maanantai 22. marraskuuta 2010

Osta hyvä mieli

Minä saan ostamisesta hyvän mielen. Välillä hyvä mieli kestää vain sen hetken, kun vetää uuden halpispaidan ennen baariin lähtöä päälle ja tuntee itsensä jotenkin uudeksi ihmiseksi. Pesun jälkeen paita paljastuu kulahtaneeksi virhevalinnaksi ja jää pyörimään ikuisuuksiksi kaapin perukoille.

Toisista tavaroista saatava riemu kestää ja kestää. Minä jaksan edelleen riemuita lähes viikoittain alkuvuodesta Huutonetistä hankkimistani Maclarenin Volo matkarattaista. Ne ovat maailman kevyimmät nostella ja kuljettaa ja ne mahtuvat tosi pieneen tilaan. Aivan mahtavat! Samanlaista iloa on tuottanut syksyllä ostettu Kiddyn turvaistuin. Voiko olla helpompaa asennettavaa? Ja vielä testivoittaja! Ihan parasta!




Hyvin valittu lastentuote tuo aivan yhtä paljon iloa, kuin itselle hankittu nappivalinta. Tosin minä tunnen myös suunnatonta riemua niinä päivinä, kun on saanut valittua lapselle ulkoiluun täysin säänmukaisen vaatetuksen. Se kun on yllättävän vaikeaa. Välillä tuuli viilentää ilmaa odottamattomasti ja kurahousut olisi sittenkin tarvinnut ottaa mukaan. Näistä pohdinnoista voisi avautua loputtomasti.

Oman säänmukaisen vaatetukseni kanssa viimeisin riemuvoitto on ollut Sorelin Caribou kenkien hankinta. Talsin kengissäni tyytyväisenä viimeviikkoisessa loskapainajaisessa ja seisoskelin tyytyväisenä pakkassäässä puistossa. Eikä tullut varpaista kylmä. Miehen kanssa olemme kilpaa hehkuttaneet loisto-ostoksiamme. Caribout eivät ehkä ole kengistä ketterimmät, mutta kadulla tyttären kanssa lampsiessa vauhti ei ole päätä huimaava. Nämä kengät ovat tehneet minut hyvin onnelliseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti