hiekkarannalla, taukoamatonta puheen virtaa, hiekkakeitoksia ja balettitaivutuksia. Minä keskityn miettimään, mitä söisin seuraavaksi ja kannattaisiko nukkua vielä yhdet päiväunet.

Hyvää juhannusta teille kaikille!

Jag är på väg, Mikael

Kesäloma lähenee. Tänä vuonna lasken ennenkuulumattomalla innolla, hetkittäin ahdistuksella, päiviä sen alkuun. -Tai ehkä pikemminkin työsuhteeni loppuun, mutta samaan syssyyn ajoittuva loman alkukin on jo itsessään mukava asia puolen vuoden tiiviin työrupeaman jälkeen. 

Vietettyämme pari viime kesää Manner-Suomen kamaralla, päätimme tänä kesänä risteillä/yhteysalustella Ahvenanmaalle muutaman yön reissulle. Yritän pitää mieleni iloisen avarana. Lapset ovat jo sen verran isoja, ettei päivärutiinien noudattaminen sanele ihan kaikkea menemistä. Ehkä meillä voi jopa olla ihan rentoa ja mukavaa. Yritän nyt tässä unohtaa sen tosiasian, että meillä on perheessä kaksi uhmaikäistä lasta.

Lasten kanssa hotellimatkailu on nukkumisjärjestelyiden vuoksi ihan perseestä, joten suunnittelemme yöpyvämme leirintäalueiden mökeissä. Myös sana asuntoauto on mainittu. Muodostukoon tästä jälleen yksi lenkki ketjuun nimeltä asioita joita en vittu ikinä aikonut tehdä mutta minulla on lapsia ja olen vähintäänkin henkisesti keski-ikäinen juntti. Tähän suuri huokaus. Karavaanarimielikuvissamme istuskelemme miehen kanssa lasten nukkumaanmenon jälkeen asuntoauton vierellä mukavasti (hyttysten syötävänä) retkituoleissamme. Kesäilta on aurinkoinen, valkoviini kylmää ja me keskustelemme kaunokirjallisuuden lukemisen lomassa yhteiskuntapolitiikasta.

Nyt kaipailen vinkkejä mukavista ahvenanmaalaisista mestoista -hyvistä leirintäalueista ja majoittumispaikoista, ravintoloista, näkemisen arvoisista kohteista sekä lapsille suunnatusta tekemisestä. Minä en tiedä Ahvenanmaasta juuri mitään. Sen tiedän, että minun matkani ei ole täydellinen ennen kuin olen saanut jonkinasteisen kontaktin Mikael Björklundiin. Suosituksia jakoon! 

Ihania naisia

Kansainvälinen naistenpäivä. Kahden pienen tytön äitinä on tänään hyvä syy juhlia. Haluan opettaa tyttärilleni, että naiseus on niin ihana asia, että sen kunniaksi on nimetty ihan oma päivä. En kerro mitään siitä, että tytöksi syntyminen altistaa meidät naiset monille vakaville ihmisoikeusrikkomuksille ja alistaville valtarakenteille. Vedetään tämä päivä ilon kautta. Tärkeää on kuitenkin muistaa naiseuden toinen puoli. Tämän vuoden naistenpäivän teemana on tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen. Hyvin, hyvin tärkeä asia myös meillä Suomessa.

Juhlan kunniaksi pusasin red velvet kakun, koska arvelin punaiseksi värjätyn kakkutaikinan nostavan tyttöjen tunnelman kattoon. Ostimme myös kauppareissulla tulppaaneja. Esikoinen ihasteli pinkkejä ruusuja ja minä totesin, että eikö ookki nää tulppaanit paljon kivempiä, eikös ookki? Otetaan  nää tulppaanit vaan. Joo.

Naiseus on ihana asia, mutta liian usein naiset ovat toisilleen ihan vaan vittumaisia. Jos naiset jeesaisivat kaveriaan yhtä usein kuin miehet, meillä menisi paremmin. Naisvaltaisia työpaikkoja nähneenä joutuu välillä häpeämään sukupuoltaan.

Juhlapäivän tunnelmissa aloin pohtia kotimaisia naisia, jotka häpeän sijasta innostavat minua. Naisia, jotka tekevät olemuksellaan ja ammattitaidollaan vaikutuksen, tai ovat vain yksinkertaisesti mielenkiintoisia ihmisiä. Viimeisin heistä on Jessica Grabowsky 8-pallossa: huikea. Chisu, Monika Fagerholm, Tove Jansson, Anna-Leena Härkönen -keitä näitä nyt on. Ihana Haloo Helsingin laulaja. 

Nyt naiset ja kiintiömies -Kuka on sinun mielestäsi mahtava ja innostava nainen? Nimiä!!!

After party

Lauantaina kello 13.40 juoksentelin ympäri kotiamme yöpaidassa ja meikittömänä. Kaikki tuntui olevan vaiheessa -pastasalaatti tekemättä, pöytä kattamatta ja lisätuolit hakematta autotallista. Klo 14.01 avasin oven ensimmäisille juhlavieraille ihan asiallisesti pukeutuneena ja edelleen meikittömänä. Vittu mikä kiire! huokasin tulijoille ensitöikseni. Muutamia kirosanoja olin jupissut myös noin 12 tuntia aiemmin, kun kuorruttelin 11 tunnin työpäivän jälkeisessä väsymystilassa viimeisiä cookie-pops tikkuja mikroaaltouunin kellon näyttäessä 00.51. 

Alunperin parinkymmenen hengen juhlat kutistuivatkin miellyttäviksi seitsemän lapsen ja kuuden aikuisen synttärikemuiksi. Lapset ahmivat cookie-popseja, söivät kakkulautasensa tyhjiksi ja peittivät pöydän popcornsilppuun. Syötyään he siirtyivät pariksi tunniksi omiin puuhiinsa ja aikuiset saivat jakaa rauhassa ruokapöydän ääressä lapsuudenaikaisia unelmiaan hammasrautojen saamisesta ja tummaihoiseksi muuttumisesta. Klo 16.50 pysäytin levylautasella pyörivän lastenlevyn, vaihdoin kuohuviinin punaviiniin ja istahdin sohvalle tuijottamaan hiljentyneen kodin seinää. Lauseiden muodostaminen oli vaikeaa ja teki mieli vetäytyä yöunille.

En mennyt nukkumaan, vaan seurustelin illan appivanhempien kanssa. Sitten menin nukkumaan ja heräsin aamulla täyttämään yön aikana maahan valahtaneita heliumpalloja. Tiskasimme edellisten juhlien tiskit ja valmistimme edellisen päivän juhlista aikataulullisista ongelmista johtuen pois jääneen pastasalaatin. Leivoin lisää suklaakeksejä lasten suihin kadonneiden cookie-popsien tilalle. Suihkuun ehdin ennätyksellisesti jo 40 minuuttia ennen juhlien alkua.

Nyt on sunnuntai-ilta, ja minusta tuntuu siltä, että tarvitsisin viikon loman tästä juhlaviikonlopusta toipuakseni. Sen sijaan menen kahdeksaksi töihin. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ensi vuonna Hoplopissa tavataan.

Pallerohuumaa

Perehdyttyäni tulevien synttärijuhlien tiimoilta leivontamaailman ajankohtaisiin virtauksiin, voisin todeta seuraavaa: Jos siinä on tikku, se on in. Netin leivontatarvikeputiikit ovat täynnä cake-pops rekvisiittaa -muotteja, tikkuja, jalustoja, sellofaanipusseja, nonparelleja ja kuorrutussuklaita. Voi tehtailla  nallen pään muotoisia tikkareita sekä spritsata candy meltseillä, jos vain tajuaa, mitä se tarkoittaa.

Löysin vanhasta Glorian ruoka&viinistä Domino-kekseistä valmistettavan cookie-pops reseptin, jota testailin juhlien tarjontaa silmällä pitäen. Jälkeenpäin löysin netistä toisen samantyyppisen reseptin, jossa todennäköisesti sama tulos saavutetaan huomattavasti pienemmällä vaivalla. 

Lyhykäisyydessään cookie-popsit valmistuvat murskaamalla Dominopaketin verran keksejä monitoimikoneessa. Murusörsseliin sekoitetaan n. 100g tuorejuustoa, pyöritellään palluroiksi ja laitetaan jääkaappiin pariksi tunniksi. Pallerot isketään tikun päähän ja dipataan sulatettuun suklaaseen. Nyt käytin tummaa suklaata, mutta kekkereihin ajattelin vaihtaa lapsille mieluisampaan maitosuklaaseen. Päälle vähän pinkkiä rösseliä ja herkku on valmis. Suklaista ja hyvää.

Nyt kyselen taas: Tietääkö joku lukijakunnasta, myydäänkö cake-pops tikkuja jossakin kaupassa Helsingissä tai Espoossa? Nettikaupoissa kerrotaan tikkujen olevan paperia ja minua mietityttää, ovatko tikut keksipalleron kestäviä. Täytyisi päästä hypistelemään itse.

Mopoja, lapasia, mitä näitä nyt on.

Täytyy myöntää, että minulla on mahdollisesti karannut mopo käsistä eeppisten lastenkutsujeni suunnittelussa. Viikonloppuna täytyi pysähtyä hetkeksi vetämään henkeä, kun löysin itseni suunnittelemasta askartelukaupasta hankittavien jäätelötikkujen värjäämistä vesiväreillä, jotta saisin valmistettua iloisen värisiä Glorian ruoka&viinistä bongaamiani juustotikkareita juhlavieraille. Mitä minulle on tapahtumassa? 

Tähän mennessä on tapahtunut myös seuraavaa: Olen todennut olevani järjestämässä ensimmäistä kertaa elämässäni juhlia, joissa on väriteema. -Kyllä. Juhlissa on väriteema. Olen myös tilannut juhlaroipetta amerikkalaisesta verkkokaupasta enemmän kuin tarpeeksi ja päättänyt vaieta ikuisesti ostosteni loppulaskun summasta sekä postituskulujen ja verojen osuudesta laskunmuodostuksessa. Olen tajunnut kutsuneeni juhliin yhteensä 14 lasta ja 11 aikuista ja iloinnut ainakin yhden perheen estymisestä juhliin osallistumiseen. Muutaman lapsen synttärijuhliksi aiotuista pirskeistä on kehkeytymässä vähän suuremman mittakaavan tapahtuma.

Tilpehööri alkaa olla kasassa. -On lautaset, mukit, servietit ja lusikat. On niihin sopivia ilmapalloja. On juhlapillit ja eläinnaamarit. On kynttilät kakun päälle.

Viikon lukijakysymyksenä kyselisinkin nyt seuraavaa: Onko niin, että lapset eivät välitä täytekakusta? Muistan väsänneeni vuosia sitten kakkuja siskoni jälkikasvun lastenjuhlia varten, ja että kakut jäivät tuolloin lähes koskemattomina pöytään tahmanäppien ahmiessa kitaansa karkkeja ja paukkumaisseja. Onko kakku virhe? Ovatko cup-caket väsyneitä vai edelleen ajankohtaisia? Haluan tarjota myös jotakin suolaista. Pikkupizzoja niiden pankin räjäyttävien juustotikkujen lisäksi, ehkä? Mikä ruoka uppoaa nirsommallekin juhlankävijälle?