Tänään toteutin jokaisen Strömssö-elämään pyrkivän kotiäidin perusvaatimuksen. Minä askartelin lapseni kanssa ensimmäistä kertaa. Idea ei tosin ollut omani. Tuttu äiti pyysi mukaan joulukorttiaskarteluun asukaspuistoon ja minä arvelin pienen toiminnan olevan hyvää vaihtelua perus puistopäivälle.
Periaatteessa minä suhtaudun skeptisesti kaikkeen alle 2-vuotiaille järjestettävään toimintaan. Minun mielestäni kaikenlaiset vauvojen värikylvyt ja taaperoteatteriesitykset järjestetään lähinnä siksi, että vanhemmille tulisi jotakin vaihtelua elämään. Eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa. Minä vain lähinnä vaivaudun kaikenlaisessa vauvatoiminnassa. Olen varmaankin liian tosikko.
Askartelutuokio vahvisti ennakkoluulojani. Kääpiö jaksoi innostua tonttukortin pusaamisesta noin kolmen minuutin ajan. Minä hieman pidempään. Saimme aikaan kaksi rumaa korttia, jotka aiomme postittaa ainoille ihmisille, jotka jaksavat ehkä innostua korttien näkemisestä -Isovanhemmille.
Aion edelleen jatkaa hyvin tylsän perusarjen elämistä tyttäreni kanssa ja vältellä kaikkia toimintoja joista innostumiseen arvelen kääpiön olevan vielä liian pieni. Tuntuu siltä, että hänelle suurimmat elämykset ovat vanhemman näkökulmasta melko matalan profiilin juttuja. Meillä kun on jo muutama viikko muisteltu sitä, kuinka isi pesi auton ikkunat huoltoasemalla. Toinen merkkitapaus sattui viime viikolla, kun riisipussi kaatui keittiön lattialle. Priceless.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti