Lahjaton tapaus

Kääpiö on ollut koko viikon tohkeissaan. "Äiti, vielä viisi (4,3,2,1,) yötä, sitten on viimeinen kerhopäivä ja kevätjuhla. Sitten mulla alkaa: KESÄLOMA!!!" Edellä kuvatussa odotushehkutuksessa kaikki muut sanat lausutaan tavalliseen tapaan. Viimeisen sanan kohdalla volyymi nousee ja kädet nostetaan teatraalisesti ilmaan. En ole aivan varma, mitä 3-vuotias odottaa tapahtuvaksi, mutta tätä lomaa on odotettu. Ilmeisesti 2,5 tuntia kerhoa kaksi kertaa viikossa on kovaa hommaa.

Osallistuimme tänään kakkosen kanssa kauan odotettuun kerhon kevätjuhlaan. Kerhotalon pihalla katselin ovesta sisään valuvia vanhempia kukka- ja lahjapaketteineen. Kuiskasin viisikirjaimisen sanan. Missä vanhemmuusoppaassa tämä lahjomisperinne on välitetty kaikkien muiden vanhempien, paitsi minun ja aviomieheni, tietoon? Taivastelin lahjattomuuttani toisille äideille toteamalla -edelleen sen viisikirjaimisen sanan saattelemana "Mulle ei tullut mieleenkään!"  "Me oltiin tuomassa vaan kukkia, mutta sitten mä kävin äsken tossa kaupassa ostamassa vielä vähän suklaata." eräs äiti päivitteli. "Nii just. Joo." totesin myötätuntoisena.

Kääpiö nostatti tähtihetkeni jo valmiiksi vähän vaivaantunutta tunnelmaa huutamalla keskellä kerhosalia "Mun äiti ei tuonut mitään lahjoja!" Täytyi sulkea silmät muutamaksi sekunniksi. Sitten heittääkseen vielä vähän suolaa haavoihini, kääpiö tivasi juhlien jälkeisessä kahvitilaisuudessa minulta, kerhotätien vieressä seisoessani "Miksi sä et äiti tuonut mitään pientä yllätystä?" 


Nämä olivat ikimuistoiset ensimmäiset kevätjuhlat.

Kipu ja lääke

Historiallinen hetki äitiydessä. Olen onnistunut diagnosoimaan elämäni ensimmäiset hampaidentulokitinät. Siihen meni 3 vuotta ja 4 kuukautta. 

Yleisesti ottaen olen kokenut vauvan ja pienen taaperon kiukkujen tulkinnan vaikeusasteeltaan ydinfysiikkaa vastaavaksi. Ilmiö on olemassa, mutta minä en ymmärrä syy-seuraussuhteista mitään. Lapsi kiukuttelee ilman perusjärjellä havaittavaa syytä ja se on vaan kestettävä. Nyt kakkonen syö harvakseltaan, on kiukkuista kiukkuisempi, kuolaa kuin koira, heräilee aamulla ennen kuutta ja nukkuu päivälläkin vain vähän. Eikös tämä tarkoitakin hampaita?

Minne hampaat ovat tulossa? -Siitä minulla ei ole aavistustakaan, koska en jaksa tunkea sormiani kakkosen suuhun ikeniä tunnustelemaan. 


Onneksi lapsen jatkuvaan kiukutteluun on olemassa myös lääke. Se on nimeltään New York Super Fudge Chunk ja Chocholate Fudge Brownie. Beniltä ja Jerryltä aikuiseen makuun. Haetaan kaupasta sateen saattelemana vähän ennen lasten nukkumaanmenoaikaa. Nautitaan sohvan nurkassa kitinävapaassa ympäristössä, jossa kukaan ei roiku jalassa. Santsataan pari kertaa tilanteen niin vaatiessa.

Hyvä ja paha

Olipa kesäinen viikonloppu. Upotin paljaat varpaat vihreään nurmikkoon ja huidoin ilmassa leijailevia voikukan haituloita. Täytin vatsan kylmällä kaljalla, grillihampurilaisilla, perunasalaatilla ja porsaan paistilla. Söin jälkiruoaksi mansikoita. Pohdin elämän mahtavuutta ja välillä vähän jälkifordistista yhteiskuntaa.

Eniten mietitytti kuitenkin ihminen. On vaikeaa järkeistää vihaisen mielen päähänpistoja. Pohdin sitä, mikä saa pojat kääntämään pahan olonsa ulospäin -yhteiskuntaan ja toisiin ihmisiin. Miksi tytöillä paha olo kääntyy sisäänpäin -omaan vartaloon ja ahdistukseen. Mitä eroa on tytöillä ja pojilla ja mistä ne erot johtuvat.


On vaikeaa olla ajattelematta, missä on menty pieleen -muuallakin kuin aselainsäädännössä. 

Kauden avaus

Tänään minulla olisi sellaista yleisellä tasolla mielenkiintoista asiaa, että meikäläinen avasi shortsikauden. Ihan pokkana kaivoin kaapista farkkusortsit ja rasvasin kalmankalpeat ja kohiintuneet sääreni suojakertoimella 20. Jostakin se on aloitettava, mutta kyllä se vaan joka vuosi tuntuu yhtä kamalalta. Näissä puistoäitihommissa on tosin se mukava puoli, että tässä vaiheessa kevätkesää kasvoilla ja käsivarsissa on jo ihan mukava päivetys. Ei tarvitse konttoripöydän ääressä kalpeilla päivät pitkät. 


Kesän tulon tunnistaa myös siitä, että puistoon saapuu tuore sukupolvi taaperoita vanhempineen. Muistan tuon ajan elävästi. Silloin olo oli vaivaantunut ja epävarma. Nyt saan halutessani keskustelun aikaiseksi vieraassakin puistossa ja hymähtelen tuoreille vanhemmille, jotka eivät uskalla nostaa 1-vuotiastaan pois keinusta raivokohtauksen pelossa. Kaikkeen tottuu. 

Luin muutama vuosi sitten jostakin naistenlehdestä osuvan vertauksen leikkipuiston vanhempien sosiaalisesta yhteisöstä. Psykologi Ilona Rauhala kuvasi leikkipuistoa vanhempien työpaikkana, jossa eri ihmiset toimivat eri tavoin -ihan niin kuin jokaisella muullakin työpaikalla. Toiset haluavat tutustua työkavereihin, toiset tulevat paikan päälle vain suorittamaan työtehtävänsä, lapsen ulkoilutuksen, ja lähtevät tyytyväisinä kotiin. 


Niihin varsinaisiin palkkatöihin suhtaudun yleensä melko suorituskeskeisesti, mutta kotiäitiyshommissa olen huomannut, että ilman toisten aikuisten seuraa ja kaveruutta tätä työtä ei jaksaisi kovinkaan montaa päivää. Onneksi on puistoja.

Dear Liisa

Sain ONIAlta liudan kysymyksiä. Omassa elämässäni ei tällä hetkellä ole mitään yleisellä tasolla kiinnostavaa tapahtumaa käynnissä, joten vastaan nyt sitten näihin, kun kerran pyydetään.

1. Mitä teet ihan ensimmäiseksi aamulla, kun olet noussut ylös sängystä?

Kello on silloin jotakin kuuden ja seitsemän välillä, joten yritän pitää silmiä vielä hetken kiinni lastenhuoneen sohvalla. Joka toinen aamu saan nukkua pitkään, silloin köpöttelen suoraan aamupalalle ja tervehdin lapsia.

2. Minkä jäätelön tilaat useimmin kioskilla?

pistaasi tai mango

3. Milloin valehtelit viimeksi?

Yleisesti ottaen olen piinaavan rehellinen, mutta 3-vuotiasta kusetan melko säännöllisesti.

Joo, tää on kato liian tulista lapsille (pizza). Tää on kato leipää (mokkapalaa). Ei oo mulla mitään suussa (karkkia). Ei oo pastakastikkeessa parsakaalia (onpas, pieneksi silputtuna). 

4. Jos saisit nyt tuhlattavaksi 100 euroa, mitä ostaisit?

Kolmen ruokalajin illallisen, pullon viiniä, muutaman drinksun ja pääsylipun iltadiskoon.

5. Oletko ostanut ulkoiluhousut äitiyden tähden?

Aivan varmasti olen. Minulla on kokonainen kura-asu ja se ilahduttaa minua. Kannan kurapukuni ylpeydellä.

Onian saamassa haasteessa pyydettiin nimeämään kaikista rakkain kuva blogista. Minulta sitä ei kysytty, mutta tämä on minun rakkain blogikuvani. Kuvassa olen minä juomassa kaljaa salaa anoppilassa viime kesänä. Sydän sille muistolle.

6. Mikä on lempikaupunkisi?

Espoo. Henkinen kotini. Buahhahhaahhaa.

7. Jos voisit muuttaa yhden tapahtuman kuluneelta viikolta, mikä se olisi?

Kommentoin puistossa sellaista muovihärpäke vauvankävelytinkompleksia fysioterapeutin painajaiseksi. Se oli tarpeetonta.

8. Mitkä ovat ne viisi nettisivua, jotka avaat aina ensimmäiseksi?

Peruslehdet ja postit. Olen vasta ihan hiljattain päässyt irti Oikotie riippuvuudestani. Asuntojen kyttääminen on koukuttavaa vielä senkin jälkeen, kun oma on löytynyt ja tavarat kannettu sisään uuteen kotiin. Suomi on täynnä hämmästyttäviä koteja pahkakeinutuoleineen ja Mannerheim-alttareineen.

9. Ketä haluaisit kiittää ja miksi?

Sitä keski-ikäistä herraa, joka tarjoutui pyytämättä pitämään minulle ja kakkoselle ovea auki, kun asioin tänään Aleksanterinkadun Osuuspankissa. Niille naisille, jotka seisoivat vieressäni keskittyneenä jonottamaan, kun pidin yhdellä kädellä auki hissin ovea, jalalla hissin veräjää ja toisella kädellä työnsin rattaita sisään hissiin -heille voisin todeta, että kiitti ihan vitusti.

10. Mikä on oma käytännön vinkkisi kahden lapsen arjesta selviytymiseen?
Sellainen humaani vinkki olisi varmaankin, että älä hermostu! Tähän joku hymiö. 
Ennen muuta kahden pienen lapsen kanssa eletty arki syö hermoja, mutta eihän siinä mitään kovin kummallista ole. Mahtavia päiviä, peruspäiviä ja päiviä helvetistä.  Elämässä ihmiset tekevät paljon vaikeampiakin asioita, kuin hoitavat kahta lasta.
Jos jotakin täytyy vinkata, sanoisin että:

-Pidä kiinni vanhemman lapsen päivärytmistä. Pieni vauva kulkee melko vaivatta mukana minne vain.
-Antakaa vauvalle säännöllisesti maitoa myös tuttipullosta, jotta voit tarvittaessa syöttää vauvan kylmässä ulkoilmassa. Tuttipullo mahdollistaa myös sinun kotoa poistumisesi (yksin tai jonkun toisen perheenjäsenen kanssa) yhtä syöttöväliä pitemmäksi ajaksi, vaikka kotona majailisikin tiheästi syövä vauva.

-Välttele aikatauluun sidottuja aamuja. Aamutoimet ja lähteminen ovat aluksi todella aikaavieviä ja kiire kiristää kaikkien osapuolten hermoja.

-Tutti on ystävä.
Mutta ennen kaikkea: Ole itsellesi armollinen. Se on vaan arkea, eikä siitä jaella arvosanoja.

Musiikin tahtiin

Muistan tapahtumat kappaleittain. Elämänvaiheet tallentuvat muistiin kuunneltujen levyjen kautta. Kuuntelen musiikkia lenkkipolulla, bussipysäkillä ja vaatekaupassa. Joskus tulevina aikoina, kun kuulen Robynin tai Cee Lo Greenin musiikkia, tulen muistamaan tämän kevään ja bussimatkat hedelmöityshoitoklinikalle munasolua luovuttamaan. Ja ehkä muistan myös Jipun.

Lähtiessäni aamubussilla munasoluprosessin viimeiselle käynnille jälkitarkastukseen, etsin Spotifystä Jipun uuden levyn. Katselin työmatkalaisia ja kuuntelin Jipun sielunirtirepimismusiikkia, kuten eräs tuttavani osuvasti hänen musiikkiaan kuvaa. Siinä vaiheessa, kun Jippu oli matkalla hullujenhuoneeseen ja syöksymässä vastatuuleen, koin parhaaksi etsiä jotakin muuta kuunneltavaa. 

Klinikalla munasarjat todettiin toipuneiksi. Täytin kulukorvauslomakkeen: 8 käyntiä, 8 päivärahaa, 15 bussilippua ja  luovutuskorvaus. Hoitaja kaivoi esiin valkoisen kirjekuoren, laski setelit pöydälle ja minulta pääsi spontaani Oho. Olin ajatellut, että rahat ilmestyisivät vähäeleisesti jälkikäteen pankkitilille.

Olen käyttänyt jonkin verran aikaa sen pohtimiseen, haluanko ostaa luovutusrahoilla jotakin itselleni -ehkä uuden mekon, vai tulisiko siitä ihan tarpeettomasti se munasolumekko. Päätin maksaa rahoilla Visa-laskun. Siellä on uusi oranssi huulipuna, sininen nahkaclutch ja kirjava kynähame. En vielä tiedä, saavatko ne etuliitettä munasolu. Tämän tapahtuman tulen kuitenkin varmasti muistamaan. Kuinka usein, sitä en vielä tiedä. Sen kuitenkin tiedän, että Tavastian oven viereen on minun maailmassani ilmestynyt uusi ovi ja että kuulokkeissa soi Robynin With Every Heartbeat, kun oma isä tuli minua punktiosta sen uuden oven edestä hakemaan.

Matkalla jälkitarkastuksesta kotiin ajatukset palasivat omien lasten odotusaikaan. Niillekin ajoille on omat kappaleensa. Muistin Johanna Kurkelan Rakkauslaulun, jonka kuulin ensimmäistä kertaa, kun odotin kakkosta. Kauan sitten minussa, aavistus jo sinusta, silloin tuntemattoman tunnen nyt ja tunnustan, kosketti hormonihuuruista ja vauvan potkujen herkistämää mieltäni. En ole sittemmin kuullut kappaletta, mutta bussissa istuessani kaivoin sen uudelleen kuultavaksi. Ja itkuhan siinä pääsi, viimeistään siinä kohtaa kun kaksi niin hehkuvaa, kaunista saa kirkkaana loistaa.Tästä aamun ruuhkabussissa itkeskelystä on alkanut muodostua minulle säännöllinen tapa.

Loma ja sitä seuraava

Kotiäitihommissa tulee vietettyä paljon aikaa, yllätys yllätys, kotona. Maisemanvaihdos tekee siksi välillä hyvää. Suuntasimme keskiviikkona pyhäpäivän turvin maaseudulle. Lojuin neljä päivää riippukeinussa, sohvalla, rannalla, saunan lauteilla ja sängyssä. Söin joka aterian päätteeksi vähän karkkia. Teki hyvää.


Lomalla oli myös hyvä tehdä suunnitelmia seuraavasta lomasta, eli kesälomasta.  Tänä vuonna muistamme aiemmin oppimamme asiat. Kertauksena mainittakoon, että hotellissa asuminen lasten kanssa ei ole kivaa, eikä lapsi tarvitse lomaansa mitään kovin erityistä ohjelmaa.

Lomien majoittumisasiat aiheuttavat meille jatkuvasti päänvaivaa. Tänä vuonna ajattelimme kokeilla kalustettujen asuntojen vuokraamista. Vuokra-asunnossa menettää mukavan hotelliaamiaisen ja siivouspalvelun, mutta siellä voi ainakin huoletta katsella telkkaria äänen kanssa lasten mentyä nukkumaan ja kokkailla vaikka myöhäistä päivällistä. 

Minua kiinnostaisi tietää, miten muut lapsiperheet ovat ratkaisseet lomamatkailun majoittumispuolen. Voiko hotellihuoneessa jollakin konstilla viihtyä lasten kanssa vai ovatko kaikki muut perheet vain alistuneet istumaan iltaisin pimeässä hissukseen, odottamassa sitä, että lapsoset nukahtavat yöunille? 


Kotimaan kaveri- ja sukulaistentervehtimisreissujen lisäksi Tukholma voisi olla mieluisa matkakohde. Länsinaapuriin siirtyminen risteilyaluksella jätettiin vielä pohdinta-asteelle. Onko ruotsinlaivan hyttimajoittuminen lasten kanssa vain ja ainoastaan pari iltaa tylsää hyttijumitusta ja kaoottista ahtautta vai voiko siitäkin ottaa ilon irti?