Laskeutuva raketti ja ampumavälikohtaus

Minulle tämä vuodenvaihde merkitsee sitä, että olen selvinnyt tästä vauvavuodesta ihan mukiin menevin arvosanoin. Olenko raivonnut uhmaikäiselle turhasta? -Kyllä. Olenko vältellyt potentiaalista lasten kanssa vietettävää aikaa roikkumalla tietokoneen ääressä? -Ihan varmasti. Olen kuitenkin löytänyt myös taidon jakaa aikani ja huomioni kahden lapsen kesken tavalla, johon olen tyytyväinen. Olen opetellut löysäämään odotuksia ja madaltamaan rimaa. Olen venynyt silloin, kun sitä on tarvittu. Välillä olen pysähtynyt ihmettelemään, että tällaiseksiko se minun elämäni onkin muotoutunut. Kahden lapsen äiti. Vastuussa kaikesta tästä.

Iltapäivällä kääpiö kyseli, milloin se raketti laskeutuu takapihalle. Yritin selittää, että uudenvuoden raketit ovat vähän erilaisia raketteja. Niitä ammutaan taivaalle. Juhlapäivällisen jälkiruokaa maistellessaan kääpiö kyseli innostuneena, kenet isi aikoo tänään ampua. Raketteja vaan, ounastelimme.

Nyt on tinat valettu, raketit ammuttu, lapset laitettu nukkumaan ja puolet ruoista on vielä syömättä. Tina lupasi paljon rahaa. Tarkoittikohan se kotihoidontukea?

Oikein hyvää vuoden vaihdetta teille kaikille!

Elämän oppitunti

Muistatteko, kun kävin kesällä käyttäytymässä asiallisesti anoppilassa? Siellä käytiin taas. Enkä muuten juonut kertaakaan salaa alkoholia. Aikuispisteitä ropisee Liisan pussiin.

Kerran kahmaisin kassistani salaa suun täyteen karkkia, kun olin viemässä pyykkejä koneeseen ja anoppi pihtasi joulusuklaita. Alkuillasta syyksi ilmotettiin, että suklaata ei voi syödä, koska paikalla on pieniä lapsia. Lasten nukkumaanmenon jälkeen syyksi ilmoitettiin, että kaikilla on varmasti kolme tuntia sitten syödyn päivällisen jälkeen vatsat niin täynnä, ettei suklaata voi syödä. Pah.

Olen päättänyt ottaa anoppilareissut "Näin opettelen unohtamaan toisten ihmisten miellyttämistaipumukseni" nimisen elämäntapakurssini käytännön harjoittelujaksoina. Kurssin tavoitteiden mukaisesti juon ruoan kanssa kokista, vaikka sitä paheksutaan. En harrasta urheilua. Puen ulos lähteville lapsille anopin mielestä liian vähän päälle. Annan vauvan syödä roskia lattialta ja imeskellä leluja, vaikka hygienisyyden kotialttaria ylläpitävää anoppia hirvittää. Otan joka päivä lasin viiniä, jos huvittaa. Jonakin päivänä aion edistyä henkisessä kasvussani niin pitkälle, että haen kaapista uuden lasin sen jälkeen, kun viinilasini on viety nenäni edestäni pesuun. Ehkä sitten ensi vuonna.

Huomenna aamulla pakkaamme lahjapaketit ja itsemme autoon ja matkaamme omien vanhempieni luokse joulun viettoon. Aion pukeutua lahjapaketista kuoriutuvaan pyjamaan ensitilassa ja liikuskella yöpuvussa vähintäänkin seuraavan vuorokauden tai kaksi. Syön ensimmäiseksi aamulla suklaata, koska olen aikuinen ihminen ja niin tekevät kaikki muutkin.

Ihanaa joulua teille kaikille! Tehkää siitä juuri sellainen, kuin itsestä parhaalta tuntuu.

Isän kuukausi, äidin loma

Mies aloittaa tänään isäkuukauden. Seuraavan kuukauden aikana ajattelin osallistua mahdollisimman vähän lasten hoitoon. Eikö isäkuukausi tarkoitakin, että isä hoitaa? Eikö olekin pelkästään reilua tarjota isälle aito kokemus täysipäiväisestä lastenhoidosta? Sehän se isäkuukauden tarkoitus on.

Juhlan kunniaksi ilmoittauduin avoimen yliopiston kursseille. Aion ottaa seuraavat viikot vähän niinkuin opintolomana. Tunnen nimittäin ajoittain orastavaa CV-ahdistusta. Olen vuoden vaihteessa ollut poissa töistä kolme vuotta ja ainakin yksi kokonainen vuosi on vielä edessä. Vuosi 2011 jää paperilla vuodeksi, jonka aikana keskityin ammatillisen tietouteni kartuttamisen sijasta ainoastaan asunnon etsintään, synnyttämiseen, remontointiin, muuttoon, uhmaikään, kahden lapsen aikataulujen yhteensovittamiseen ja univajeeseen. Sallittakoon se minulle. Aiempina vuosina muut opinnot kohtaan on kertynyt muutama merkintä.

Isän läsnäolo on kotona enemmän kuin tervetullutta. En ole ikinä ollut kovinkaan omistushaluinen lasten hoidon toteuttamisen suhteen. Kaikki mitä on voitu jakaa puoliksi, on jaettu puoliksi. Tasajaosta huolimatta elättelen ajoittain sitkeästi ajatusta omasta ylivertaisuudestani lasteni tuntojen tulkitsijana, mutta tiedän olevani suurimman osan aikaa väärässä. Se, että mies tekee ja näkee asiat eri tavalla kuin minä, ei tarkoita juurikaan mitään. Ihmiset ovat erilaisia ja minä en ole aina oikeassa, niin omituiselta kuin se kuullostaakin.

Vaikka en voisi toivoa lapsilleni osallistuvampaa ja joustavampaa isää, en usko että hänestä olisi koti-isäksi noin pidemmäksi aikaa. Hän tylsistyisi kotiarjen samaa kaavaa toistavaan päivärytmiin. Ihan niinkuin osa äideistäkin.

Kuinka monella teistä isä on jäänyt kotiin pienen lapsen kanssa? Miksi tai miksi ei?

Parisuhdekortti

Ennen lasten saamista en tuntenut juurikaan lapsiperheitä. Nyt tunnen ja olen todennut, että monet lapsiperheet lähettelevät joulun alla lapsikortteja. Jälkikasvu kuvataan tonttulakki päässä ja korttitilaus vetämään.

Minä en ole koskaan elämässäni lähettänyt yhtään joulukorttia, joten lapsikortti on tässä yhteydessä jäänyt käyttämättä. Jos lähettäisin tänä vuonna jouluntoivotuksia, tehtailisin todennäköisesti kortin, jossa poseeraisimme yhdessä miehen kanssa ja jättäisin lapset auttamattomasti paitsioon. Minusta aikuisilla on ihan yhtä suuri oikeus esiintyä joulukortissa kuin lapsilla.

Koska mies ei edelleenkään suostu pikkuvaimoblogini mieshahmoksi, jouduin luonnostelemaan korttini legoukkeleiden avulla. Eikös olisikin ihanan romanttinen? Meillä olisi päällä samanlaiset jouluiset villapaidat ja lunta satelisi hiljalleen. Sitten voisivat sukulaiset ja tuttavat ihastella, kuinka rakastuneita ja nättejä me miehen kanssa ollaan.

Ilmeisesti lapsikortit jakavat mielipiteitä. Itse en ihan ymmärrä niiden syvintä olemusta. Miten on: lapsikortti -puolesta vai vastaan?

Ylimääräinen lahja

Joulu tuli aikaisin tänä vuonna. Kakkosen kanssa erilliseen makuuhuoneeseen unikoulun ajaksi siirtynyt mies kyllästyi vahtikoiran unta nukkuvan vauvan kanssa sähläämiseen ja kantoi peittonsa takaisin omaan sänkyynsä. Seuraavana yönä kävin kellistämässä sängyn päädyssä ölisevän vauvan parin tunnin välein. Seuraavan yön se nukkui hiljaa omassa huoneessaan. Ja yön sen jälkeen. Eikä huudellut kertaakaan viime yönäkään. Olemme olleet ällistyneitä. Katkeamattomat yöunet ovat mahdollisia ja ne virkistävät myös huomattavasti katkonaisia unia enemmän, vaikka loppuvatkin kuudelta aamulla. Tätä parempaa lahjaa en osaa tänä jouluna toivoa.

Muutaman omalle perheelle suunnatun paketin lisäksi ostimme tänä jouluna lahjat myös kahdelle meille tuntemattomalle lapselle. Joulupuu keräyksen kautta jokainen meistä voi antaa lahjan lapselle, joka ei pakettia muutoin tänä vuonna saisi. Helsingin sosiaalivirasto jakaa lahjoitetut paketit lastensuojelulaitoksissa asuville lapsille ja perheisiin, joilla ei tänä jouluna ole varaa ostaa lahjoja. Me luovuimme kaikista nuorison sivistämiseen ja eettiseen kuluttamiseen pyrkivistä periaatteistamme ja ostimme muutamalle teini-ikäiselle lahjakortin vaateostoksille. Näiden lahjojen antamisesta tulee todella hyvä mieli. Suosittelen tätä tunnetta kaikille.

Rajan ylitys

Nyt on sitten elämä edennyt siihen pisteeseen, että olen käynyt Benny Törnroosin konsertissa. Työnnellessäni aamusella lastenrattaita kohti konserttisalia, totesin olevani astumassa pois mukavuusalueeltani. Se kuuluu ilmeisesti vanhemmuuteen. Minä inhoan lähes jokaista Pikku Kakkosen juontajaa -ne lapset mukaan lukien. Lastenohjelmien hahmoista, muovailuvahasta ja rautanauloista sielua askarteleva Touko, on mies makuuni. Muumilauluja keskieurooppalaisella iskelmäkompilla rallatteleva Benny Törnroos taas ei ole.

Astuessani konserttisalin eteiseen ja nähdessäni Bennyn myymässä cd levyjään vaaleanvihreä pellavakaapu päällä tajusin, että myös Benny oli ulkona mukavuusalueeltaan. Se lämmitti mieltäni kovasti. Hymyilin hänelle, mutta ilme vääntyi johonkin vahingoniloisen ja myötähäpeällisen virnistyksen välimaastoon.

Tämä oli aikuisikäni ensimmäinen lastenkonsertti. Opin, että lastenkonsertissa keskustelun tuntemattoman ihmisen kanssa voi avata vaikka siitä, että sisätossut unohtuivat kotiin. Oli mukavaa huomata, että näillä keikoilla katsomossa ei joudu riitoihin edessä istuvan konserttivieraan kanssa, vaikka yksi seurueen jäsen jatkuvasti roikuu hänen hiuksissaan kiinni. Ilokseni huomasin myös, että yleisöstä lavalla esiintyvälle artistille huutelu ja kommentointi on näissä konserteissa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Mukavuusalueen ulkopuolella oli tänään ihan kivaa.

Vauvasiivous

Tänä aamuna pötköttelin aamupimeässä sohvalla ja katselin, kuinka kakkonen repi ikkunasta alas jouluvaloja ja alkoi syödä niitä. Pitkästyttyään ledvalojen imeskelyyn hän nappasi käteensä lattialle unohtuneen käytetyn vaippamytyn ja alkoi nuolla sitä. Sitten hän yritti kaataa jalkalampun. Minä pohdin, että kesällä tuo vauva on jo ihan iso -onneksi.

Minusta ei saa vauvaihmistä tekemälläkään. Minusta parasta äitiydessä on makoilla sohvalla lapsi kainalossa ja jutella niitä näitä. Minusta on mukavaa lueskella yhdessä kirjoja ja tehdä yhdessä bussiretki ravintolaan. Vauvan kanssa voi tehdä melko vähän. Minä en ole hankkinut lapsia vauvavuoden takia, vaan siitä huolimatta.

Tämä on myös minun elämäni viimeinen vauva-aika. Välillä olen yrittänyt haikeilla, että en enää koskaan tule kokemaan näitä kehitysvaiheita oman vauvan kanssa, mutta en onnistu löytämään itsestäni pienintäkään nostalgian tunnetta. Olen viime viikkoina kaupannut ilolla melkein koko vauvatarpeiston uusille omistajille huutonetissä. Olen suunnitellut imetyksen lopettamista ja aloittanut tyytyväisenä hapanmaitotuotteiden syöttämisen vauvalle. Olen miettinyt sterilisaatioon liittyviä asioita.

Meille kaksi lasta on sopiva määrä. Minusta ei ole yhtään tätä suuremman perheen äidiksi. Keskimäärin suomalaisnainen synnyttää 1,7 lasta. Tässä suhteessa olen siis hyvin keskimääräinen ihminen. Lapsilukukysymyksessä en osaa ajatella maapallon ylikansoittumista tai ekologisuutta, vaan lähinnä omaa napaani. Raha-asioita olemme pohtineet jonkin verran ja sitä, että on mukavaa, että lapsella on kotona leikkikaveri. Minkälaisia asioita te olette pohtineet lapsilukua suunnitellessanne?

Tahdin vaihto

Kun törmään ihmiseen, joka vastustaa vauvojen unikouluja, tunnen suurta hämmennystä. Minulle sopii aivan mainiosti, jos joku haluaa kukkua lapsentahtisesti jälkikasvunsa kanssa öisin vaikka vuositolkulla. Minä en kuitenkaan ymmärrä sitä, miksi toisille toimiva ratkaisu täytyisi yleisellä tasolla tuomita. Se on minusta silkkaa typeryyttä ja myös vähän sadistista. Minä en ymmärrä, mitä pahaa siinä on, jos haluaa auttaa vauvaansa oppimaan nukahtamaan itsekseen. Aiheeseen jonkin verran perehdyttyäni olen ymmärtänyt, että ei myöskään tieteellisissä tutkimuksissa unikouluista olla löydetty haitallisia vaikutuksia vauvoille.

Lapsentahtisuudella jeesustelu saa minut tässä unikoulukontekstissa raivostumaan. Ihmiset kestävät univajetta eri tavoin, vauvat ovat erilaisia, kuten myös elämäntilanteet. Jokainen univajetta huonosti kestävä tajuaa, mitä väsymys tekee pitkään jatkuessaan ihmisen psyykelle. Jälki on rumaa. Elämänilonsa väsymykseen kadottaneelle vanhemmalle on turhaa lähteä kertomaan, että tässä on nyt sinulle tilaisuus kasvaa ihmisenä ja löytää itsestäsi uusia voimavaroja. Se on minusta ilkeää.

Lapsentahtisuuden käsite myös muuttaa muotoaan, kun perheessä on lapsia enemmän kuin yksi. Univelkoja ei enää korjailla nukkumalla vauvan kanssa päiväunia. Vauvan väsyttämänä aikuisen on jaksettava olla oikeudenmukainen ja läsnäoleva vanhempi myös perheen muille lapsille. Onko vanhemmalle lapselle oikein, että tahdin perheessä sanelee vauva? Kun molemmat lapset itkevät, kumpaa lapsista lohduttaa ensin? Voiko joku useamman lapsen äiti oikeasti sanoa vastaavansa vauvan itkuun heti ja aina? -Minä en ainakaan voi.

Sanoudun toistaiseksi irti kaikesta lapsentahtisuudesta ja vannon perhetahtisuuden nimeen. Perhetahtisuus pyrkii ottamaan huomioon kaikki perheen jäsenet. Tänä viikonloppuna perhetahtisuuden hengessä käymme läpi unikoulun, jossa herkkäuninen vauva siirretään nukkumaan rauhassa omaan huoneeseensa, jotta hänen ei tarvitse herätä isosiskonsa yöllisiin vessareissuihin, isän kuorsaukseen tai äidin yskään. Vauva vierotetaan yösyötöistä, koska tunnin välein tapahtuvien yöruokailujen väsyttämä äiti tiuskii turhasta uhmaikäiselle. Isäkin jaksaa paremmilla unilla vähän paremmin töissä. Turhaa karaisua, sanoisi joku. Aivan välttämätöntä, sanon minä.

Countdown

Joulusesonki alkaa tänään, jos meidän perheeltä kysytään. Meillä on 400 led-valoa, kaksi pakettia pallokoristeita, yksi joululevy iTunesista, muutama jouluaiheinen kirja kirjastosta, kaapissa pullo glögiä sekä ruukussa pieni joulupuu. Ei ollenkaan huonosti perheeltä, jonka kotona ainoa jouluun viittaava asia vielä pari viikkoa sitten oli kaapin perälle unohtunut mantelipussi.

Olemme tänään koristelleet joulupuutamme kääpiön leikkipuistossa taikataikinasta askartelemilla "koristeilla". Kääpiö jaksoi keskittyä taikinan kanssa sähläämiseen yllättävän kauan ja minäkin sain askarrella omat koristeeni lapsen häiritsemättä. Joulukoristeiden lisäksi olemme myös hankkineet kääpiölle joulukalenterin, jonka taustaorganisaation toiminta ei yhdenkään perheenjäsenen mielestä vaikuta epäilyttävältä. -Partiolaiset eivät läpäisseet tätä seulaa.

Täytyy myöntää, että olen tänä vuonna joulusta keskimääräistä enemmän innoissani. Esikoisen ollessa jo melko tolkuissaan, on ihan mukavaa luoda perheen omia jouluperinteitä ja odottaa tulevaa juhlaa. Lähiviikkoina, jos tunnen itseni oikein oikein äidilliseksi, aion koota yhteen kaiken kärsivällisyyteni ja leipoa lapseni kanssa pipareita. Ja yritän parhaani luopua kaikesta kunnianhimosta pipareiden ulkonäön suhteen.

Viimeinen imetysvaate

Olen päättänyt lopettaa imetyksen jouluna. Sitten on molempia lapsia syötetty samoin metodein yhtä pitkään. Olen tosin vakuuttunut, että vaikka olisin lopettanut imetyksen kuukausia sitten, ei yksikään kakkosen elämässään kohtaama ongelma perustuisi siihen, että häntä on imetetty vain x kuukautta. Syyt löytyvät todennäköisesti jostakin aivan muualta.

En osaa suhtautua lopetukseen haikein mielin, koska en ole ikinä suuremmin nauttinut imettämisestä. Aion silputa voiton merkiksi saksilla palasiksi kaikki virttyneet imetysliivit, joita alusvaatelaatikosta löytyy.

En tosin ole, alkuviikkojen kipuhelvettiä lukuun ottamatta, inhonnutkaan imettämistä. Olen imettänyt, koska silloin ei tarvitse nousta öisin ylös sängystä, eikä puoleen vuoteen tarvitse ulos lähtiessä miettiä, onko vauvalle ruokaa mukana. Se on ollut minulle vaivattomin laihdutuskuuri vauvakilojen karkoitukseen. Imetys on kuitenkin vaikeimmillaan äärimmäisen kivuliasta, hermoja raastavaa ja sitovaa, enkä pidä yhtään ihmeellisenä sitä, että kaikki äidit eivät imetä vauvojaan.

Ennen kaikkea olen voiton riemuinen siitä, ettei minun tarvitse joulun jälkeen pukeutuessani enää miettiä, sopiiko asu imetykseen vai ei. Aion joulun jälkeen ostaa kaapin täyteen tiukkoja kaula-aukkoja, tunikoita ja mekkoja, joiden kanssa säädyllinen imettäminen olisi ollut mahdotonta. Kuvassa päälläni oleva mekko jää historiaan elämäni viimeisenä imetysystävällisenä hankintana.

Koska minusta on ilmojen kylmettyä kuoriutunut tuulipukuhousuinen lähiöäiti, olen joutunut jälleen kohtamaan jokavuotisen ongelmani tuulihousujen alle puettavasta vaatetuksesta. Pillifarkut jalassa ei enää puistossa tarkene. Tänä vuonna hankin itselleni ulkoilupuvun alle taipuvan kotimekon. Kotimekko mahdollistaa kuljeskelun t-paidassa ja leggingseissä ilman sitä ankeaa kalsarioloa. Päälle voi myös vetää ne hohdokkaat tuulihousut ja joutua turvallisin mielin sellaiseenkin tilanteeseen, jossa joutuu ulkoilutilanteessa yllättäen kutsutuksi kyläilemään ja tuulihousut on otettava sisätiloissa pois. Pelkät sukkahousut ulkohousujen alla kyläkutsua ei olisi niin mukavaa ottaa vastaan.

Iso ja lepsu ote

Parissa kuukaudessa vauva-aikaa ehtii tapahtua vaikka ja mitä. Siinä ajassa ehtii esimerkiksi pitää vauvalle unikoulun, siirtää hänet omaan sänkyynsä nukkumaan ja saada päätökseen uuvuttavat tunnin välein heräilyt öisin. Muutaman kuukauden aikana ehtii nukkua jonkin aikaa ihan hyvin ja sitten siirtyä tuskailemaan, miksi vauva herääkin jo viideltä aamuisin.

Vauva ehtii noiden viikkojen aikana saada flunssan, joka kestää neljä viikkoa. Nuhakuukauden aikana ehtii ottaa vauvan takaisin viereen nukkumaan muutamaksi yöksi. Voi vaikka yösyöttääkin muutamana yönä. Kuumeinen vauva tarvitsee juotavaa. Ei kipeää vauvaa halua huudattaa.

Ja vauvan sänky siirretään tähän.

Tämän melko lyhyen ajanjakson loppupuolella ehtii myös huomata, että joinakin aamuina, kun flunssasta hiljalleen toipuva vauva on herännyt viideltä ja saanut mahansa täyteen maitoa, hän voi vahingossa nukahtaa omaan sänkyynsä uudelleen tunniksi. Tästä iloisesta yllätyksestä ehtii olla tyytyväinen jonkin aikaa, kunnes tajuaa, että vauva on päässyt uudelleen yösyömisten makuun. Vauva alkaa odottaa aamusyöttöä yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Kello viiden syöttö aikaistuu kello neljään. Jos nyt tämän kerran, sitä ajattelee.

Muutaman yön jälkeen vauva herää jo kolmelta ja vaatii sinnikkäästi ruokaa. Siinä tarvitaankin sitten toinenkin syöttö, kun jo kahden aikaan taipuu syöttämään, koska haluaa vain nopeasti takaisin nukkumaan. Ei jaksa kellistää uudelleen ja uudelleen pinnasängyn kaiteessa mylvien päivystävää vauvaa. Ihan muutamassa viikossa päädytään uudelleen tilanteeseen, jossa vauva syötetään kahden tunnin välein yössä. Ihan tosta noin vaan!

Ja sitten voikin pitää taas uuden unikoulun. Se alkaa ensi perjantaina. Perjantai ei voi tulla yhtään liian aikaisin.

Hajasijoitus vai synergia?

Olen ollut viime aikoina onnellinen. Olen myös huomannut, että minun on vaikeaa kirjoittaa siitä, että olen onnellinen. Teksti tuntuu täyttyvän latteuksista. En oikein osaa kuvata sitä kepeää tunnetta, joka saa hymyilemaan keskellä sitä ihan tavallista arkea. -Että tämä tiedoksi sille taannoiselle kommentaattorille, joka epäili minun olevan masentunut, koska olen niin katkera ja syyttelevä. Hyvin täällä pyyhkii! Kyse on vain vajavaisista kirjallisista taidoistani.

Viime viikkoina olen ollut onnellinen siitä, että avioliittoni ei ole hajoamassa. Olen tuntenut kiitollisuutta, koska kumpikaan minun lapsistani ei ole elinsiirtojonossa. Minä en ole joutunut yllättäen leskeksi ja pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Niinkin on tuttavapiirissä sattunut hiljattain. Minulla on ihana koti, jossa minä saan rakastaa ja tulla rakastetuksi useamman ihmisen toimesta. Elämäni suurin ongelma tällä hetkellä on se, miten lasten nukkumisjärjestelyt tulisi jatkossa organisoida. Se ei ole kovin kummoinen ongelma se.

Pinnasängyn paikka

Mutta koska omat ongelmani ovat minulle niitä kaikkein todellisimpia, haluaisin tähän nukkumisasiaankin jonkun ratkaisun. Olisin kiinnostunut kuulemaan, miten kaksi pientä lasta nukkuvat keskenään samassa huoneessa. Meidän ongelmamme on omassa sängyssään vaihtelevalla menestyksellä pysyttelevä isosisko yhdistettynä pienimpäänkin rasahdukseen havahtuvaan pikkusiskoon.

Herättävätkö samassa huoneessa nukkuvat lapset toisiaan, vai rauhoittaako sisaruksen seura nukahtamista ja unta? Olisiko kuitenkin helpompaa sijoittaa lapset omiin makuuhuoneisiinsa? Minkä ikäisinä olette laittaneet lapset samaan huoneeseen nukkumaan? Onko samassa huoneessa nukkuminen hyvä vai huono idea? Auttakaa!

Maanantai

Viime viikolla muodostin itselleni fiksaation punaisesta skottiruutuisesta kaulaliinasta. En osannut päättää, onko skottiruutu ihan hirveää vai aivan parasta. Tuo tunne on minulle yleensä merkki siitä, että pohdinnan kohde on hankittava kotiin mahdollisimman pian. Lauantaille osunut nimipäivä oli loistava tekosyy pakkomielteeksi muodostuneen kaulahuivin kotiuttamiseen.

Olen useita vuosia yrittänyt vakuuttaa miehen siitä, että nimipäivää voidaan pitää lahjomisen arvoisena merkkipäivänä. Mies on kuitenkin pihi kusipää, eikä suostu ostamaan minulle nimipäivälahjoja. Hänen mukaansa nimipäivää ei lasketa juhlapäiväksi. Joudun siis joka vuosi ostamaan liisanpäivälahjani itse.

Sitkeiden etsintöjen päätteeksi löysin etsimäni ruutuhuivin vaateliike Halosen miesten osastolta. Jos asustetta ei ole tarjolla muualla kuin Halosen miestenosastolla, ei ratsasteta muotiaallon korkeimmalla kohdalla, mutta se ei näillä ikävuosilla enää haittaa. Aikuiset tulevat harvemmin haukkumaan luuseriksi, jos kaulassa roikkuu vääränlainen huivi.

Tänä maanantaiaamuna uusi kaulaliina oli tuoreen kahvin lisäksi ainoa mieltä ylentävä asia tässä päivässä. Vauva heräsi väsyneenä liian aikaisin, mutta ei suostunut nukahtamaan uudelleen. Huusi ja räyhäsi. Huusi ja räyhäsi ja rauhoittui sitten viimein. Ehti maata sängyssään hiljaa noin 2 minuuttia, kunnes havahtui sängystään ylös ponkaisseen isosiskonsa askeleisiin. Kello näytti 6.30, kurkussa tuntui orastava flunssa ja väsytti. Kampaaja oli leikannut otsahiukset epätasaisesti. Kännykkä oli hukassa. Takin vetoketju jumitti. Puistossa kaikki lapset kiukuttelivat ja tappelivat keskenään. Maanantai.

Kuvassa olen lähdössä lasten kanssa ulkoilemaan. Olen pukeutunut tuulihousuihin ja uuteen kaulahuiviini. Oloa voisi kuvata sanalla kotiäiti. Jalassa minulla on mummokengät. Ne ovat ehkäpä pehmoisimmat kengät maailmassa. Lisätään mummokengät siihen mieltä ylentävien asioiden listaan.

Uskon asioita

Stockmannin lelukuvasto kolahti postiluukusta ja havahduin joulun lähestymiseen kertaheitolla. Kuvastoa selaillessani totesin jälleen kerran, että kaikenlaista paskaa sitä lapsille myydäänkään -jos jonkinmoista prinsessaksi puettua marsua ja kissanaamaista tiesmitä.

Tänä jouluna joudumme ottamaan ensimmäistä kertaa kantaa joulupukkiasiaan. Meidän kantamme on, että joulupukkia ei ole olemassa, eivätkä tontut tarkkaile ikkunan takaa. Minä olen liian tosikko valehtelemaan lapselle näistä asioista. -Että näin ankea lapsuus meidän lapsilla.

Ihan totaaliankeilijoiksi emme kuitenkaan ryhdy, koska olemme alustavasti puhuneet muutaman joulukoristeen hankinnasta. Meillä ei toistaiseksi ole ainuttakaan joulukoristetta. Joulukuusi-idea on torpattu puhtaasti saamattomuutemme vuoksi. Kuusen kuivunut ranka pönöttäisi vielä juhannuksenakin pihallamme odottamassa jatkotoimenpiteitä, joita kukaan ei koskaan saa aikaiseksi. Näin ollen muutama jouluvalo pihakatajassa ja pompuloita jossakin ruukkukasvissa saa riittää. Haaveilen tosin salaa myös sellaisesta Bauhausin vilkkuvaloporosta, jonka voisin sijoittaa takapihalle tunnelmaa luomaan. Olisi naapureillekin ihailtavaa.

Tähän mennessä olemme myös unohtaneet mainita esikoisellemme, että joulujuhlaan liittyy kuusen ja ruokaperinteiden lisäksi myös jonkinlaisia lahjaperinteitä. Onneksi lapsen muisti on vielä melko lyhyt. Viime vuonna joululahjonta karkasi sukulaisilta hieman lapasesta ja kääpiön viimeinen lahjapaketti avattiin huhtikuussa. Tavarapaljous sai pienen lapsen joulupyhinä päästään pyörälle ja käymään totaalisilla ylikierroksilla. Suurin osa lahjoista päädyttiin jemmaamaan kaappiin, josta niitä sitten otettiin pikkuhiljaa talven aikana esille. Tänä vuonna pyrimme välttämään lahjapsykoosin. Emme siis aio ostaa lapsillemme yhtään lahjaa. Sukulaisilta paketteja piisaa aivan varmasti.

Mitäs sanotte, onko pukkia olemassa? Tajusin myös juuri, että tässä juhlapyhässähän ovat myös nämä jeesusasiat tapetilla. Meillä ei uskota Jumalaan. Miten tällainen uskontoyhteys selitetään lapselle?

Miesten vuoro

Jos haluaa muodostaa kuvan isistä Akateemisen kirjakaupan Isälle pöytien perusteella, isät ovat kiinnostuneita oluesta, viinistä, jääkiekosta, eräretkeilystä, kalastuksesta, Steve Jobsista ja Arto Melleristä. Pitää varmaankin ainakin osittain paikkansa.

Miehet pitävät usein myös tisseistä. Aiemmin tällä viikolla vaivaannuin erään isän puolesta leikkipuiston oleskelutilan sohvalla, hänen jouduttuaan kiintiömiehenä kuuntelemaan naisten välistä keskustelua imetyksestä ja rinnoistaan. Olin itsekin ehkä hieman vaivautunut keskustelussa vilahtelevista tisseistä, mutta jotenkin tuntui siltä, ettei tämä ehkä miehestäkään ole se mieluisin tapa ajatella naisen rintoja. Helpottaakseni omaa ahdistustani avasin isän kanssa keskustelun hoitovapaan pituudesta ja työn välttelystä.

Aloin pohtia, mistä isät puhuisivat keskenään, jos he muodostaisivat enemmistön lasten kotihoidon toteuttajina. Päädyin toteamaan, että varmaankin ihan samoista asioista kuin me naisetkin -kiukuttelevista lapsista, univaikeuksista ja ratasvaihtoehdoista. Olen käynyt miehen aloitteesta ihan keskivertoja ulostekeskusteluja puiston penkillä istuen. Paitsi miehet puhuvat kyllä kokemukseni mukaan myös melko paljon jalkapallosta. Mikä on naisten vastine jalkapallolle?

Nyt lähden paistamaan tämän perheen isälle pekonia. Hyvää isänpäivää kaikille isille! Paitsi en kyllä usko tämän viestin tavoittavan kovinkaan montaa isää. Lukeeko näitä juttujani kukaan mies? Jos lukee, paljasta itsesi! HETI!

Suu puhtaaksi

Minulla on ongelma. Tämän ongelman kanssa joudun tekemisiin lähes päivittäin, koska ongelma halutaan ottaa kanssani esiin. Ongelma on se, että minulla on vauva, joka syö hiekkaa. Hän tunkee suuhunsa kaiken, mitä edestään löytää. Se on vauvalle luontaista, mutta joillekin ihmisille ongelma.

Konttaava vauva ei jaksa istua kovinkaan kauaa paikoillaan rattaissa ulkoillessamme leikkipuistossa. Kakkonen siis ulkoilee kanssamme ja nuolee siinä sivussa innokkaasti myös maata. Minulle tullaan päivittäin, joskus useita kertoja päivässä, huomauttamaan että tuolla se teidän tytär syö taas hiekkaa.

Minä en jaksa kovinkaan usein maan maisteluun puuttua, koska vauvalle ei niin sanotusti sana kuulu. Minun täytyisi pitää liikkumisintoista vauvaa leikkipuistossa sylissäni, jotta hänen suunsa pysyisi ulkoillessamme puhtaana. Uskon myös, että ihmislapset tekevät vaistomaisesti sellaisia asioita, joista on heille hyötyä. Minun kysymykseni kuuluukin nyt: Miksi sen suun pitäisi pysyä puhtaana?

Äidinmaidon ja korvikkeen paremmuussuhteesta voi käydä jankuttavaa ja pitkästyttävää väittelyä loputtomiin, mutta eikö tämä hygieenisyysasia ole melko tyhjentävästi tutkittu asia. Onko muka joku edelleen sitä mieltä, että elinolojemme pitäisi olla puhtaampia, jotta lapset sairastaisivat vähemmän?

Olisin kiitollinen siitä tiedosta, mitä pahaa lapselle voi tapahtua, jos hän todellakin syö hiekkaa, multaa ja pikkukiviä.

Kotivaimoblogi

Olen viime päivinä pyöritellyt mielessäni ajatusta kotivaimoblogista. Kaikki lähti siitä, kun sain sunnuntaina krapulapäissäni ajatuksen, että meillä pitäisi olla kotona vieraille lainatossuja. Talvella lattiamme ovat kylmät ja varpaat palelevat helposti. Vieraille voisi tarjota lämminhenkisesti tossut lainaan vierailun ajaksi. Koska minulla on kotona kassillinen villaisia jämälankoja, päätin valmistaa vierastossuja huovuttamalla.(* Huovuttamisesta on vielä jonkin verran matkaa pillerihattuun ja juurista kieriteltyihin korvakoruihin, mutta melkoista strömssöötä se todellakin on.

Pikkuvaimoiluinnostukseni siivittämänä aloin pohtia hieman erilaista näkökulmaa tähän oman elämäni jakamiseen internetissä. Internet on täynnä äitiysblogeja -ladataan perhealbumi verkkoon, seurataan lapsen edesottamuksia ja kehitystä, pohditaan eteen tulevia vaikeuksia sekä esitellään lapsen vaatekaapin sisältöä. Minusta olisi hienoa, jos naiset voisivat samanlaisella antaumuksella uppoutua puolison rooliin ja siitä nousevien teemojen käsittelyyn.

Vaimoblogissa voisi käydä läpi, mitä kaikkea se puoliso kotioloissa tekee aikansa kuluksi. Voisi selostaa, kuinka innoissaan mies oli, kun sai kahden päivän tietokoneen räpläämisen jälkeen asennettua Windows käyttöjärjestelmän Mac Bookiin. Voisi tehdä kaikenlaisia taitopostauksia, että mitäs kaikkea se isäntä osaakaan puuhastella ja valmistaa. Välillä voisi sitten esitellä niitä miehelle alennuksesta löytyneitä talvikenkiä ja kertoa, minkälaisia herkkuruokia sitä puolisolleen iltaisin valmistaa.

Jos haluaisi heittäytyä vähän vakavammaksi, voisi pohtia minkälaisista tekijöistä hyvä vaimous syntyy. Välillä voisi vähän syyllistää toisia naisia huonoiksi puolisoiksi, jos he ovat ruokkineet miehensä väärillä ruoilla tai ovat viettäneet liikaa aikaa erossa miehestään.

Ongelma on varmaankin lähinnä se, että en usko, että kovinkaan moni mies suostuisi moisen blogin päätähdeksi. Sitäkin on hyvä miettiä.

*) Nyt siellä Tähtitorninmäellä pidetään naama peruslukemilla.

Harrastelijoiden puuhastelua

Viime aikoina olen useampaan otteeseen joutunut keskelle harrastuskeskustelua. Aihe tuntuu muuttuvan ajankohtaiseksi, kun lapsi on saavuttamassa kolmen vuoden ikää. Vanhemmat pohtivat, onko jälkikasvua siunattu enemmän liikunnallisilla vai musikaalisilla lahjoilla. Vertaillaan erilaisia joukkuelajeja ryhmäliikuntamuotoihin. Puntaroidaan, painoittuvatko lapsen taiteelliset lahjat kuva- vai laulutaiteen piiriin. Harrastus täytyy valita lapsen vahvuudet huomioon ottaen.

Vaikka uskon tuntevani lapseni paremmin kuin kukaan muu, ei minulla ole juurikaan käsitystä siitä, missä hän on lahjakas. Ketteräksi häntä on kehuttu. Pysyy harvoin paikoillaan, mutta samaa voi varmaankin sanoa suurimmasta osasta ikätovereita. Lauleskelee hyvin mielellään, mutta ei pysy nuotissa ollenkaan. Joskus satunnaisesti sattuu saamaan lauluun edes jonkinlaisen melodian. Piirteleekin mielellään, mutta enimmäkseen ihan vain tuherruksia. Aika keskiverto lapsi monella tapaa.

Itse en ollut ajatellut harrastusasioiden tulevan ajankohtaiseksi näin aikaisin. En oikein osaa ajatella, minkä vuoksi 3-vuotiaalla pitäisi olla joku harrastus. Eikä tietenkään mitään ole pakko olla. Lapsi ei tarvitse viulutunteja henkensä pitimiksi, mutta moni vanhempi näkee parhaaksi jonkinlaisen harrastuksen aloittamisen. Yksi kaveriäiti pelkää, että jos lapsi aloittaa harrastuksen liian myöhään, ovat muut ehtineet harrastaa lajia jo paljon pitempään ja lapsi joutuu altavastaajaksi taitavien ikätovereiden joukossa. Eihän sekään olisi hauskaa.

Taidan kuitenkin olla sitä mieltä, että ellei lapsi harrastusta erikseen vaadi, en myöskään ala niitä hänelle tuputtamaan. Lasten harrastukset tuntuvat nykypäivänä muuttuvan hyvin nopeasti totiseksi tahkoamiseksi. Minusta yhdenkään 5-vuotiaan ei täydy olla tosissaan minkään asian, varsinkaan taitoluistelun suhteen.

Mitä teidän lapset harrastavat ja minkä ikäisenä he ovat harrastuksensa aloittaneet?

Menojalat

Vuosi sitten, tänä samaisena päivänä, elin elämää veitsenterällä -vedin raskaana ollessani skumppaa sekä mätiä syntymäpäiväni kunniaksi. Tänä vuonna keskityin syntymäpäivääni edeltävinä päivinä lähinnä syömään raakaa valkosipulia, jotta ehtisin parantua syysflunssastani merkkipäivääni mennessä. Hyväksi havaittu lääke tepsi tälläkin kertaa ja parannuin syystaudista lapsia nopeammin.

Osallistuin huomaamattani juhlajärjestelyihin hyvin omatoimisesti. Leivoin kääpiön kanssa pellillisen suklaabrownieseja ja tilasin omilla näppärillä sormillani lahjakengät kotiovelle. Tänä iltana vedän jalkaan uudet nilkkurini ja kipsuttelen ne jalassa baariin. Hyvä minä!

Syksyn sävyt

Syksy on hienoa aikaa mielikuvatasolla -lehtien huumaavan punaiset ja keltaiset värit, kuulaat ja kirkkaat syyspäivät. Ulos lähtiessä saa kietoa kaulaansa pehmeän ja lämpöisen huivin. Syksyllä on myös kääntöpuolensa. Pienten lasten kanssa syksy merkitsee aikaavievää kerrospukeutumista, mutaisia kenkiä ja vaatteita eteisessä, valuvia neniä sekä pitkiä sadepäiviä neljän seinän sisällä.

Vaikka rakkauteni syksyyn on saanut lasten tulon myötä pienen kolauksen, haluan edelleen pitää kiinni niistä asioista, joiden vuoksi syksy on ihanaa aikaa. Vedän kaulaan paksun villahuivin ja haistelen kirpeää syysilmaa -enkä palele ollenkaan. Villakerrosten alta on myös miellyttävämpää nauttia niistä syksyn mukavista puolista -voi hörppiä puiston penkillä termosmukista lattea ja ihastella muuttuvaa maisemaa. Ei tarvitse ajatella sitä, että lapset ovat olleet nuhaisia jo viikon ja omassa kurkussa kasvaa kaktus.

Syksyn kivoin yllättäjä palkinto jaetaan tänä vuonna erään lääkäriaseman eräälle lääkärille, joka totesi itkuisen ja syömälakkoisen kakkosen korvat terveiksi. Ja sen jälkeen lupasi katsoa korvat uudelleen samaan laskuun, jos tarvetta lähipäivinä ilmenisi. Ihan paras.

Vaihdetaan elämä

Äitiysloma loppui joskus viime viikolla. Niin se vauva vaan kasvaa. Ylettyy koko ajan repimään tavaroita alas vähän korkeammalta. Vilkuttelee vastaantulijoille ja on aika hauska tyyppi. En ole ajatellut töihinpaluuta. Tätä varten on säästetty rahaa.

Minä olen ollut pääasiassa vain väsynyt. Olen syönyt aamupalaksi lihapiirakoita ja suklaakonvehteja, koska olen arvellut niiden parantavan elämänlaatuani. Olen ollut paikalla, mutta en läsnä. Olen vienyt lapsia leikkipuistoon, pyöräilemään ja kirjastoon, jotta aika kuluisi vähän nopeammin. Kaikki on varmaankin aika samanlaista kuin ennenkin, mutta väsyneenä pinna on juuri sen verran lyhempi, että kiinnostusta tai viitseliäisyttä ei riitä nyt mihinkään ylimääräiseen.

Olen ollut kurkkuani myöten täynnä kaikkea äitiyteen liittyvää. Sitä, että joku kokee oman lapsensa ulosteesta ja ulostamistottumuksista puhumisen jotenkin tarpeelliseksi. Olen ollut kyllästynyt imetyksestä tai milloin mistäkin yhdentekevyydestä jauhamiseen. Olen tuhahdellut sisäisesti yhdeksänkuisten vauvojen ensimmäisille "sanoille".

Yksi äitikaveri oli ollut viikonloppuna syntymäpäiväjuhlissa, jossa kaikki juhlavieraat olivat lapsettomia kolmekymppisiä. Siellä joku nainen oli päivitellyt, että ei tajua miksi lapsia kannattaisi hankkia, kun silloin ei jäisi enää aikaa omille harrastuksille. Tämä kaveriäiti oli todennut, että ilman lapsia elämä vaikuttaisi monesti sisällöttömältä. Tämänhetkisellä elämänsisällöllä voisin tehdä vaihtokaupat muutamaksi päiväksi sen lapsettoman naisen kanssa. Kävisin vaikka salilla viisi kertaa viikossa, vaikka vihaan sitäkin.

Koirakoulu ja jumikerho

Olen lukenut elämäni aikana kaksi kasvatusopasta -puoliksi. En ole niin innostunut kasvattaja, että jaksaisin käyttää vähäistä vapaa-aikaani lapsista kertovaan kirjallisuuteen. Kasvattajana olen behavioristi. Hyvää käytöstä vahvistetaan kehuilla, huono käytös jätetään huomioimatta tai siitä seuraa rangaistus. Koirakouluksi sitä kai myös kutsutaan.

Koirakoulujohdannaiseksi voidaan myös kutsua tuoretta tarrataulukokeiluamme. Olen saanut idean varmaankin jostakin tv-ohjelmasta, koska pitkäjänteisyyteni ei riitä kasvatusoppaiden sivumääriin. Käytäntönämme on, että kääpiö saa liimata aamulla tauluun tarran, jos on nukkunut yön omassa sängyssään, ilman turhia ilta- tai yöjuoksuja.

Kokeilu aloitettiin kolme yötä sitten ja taulussa on kolme tarraa. Kokeilu on ollut Great Success! Paitsi että kääpiö on kärkkymässä tarraa aamulla jo ennen kello kuutta. Mutta toisaalta, silloinhan tuo vauvakin herää. Olenko muistanut mainita, että minusta on raskasta herätä joka aamu tuollaisiin kellonaikoihin.

Tämä on ihan kamalaa aikaa. Kamalinta, mitä on ollut kahden lapsen kanssa elämisessä tähän mennessä. Tajusin hiljattain, että näin käy joka vuosi. Tänä vuonna aamukukkumiseen on vielä lisätty kiukkuinen uhmaikäinen, joka värittää kuulakärkikynällä ovenkarmeja ja valittaa ihan kaikesta. Minulla ei tällä hetkellä liiku päässä juuri mitään. Paitsi se, että olisipa jo ensi vuosi.

Leikisti

Tunnen kasvaneeni ihmisenä. Pystyn nykyään suhtautumaan vähän rennommin legoilla rakenteluun. Kääpiön kanssa legoilla rakennellessamme, pystyn jo useinmiten hillitsemään itseni ja annan lapsen liittää legopalikan haluamaansa paikkaan, vaikka se tuntuisikin itsestä väärältä paikalta. Se on minulle vaikeaa, mutta annan lapsen rakentaa.

Minusta legojen rakentaminen on ihan mukavaa puuhaa. Paitsi välillä kääpiö puuttuu minun rakennelmiini ihan liikaa, vaikka on yhdessä sovittu, että kumpikin saa rakentaa rauhassa. Ja niitä leveitä palikoita on aina liian vähän. Mutta legoilla voin leikkiä.

Lähes kaikenlainen muu leikkiminen on mielestäni tylsää. Minä en noin yleisesti ottaen pidä leikkimisestä. Joskus voin voin pelata muistipeliä tai rakentaa palikoista tornin, mutta kaikenlaiset kauppaleikit ja mielikuvitteelliset kahvikutsut pitkästyttävät minua. Minulle tulee yleensä jotakin kiireellistä aikuisten tekemistä kesken näiden leikkien. Tai sitten poistun vaivihkaa räpläämään tietokonetta. Päivästä toiseen sitä näkymättömän voileivän maistelua. Ei jaksa.

Minusta lapsen on hyvä osata leikkiä yksin. Se kehittää mielikuvitusta. Tämä on tietenkin minun keinoni perustella itselleni leikkimisen välttely. Viime aikoina välttelyä on vaikeuttanut kääpiö, joka toistelee ulvovalla äänellä "Minulla ei ole leikkikaveria, yhyy." Kakkonen on tällä hetkellä erikoistunut vain leikkien pilaamiseen. Kun kovasti odottaa vauvan kasvamista vähän isommaksi, kuluu aika todella hitaasti.

Arka asia

Viime keväänä hain kääpiölle kerhopaikkaa -kaksi päivää viikossa, 2,5 tuntia kerrallaan. Motiivini paikan hakuun olivat lähinnä itsekkäät. Uhmaikäisen kanssa eläminen huonoilla yöunilla terästettynä on välillä täyttä piinaa. Kääpiö saa ikäkontakteja ihan riittämiin leikkipuistossa, joten siihenkään en voi vedota.

Paikkaa ei herunut ja olen hoitanut lapseni itse. Välillä on ollut ihan kamalaa ja välillä homma on luistanut mukavasti. Niin sen kai kuuluukin mennä. Minä olen mieleltäni ja ruumiiltani terve. Kahdesta lapsesta huolehtiminen ei ole minulta liikaa vaadittu.

Välillä olen tullut ajatelleeksi, että minullahan olisi oikeus hakea kääpiölle vaikka kokoaikaista päivähoitopaikkaa ja jäädä kotiin kahdestaan vauvan kanssa. Kaikilla lapsilla on subjektiivinen päivähoito-oikeus. Asiaa pohdittuani, olen tullut siihen tulokseen, että kaikilla ei minun mielestäni pitäisi olla tuota subjektiivista oikeutta. Ei täysin varauksetta. Ei tällaisessa minun tilanteessani.

Muistan lukeneeni, että yhden lapsen päivähoito maksaa vuodessa yhteiskunnalle 11000€. Kaikkia kuluja ei päivähoitomaksulla kateta. Jos laittaisin esikoisen päiväkotiin, pääsisin varmasti paljon helpommalla. En kuitenkaan ole varma, onko yhteiskunnan ja verorahojen tehtävä keventää minun arkeani -auttaa minua ulkoistamaan 20-40 tunniksi viikossa työ, jonka voisin tehdä itsekin.

Viikko sitten selvisi, että kääpiö pääsee aloittamaan kerhon tammikuussa. Olin iloinen meidän kaikkien puolesta. Kääpiön kerhoillessa minulle jää aikaa keskittyä kakkosen kanssa puuhailuun. Kääpiö palvoo leikkipuiston ohjaajia ja on varmasti innoissaan kerhoeväistä ja ohjatuista leikkituokioista. Ei ehkä välttämätöntä, mutta ihan mukavaa.

Tässä kysymyksessä on monta puolta. Minusta olisi äärettömän mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitänne asiasta. Onko vauvan kanssa kotona olevan vanhemman hoidettava myös vanhemmat lapsensa itse? Täytyykö kaikilla olla oikeus saada päiväkotipaikka? Minkälaisista syistä olette pitäneet lasta päiväkodissa ollessanne itse kotona nuoremman lapsen kanssa? Sana on vapaa.

Vaivan palkka

Pidettiin sitten se unikoulu. Sen kunniaksi kakkonen on alkanut herätä aamuisin klo 05.30. Paitsi ei aina tietenkään juuri tasan puoli kuudelta. Tänäänkin se heräsi klo 04.45. Hienoja juttuja nuo unikoulut. Päivässä tuntuu olevan niin paljon enemmän tunteja.

Valoisaa tulee vasta joskus seitsemän jälkeen.

Ja sitten on vielä tuo vanhempi lapsi, jota palautetaan omaan sänkyynsä keskimäärin kahdesti yössä. Herättää siinä sivussa yleensä nukkuvan sisarensakin. Silloin saa mukavasti tuntumaa sellaisiin murhanhimoisiin tunteisiin omaa lastansa kohtaan.

Onneksi se kellojen kääntäminenkin lähestyy. Voidaan sitten jonkun aikaa herätä vielä tuntia aikaisemmin.

Pieni elämä

Jokin aika sitten tajusin, että elämä on alkamassa taas. -Minun oma elämäni. Väsyttävien unisekoiluiden ja imettämisen myötä jouduin joiksikin kuukausiksi kotijatkumoon. Kotijatkumossa eläessään ajatus jostakin, jota voisi nimittää omaksi elämäksi, tuntuu hyvin hyvin kaukaiselta asialta. Silloin elää vain arkea suorittaen päivittäiset rutiinit. Tulee joskus ajatelleeksi, että olisipa kiva lähteä kotoa johonkin ilman vauvaa, mutta ei jaksa tehdä asialle mitään. Pyörii vaan siinä kotiäitiroolissaan.

Olen elänyt tämän vauva-ajan jo kerran aiemminkin. Ensimmäisellä kerralla tuntui siltä, että vauvan myötä jalkaani kiinnitettiin kettingillä kolmen kilon pallo, joka sääteli kaikkea elämässäni. Vauva päätti milloin minä sain nukkua, syödä, kuinka moneksi tunniksi sain poistua kotoa. Vauva päätti kaikesta ja minä vihasin sitä tunnetta. Sitten vauva kasvoi käveleväksi ja puhuvaksi tytöksi ja kettinki muuttui joustavaksi nauhaksi.

Viime viikkoina olen muistanut uudelleen, että vauva kasvaa taaperoksi ja tämä vauva-aikakin on kohta ohi. Ehdin jo välillä unohtaa, että niin käy tälläkin kerralla. Hoitovastuu jakaantuu koko ajan tasaisemmin ja vauva tarvitsee yhä vähemmän erityisjärjestelyjä. Minä olen nyt melko vapaa jättämään vauvan toisten hoitoon melkein milloin vain.

Istuessani aiemmin tällä viikolla kampaamotuolissa huomasin, että vaikka omaan elämään on nyt aika hyvät mahdollisuudet, se ei ole ihan vielä täydessä käynnissä. Minulla ei taaskaan ollut kerrottavanani mitään, millä olisi ollut kiinnostusarvoa kenellekään muulle kuin ehkä jollekin toiselle pienen lapsen äidille. Minun viikkoni jännitysmomentti on ollut, onko alennusmyynnistä tilaamani Molon 74 cm talvihaalari tällä hetkellä 71cm pitkälle kakkoselle talveksi juuri sopiva vai liian pieni. Ja tietysti ihan vähän naureskellut tälle liian pieni Molo asialle.

Tynnyrilapsi

Yksi suurin pelkoni koskien lapsieni päiväkodin aloitusta on ollut pelko, että he saavat toisista lapsista huonoja vaikutteita. Tutustuvat johonkin huonosti käyttäytyvään kusipäähän ja alkavat käyttäytyä samalla tavalla. Mieleeni on painunut eräs tapaamani äiti, jonka 3-vuotias tytär haukkui ja töni omaa lastani taannoin leikkipuistossa. "Se aloitti pari viikkoa sitten päiväkodin ja se on oppinut vaan ihan kamalia haukkumasanoja." äiti totesi häpeissään. Lapsi oli oppinut päiväkodissa syrjimään ja alentamaan muita.

Olen nyttemmin tajunnut, että ei tuohon ärsyttävien asioiden oppimiseen mitään päiväkotia tarvita. Ihan pelkät kontaktit toisiin saman ikäisiin ja vähän vanhempiin lapsiin riittävät. Kaikki lapset eivät nimittäin minun mielestäni ole mukavia. Jotkut ovat hyviä tyyppejä, mutta joukkoon mahtuu myös ärsyttäviä ja mitäänsanomattomia tuttavuuksia. Kolmea vuotta lähentelevä lapsi alkaa jo itse valkata kaverinsa puistossa, eivätkä valinnat aina miellytä minua. Valitettavasti.

Kääpiölle on viime viikkoina muodostunut todella ärsyttäviä tapoja. Hän kuljeskelee ympäriinsä hokien sellaisella kamalalla nasaaliäänellä "Älä tule paha kakka". Oppi sen jostakin vähän vanhempien tyttöjen leikeistä ja saa minut kiehumaan sisäisesti joka kerta. Ja sitten on vielä se maailman ärsyttävin tekonauru. Sellainen ärsyttävä pissishonotus. -Eikä noita tapoja saa kitkettyä pois millään.

Välillä haluaisi sulkea lapsensa pois ulkomaailmalta ja kontrolloida kaikkia vaikutteita, mitä elämä hänen eteensä tuo. Ei haluaisi, että lapsi tulisi milloinkaan kiusatuksi. Haluaisi, että sillä olisi mukavat kaverit ja vastoinkäymisiä sellaisessa sopivassa mittakaavassa. Haluaisi, että se matkisi toisia lapsia vähän vähemmän. Mutta mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän täytyy päästää irti. Toisaalta vapauttavaa, toisaalta ihan kamalan vaikeaa.

Tänään puhun vain itsestäni-päivä

Tynnyrissä vietettyä lapsuutta käsittelevä blogikirjoitukseni on vielä vähän vaiheessa, enkä jaksa tänään viimeistellä tuota seuraavaa mestariteostani. Tartun siis Äidinmaitoa-blogista saamaani haasteeseen. Haaste käsittelee minua, kuten tämä blogikin. Tässä siis 25 satunnaista faktaa minusta:

1. Minä olen esiintynyt Pikku kakkosessa -kaksi kertaa.

2. Minun kuvani on ollut Nyt-liitteen kannessa.

3. Olen menettänyt kiinnostukseni treffikumppaniin nähtyäni, miten hän solmii kaulahuivinsa.

4. Yhden tapailumiehen jätin, koska hän oli tiskannut ja pedannut sängyn kotonani.

5. Osaan solmia kirsikanvarren kielelläni.

6. Minulla on kotonani esillä 100cmx100cm kokoinen maalaus omasta naamastani.

7. Olen kohtuullisen hyvä Kimblen pelaaja.

8. En ole koskaan katsonut yhtään Star Wars elokuvaa.

9. Minusta ihmiset, jotka valitsevat irtokarkkikaupassa pussiinsa pelkkiä kovia karkkeja ovat outoja.

10. Osaan Reality Bitesin melkein ulkoa.

11. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi vauvan rattaissa kopan aukko pitää ulkona tukkia jollakin rätillä.

12. Olen viime aikoina ollut innostunut suodatinkahveista.

Tänään ulkoilin jälleen omana räiskyvän värikkäänä itsenäni.

13. Suhtaudun pakkomielteisesti voileivän päällysteiden asetteluun leivälle.

14. En voi sietää ihmisiä, jotka naksuttelevat kuulakärkikyniä palavereissa.

15. Olen vitsaillut piilotetusta teräaseesta oikeustalon läpivalaisuvirkailijalle.

16. Olen juottanut Timo Taikurin humalaan.

17. Minua houkuteltiin taas tänään liittymään facebookiin.

18. Ensimmäinen lahjani aviomiehelleni oli Rambo t-paita, jossa lukee Get some baby!.

19. Whamin Wake me up before you go go on oikeasti tosi hyvä kappale.

20. Joskus humalluspäissäni olen intoutunut tekemään akrobaattisia liikkeitä ravintoloiden tanssilattioilla.

21. Olen joutunut kerran elämässäni rehtorin puhutteluun. Tapaukseen liittyi kohdussa makaava sikiö ja pilalle mennyt joulumieli.

22. Rakastan Stevie Wonderia.

23. En voi sietää ihmisiä, jotka hämmentävät kahvikuppiaan tarpeettoman pitkään.

24. Olen törmännyt kävelyreissulla karhuun.

25. En laita tätä haastetta eteenpäin kenellekään, koska sellainen tylsimys minä olen.

Nakin lumo

Perjantaina olin varsin hyväntuulinen jo ennen ensimmäistä kahvikuppiani. Ilmeisesti yöunet, jotka nukutaan kahta tuntia pitemmissä pätkissä tekevät ihmiselle hyvää. Laitoin Sexx Lawsin soimaan aamupuuropöydässä ja päätin ottaa päivän rennosti. Ilmoitin riehaannuspäissäni kääpiölle, että tänään paistetaan välipalaksi lettuja.

Aamuisen oman aikani (hammaslääkärikäyntini) jälkeen poikkesin ruokakauppaan ja päätin tapojeni vastaisesti ostaa kääpiölle paketin nakkeja puistogrillausta varten. Tuoteselostetta silmäillessäni oksetti vähän ainesosa sianlihaproteiinivalmiste kohdalla, mutta en antanut sen häiritä. Empiiristen havaintojeni perusteella lapset lakastavat makkalaa.

Kotiin päästyäni luovutin nakkipaketin tyttärelleni. Hän pääsi nakkilahjan myötä jonkinasteiseen hurmostilaan. Juoksi ympäri asuntoa huutaen "Hurraa, äiti on ostanut minulle nakkipaketin, hurraa!" Nakit pakattiin huolellisesti pillimaidon kanssa kääpiön käsilaukkuun. Vielä puistoonkin päästyään hän oli nakeista niin innoissaan, ettei malttanut leikkiä puistossa ollenkaan. Istui vain penkillä odottamassa tulevaa ateriaa ja rehenteli tuttavaäidille aikovansa syövänsä viisi nakkia. Sitten ahmi neljä nakkia hiljaisuuden vallitessa ja totesi, että nyt riittää.

Iltapäivällä tehtailin lettutaikinan, johon raastoin sitruunaa rakastavalle tyttärelleni mausteeksi sitruunan kuorta. Letut paistettuamme istuimme pöytään lettulautasten kera. "Onpas tosi hyvää." hän totesi. Nakersi hiljakseen letun reunaan pientä lovea muutaman minuutin ajan ja halusi sitten poistua pöydästä. Ilmoitti jälkikäteen, että letut olivat liian kovia.

Sen siitä saa, kun yrittää keräillä irtopisteitä lettukesteillä. Palautetaan heti maan pinnalle ja laitetaan häviämään nakkipaketille. Mikä on nakin taika ja missä vaiheessa se raukeaa? Onko kukaan koskaan tavannut lasta, joka ei pitäisi nakeista? Onko se sianlihaproteiinivalmiste se koukuttava raaka-aine vai mistä tässä on oikein kysymys?