torstai 23. kesäkuuta 2011

Jeesuksesta seuraava

Olen päätynyt siihen, että lastentauteja kutsutaan lastentaudeiksi siitä syystä, että ne on tarkoitettu lapsille. Kun aikuinen sairastaa lastentautia, on näky ja olo kamala. Lapset tuntuvat myös toipuvan näistä sairauksista aikuista nopeammin.

Kun kääpiö palasi jälleen, muutaman taukopäivän jälkeen, omaksi kiukuttelevaksi ja rajoja kokeilevaksi itsekseen, totesimme miehen kanssa lapsen toipuneen. Pohdimme myös, voisiko kuumeisen ja melko rauhallisen lapsen saada jotenkin takaisin.

Olo oli vähintäänkin kuin Jeesuksesta seuraavalla, kun raahauduin viimeisillä voimillani, itse vielä potilaana, lasten kanssa puistoon. Laskeskelin, että puistossa pääsisin kuitenkin helpommalla. Kävin siis suihkussa, puin jalkaani housut ensimmäistä kertaa kolmeen päivään, keitin termokseen ison satsin teetä ja pakkasin laukkuun Strepsils imeskelytabletteja.


Nuo jalkaan vedetyt housut ostin Zarasta korvaamaan niitä takapuolesta ratkenneita pellavahousuja. Näiden kangas tuntuu napakammalta, joten toivottavasti housujen käyttöikä on edellisiä pitempi. Nyt aion säilyttää kuitin ja reklamoida kuin viimeistä päivää, jos housuissa on mitään valittamista.

Tänään lasken tunteja miehen kotiintuloon ja otan lisää särkylääkettä. Sitten lähdetään viettämään juhannusta valmiiden patojen ääreen. Aion ottaa päivätorkkuja ja syödä. En oikeastaan muuta. Hyvää juhannusta teille kaikille!

3 kommenttia:

  1. meille taisi rantautua sama tauti. Onneksi itselläni on vain vauva hoidettavana. Yritä siis jaksaa, ja laske niitä minuutteja sen miehen tuloon! ;)

    VastaaPoista
  2. Mikset reklamoinut edellisiä housuja? Kuittia ei tarvita, jos tuote on viallinen! Hopi hopi vaan.

    VastaaPoista
  3. Verskinen: Tämä on kyllä pirullinen tauti. Laskin lopuksi niitä minuutteja ja täytyy myöntää, että pääsi pieni itku väsymyksestä ja helpotuksesta kun ovi kävi.

    Äitiys on kamalimmillaan silloin kun on itse sairaana. Silloin pitäisi mun mielestä saada rauhassa rypeä itsesäälissä ja tulla itse hoidetuksi -ei hoitaa lapsia.


    Anonyymi: No minä kun heitin ne housut suutuspäissäni roskiin, kun ajattelin etten kuitenkaan saa aikaiseksi valittamaan lähtemistä. Näin jälkeenpäin tuo poisheitto tuntuu ihan tyhmältä teolta. Olisin halunnut tietää, miten asiaan olisi Zarassa suhtauduttu.

    VastaaPoista