Myötä ja vastoinkäymisissä

Vanhemmuus on vaikeaa, olipa kyse minkä ikäisestä lapsesta tahansa. Kaikesta siitä rakkaudesta ja ilosta huolimatta. Pieni lapsi tarvitsee vanhempiaan loputtomasti ja kaikkeen. Enemmän kuin kukaan pystyy antamaan. Lapselle pitäisi jaksaa olla vanhempi myös väsyneenä, huonolla tuulella, surullisena ja kipeänä. Lapsen rakkaus on välillä hyvin pakottavaa ja ahdistavaa. Aikuisen oma aika on lapselle vieras käsite.

Vastasyntyneen kanssa pitää oppia kestämään turhautuminen, jonka vauvan itku aiheuttaa. Vauva itkee paitsi nälkää ja väsymystä, myös ihan jostain selittämättömästä syystä. Itkua on vain kestettävä, joskus tunnista toiseen. On kestettävä jatkuvia yöheräämisiä ja sitä, että vauvaa on joskus ihan oikeasti mahdotonta saada nukkumaan, väsymyksestä huolimatta. Minä en voi sietää ihmisiä, jotka kuvailevat vauvaansa helpoksi ja hyväntuuliseksi. Kukaan ihminen ei ole aina helppo ja hyväntuulinen. Varsinkaan ihminen, jonka ainoa muoto kommunikoida on itkeminen. Itkevä vauva on turhauttava, hermoja syövä ja väsyttävä.

Jos ajatukset voisivat tappaa, hyvin harva lapsi selviäisi varhaislapsuudestaan hengissä. Minä olen kuvitellut kuristavani vauvani kuoliaaksi joskus yön pimeinä tunteina, kun muutaman tunnin katkeamaton uni on ollut vain kaukainen haave. Oikeastaan minä pohdin synnytyksen jälkeiset neljä viikkoa lähinnä sitä, miksi vauvasta ei voi enää päästä eroon. Kaikki oli vain niin kamalaa.

Päivittäisiä raivokohtauksia saavan taaperon kanssa minä lähinnä kuvittelen jättäväni lapsen kadulle yksin huutamaan ja lähden itse kotiin olemaan rauhassa. Epätoivoisina ja väsyneinä hetkinä oman lapsensa tappaminen tuntuu muutaman sekunnin ajan täysin perustellulta, niin mustalta kuin se kuullostaakin.

Tulevina vuosina on lapsen kanssa edessä varmasti toinen toistaan turhauttavampia kehitysvaiheita, jotka on vain jaksettava kestää. Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että vietän päiväni täysin mielipuolisen ihmisen kanssa, jonka raivo kasvaa sekunneissa täysin hallitsemattomaksi. Tieto siitä, että nyt ei saa katsoa Maisa-dvd:tä hajoittaa kääpiön maailman täydellisesti. Kodista ulos lähteminen on kääpiön kanssa painajaismaista painia tai loputonta maanittelua vaatteiden päälle saamiseksi. Kaikki mitä äiti ehdottaa, on kääpiön mielestä lähtökohtaisesti huono idea. Ja se on äidistä aivan helvetin raivostuttavaa.

Muutama päivä sitten tilasin kirjakaupasta kotiin Jari Sinkkosen Lapsen kanssa hyvinä ja pahoina päivinä-kirjan. Minusta on jo pitkään tuntunut siltä, että tarvitsen jonkun kertomaan minulle miksi tämä uhmavaihe kannattaa kestää. Jari on minusta älykäs hyvin maanläheisellä ja konstailemattomalla tavalla. Toivon että hän voi auttaa minua. Nyt yritän keskittyä ajattelemaan sitä, että elämän tärkeimmät taistelut käydään kaikista rakkaimpien ihmisten kanssa. Ja kai minäkin tässä jotenkin kasvan.

Juuri niinkuin Strömssössä

Tänään toteutin jokaisen Strömssö-elämään pyrkivän kotiäidin perusvaatimuksen. Minä askartelin lapseni kanssa ensimmäistä kertaa. Idea ei tosin ollut omani. Tuttu äiti pyysi mukaan joulukorttiaskarteluun asukaspuistoon ja minä arvelin pienen toiminnan olevan hyvää vaihtelua perus puistopäivälle.

Periaatteessa minä suhtaudun skeptisesti kaikkeen alle 2-vuotiaille järjestettävään toimintaan. Minun mielestäni kaikenlaiset vauvojen värikylvyt ja taaperoteatteriesitykset järjestetään lähinnä siksi, että vanhemmille tulisi jotakin vaihtelua elämään. Eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa. Minä vain lähinnä vaivaudun kaikenlaisessa vauvatoiminnassa. Olen varmaankin liian tosikko.

Askartelutuokio vahvisti ennakkoluulojani. Kääpiö jaksoi innostua tonttukortin pusaamisesta noin kolmen minuutin ajan. Minä hieman pidempään. Saimme aikaan kaksi rumaa korttia, jotka aiomme postittaa ainoille ihmisille, jotka jaksavat ehkä innostua korttien näkemisestä -Isovanhemmille.

Aion edelleen jatkaa hyvin tylsän perusarjen elämistä tyttäreni kanssa ja vältellä kaikkia toimintoja joista innostumiseen arvelen kääpiön olevan vielä liian pieni. Tuntuu siltä, että hänelle suurimmat elämykset ovat vanhemman näkökulmasta melko matalan profiilin juttuja. Meillä kun on jo muutama viikko muisteltu sitä, kuinka isi pesi auton ikkunat huoltoasemalla. Toinen merkkitapaus sattui viime viikolla, kun riisipussi kaatui keittiön lattialle. Priceless.

Osta hyvä mieli

Minä saan ostamisesta hyvän mielen. Välillä hyvä mieli kestää vain sen hetken, kun vetää uuden halpispaidan ennen baariin lähtöä päälle ja tuntee itsensä jotenkin uudeksi ihmiseksi. Pesun jälkeen paita paljastuu kulahtaneeksi virhevalinnaksi ja jää pyörimään ikuisuuksiksi kaapin perukoille.

Toisista tavaroista saatava riemu kestää ja kestää. Minä jaksan edelleen riemuita lähes viikoittain alkuvuodesta Huutonetistä hankkimistani Maclarenin Volo matkarattaista. Ne ovat maailman kevyimmät nostella ja kuljettaa ja ne mahtuvat tosi pieneen tilaan. Aivan mahtavat! Samanlaista iloa on tuottanut syksyllä ostettu Kiddyn turvaistuin. Voiko olla helpompaa asennettavaa? Ja vielä testivoittaja! Ihan parasta!

Hyvin valittu lastentuote tuo aivan yhtä paljon iloa, kuin itselle hankittu nappivalinta. Tosin minä tunnen myös suunnatonta riemua niinä päivinä, kun on saanut valittua lapselle ulkoiluun täysin säänmukaisen vaatetuksen. Se kun on yllättävän vaikeaa. Välillä tuuli viilentää ilmaa odottamattomasti ja kurahousut olisi sittenkin tarvinnut ottaa mukaan. Näistä pohdinnoista voisi avautua loputtomasti.

Oman säänmukaisen vaatetukseni kanssa viimeisin riemuvoitto on ollut Sorelin Caribou kenkien hankinta. Talsin kengissäni tyytyväisenä viimeviikkoisessa loskapainajaisessa ja seisoskelin tyytyväisenä pakkassäässä puistossa. Eikä tullut varpaista kylmä. Miehen kanssa olemme kilpaa hehkuttaneet loisto-ostoksiamme. Caribout eivät ehkä ole kengistä ketterimmät, mutta kadulla tyttären kanssa lampsiessa vauhti ei ole päätä huimaava. Nämä kengät ovat tehneet minut hyvin onnelliseksi.

Saako äiti auttaa?

Muistan tunteneeni suurta iloa kääpiön 1. syntymäpäivän lähestyessä. Lapsi käveli ja söi jo hiukan ominkin päin. Ihan kaikessa ei tarvinnut olla enää auttamassa ja kantamassa. Viime aikoina olen muistellut vauva-aikoja kaihoten. Muistikuvieni mukaan vaunuissaan köllöttelevän vauvan kanssa oli paljon helpompaa. Onneksi aika kultaa muistot. Silloin oli varmaan joitain toisia vaikeuksia, joita nyt en vain enää muista.

Syy vauva-aikojen köllöttelymuisteluihin löytyy tällä hetkellä käynnissä olevasta kehitysvaiheesta. Kääpiö haluaa tehdä kaiken itse. Hän haluaa kävellä itse joka paikkaan ja suostuu vain harvoin istumaan rattaissaan. Hän haluaa kantaa kaupassa ostoskoria, jonka koko lähentelee hänen omaa pituuttaan. Hän haluaa pukeutua itse, vaikka ei vielä osaa. Tämä kaikki vie paljon aikaa. Asiat hoituvat todella hitaasti. Tarjottu apu torjutaan tiukalla raivolla. Tämä syö ripeästä toiminnasta nauttivan äidin hermoja kovasti.

Joskus keväällä pohdin lapsen kasvatuksen tekevän minusta pikkuhiljaa zen-mestarin. Nyt olen tajunnut noiden aikojen olleen vasta vienoa alkusoittoa tuleville taisteluille uhmaikää hyvää vauhtia lähestyvän tyttären kanssa. Tässä ei auta enää Tapani Kansakaan. Välillä itken turhautumistani tyttäreni kanssa kilpaa. Välillä minä huudan yksin kiukkuani pois suljetun oven takana keittiössä. Kadulla tapahtuvien vääntöjen aikana pyrin edelleen hyräilemään itsekseni jotakin rauhoittavaa kappaletta. Viime aikoina se on ollut I-ha-haa i-ha-haa, hepo hirnahtaa niminen laulu.

Ei saa siis tulla pilkkaamaan, kun minä vaikutan kadulla vajaamieliseltä ratsastuslauluineni. Minä yritän silloin vain parastani.

Varmasti epävarmana

Jo raskausaika opettaa naista hyväksymään tosiasian, että kaikkea lapsen kasvuun liittyvää ei voi hallita. Lapsi kasvaa ja kehittyy omaan tahtiinsa, eikä lastaan voi suojella kaikelta pahalta. Vauvan kasvaessa omassa vatsassa on vain pakko luottaa ja toivoa, että kaikki menisi hyvin ja vauva pysyy elossa. Näihin asioihin kun ei oikein itse voi vaikuttaa.

Minä olen molempien raskauksien aikana odottanut ensimmäiset kolme kuukautta huomenna tulevaa keskenmenoa ja pohtinut, voiko keskenmenon saada tietämättään. Tämä on ilmeisesti ihan tavallista. Kääpiötä odottaessani loppuraskaudesta olin varma, että lapsesta tulee vammainen. Googlettelin myös keskossivustoja löytääkseni tiedon, millä raskausviikolla syntyneet keskoset jäävät yleensä eloon. Kaikilla tuntuu olevan omat pelkonsa. Puistotuttu vietti viimeiset raskausviikot peläten vauvan kakkaavan kohdussa. Tuota minä en edes ollut tullut ajatelleeksi.

Olen päätynyt siihen, että tieto näissä asioissa minun kohdallani todellakin lisää tuskaa. Jotkut ihmiset tieto saa toimimaan. He noudattavat tarkasti neuvolan kiellettyjen ruokien listaa ja etsivät tietoa hiusten värjäämisen vaikutuksista sikiöön. Minä olen näissä asioissa todella saamaton. En jaksa vältellä pastöroimattomia juustoja tai kuumennella pakastemarjoja, vaikka neuvolatäti pyysikin minua miettimään miltä minusta tuntuisi, jos vauvasta tulisi ruokailujeni takia epämuodostunut tai hän kuolisi. En myöskään jaksa kiinnittää huomiota ruokien, vaatteiden ja tavaroiden sisältämiin kemikaaleihin. Olen siihen vain liian laiska.

Olen monta kertaa päättänyt lopettaa Kemikaalicoctail blogin lukemisen. Se kun aiheuttaa minulle aivan liikaa ahdistusta tähän elämäntilanteeseen. Vähän aikaa sitten siellä oli kirjoitus bisfenoli A:sta, joka on ilmeisesti jollain tapaa haitallinen aine. Kirjoituksessa viitattiin Hesarin artikkeliin, jossa kehoitettiin raskaana olevia naisia välttämään ostoskuittien käsittelyä bisfenoli A:n takia.

Tällä hetkellä minulle riittää tarpeeksi huolta siitä, että vauva olisi kunnossa hieman kohonneista sokeriarvoistani huolimatta ja että se pysyisi elossa vielä tulevat kuukaudet. En jaksa stressata siitä, mitä jonkun muovin pinnassa oleva aine aiheuttaa vauvalle 20 vuoden kuluttua. Tässä asiassa olen päättänyt olla laiska ja pitää kädessä kuitteja ihan vaikka joka päivä.

Töissä yöpaidassa

Kävin tänään suihkussa ensimmäistä kertaa pariin päivään. Suihkua ennen vietin 60 tuntia samassa t-paidassa. Pyjamahousut vaihdoin puistoon lähtiessä farkkuihin. Tässä kotitaloustyössä on se hyvä puoli, että toisia ihmisiä tapaa lähinnä ulkoilmassa. Kukaan ei puistossa näe, mitä pitkän parkatakin ja pipon alla on piilossa. Töissä voi siis periaatteessa olla yöpuvussa, jos niin huvittaa tai on vain kuoleman väsynyt. Väsyneeksi tulee silloin, jos vatsassa nukkuva lapsi herää neljältä aamulla ja viereisessä huoneessa nukkuva lapsi viideltä aamulla.

Minä haluaisin tietää, kenen mielestä kellojen veivaaminen edestakaisin on jotenkin tarpeellista. Ajatus siitä, että talviaikaan siirryttäessä saa nukkua tunnin pidempään tuntuu tässä perheessä huonolta vitsiltä. Meillä kun saa herätä tunnin aikaisemmin

Eilen aamulla pääsi väsyneenä itku, kun tajusin olevani taas samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Se oli ihan kamalaa aikaa, enkä halua sitä enää kokea. Ehdin jo olla niin voiton riemuinen kääpiön nukuttua jonkun aikaa jopa seitsemään asti aamulla. Kello viideltä ei kuulu kenenkään olla hereillä. Televisiostakaan ei tule silloin mitään ohjelmaa. Mummoille suunnattu Studio55:kin alkaa vasta kuudelta.

Tänään oli reippaampi olo. Mies nousi kääpiön kanssa viideltä ja minä nukuin kahdeksaan. Tunsin itseni ihan uudeksi ihmiseksi ja päätin pukea sen kunniaksi puhtaat vaatteet päälle. Koska tuskailen edelleen raskaushousuihin kohdistuvan vihani kanssa, olen ottanut käyttöön Acnen lempihousuni. Housut ovat tarpeeksi löysät käytettäväksi roikkuvana mallina ja pysyvät kuitenkin ylhäällä. Ihan parasta, heti pyjamahousujen jälkeen.

Paljon onnea ja asunto minulle

Tänään minulla on syntymäpäivä. Koska mies on työmatkalla, oli juhlapäivän aamu järjestettävä omatoimisesti. Illalla ennen nukkumaan menoa vaihdoin sänkyyn puhtaat lakanat ja päätin etten syntymäpäivän kunniaksi ajautuisi turhaan riitoihin kääpiön kanssa. Tämän arvelin kuitenkin olevan mahdotonta. Kääpiö kun on lievästi sanottuna konfliktihakuinen ja muuttaa mielipidettään vain puhtaasta eri mieltä olemisen tarpeesta.

Kääpiön herättyä kuuden aikoihin istutin lapseni tietokoneen ääreen ja laitoin Maisa dvd:n päälle. Kääpiö istui kuin naulattuna tuolillaan 45 minuuttia ja minä torkuin vieressä. Aamiaiseksi keitin maitokahvia ja söin mansikoita jogurtin kanssa. Puin päälleni uuden Acnen paidan, jonka olin ostanut itselleni lahjaksi ja rakastamani villahousut.

Itse hankitut lahjat ovat useinmiten parhaita. Olin jo muutamia päiviä huolissani, koska mies ei ollut kysellyt lahjatoiveitani. Pelkäsin hänen saaneen jonkun oman lahjaidean. Onneksi pelko oli turha ja nyt pystyn turvallisin mielin odottamaan lahjakuoren avaamista, jonka sisältö on etukäteen tiedossa.

Aamulla päätin myös, että Huoneistokeskus voisi tänään antaa minulle asunnon. Olen ladannut paljon odotuksia iltapäivän asuntonäyttöön ja mielestäni minun olisi jo saatava tietää, mihin osoitteeseen uusi vauva sairaalasta viedään. Tämä nykyinen koti kun se ei ainakaan ole. Täällä asuu silloin jo joku toinen.

Nyt menen leipomaan itselleni kakun. Illalla syön blinejä ja mätiä, vaikka ohjeiden mukaan ei saisi. Juon myös lasin kuoharia, ihan vain itseni kunniaksi.

Vastuu painaa paljon

Elämä lapsen kanssa on täynnä päätöksiä. Ennen lapsen tuloa sitä on päättänyt pääasiassa omista asioistaan ja luottanut siihen että asioilla on taipumus järjestyä ennemmin tai myöhemmin. Nyt on oman elämän lisäksi vastuu pienen ihmisen elossa pitämisestä. Pitää päättää kasvatusmetoeista ja huolehtia siitä, ettei lapsi jää auton alle.

Lapsen saatuaan täytyy myös jatkuvasti muodostaa mielipiteitä asioista, joita ei ole juuri tarvinnut ajatella. Pitää päättää minkälaista ruokaa lapsen olisi hyvä syödä. Pitää olla mielipide päivähoidosta ja erilaisten rokotteiden tarpeellisuudesta. Piirrettyjen katselua pitää säännöstellä ja olla joku näkemys käyttäytymissäännöistä. Tämän lisäksi pitää vielä huolehtia että lapsella on säänmukainen vaatetus ja että hänellä on säännöllinen päivärytmi. Pitää tehdä hankintapäätöksiä rattaista ja vertailla turvaistuimien turvallisuustestejä. Lista on loputon ja ahdistava!

Nämä kaikki päätökset pitää tehdä totaalisella fiilispohjalla ja toivoa, että ei pilaa lastaan ihan kokonaan tai aiheuta turhaa vaaraa. Silti meillä on matkarattaat, joiden sulkumekanismi on katkaissut jonkun lapsen sormen Amerikassa. Meidän lapsella on ulkovaatteita, joiden valmistukseen on käytetty perfluorattuja yhdisteitä. Rattaissakin on flataatteja. Lastaan ei voi kai suojella ihan kaikelta. Minä keskityn lähinnä pihtaamaan sokerisia herkkuja. Puppe-kirjan pullat ovat meillä sämpylöitä. Onko siinäkään sitten mitään järkeä?

Jos siis joku voisi päättää puolestani seuraavat asiat:

1. Kannattaako lapsi rokottaa vesirokkoa vastaan?

2. Ovatko Phil&Tedsin Vibet niin paljon paremmat kuin Sportit, että kannattaa maksaa niistä muutama satanen enemmän?

3. Ovatko kemikaalit joilla lasten vaatteita ja leluja käsitellään ihan oikeasti vaarallisia ja niitä tulisi boikotoida?

Meillä kun on vaikeuksia muodostaa mielipide näistä asioista.