Yksi suurin pelkoni koskien lapsieni päiväkodin aloitusta on ollut pelko, että he saavat toisista lapsista huonoja vaikutteita. Tutustuvat johonkin huonosti käyttäytyvään kusipäähän ja alkavat käyttäytyä samalla tavalla. Mieleeni on painunut eräs tapaamani äiti, jonka 3-vuotias tytär haukkui ja töni omaa lastani taannoin leikkipuistossa. "Se aloitti pari viikkoa sitten päiväkodin ja se on oppinut vaan ihan kamalia haukkumasanoja." äiti totesi häpeissään. Lapsi oli oppinut päiväkodissa syrjimään ja alentamaan muita.
Olen nyttemmin tajunnut, että ei tuohon ärsyttävien asioiden oppimiseen mitään päiväkotia tarvita. Ihan pelkät kontaktit toisiin saman ikäisiin ja vähän vanhempiin lapsiin riittävät. Kaikki lapset eivät nimittäin minun mielestäni ole mukavia. Jotkut ovat hyviä tyyppejä, mutta joukkoon mahtuu myös ärsyttäviä ja mitäänsanomattomia tuttavuuksia. Kolmea vuotta lähentelevä lapsi alkaa jo itse valkata kaverinsa puistossa, eivätkä valinnat aina miellytä minua. Valitettavasti.
Kääpiölle on viime viikkoina muodostunut todella ärsyttäviä tapoja. Hän kuljeskelee ympäriinsä hokien sellaisella kamalalla nasaaliäänellä "Älä tule paha kakka". Oppi sen jostakin vähän vanhempien tyttöjen leikeistä ja saa minut kiehumaan sisäisesti joka kerta. Ja sitten on vielä se maailman ärsyttävin tekonauru. Sellainen ärsyttävä pissishonotus. -Eikä noita tapoja saa kitkettyä pois millään.
Välillä haluaisi sulkea lapsensa pois ulkomaailmalta ja kontrolloida kaikkia vaikutteita, mitä elämä hänen eteensä tuo. Ei haluaisi, että lapsi tulisi milloinkaan kiusatuksi. Haluaisi, että sillä olisi mukavat kaverit ja vastoinkäymisiä sellaisessa sopivassa mittakaavassa. Haluaisi, että se matkisi toisia lapsia vähän vähemmän. Mutta mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä enemmän täytyy päästää irti. Toisaalta vapauttavaa, toisaalta ihan kamalan vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti