Äitiysloma loppui joskus viime viikolla. Niin se vauva vaan kasvaa. Ylettyy koko ajan repimään tavaroita alas vähän korkeammalta. Vilkuttelee vastaantulijoille ja on aika hauska tyyppi. En ole ajatellut töihinpaluuta. Tätä varten on säästetty rahaa.
Minä olen ollut pääasiassa vain väsynyt. Olen syönyt aamupalaksi lihapiirakoita ja suklaakonvehteja, koska olen arvellut niiden parantavan elämänlaatuani. Olen ollut paikalla, mutta en läsnä. Olen vienyt lapsia leikkipuistoon, pyöräilemään ja kirjastoon, jotta aika kuluisi vähän nopeammin. Kaikki on varmaankin aika samanlaista kuin ennenkin, mutta väsyneenä pinna on juuri sen verran lyhempi, että kiinnostusta tai viitseliäisyttä ei riitä nyt mihinkään ylimääräiseen.
Olen ollut kurkkuani myöten täynnä kaikkea äitiyteen liittyvää. Sitä, että joku kokee oman lapsensa ulosteesta ja ulostamistottumuksista puhumisen jotenkin tarpeelliseksi. Olen ollut kyllästynyt imetyksestä tai milloin mistäkin yhdentekevyydestä jauhamiseen. Olen tuhahdellut sisäisesti yhdeksänkuisten vauvojen ensimmäisille "sanoille".
Yksi äitikaveri oli ollut viikonloppuna syntymäpäiväjuhlissa, jossa kaikki juhlavieraat olivat lapsettomia kolmekymppisiä. Siellä joku nainen oli päivitellyt, että ei tajua miksi lapsia kannattaisi hankkia, kun silloin ei jäisi enää aikaa omille harrastuksille. Tämä kaveriäiti oli todennut, että ilman lapsia elämä vaikuttaisi monesti sisällöttömältä. Tämänhetkisellä elämänsisällöllä voisin tehdä vaihtokaupat muutamaksi päiväksi sen lapsettoman naisen kanssa. Kävisin vaikka salilla viisi kertaa viikossa, vaikka vihaan sitäkin.
Kirjoititpa rohkeasti siitä, mitä me muutkin äidit saatammme ajatella. Pisteet sulle!
VastaaPoistaSamalla matalalennolla menty täälläkin. Naketti on sairastanut, joten vilkkaan puolikuntoisen 2wee toipilaan viihdyttäminen siätiloissa käy työstä. Ei vaan jaksa kiinnostaa kasata samaa palapeliä kahdeksattatoistakertaa putkeen... Ihan vapaaehtoisestiko siis päätin vielä toisen lapsekin tähän pykätä. Voi elämä. Ekaa kertaa olen myös tosiaan kadehtinut niitä lapsettomia ystäviä. Ehkä tää on vaan joku äidin vaihe? ;)
VastaaPoistaJotenkin vaikuttaa että tämän blogin tekstien sävy on huomattavan synkkää, syyttelevä ja katkera. Sivaltelet melkein joka lauseesa toisia äitejä tulkitset kuulemiasi ja lukemiasi juttuja siihen tyyliin, että saat "vettä paheksumis myllyyn", huomaatko itse? Kaikki ärsyttää tai on väärin: lässytys lapselle, leikkiminen lapsen kanssa, päivähoitoon vieminen, äitien ilo vauvojensa kehityksestä, yhteiskunnan apuun turvautuminen. Olisikohan niin, että olet itse avun tarpeessa mutta pelkäät myöntää sitä? masennus kun oireilee juuri katkeruutena ja yleisenä negatiivisuutena. Eihän epämieluisaa blogia tarvitse kenenkään lukea, se on totta. Mutta tässä tapauksessa kuulostaa siltä että negatiivisuuden ja kyräilyn takana on mukava äiti joka on hukannut itsensä pahaan oloon... Desdemona.
VastaaPoistaSini: Mä taidan ajatella niin, että mikään äitiyteen liittyvä tunne, joka itsellä on, ei voi olla ihan vieras muillekaan. Parempi sanoa ääneen kuin ahdistua omista ajatuksistaan.
VastaaPoistaKiki: Olen paljon viime viikkoina miettinyt sitä, että todella hyvin ymmärrän heitä, jotka eivät lapsia halua hankkia. Lapset osaavat vaan välillä tehdä elämän niin raskaaksi. Välillä on ihan oikeasti kateellinen niille, joilla lapsia ei ole.
Se on tää pimeys kato. Ja kenen pässin idea oli laittaa konvehtirasiat kauppoihin jo lokakuussa, prkl.
VastaaPoistaDesdemona: Nyt olet tainnut ymmärtää tekstejäni hieman väärin. Tekstieni sävy saattaa olla synkkä, koska tämä ajanjakso on elämässäni nyt raskas. Väsyneenä minua ärsyttää kaikki -myös ne asiat, joissa ei normaalisti olisi mitään ärsyttävää.
VastaaPoistaTäytynee vähän selventää kantojani mainitsemistasi asioista, koska ilmeisesti teksteistäni on välittynyt ainakin sinulle hieman vääränlainen kuva mielipiteistäni.
-En ole ikinä kirjoittanut, että lässyttäminen olisi väärin. Jos lukisit uudelleen ko postauksen kommentit, huomaisit asian itsekin. Minun oli tuoreena äitinä vaikeuksia suhtautua lässyttäviin äiteihin, mutta nykyään olen sinut asian kanssa, vaikka en itse lapsilleni lässytäkään.
- En usko, että kukaan olisi sitä mieltä, että on väärin leikkiä lapsen kanssa. Ainakin minä leikin, enkä näe siinä mitään väärää. Uskon kuitenkin myös, että lapsen on hyvä kehittää myös taitoja itsekseen puuhailussa ilman, että vanhempi on koko ajan mukana leikissä.
- Päivähoitoon vieminen ei myöskään ole väärin, mutta subjektiivista päivähoito-oikeutta tulisi kustannuksellisista syistä rajoittaa.
- Jokainen äiti saa tietenkin iloita vauvansa kehityksestä. Jos viittaat tällä tuohon 9 kk vauvan puhelahjoihin, niin tästä asiasta olen sitä mieltä, että 9 kuiset vauvat eivät sano mitään. Paitsi ehkä omien vanhempiensa mielestä.
- Yhteiskunnan apuun voi ja pitää saada turvautua, jos on niihin palveluihin lain mukaan oikeutettu. Minähän turvaudun yhteiskunnan apuun laittamalla lapseni kunnan kustantamaan kerhoon. Tämä kysymys liittyy kuitenkin mielestäni laajemmin hyvinvointivaltion kriisiin, joka on liian laaja aihe käsiteltäväksi tässä kommenttilaatikossa.
Kaikki vaiheet lasten kanssa menevät ohi. Niin myös tämäkin väsymys ja lasten heräily klo 5 aamulla. Tiedän sen ihan hyvin. Mielestäni raskaassa elämänvaiheessa voi olla negatiivinen ja valittaa. Se on minusta aika normaalia. Se että on raskasta, ei kuitenkaan tarkoita että olisin masentunut. Minulla ei ole tarvetta eritellä ihan kaikkia tunneskaalojani tänne blogiin. Kirjoitan asioista, jotka haluan purkaa ulos. Oikeassa elämässä minä nauran, nautin asioista, innostun ihmisistä ja olen väsymyksestäni ja vitutuksestani huolimatta hyvin hyvin etuoikeutettu monella tavalla. kiitos kuitenkin huolenpidostasi.
Anonyymi: Ja tätä pimeyttähän riittää. Mä olen alkanut herätä ihan kuule klo 5 aamulla, että ehtisin nauttia siitä oikein urakalla.
Konvehtirasiasta suklaan nauttiminen on niin ihanan juhlallista. Nostaa arjen ihan uudelle tasolle.
Amen. Ehkä toi kyllääntyminen kaikkeen äitiyteen liittyvään (tai mulla ehkä ennemminkin lapsiin ja siis erityisesti erilaisissa äitipiireissä käytäviin lasten kehitykseen ja kasvatukseen liittyviin keskusteluihin) liittyy myös tähän toiseen kierrokseen? Ei vaan jaksa vaahdota niin kamalasti, edes siitä, että toiset vaahtoaa. Tulee vaan sellanen plääh-reaktio ja just sisäistä tuhahtelua.
VastaaPoistaMun mielestä sun tekstit ei oo lainkaan synkkiä. Päinvastoin, mähän aina ilahdun suuresti, kun olet jaksanut kirjoittaa auki asioita, joita itsekin ajattelen, mutta en vaan jaksaehdiviitsimuista sanoittaa. :)
Liisa NIIN tätä... olen aikalailla samassa jamassa, väsyttää... Unelmani olisi jos voisin lähettää perheeni viikonlopuksi "lomalle" saisin olla kotona puuhailla omia asioita ja ennen kaikkea tankkailla voimia ihan omassa kotona ihan omalla tahdillani.
VastaaPoistaTakana on perheen yhteinen viikonloppu (minä ja mies molemmat vapaalla) ja voin sanoa että AAMEN!! Onneksi seuraavaan sessioon on vielä monta viikonloppua. Olihan meillä toki kivaa, mutta kun yhteen viikonloppuun rynttää keskivertokesäloman verran tapahtumia voi sunnuntaina jo alkaa ihan oksettaa :o
JAKSAA JAKSAA... minäkin haluaisin kokeilla tuota sun delicates-tyylistä aamiaista..hmmm!!
Uih, minua hirvittää lukea välillä väsymystäsi, koska tiedän sen olevan minuakin vastassa viimeistään tähän aikaan ensi vuonna.
VastaaPoistaEipä tähän muuta voi sanoa kuin, että toivon kovasti, että saisit jonkun vastapainon arkeen esim. harrastuksen tai edes uusintakierroksen kavereiden kanssa baariin. Mutta viikottainen kevennys on kyllä ainakin minulla ollut edes pieni huokaisuhetki. Ja minulla se on tarkoittanut sitä, että irtaudun kotoa fyysisesti.
Isänpäivä tulossa, siis kyllä isä hoitaa koko päivän? Ööö... Missä on Liisan sisko, huhuu, käypäs kylään ja käske Liisa leffaan ja shoppailemaan (suklaata) itsensä tärviölle!
Ps. Onko konvehtirasia suosituksia? Olen vetänyt vasta yhden pandan juhlapöydän (ja ne karkit), joka sinänsä on jo vuosikymmenten ennätys joulusuklaissa, mutta mikä on seuraava valintani?
Hups: Varmaankin on kyse myös juuri siitä, että tokalla kerralla jaksaa kiinnostua vielä ensimmäistä kertaa vähemmän tuosta vauvasta jauhamisesta.
VastaaPoistaMukava kuulla, että en ihan kaikkien mielestä kuullosta synkältä ja masentuneelta, kun en sitä itse koe olevani.
RouvaTrikoo: Tuollainen loma perheestä kuullostaa kyllä aika-ajoin houkuttelevalta. Tuo lihapiirakka-suklaa-aamiainen ei kyllä ole se kaikkein freesein tapa aloittaa päivä. Lohdullinen kyllä, aina välillä.
bleue: Kyllä mä lähden kotoa pois shoppailemaan ja elokuviin ja isä hoitaa lapset suurelta osin viikonloppuisin ja hoitoapuakin saan, joten ei siitä ole huolta. Vika on vaan siinä, että olen unenpuutteessa ja huono nukkumaan. Satunnaiset päiväunet eivät paranna tilannetta kovinkaan paljon. Kunhan nämä lapset saadaan heräämään edes kello kuudelta aamuisin, alkaa tämä varmasti jo helpottaa.
Ja Wiener Nougat. Aina Wiener Nougat.
Ei sun teksteistä mullekaan välity synkkä ja masentunut äiti. Mun mielestä osaat todella tarkkanäköisesti ja loistavasti kuvailla tätä arkea lasten kanssa. Ja se ihana sarkastisen huumoritajuinen pilke silmäkulmassa..ai että, mie tykkään! Ja sehän juuri helpottaa, että asioita saa purkaa. Blogin lukijoilla saattaa usein unohtua se asia, että nämä kirjoitukset eivät kata koko elämää vaan ovat valikoituja osia siitä.
VastaaPoistaMinäkin kadehdin aika ajoin lapsettomia kavereita, jotka voivat tulla ja mennä mielensä mukaan. Ja nukkua päiväunet ja aamulla pitkään. Mutta kuitenkin, vaikka osia voisin joskus pieneksi ajaksi vaihtaa, lapseni ja perheeni ovat maailmani tärkeimmät asiat, joita en oikeasti haluaisi vaihtaa mihinkään maailmassa. Silti saatan valittaa arjesta.
Meidän tyttönen heräili alle vuoden ikäisenä myös viideltä aamuisin. Synkkää oli elämä silloin, ihan vain oman väsymyksen vuoksi. Toivon kovasti jaksamista ja senppistä!
-miimu
:D Ihanaa, mä en (taaskaan) oo se ainut hämärä!! Mun aamiainen (ja aika usein myös samassa yhteydessä lounas ja välipala) on myös muutaman ajan ollut lihapiirakka/karjalanpiirakka, suklaata ja kahvia (joskus lämmintä, joskus hivenen haaleempaa, mutta niinhän ne sanoo, et kylmä kahvi kaunistaa :)) Ja hei, mulla on vasta se ykkönen menossa mukana.. (harkitsee vakaasti jääkö se myös viimeiseksi ;))
VastaaPoistaJa mä oon kyl sitä mieltä, et tää sun blogis on ihan huippu!! Kai meistä lukijoista osa on sit kans synkkiä, syytteleviä ja katkeria.. noh mielipiteensä kullakin, minä ainaki oon niin monet naurut nauranu koneen ääres juttujas lukien! Mahtavaa!! Mutta sarkasmi ei vissiin sovi kaikille!
miimu: Varmaankin tämä blogi antaa elämästäni vähän turhan mustavalkoisen kuvan. Totuushan kuitenkin on, että elämä voi olla samalla ihan kamalaa ja silti aika hyvääkin. Kielteiset tunteet eivät sulje hyviä pois. Jotenkin tuntuu juuri näissä äitiyshommissa siltä, että monesti kaikki kielteiset tunteet tulkitaan jotenkin patologisiksi ja vihamielisiksi toisia äitejä kohtaan. Kyse on kuitenkin vain mielipiteistä, joita katson oikeudekseni jaella täällä omassa blogissa. En mene kenenkään toisen blogiin tai elämään arvostelemaan, että olet tosi ällöttävä ja tylsä tyyppi ja toimit väärin.
VastaaPoistaJuuri se vapaus mennä, tulla ja nukkua on se, mitä eniten välillä kaipaa. En silti vaihtaisi elämääni pois mistään hinnasta, vaikka nyt väsyttääkin. Tuo viideltä aamulla herääminen katkonaisten öiden jälkeen ei vaan ole ihmisen hommaa. Sen tietää jokainen, joka tuossa tilanteessa on ollut.
Ninnu: Mestareiden aamupala siis!
Välillä on tosi vaikeaa mieltää, minkälaisen kuvan itsestään tässä blogissa antaa, kun itse kuitenkin tuntee tilanteensa kokonaan. Mutta ilotsen myös niistä ihanista synkistä lukijoista, jotka eivät pelästy hieman kärjistettyjä ja tummempiakaan sävyjä.
Se unohtui vielä sanoa, että on jännää, kuinka tiukka paikka joillekin on niiden kielteistenkin tunteiden hyväksyminen, saati niiden ilmaiseminen. Itseäni helpottaa, kun saa puhua myös niistä vaikeista ja kielteisistä tunteista ja tapahtumista. Ettei kaiken tarvitse olla ruusunpunaista unelmaa. Raskastahan se olisi!
VastaaPoistaJa juuri niinkuin sanoitkin: kielteiset tunteet ei sulje niitä hyviä pois.
-miimu edelleen
Olen lukenut blogiasi jo pitkään, ja nyt oli viimein pakko kommentoida. Sain muutama kuukausi sitten ensimmäisen lapseni, ja mulle tuli täydellisenä yllätyksenä se tunteiden hyökyaalto joka on vyörynyt päälle tässä äitiyden alkutaipaleella. Miten samaan aikaan voikin olla niin pakahduttavan onnellinen ihanasta vauvastaan ja toisaalta nääntymäisillään unenpuutteen, vauvan tarvitsevuuden ja riittämättömyyden tunteiden vuoksi. Voi miten joskus kaipaankaan niitä aikoja, kun oli vapaa vaikka tuijottelemaan tuntikausia kattoon jos halusi. Nyt tuntuu ettei joinakin päivinä ehdi edes ajattelemaan, kun yrittää vaan suoriutua jotenkin kelvollisesti tästä äidin tehtävästä. Blogisi on ollut minulle henkireikä, ja usein olet onnistunut sanoittamaan täydellisesti sen mitä itsekin tunnen ja ajattelen. Joten lämmin kiitos blogistasi Liisa!
VastaaPoistaJotenkin niin tutunkuuloista!
VastaaPoista0530 herätykset on niin rasittavia. Ja rasittavaa on samaan aikaan lukea FB statuksia, joissa lapsettomat tutut ovat "taas jatkoilla, kippis!" tai "juuri tulin himaan, olipa hyvät bileet, pitäisi varmaan mennä nukkumaan". Itse vain mietin kuinka enää ei edes voi ottaa sitä alkoholia niin että tulisi humalaan kun sammuu väsymyksestä jo ennen sitä. Toisaalta väsymys on vähän kuin olisi kännissä tai no väsymyksen määrästä riippuen leijun epämääräisessä promillen känni ja helvetillinen darra olotilassa päivästä toiseen. Ja se, että esikoinen on päivähoidossa ei sinänsä lievitä väsymystä koska olen niin väsynyt että en nukahda päivisin ja koska vauva ei myöskään nuku kuin 50 min unisyklejä, joten what's the point?
Ja vielä en ole myöskään koskaan kokenut tätä blogia negatiivisena. Lähinnä nostan hattua että jaksat kirjoittaa niinkin selvää tekstiä kuin kirjoitat ottaen huomioon kotiäitiyden riemut!
No hyvä, että pääset.
VastaaPoistaJoo tuohon aamuheräilyyn ei kyllä keksinyt oikein kikkaviitosta, aika ja sittemmin ollaan kokeiltu eri nukkumisvaihtoehtoja. Ketutti niin maan kerpeleesti herätä klo 5, kun itse on niin kamalan aamu-uninen. Tosi tosi syvältä. Olin kateellinen kaikille aamuvirkuille. Onneksi mies oli vähän virkumpi aamuisin, niin pelasti pari synkkää viikkoa antamalla minun nukkua edes jonkun aamun. Osaatkos sinä nukkua päikkiä? Auttaako ne yhtään?
Ok, Wiener nougat jäi nyt suuhuni, eikun mieleeni. Näen ehkä unta siitä.
oioi. Osui ja upposi. :)
VastaaPoistaTäällä mennään jo viidettä kertaa, voi jokainen sitten arvailla kuinka innostunut miekin olen keskustelemaan lapseni kakkahommista tuolla hiekkalaatikon reunalla..
Ymmärrän niin myös tuon totaaliuupumusfiiliksen; esimerkiksi tänään kun jokasyksyisen täiepidemian hysterisoimana olen kammannut, pessyt, puunannut, pyykännyt ja kiroillut koko hela dagenin, mietin ihan todella sitä, että tätäkö mie siis oikeasti elämältä halusinkin..? hohhoi.
Vaihtarit kuulosti kovin houkuttelevalta. Eikö joku vois kehittää jonku sellasen realityformaatin, jossa sinkkulikat ja mammat sais vaihtaa paikkoja, vaimot vaihtoon tyylillä.. Mie voisin olla varauslistalla vaihtajaks. Jospa sitä sit taas jaksais. ;)
Voimahalaus!!
miimu: Tänne blogiin tulee varmaankin jaettua vähän vähemmän niitä "ai kun on ihanaa" ajatuksia, kun niitä ei tarvitse sillä tavalla pohtia. Elää vaan ja on iloinen.
VastaaPoistaAnonyymi: Muistan niin hyvin nuo tunteet. Voin lohduttaa, että homma varmasti helpottaa. Ja kiitos sinulle piristävistä sanoistasi.
Ms H: Välillä tuntuu, että elää ihan eri todellisuudessa kuin ihmiset, joilla ei ole pieniä lapsia. Tällä hetkellä se, että voisi valvoa yli puolenyön tuntuu ihan absirdilta ajatukselta. Ja sen darraolon saa univajeella aikaiseksi ihan ilman alkoholiakin. Kustannustehokasta.
bleue: Meillä minä ja mies ollaan molemmat aamu-unisia, joten tämä on melko tuskaa molemmille. Nyt vuorotellaan heräämisten kanssa. Päiväunet auttavat hetkellisesti. Joinain pahimpina iltapäivinä, kun vauva nukkuu, laitan dvdn esikoiselle pyörimään ja torkahdan itse. Nämä lapset kun eivät nuku samaan aikaan, vaan juuri sopivasti silloin kun toinen herää, on toisen aika mennä nukkumaan.
miumau: Kakkajuttujen kiinnostavuusarvo siis vähenee lapsi lapselta! Paitsi olen kyllä huomannut, että joillekin ne vaan pysyvät mukavina keskustelunavausaiheina lapsesta toiseen.
Välillä on juuri noita hetkiä, kun pysähtyy miettimään, että tätäkö minä ihan oikeasti halusin. Että eikö olisi paljon helponpaa ja huolettomanpaa ilman lapsia. Silloin voisi ottaa sen vaihtarimahdollisuuden käyttöön. Se olisi sitäpaitsi oikeasti hyvä ohjelma.
Anna tulla vaan niitä synkkiä sävyjä! Niiden jakamiseen kun ei ole parempaa kanavaa tällain "puolituttujen" kesken. Sähän voit pyytää jotain frendiä lukemaan sun blogin ja kommentoimaan et miltä kuulostaa.
VastaaPoistaEn mä ajatellut et sä olisit masentunut, väsynyt ja vittuuntunut vaan. Sitä samaa itsekin vaik on vaan yks ipana. Eniten mua vituttaa nyt kun olen duunissa se, et pitäis samaan tahtiin pystyy tekeen kaikkea mita ennenki vaik aikaa ei ole nimeksikään. Omaa aikaa ei oo edes sen vertaa kun himassa oli. Koko ajan olen viemässä ja tuomassa hoidosta, ja himassa kokkaamassa ja siivoamassa. Duunissa on hirvee kiie et pääsee just silloin puol viideltä lähtemään. Tsiisus. Kyllä mullakin käy pahasti kateeks lapsettomat. Aina välillä.
Mä luulen, että jatkan tällä samalla linjalla, vaikka noita toisella tavalla tekstejäni tulkitsevia varmaan on enemmänkin. Varaan itselleni oikeuden olla omanlaiseni äiti ja ajatella asioista niinkuin teen. Mun mielestä olisi aika tylsää kirjoittaa tekstejä, joissa ei uskaltaisi olla mitään mieltä, ettei kukaan vaan pitäisi mua inhottavana tyyppinä. Olisi se varmaan tylsää luettavaakin.
VastaaPoistaSen olen kyllä todennut monesti, että nyt kotona ollessa pääsen paljon helpommalla. Jännityksellä odotan noita aikoja, kun pitää vielä työhommatkin jotenkin haldata.
Mä tykkään tosi paljon tästä blogista, vaikka kyllä monet tekstit munkin mielestä ovat "synkkiä". Mä kuitenkin näen monen lauseen takaa ihanaa mustaa huumoria ja tietynlaista lakonisuutta, enkä siis olisi jakelemassa masennusdiagnooseja. On kuitenkin ns. helpottavaa kuulla, että saat hoitoapua ja omaa aikaa, siitä mäkin olin vähän ehkä huolissani (jos nyt jonkun tuntemattoman virtuaali-ihmisen asioista saa olla huolissaan..).
VastaaPoistaMä olen huomannut nyt syksyllä, että toisten lasten asiat, kehitysvaiheet ja oppimiset kiinnostaa koko ajan vähemmän. Vauva-aikana ehkä vielä oli kivaa vertaillakin jotain vaiheita, mutta nyt on jotenkin vaivaannuttavaa puhua pottailusta tai sanojen oppimisesta. Ainakin siis sellaisten puistotuttujen kanssa. Olisi hienoa aloittaa hiekkalaatikolla keskustelu jostain ihan muusta kuin lapsista.
Ja joo, mäkin kaipaan välillä elämää ilman lasta, varsinkin sitä että olis yksi aamu ilman aamuTOIMIA. Toisaalta haluaisin toisenkin lapsen, ja siitä se rutiinien riemu (näemmä? :D) vasta repeääkin.
PS. Mun poika sanoi - ja tarkoitti sanoessaan - ihan selvästi ÄITI ollessaan 9kk!! Hoh. Se myös tykkää nukkua aamulla yli yhdeksään, ähäkutti.
Tämän blogin tarkoitus on sillä tavalla itsekäs, että kirjoitan tänne monesti siitä äitiyden "kääntöpuolesta", josta tunnen tarpeen jakaa asioita. Se kaikkien tuntema iloinen ja mukava puoli ja äitiyden ulkopuoliset asiat ovat tietenkin myös olemassa minunkin elämässäni, vaikka ne eivät tekstiksi saakka monesti yllä. Lähinnä sen takia, että en usko että kovinkaan monia kiinnostaa se, että löysin lauantaina ihanat nilkkurit ja kävin pari viikkoa sitten leffassa. Sellaista "jaan kaiken arkeni" blogia tästä ei koskaan tule.
VastaaPoistaItse pyrin aktiivisesti aloittamaan keskusteluita leikkipuistossa jostakin muusta asiasta kuin lapsista. Se on niin paljon mielenkiintoisempaa. Minä en edes esikoisen vauva-aikana jaksanut sitä alituista vauvojen vertailua.
PS. Jatkan edelleen näille puhuville 9 kuisille hiljakseen tuhahtelua ja kirjoitan tähän vielä ihan näkyville, että joopajoo. Hah.