Siirtyminen leikkipuistoelämään tuntui aluksi hyvin mielenkiintoiselta sosiaaliselta kokeilulta. Omasta äitiydestään vielä hieman pihalla oleva nuori nainen isketään keskelle vanhemmuuden ruumiillistumaa, leikkipuistoa. Onnistuisiko hän sopeutumaan joukkoon ja solmimaan sosiaalisia kontakteja toisiin ihmisiin? Leikkikentän laidalla seisoessa olo oli kuin ensimmäisenä päivänä koulussa, eikä ollut yhtään tuttua kaveria. Ei ollut aavistustakaan miten puistossa oltaisiin ja mistä siellä puhutaan. Arvelin että lapsista varmaan.
Huomasin nopeasti, että leikkipuiston käytsätäälläusein-kysymys on Kuinka vanha sun lapsi on? Kun keskustelukumppanin lapsen ikä on saatu tietoon, kerrotaan kuinka vanha oma lapsi on. Sitten puhutaan jostakin lapsen kehitysvaiheeseen liittyvästä jutusta. Jotkut aikuiset ohittavat toiset vanhemmat täysin ja keskittyvät lepertelemään lapselle. Itse en kuulu tähän koulukuntaan. Olen aina kokenut lapsille lepertelyn jotenkin vaivaannuttavaksi. Minusta leikkipuistossa on mukava tavata toisia aikuisia ihmisiä.
Leikkipuistossa ihmisiin tutustumisessa on joitakin omituisia piirteitä. Leikkipuistossa aikuisilla ei nimittäin ole nimiä. Heillä ei myöskään ole ammatteja. He ovat Akselien ja Emmojen äitejä ja isiä. Siis ennen kaikkea äitejä ja isiä. Tämä tosin on luonnollista, sillä jos nämä aikuiset eivät olisi äitejä tai isiä, he tuskin tulisivat leikkipuistoon. Omituista kuitenkin on, että minä tiedän monia asioita toisten puistovanhempien perhe-elämästä ja ajatuksista, mutta en tiedä heidän nimiään tai mitä he tekevät työkseen. Ne kuitenkin ovat yleensä ne ensimmäiset asiat, joita uuteen ihmiseen tutustuessaan kysyy. Toisaalta tuollainen taustattomuus tuntuu virkistävältä. Liian usein sitä kategorisoi ihmiset eri lokeroihin heidän ammattiensa perusteella.
Muutaman kuukauden puistoharjoittelun jälkeen olen päässyt hommasta jo vähän jyvälle. Osaan ohjeistaa hiekkakakun tekoa asiaan kuuluvine loruineen ja puuttua peliin jos jotakin viedään toiselta kädestä. Ja mikä parasta, muutamilla äideillä ja isillä on jo omat etunimet ja ammatit ja heidän kanssaan voi puhua jostakin ihan muusta kuin lapsista. Ja se on mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti