Kuukauden päässä olevan lasketun ajan lähestyessä alkavat ajatukset suuntautua pikkuhiljaa synnytyksen jälkeiseen aikaan. Kaipaan jo kovasti omaa vartaloani vain omaan käyttööni, joten synnytystä jopa odottaa. Tällä kertaa tietää jo vähän mitä tuleman pitää, joten ihan kaikkea ei tarvitse jännittää. Minä tiedän, miten synnytys etenee ja miltä sairaalahuoneissa näyttää.
Lähinnä minä olen huolestunut siitä, annetaanko minulle tarpeeksi lääkkeitä siellä sairaalassa. Minä en haaveile luomu-synnytyksestä. Minun unelmani on synnyttää lapsi vahvasti lääkittynä. Kaikki mitä annetaan, kelpaa minulle. Myönnän myös, että leimaan hyvin nopeasti hippitouhuksi kaiken mikä ei tule sairaalan lääkekaapista. Kaikilla on oikeus mielipiteisiin.
Lämmin vesi ja kaiken maailman sähköimpulssilaitteet jäävät mielestäni kakkoseksi modernille lääketieteelle, kun on kyse niistä pahimman vaiheen synnytyskivuista. Minä olen riemuissani morfiinin keksimisestä ja kaikenlaisista puudutustoimenpiteistä. Synnytyskivut veivät minut jonnekin alkukantaiseen tilaan, jossa en enää saanut selvää ihmisten puheesta, enkä ollut varma siitä missä olin. Siinä tilassa on hankalaa seurata hoitajien antamia ohjeita tai tehdä minkäänlaisia päätöksiä. Epiduraalipuudutus toi minut takaisin sairaalahuoneeseen ja mielentilaan, josta minulla on muistoja. Radiossa soi Michael Jacksonin Thriller ja Bobby Womackin Across 110th Street ja minulla oli hyvä mieli.
Olen myös pohtinut paljon sitä, pitääkö synnytystä edes tuntea hallitsevansa. Se tuntuu olevan monelle tärkeää. Jotkut tekevät synnytyssuunnitelmia. Minä en oikein tiedä, voiko synnytystä suunnitella. Siinä kun on niin vahvasti kyse tapahtumasta, jonka keho tuottaa keneltäkään neuvoja kyselemättä. Minä en voi arvata, mitä synnytyssalissa tapahtuu. Minä odotan sairaalan henkilökunnan kertovan minulle, mitä pitää tehdä ja missä asennossa. He tekevät sitä työkseen ja tietävät varmasti paljon enemmän kuin minä.
Tällä kertaa osaan myös pakata sairaalakassin oikeaoppisesti. Viime kerralla tälle sairaalanoviisille valkeni, että sairaalasta ja sen kahvilasta saa melkein mitä tahansa. Sairaalasta voi jopa varastaa niitä kammottavia alushousuja, jos haluaa pitää niitä vielä kotosallakin. Tai vaippoja, jos ei ole tullut ajatelleeksi ostaa niitä kotiin.
Kerroppas noviisille, kuinka se pakataan oikeaoppisesti? :D
VastaaPoistaTässäkin asiassa on varmasti paljon mielipide-eroja. Minä olen päätynyt siihen, että mitä vähempi sen parempi. Olin viime kerralla synnytyksen jälkeen niin kipeä ja väsynyt, etten juuri muuta tehnyt kuin pötkötin sängyssä kolme päivää ja katsoin välillä tv:tä. En jaksanut lukea kirjaa, tehdä mitään tai olla millään tavalla kiinnostunut siitä, miltä näytän.
VastaaPoistaKääpiön synnytykseen pakkasin sairaalaan oman yöpaidan ja muuta vaatetta mukaan, mutta en käyttänyt muuta kuin hupparitakkia lämmikkeenä. Vaikka sairaalan yöpaidat ovat kammottavia, on niissä paljon hyviä puolia. Synnytyksen jälkeinen verenvuoto tahrii helposti vaatteet ja yöpaitaa joutuu todennäköisesti vaihtamaan moneen kertaan. Sairaalan kaapu on myös kätevä napituksensa ja löysyytensä vuoksi mahdolliseen imettäiseen ja wc-vierailuihin. Olo on vastasynnyttäneenä melko kankea. Ymmärrän vihdoin, miksi amerikkalaisissa elokuvissa synnyttäneitä naisia kärrätään ympäriinsä pyörätuolilla.
En viime kerralla käyttänyt edes omia alkkareita. Sairaalan terveyssiteet ovat kaliiberia "yökasteleva mummo", joten niitä on minusta turha yrittää tunkea omiin housuihin. Sairaalassa on sellaisia hämmentäviä verkkoalkkareita, jotka ovat alkupäiviin tarpeellisia. Taisin tulla kotiinkin ne jalassa. Vauvallekin vaihdettiin omat vaatteet vasta lähtiessä. En edes muista monet vaatekerrat tahriintuivat kakkaan ennen sitä.
Minä aion ottaa mukaan vain omat kotiintulovaatteet, villatakin, kameran, vauvan kotiintulovaatteeiksi paidan, housut, välihaalarin, toppahaalarin, omat sisätossut, imetysliivit, puhelimen laturin, hammasharjan ja omat hygieniakamat. Sairaalan saippua on minun mielestäni pahan hajuista. Minulle ei ainakaan tullut mieleenkään ehostautua sen kummemmin. Kaikenlaisia kosteusvoiteita saa sairaalasta pyytämällä. Kahviosta saa karkkia ja lehtiä.
Syötävää en ainakaan minä tarvinnut. Kätilöt antoivat synnytyssalissa Naistenklinikalla nälkään mustikkasoppaa. Synnytyksen aikana ei heidän mukaansa kannata syödä. Liittyy kai suolen toimintaan. Ei siitä sen enempää.
Tällä kertaa aion pakata mukaan myös jotakin luxusta, jolla palkitsen itseni synnytyksen jälkeen. En ihan vielä tiedä mitä se olisi. Ehkäpä rasiallinen suklaakonvehteja. Tai sitten minipullo punaviiniä. Olen kaivannut sitä tänä talvena todella paljon.
Kiitos kysymyksestäsi! Tuli samalla suunniteltua oma kassi valmiiksi.