lauantai 15. lokakuuta 2011

Pieni elämä

Jokin aika sitten tajusin, että elämä on alkamassa taas. -Minun oma elämäni. Väsyttävien unisekoiluiden ja imettämisen myötä jouduin joiksikin kuukausiksi kotijatkumoon. Kotijatkumossa eläessään ajatus jostakin, jota voisi nimittää omaksi elämäksi, tuntuu hyvin hyvin kaukaiselta asialta. Silloin elää vain arkea suorittaen päivittäiset rutiinit. Tulee joskus ajatelleeksi, että olisipa kiva lähteä kotoa johonkin ilman vauvaa, mutta ei jaksa tehdä asialle mitään. Pyörii vaan siinä kotiäitiroolissaan.

Olen elänyt tämän vauva-ajan jo kerran aiemminkin. Ensimmäisellä kerralla tuntui siltä, että vauvan myötä jalkaani kiinnitettiin kettingillä kolmen kilon pallo, joka sääteli kaikkea elämässäni. Vauva päätti milloin minä sain nukkua, syödä, kuinka moneksi tunniksi sain poistua kotoa. Vauva päätti kaikesta ja minä vihasin sitä tunnetta. Sitten vauva kasvoi käveleväksi ja puhuvaksi tytöksi ja kettinki muuttui joustavaksi nauhaksi.

Viime viikkoina olen muistanut uudelleen, että vauva kasvaa taaperoksi ja tämä vauva-aikakin on kohta ohi. Ehdin jo välillä unohtaa, että niin käy tälläkin kerralla. Hoitovastuu jakaantuu koko ajan tasaisemmin ja vauva tarvitsee yhä vähemmän erityisjärjestelyjä. Minä olen nyt melko vapaa jättämään vauvan toisten hoitoon melkein milloin vain.

Istuessani aiemmin tällä viikolla kampaamotuolissa huomasin, että vaikka omaan elämään on nyt aika hyvät mahdollisuudet, se ei ole ihan vielä täydessä käynnissä. Minulla ei taaskaan ollut kerrottavanani mitään, millä olisi ollut kiinnostusarvoa kenellekään muulle kuin ehkä jollekin toiselle pienen lapsen äidille. Minun viikkoni jännitysmomentti on ollut, onko alennusmyynnistä tilaamani Molon 74 cm talvihaalari tällä hetkellä 71cm pitkälle kakkoselle talveksi juuri sopiva vai liian pieni. Ja tietysti ihan vähän naureskellut tälle liian pieni Molo asialle.


10 kommenttia:

  1. Hei kiitos tästä! Meidän esikoinen on kai about saman ikäinen kuin teidän kakkonen, ja mun mielessä on välillä pilkahtanut jonkinlaisia muistikuvia siitä, että mulla oli joku elämä ennen tuon tyypin syntymää. Tämä kokeneemman äidin kirjoitus vahvisti sitä ajatusta, että ehkä hitaasti ja vähitellen on mahdollista palautua omaksi itsekseen, ihmiseksi joka käy jossain yksinkin, töissä vaikka ja surffaa netistä jotain muuta kuin lastenvaatekauppoja ja vauvablogeja ja turvaistuimia. Mutta toistaiseksi vielä totean, että kadehdin ale-Molo-löytöäsi, etenkin jos se on semmoinen Pyxis. Koko 80 ois ehkä ollut meille, kun tolla on mittaa jo ainakin 74.

    Tykkään tästä blogista, muuten.

    VastaaPoista
  2. meillä on napanuoraa venytetty urakalla nyt kolmannen kohdalla, 7kk oli kaksi yötä mummolassa ja vanhemmat vietti omaa kivaa aikaa josta osa kului pumppaillen kylppärissä.. mutta oli sen arvoista! meillä on aikamoinen hullunmylly kun taloudesta löytyy 5,v melkein 4v ja 7kk =)
    enkä näin kolmannen kohdalla jaksaa enää tuntea huonoa omaatuntoa =)

    VastaaPoista
  3. Essi: Se on kyllä tosi hieno tunne, kun huomaa että mieli avautuu taas niille lapsiasioiden ulkopuolisille asioille. Ja se on kuule juuri se Pyxis haalari harmaana versiona. Ja -40% alennuslapulla varustettuna, koska se on "so last season". Ja kiva kuulla.

    Zallaah: Justiin tuossa kaksilapsisten kavereiden kanssa naurettiin, että kolmen lapsen äidit pitää varmaan meidän kaksilapsisten valituksia ihan turhana vikinänä, kun meillä on oikeasti ihan rentoa vaan kahden lapsen kanssa. :D Uskon todella, että tuossa teidän tilanteessa irtiotto on tarpeen.

    Mäkin olen alkanut unelmoida yölomasta jossakin ilman lapsia. Hieno juttu, että pääsitte tuulettumaan.

    VastaaPoista
  4. Pakko kommentoida kun väsyneenä odotan tuota aikaa kuin kuuta nousevaa ristiriitaisen haikein tuntein. Esikoinen 3v. valvotti vuoden, ei ottanut tuttia ei pulloa.Ei tosin nuku kunnolla vieläkään. Pikku kakkonen kohta 3 kk. ja siskoonsa tullut, ei tuttia ei pulloa. Väsymys sekoilut alkaa olemaan taas "mukavissa" sfääreissä, puolet tutuista pitää kaappijuoppona puolet kohteliaisuuttaan yrittää seurustella kanssani. Lauseen muodostaminen saati sitten looginen ulosanti kun alkaa taas olemaan haastavaa, ajatus pätkii, "teho"imettämisestä johtuen puolet aivoista vauvan luona, toinen puolisko keskittynyt vahtaamaan uhmis esikoista eli asioiden muistaminen saati tekeminen arpapeliä. Ja kyllä, olen päässyt paremmin salille/kauppaan kuin esikoisen aikoihin mutta silti unelmoin ajasta jolloin voisin oikeasti lähteä "yhdelle" stadiin tai lenkille tai kauppaan ilman että kotona odottaa naama punaisena huutava vauva ja siitä kierroksia ottava esikoinen. Itsekästä pienen vauvan kanssa? Ehkäpä, mutta vuoden valvominen ja itsensä totaalinen unohtaminen opetti kantapään kautta että sitä kuuluisaa omaa aikaakin pitää olla. Jep. Loistava blogi! Kiitos kun on olemassa!

    VastaaPoista
  5. Sä oot ihana! Mä niin sanotusti repesin huolella tolle "puolet tutuista pitää kaappijuoppona puolet kohteliaisuuttaan yrittää seurustella kanssani" osuudelle. Mä niin tiedän ton tunteen, kun puheesta tulee jotain ihme soperrusta, kun väsymyksissään yrittää keksiä jotakin kuulumisia kerrottavaksi.

    Sitä näissä vauva-asioissa tulen monesti miettineeksi, että miksi sitä pitää väsyttää itsensä ihan totaaliseen tilttiin, ennen kuin asioille saa tehdyksi jotain. Ehkä se on juuri se, että pelkää olevansa jotenkin itsekäs. Mutta kyllä sen ainakin itse olen tajunnut, että kyllä siinä lapsetkin voittaa, kun en väsyneenä polta pinnaani ihan jokaisesta turhasta uhmakiukuttelusta.

    Ei tarvitsisi aina vetää vaikeimman kautta, olen tässä yrittänyt tolktella itselleni. Ja voimia ja kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  6. tätä lukiessani tajusin, että se pieni oma elämä mikä on työn ja tuskan kanssa saavutettu kahden "isomman" kanssa on taas kohta menetetty. Alan kohta taas muistuttaa sitä kuuluisaa lehmää, joka tuijottaa veräjää. Muuta yhteistä ei sitten olekkaan kuin se lasittunut katse.

    Kai se väsymys lakkaa viimeistään siinä vaiheessa, kun poijjat lähtee armeijaan ja tytöt on siinä iässä, että isit vahtii yöjuoksuja ja kotiin saattajia, eikä nuku silmäystäkään ennen kuin omakullannuppu on turvallisesti yksin omassa sängyssä.

    VastaaPoista
  7. Muistan, että aluksi harmitti nyt toisen vauvan tultua luopua taas siitä omasta elämästä, jonka oli ehtinyt saada jo aika hyvin takaisin. Vaikka kyllähän tämä loppupeleissä lyhyt aika onkin.

    Tämä väsymyshän tässä se pahin on. Tulisivat jo teini-ikään.

    VastaaPoista
  8. en pidä ainakaan, samat ne on murheet heräilyistä ja syömisistä ja kaikesta.
    kävin eilen ruokakaupassa isäni+pikkusiskoni kanssa.
    autossa ne mietti, että kuka se nainen lapsineen oli, joka moikkas. enhän minä taas ollut huomannut ketään, pidetään varmaan kohta tosi ylimielisenä tai vajaana kun ei puhu ikinä mitään ;) mutta elämä on..

    VastaaPoista
  9. ja jotenkin tähän vauva-aikaan sopeutuu. nyt mietin että miksi vauvan syömiset on 7kk iässä vaikeat julkisilla paikoilla, että miksei se voi vaan ehdoitta rakastaa tissiä ja syödä. ja vauvana ne ajatukset oli jotain ihan muuta..
    jossain artikkelissa juuri sanottiin että 2h imetysvälit on niin sitovia. aloin nauramaan, koska tunnin syöttövälit oli tässä aika normia.. kärsi, kärsi saat kirkkaimman kruunun tai jotenkin! :D

    VastaaPoista
  10. Mäkin tulen välillä pohtineeksi, että pitääköhän ne mua puistossa ihan kusipäänä, kun en vaan väsymykseltäni pysty oikein aina keskustelemaan toisten kanssa.

    Joku justiinsa kertoi jonkun nuoren miehen spontaanista reaktiosta, joka kuuli, että vauva heräilee öisin kolmen tunnin välein. Herran mielestä aivan sairasta touhua, että täytyisi niin usein heräillä. Ja niinhän se on.

    VastaaPoista