Kehitysvammaisista ja tisseistä

Törmäsin internetsissä Imettäjiin. Ohjelmasarja imettämisestä. Ensimmäinen ajatus oli, että eihän sellaista ohjelmaa voi olla olemassa. Tämän täytyy olla vitsi. Kuka haluaa tehdä ohjelmasarjan lapsen syöttämisestä? Kuka haluaa katsella sarjaa lapsen syöttämisestä? Onko joku todella niin imetyspäissään, että jaksaa katsella sitä jopa televisiosta? Sitten pohdin, mitä ihmettä ohjelma sisältää? Saavatko katsojat seurata imetystapahtumaa? Fanaattista "rintamaito on vauvalle parasta ruokaa" vouhotusta? Häh? 

Katsastin ohjelman Areenasta. Ohjelmassa saimme tutustua odottavaan äitiin, jolla on silikonit ja joka aikoo ottaa synnytykseen mukaan omat vanhempansa. Silikoneilla voi imettää, ohjelmassa kerrottiin. Mukana oli myös lapsensa kanssa kahdestaan asuva äiti, joka imetti 3,5-vuotiasta poikaansa iltaisin ja aamuyöllä. Ja sitten oli joku odottaja, jota oli imetetty, mutta hänen puolisoaan ei. Lopputekstien rullatessa olin edelleen hämmentynyt. Ehkä ohjelman sisältö on jo liian kaukana omasta arjesta ja kokemusmaailmastani, mutta onko oikeasti olemassa ihmisiä, jotka pitävät ohjelmaa katsomisen arvoisena? Seitsemän jatko-osaa sisältäen lisää imettämistä? Häh? 

Mutta sitten iloisempiin uutisiin Ylen syksyn televisiotarjonnasta: Ovatko kaikki jo katsoneet Jaria ja Karia? Ehkäpä oudointa lastentelkkaria pitkään aikaan, mutta sillä tavalla hienolla, laadukkaalla ja taidolla tehdyllä tavalla. Jari on kehitysvammainen, mutta hommassa subjektina täysillä mukana. Monenlaisia tasoja lapsille ja aikuisille.  Lapset räkättävät, kun Jari hokee peffa ja pönttö. Eräs 3-vuotias on päättänyt, että äiti odottaa kaksosia, joiden nimet ovat Jari ja Kari. Rakastan.

Mitä sanoo tv-raati? Onko Imettäjille tilausta? Loukkaantuvatko kehitysvammaiset?

# Kalja-aiheinen lastenkirjallisuus

Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä parempaa kirjallisuutta on tarjolla iltasatumateriaaliksi. Tämän totean nimimerkillä Maisa on lähtenyt lomalle liian monta kertaa. Yksi ajankohtaisia suosikkihahmojani on Uppo Nallen Laulava lintukoira. Laulava on yksinkertainen, itsekeskeinen ja hysteerinen. Sanalla sanoen mahtava. 

Jokin aika sitten tutustutin lapset Maija Poppaseen. Hänetkin olin jo ehtinyt unohtaa. Maija on turhamainen ja äkkiväärä, mutta samalla hänessä on jotakin selittämätöntä rakastettavaa taikaa. Hieno. Heinähatut ja Rito Räppääjät eivät tunnu oikein miltään.

Sitten tutustuin amiraali Kaljamahaan. Amiraali Kaljamaha on vuonna 1974 ilmestyneen  Herra Huu saa naapurin teoksen henkilöhahmo. Amiraali Kaljamaha juo jatkuvasti kaljaa, laulaa ja raivoaa ja juottaa ensikohtaamisella hämmentyneen Herra Huunkin humalaan. "Viimein amiraali ei jaksanut enää huutaa. Hän alkoi heräillä ja muisti juoneensa kaljaa tuon kääpiön kanssa. Hän tunsi itsensä nytkin janoiseksi. Hän ajatteli pullollista kylmää Vaarinkaljaa ja häntä heikotti. Mutta lattialla oli pelkkiä tyhjiä pulloja, ei edes vesikaravia näkynyt. Ei hän vettä juonut, mutta sen katseleminen antoi hänelle voimaa odottaa kaljaa. Niin paljon parempaa kuin vesi se oli." 

Herra Huu lähtee surullisen amiraali Kaljamahan kanssa etsimään amiraalin kadonnutta vaimoa, jotta amiraalin ei enää tarvitsisi juoda kaljaa. Sydänhän tässä sulaa 70-lukulaiselle lastenkirjallisuudelle.

#ilonpäivät

Kuka kiusaa?

Päiväkodin vanhempainillassa tuli puhe kiusaamisesta. Ryhmään uutena lapsena tullut poika oli kertonut kotona, että toiset lapset kiusaavat. Epäselväksi jäi, niinkuin pienten lasten kanssa monesti, millä tavalla kiusaaminen tapahtui. Me vanhemmat pohdimme, että haluamme lastemme oppivan yhdessäoloa ja kaveruutta. Ketään ei saa kiusata. Lastenhoitaja huokaili ja pyöritteli päätään. Totesi, että lapset tuntuvat nykyään nimittävän mitä erilaisimpia asioita kiusaamiseksi. Jos toinen ei toimi leikissä toivotulla tavalla, hän kiusaa. Jos toinen ei suostu luovuttamaan kädessään olevaa leluaan, hän kiusaa. Narsistinen loukkaus tuntuu muuttuneen lasten maailmassa tilanteeksi, johon aikuisten tulisi puuttua. Me puhumme paljon kiusaamisesta, mutta olemmeko me unohtaneet puhua lasten kanssa siitä, mitä sanalla oikeastaan tarkoitetaan.

Muutamaa viikkoa myöhemmin satuin tilaisuuteen, jossa istui puoli salillista erityisopettajia. Kiusaaminen nousi taas puheeksi. Sitä vaadittiin loppumaan ja esitettiin, että opettajien tulisi heti lukukauden aluksi tehdä oppilaille selväksi, että kiusaamista ei tässä koulussa sallita. Erityisopettajien rypistyvät otsat olisi pystynyt aistimaan silmätkin ummessa. Käytiin pitkä sananvaihto nuoruuden perusolemuksesta ja opettajan mahdollisuuksista todistaa kiusaamistilanteita. Jokaiseen tönäisyyn ei voi puuttua. Joka paikassa ei voi olla paikalla. Tilanteiden hienovaraiset nyanssit ovat piilotettuja merkityksiä täynnä. Ja jälleen yksi lasten kanssa työskentelevä ammattilainen toivoi, ettei aina ensimmäisenä alettaisi nostaa metakkaa kiusaamisesta. Hänen mielestään joskus olisi järkevämpää keskittyä siihen, miten lapset oppisivat tulemaan keskenään paremmin toimeen. Kollegat nyökyttelivät.

Kiusaamisesta on tullut lööppien ja nettikampanjoiden aihe, ja ihan hyvä niin. Kiusaaminen on kamalaa, raivostuttavaa, surullista ja ihmisten elämiä hyvin perinpohjaisesti traumatisoivaa. Toisaalta näyttää siltä, että lapset, ja ehkä aikuisetkin, ovat saattaneet kadottaa käsitteen perimmäisen sisällön. Kun katselin facebookista #kutsumua kampanjan valokuvia, mietin useasti, että onkohan tuota ihmistä oikeasti kiusattu. Onko itsekkääksi kusipääksi haukuttu ihminen julman kohtelun uhri, vai onkohan hän käyttäytynyt itsekkäästi ja kusipäisesti? Onko subjektiivinen kokemus ainoa määre kiusaamiselle? -Totta kai niitä ihan oikeita kiusaamisen uhriksi joutuneitakin oli, älkää ymmärtäkö väärin. Välillä vain tuntui siltä, että kiusatun roolin ottaminen #kutsumua kuvissa toimi välineenä toisten hyväksynnän haalimiselle. Narsismia. Anu Silfverberg kirjoitti myös aiheesta hyvän kolumnin. 

Mutta vaikea aihehan tämä on. 

Pähkinöinä

Tästä syksystä ja talvesta tulee tiivistahtinen. Tai oikeastaan se on sitä jo. Eilen melkein vähän torkahdin lattialle kesken palapelin teon. Öisin huonosti nukutuissa unissa pyörivät samat asiat kuin päivisinkin.

Tänään istuin aamulla junassa kiireisissä ajatuksissani, kunnes kuulokkeista kajahti Stevien Reggae Woman. Lopetin väsyneen vatvomiseni ja keskityin fiilistelyyn. Ajattelin, että haluan olla Reggae Woman. Samalla päätin, että tänä syksynä ja talvena täytyy keskittyä voimaa antaviin asioihin, sillä aivokapasiteetti tuntuu käyvän äärirajoilla.

Sitten nousin junasta ja seisoessani K-kaupan pähkinähyllyn edessä se tuli heti vastaan -Ilo pienessä Pirkka cashewpähkinä pussissa. 15€/kg. Viereisessä Punnitse ja säästä putiikissa hinta huitelee jossakin 25€/kg tienoilla. Ja niin #ilonpäivät tekevät paluun. Ei joka päivälle, mutta silloin kun siltä tuntuu. Pieniä asioita, jotka tekevät minut iloiseksi. Niinkuin halvat pähkinät.

Lastenvaunujen syvimmästä olemuksesta

Kokoomuslaisen kansanedustajan Pia Kauman hyvin hämmentävä ulostulo sai pohtimaan lastenvaunujen syvintä olemusta. Kärryt tuntuvat herättävän myös muissa kansalaisissa paljon tunteita.  Niiden kautta voi profiloida itsensä kierrätystietoiseksi hyväksi ihmiseksi tai vaikkapa korkeamman profiilin Bugaboo porukkaan -Tämä kaikki tietenkin, jos ei satu olemaan toimeentulotukea saava maahanmuuttaja. Maahanmuuttaja ei näitä valintoja ilmeisesti saisi tehdä.

Lastenvaunuihin kulminoituu paljon samaa kuin vanhemmuuteen ylipäätään. Ennen vauvan tuloa kärryjä käydään ihmettelemässä vaunukaupassa. Luetaan tuskan hiki valuen vertailuja ja pähkäillään, mitä ihmettä milläkin erityisominaisuudella tekee. Mystinen ratasmaailma muuntuu vauvan syntymän jälkeen  arkipäiväksi, vähän niinkuin vanhemmuuskin. Vauvamaailma avautuu tuoreiden vanhempien eteen kaikessa omituisuudessaan ja yhtäkkiä rintapumput, suolaliuokset ja nenänniistokoneet saavat maailmassa paikan ja tarkoituksen. Heittoaisan funktion valkenee ja rattaiden senttileveyden  tuntee jokaisessa kivijalkakaupassa. Julkinen tila hahmottuu yhtäkkiä hissien ja ramppien kautta. Jotkut ottavat homman enemmän tosissaan kuin toiset. Osa omistautuu äitiyteen ja jatkuviin ratashifistelyihin toisten porhaltaessa vuodesta toiseen  vähän sinne päin ja samoilla retrovehkeillä. 

Oma elämäni lastenratasmaailmassa on päättymässä ja olen jälleen saavuttanut yhden vanhemmuuden virstanpyvään. Pia Kauman inspiroimana laitan vihdoin varaston perällä  käyttämättöminä pyörineet lastenrattaat myyntiin. Nostan kädet ilmaan ja sanon heipat pikkulapsivaiheelle. Kiitos 2009–2014!

Lapsi, joka laulaen tulee ja juosten menee

Jälleen eräs lapsuuden virstanpylväs saavutettu. -Esikoinen aloitti 5,5-vuotiaana ensimmäisen harrastuksensa. Muutaman kuukauden vauvamuskarikokeilua ei lasketa, sillä kyse oli lähinnä nuoren äidin etsikkoajasta paikoissa, joihin hänen ei vaan olisi kuulunut mennä. Olenko ainoa äiti, joka on rynnännyt ahdistuksissaan ulos kaatosateeseen asukastalon loruhetkestä? Olemme myös vauvauinti drop-outeja. 

Olemme siis olleet erittäin laiskoja järjestämään lapselle elämyksiä, joista meille lähetetään kotiin lasku. Nyt kuitenkin kaivoimme kuvettamme ja ilmoitimme esikoisen balettitunnille, kun lapsi tajusi sitä itse toistuvasti ehdottaa. Lapsi oli täpinöissään etukäteen viikkotolkulla ja hehkui intoa tunnilta kotiin päästyään. Ehkä tämä on vaivan ja rahan arvoista.

Mutta edelleen on yksi asia, jota en tässä lasten harrastustouhussa ymmärrä. Monet vanhemmat tuntuvat pitävän täysin itsestäänselvänä asiana, että lapsella täytyy olla sekä musiikki- että liikuntaharrastus. Tunnen kuuluvani sukupuuttoon kuolevaan vanhemmuuden alalajiin, joka sinnikkäästi sopertaa, että eihän lapsen täydy välttämättä mitään harrastaa. Jossakin vanhemmuuden lajipuun toisella äärilaidalla näyttää olevan menossa rodunjalostustapahtuma, jossa lapsen kaikkia ominaisuuksia täytyy pyrkiä kehittämään parhaalla mahdollisella tavalla, jotta jälkikasvu ei vaan jäisi paitsioon… Jostain.

Selventäkää tyhmälle. -Miksi lapsella täytyy olla sekä musiikki- että liikuntaharrastus?

Oodi nugeteille

Blogiani pitempään seuranneet tietävät, että touhotan mielelläni ruoasta. Ruokajutuille on blogissa oma tunnisteensakin. Hörhöilen mielelläni lasten synttäritarjoilujen parissa  ja pusaan piirakan aina kun ilmassa on pienikin juhlan poikanen. Heittäydyinpä ihan hipiksikin ja syötin kakkosvauvalle melkein pelkästään sormiruokia. Kotiäitivuosina leikkipuiston grillipäivänä itse tehdyille hampurilaispihveilleni naurettiin.

THL:n tutkija Heli Kuusipalo on päässyt viime päivinä otsikoihin ehdotuksellaan lasten ruokalistojen lopettamisesta ravintoloissa. Olenpa minäkin lasten ravintola-annoksista joskus paasannut. Mutta silloin oli kyllä kyse ihan vaan ravintolan vedätyksestä katteen parantamiseksi. THL:n Kuusipalo linjaa, että nakit ja nugetit ovat liian rasvaisia ja suolaisia, eikä lasten pitäisi niitä ravintoloissa syödä.

Sillä on väliä, mitä lapset suuhunsa laittavat, mutta onko sillä nyt kuitenkaan kovinkaan paljon väliä, mitä siellä ravintolan lasten ruokalistalla on? Viiden äitiysvuoteni aikana olen törmännyt vain muutamaan ravintolaan, jossa lapselle ei saisi tilattua puolikasta annosta tavallisesta ruokalistasta. Joten eikö se nyt ole ihan vaan meidän aikuisten vastuulla, mitä lapsille tilataan?

Ja toiseksi –Jos lapsi haluaa tilata ravintolassa nakit ja ranskalaiset, mitä ihmeen pahaa siinä on? Ravintolaan on mukava mennä syömään sitä ruokaa, jota tekee mieli ja joka maistuu hyvältä. Itse en ainakaan tee tilausta sen perusteella, mikä on vähärasvaista ja terveellistä. En siis tohdi vaatia sitä lapseltakaan. Nautin myös perheen kanssa ruokaillessani oman ravintola-annokseni mieluummin ilman lapsen jatkuvaa marinaa ruoan epäilyttävästä mausta ja järkyttävistä ainesosista. Nakit ja nugetit ovat parhaimmillaan all-win-situation. Kukaan tuskin luulee, että lapsen täysipainoinen ruokavalio muodostuisi yksinomaan prosessoiduista eineksistä.

Perusjorinat

Blogin pitäminen on vähän jäänyt paitsioon. Tähän voisi jaaritella sitä diipadaapaa, että täytyy pohtia, että mistä haluaa kirjoittaa ja kun välillä ei innosta ja mitä näitä jonninjoutavia jorinoita blogin lopettamisesta nyt on. Ei mennä siihen.

Arki alkoi virallisesti tällä viikolla, kun loput 3/4 perheestä lopetti lomailun. Arjen alkamista alleviivaa omalla panoksellaan 3-vuotiaan arjenaloittamiskiukkustressikarjumishuutouhmapiina, joka on epämieluisaa, mutta eiköhän tämä tästä syksyyn mennessä. 

Monesta asiasta voisi kirjoittaa. Ihmisten toinen toistaan värikkäämmistä suhteista lastensa isovanhempiin. Lasten harrastuksista, niiden kustannuksista ja siitä, kuinka lasten kasvaessa harrastusrumbasta tuntuu tulevan vanhempien pääasiallinen elämäntehtävä. Tai siitä, että olen tehnyt henkilökohtaisen lupauksen ruveta pitämään sellaista kakovaa oksennusääntä joka kerran, kun joku mainitsee sanan lähiruoka. Näistä teemoista enemmän myöhemmin.

Että tältä pohjalta elokuuhun.

Apu onnettomuuteen

No niin. Kesäloma tuli ja meni ja blogi sai pienen hengähdystauon siinä samalla. Sadan päivän onnellisuuden jälkeen ei ollut oikein mitään sanottavaa. Tänä aamuna asia palautui taas mieleen, kun mummo kaatui raitiovaunukiskoille. -Mutta siitä lisää hieman myöhemmin.

Onnellisuushaasteen aikana totesin, että monesta pienestä asiasta voi olla onnellinen. Lyhyitä hetkiä, pieniä iloja ja niin edelleen. Onnea voi ostaa hetkeksi, mutta tuskinpa siitä pitempiaikaiseksi onneksi kuitenkaan riittää. Onnea on hyvä tuntea pienemmistä asioista, jos isommat asiat ovat kunnossa. Jos elää huonossa parisuhteessa tai työpaikassa on kamalaa, voi kukaan tuskin olla täysin onnellinen. Eniten kuitenkin mietin sitä, että onni koostuu merkityksellisyyden tunteesta. Onni on sitä, että omilla tekemisillä on myös muille jokin merkitys ja että kuuluu johonkin yhteisöön, jossa oma olemassaolo huomioidaan. Onni on sitä, että ympärillä on ihmisiä, jotka auttavat tarpeen tullen. On myös muistaakseni tutkittu, että ihmiset, jotka tekevät vapaaehtoistyötä, ovat keskivertoa onnellisempia. Toisten auttamisesta ei siis ilmeisesti ole suuria haittavaikutuksia. 

Pari vuotta sitten ihmiset vetivät urakalla herneitä nenään Sauli Niinistön Ihan tavallisia asioita kampanjasta. Aikuisia kehoitettiin antamaan lapsille aikaa ja tekemään yhdessä asioita, ja se oli monen mielestä ihan asiatonta. Minä ihmettelin, miten vastenmielisenä niin suuri joukko ihmisiä koki sen, että voisi itse tehdä jotakin lasten ja nuorten kasvun tukemiseksi. Toimimaan penättiin yhteiskuntaa, koska sehän niitä syrjäytyneitä auttaa -eivät tavalliset ihmiset tavallisilla välittämisen teoillaan. 

Tuota vastuun vyöryttämistä jollekin muulle pohdin taas tänä aamuna. Seisoin Pasilassa odottamassa raitiovaunua, joka ei koskaan tullut. Kadunpätkällä oli käynnissä rakennustyömaa ja asfaltti oli kaivettu pois syvältä kiskojen alta. Raitiovaunupysäkin lähistölle pysähtyi väliaikaislinjan bussi johon ihmiset kipusivat hypäten ensin pysäkkikorokkeelta puolen metrin pudotuksen kiskojen sekaan sorapohjalle ja loikkivat sitten raiteiden yli autotielle ja sisään bussiin. Noustessani bussiin kuulin heikon vaikerruksen ja näin yhdeksääkymmentä käyvän mummon makaavan selällään kiskojen välissä bussin keskiovien kohdalla. Mummo oli kompastunut jäätyään bussista pois. Hänen kanssaan samalla pysäkillä jäänyt nainen yritti nostaa mummoa pystyyn, muttei onnistunut. Hyppäsin ulos bussista ja tartuin mummon toiseen kainaloon. Nostimme rouvan pystyyn ja rauhoittelimme. Hetken pohdimme, miten saisimme vanhuksen ylös kiskomontusta. Minä nostin rouvaa vyötäröltä ja toinen nainen kiskoi mummoa ylös tasanteelle. Talutimme hänet penkille istumaan ja minä juoksin takaisin bussiin. 

Astuessani takaisin bussiin panin ensimmäistä kertaa merkille bussin muut matkustajat: kourallinen keski-ikäisiä naisia ja siinä koko mummonnostotapahtuman aitiopaikalla kaksi ihan tavallista suomalaista keski-ikäistä miestä, jotka olisivat nostaneet piskuisen mummon ylös montusta sen suuremmitta vaivoitta. Mutta kukaan muista matkustajista ei tehnyt mitään mummon auttamiseksi. Teki mieli huutaa, että mitä vittua te oikein ajattelette. En huutanut. Menin takapenkkiin istumaan ja kiehuin raivosta. Mietin sitä näkövammaista miestä, joka pahoinpideltiin bussissa, eikä kukaan auttanut. Mietin niitä aikuisia, jotka SOS-lapsikylän tuottamalla videolla kuuntelivat pulassa olevien lasten puhelinkeskusteluita tekemättä mitän. Mietin sitä, että miksi ihmiset eivät uskalla tai halua auttaa toisiaan.

Tähän tekstiin en halua keksiä mitään ylevää lopetuslatteutta. Totean vaan, että autetaan toisiamme. Siitä tulee hyvä mieli ja joku saattaa tulla onnelliseksi.

#100 Tekstiviesti 25.06.2014 klo 12.37

Hoidin töissä yhden pikku jutun asiakkaalleni. Vähän ylimääräistä, mutta minulta meni siihen vain pari minuuttia.  Vastalahjaksi sain tekstiviestin, joka lämmitti sydäntä.

"Okei, kiitos paljon! Todella kiva kun sun kanssa asiat hoituu aina sujuvasti, kiitos myös siitä."

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

Trööt trööt. Siinä pieni fanfaari, sillä nyt se on täytetty. Kiitos 11.03.-25.06.2014. Sata asiaa, joista olen ollut onnellinen. Kiitän kaikkia kyynaamoja kärsivällisyydesta ja lupaan etten tee tätä koskaan enää uudelleen. Viiltävä syväanalyysi onnellisuuden syvimmästä olemuksesta seuraa perästäpäin. Lupaan mainita Sauli Niinistön. Stay tuned.

#99 Suomi Finland

Arvostan sitä, kun järjestelmä toimii. Arvostan sitä, että pikapassi voi todella olla pikapassi, kun maltillisen jonottamisen päätteeksi jättää hakemuksen klo 8.30 ja matkustusasiakirja on noudettavissa samana päivänä, ennen kuin virastot ovat sulkeutuneet. Arvostan jonossa järjestelmällisesti ja reilusti jonottavia suomalaisia. Arvostan lapsille passitoimiston odotusaulassa koirakortteja ja heijastimia jakelevia poliiseja. Poliisiin voi Suomessa luottaa. -Paitsi jos poliisi työskentelee KRP:ssa. Mutta noin muuten.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#98 Chris Martinin ulina

 

Istuin kahvilassa lounaalla ja olin juuri käynyt ostamassa itselleni jälkiruoaksi cookien, koska päivä tuntui sitä kaipaavan. Tuskailin turhautuneena, kun asiat eivät etene toivottuun tahtiin ja on niin paljon epävarmaa.

Radiosta kuului Coldplay. Harvasta yhtyeestä muistaa tarkasti, milloin on heidän musiikkinsa ensi kertaa kohdannut. -Oli kesä 2000 ja minä 20-vuotias. Seisoin baaritiskin takana, kun baariin asteli sisälle mieskaksikko, joista toinen oli Lontoon matkallaan löytänyt uuden bändin, jonka tahtiin halusi nyt juoda kaljaa. Kuuntelimme Yellow'n ja minä olin myyty.

Sittemmin  olen ulvonut Chris Martinin kanssa lukemattomia kertoja. Tosin viime vuosina vähän harvemmin. Silti edelleenkin tulee se sellainen tunne, että kaikki järjestyy ja että taivas on täynnä tähtiä.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#97 Toivo paremmasta

Kasvavaa ahdistusta surkeista lomasäistä lievittää äkkilähtömatkojen läpikäyminen. Aurinko on vain muutaman painalluksen päässä.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#96 Laiskottelu

Lasten saamisen myötä mahdollisuus elää oman rytmin mukaan kapenee. Tavanomaisista asioista tulee yleellisyyttä. 

Lounaan jälkeen asetuin peiton alle lukemaan kirjaa. Alkoi väsyttää ja otin puolentoista tunnin päiväunet. Sitten jatkoin lueskelua.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#95 Järkipuhe

Viime aikoina olen menettänyt malttini mm. Tapanilan ränsistyneen koulurakennuksen puolustamisesta ja Auroran sairaalan päivystyksen siirrosta tunteilusta. Täytyykö homeisia seiniä halailla? Täytyykö kokonaisvaltaisemman osaamisen sairaalapäivystys nähdä automaattisesti uhkana?

Hiiltynyttä mieltäni rauhoittavat järkevästi muotoillut argumentit ja faktoihin perustuvat näkökannat. Aamupalapöydässä ajattelin lämpimiä ajatuksia Juhana Vartiaisesta, lukiessani hänen kirjoitustaan maahanmuuttajista ja työllisyydestä. Suukkoja sinulle Juhana.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#94 Onnelliset sattumat

Odottelin bussia palaveriin ja muistelin vuoden takaista aikaa. Silloin ahdisti. Sitten sattumat johtivat minut uuteen työhön. Juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan paikkaan. -Vaikken itse sitä suunnitellutkaan. Istuin bussiin ja tunsin helpotusta ja kiitollisuutta. Uskoni intuitioon vahvistuu, mitä vanhemmaksi tulen.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#93 Aidan ylittäminen korkeammasta kohdasta

Juhlat eivät ole juhlat, jos tarjolla ei ole hyvää ruokaa. Siksi kannattaa valmistaa juhannukseksi kolmea erilaista piirakkaa. -Mökilletulopiirakka, aattopiirakka ja päiväpiirakka. Vaivannäkö kohottaa tunnelmaa.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#92 Säännöllinen liikunta, luoja paratkoon

En ole ikinä ollut liikunnallinen ihminen. Satunnaisesti innostun reippailemaan, mutta innostun uuvahtaa nopeasti. Ja nyt on elämässä niin paljon muuta menossa, että aikaakaan ei kamalasti ole. 

Mutta sitten löysin työmatkapyöräilyn! 10 kilometriä yhteen suuntaan 3–5 kertaa viikossa. Hieno tapa käynnistää päivä ja toimiva keino karistaa työajatukset päästä. Tunnen myös olevani ajankäytön supernainen.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#91 Sohva ja kaukosäädin

Kun olo on todella maanantainen, on hyvä maata sohvalla ja tuijottaa televisiosta Good Wifea.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#90 Verkkojen virittely

Kiittelin lastemme trampoliinilla* pomppimista valvonutta sukulaistyttöä rippijuhlissa ja kävimme ilahduttavan keskustelun. 

-Mä vahdin usein pienempiä lapsia, sukulaistyttö totesi. 

-Ootko sä ollut jossakin ihan palkallisena hoitajana? minä kysäisin. 

-En, mutta se olisi kyllä kivaa.

-Sä voisit tulla joskus meille lapsenvahdiksi.

-Joo!

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

*3-vuotiaan maailmassa kyseessä on rampotiili. Sekin ilahduttaa.

#89 Juomapuoli

Itse tehty jäätee on tämän kesän juoma. Sitä ja mojitoja.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#88 Kolmastoista perjantai

Minulle on sattunut mukavia asioita epäonnenpäivänä. 

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#87 Se tunne

Sydämessä läikähtää joka kerta, kun kuulen Flashdancen alkusävelet.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan

#86 Ajan kerrokset

Viime syksynä opin Helsingin kaupungin puistoasioiden kanssa puuhastelevalta virkamieheltä, että kaupungin vanhimmat puiston penkit ovat peräisin viime vuosisadan alkupuolelta. -1910–1920-luvulta, muistelen. Tuon ajan penkkejä ei ole enää kovinkaan montaa, sillä varaosat alkavat olla kortilla ja ryyppyporukoilla on tapana nostella lähemmäs satakiloisia rohjakkeita roikkumaan puiden oksistoihin ja ties mihin. Uudet puistojen penkit pultataan kiinni maahan.

Olen viime syksystä lähtien alkanut kiinnittää huomiota noihin penkkivanhuksiin. Minua ilahduttaa tieto, että niillä on takanaan historiaa yhden itsenäisyyden ajan verran. Tänään istuin syömään lounasleipääni yhdelle penkeistä ja pohdin, mitä kaikkea se onkaan vuosien varrella nähnyt.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#85 Oikea asenne

Kuulin radiosta Pikakassa yhtyeen tuoreen julkaisun Älä soittele, en aio vastata. Kävelin kadulla luurit korvissa ja nauroin ääneen. Mikä meininki!

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#84 Lomalaiset

Matkalla töistä kotiin katselin kadulla kulkevia ihmisiä. Ihmisiä puistoissa uima-asuissaan, naisia hellemekoissa, miehiä sandaaleissa. Monet näyttivät siltä, että kesäloma oli jo alkanut. Suosikkihenkilönä shortsiasuun ja olkihattuun sonnustautunut mies, joka söi banaania. Tulee sellainen tunne, että kohta se omakin loma oikeasti alkaa.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#83 Keidas metsän siimeksessä

Yksi Helsingin hienoimmista paikoista kesäkuun ensimmäisinä viikkoina on Alppiruusupuisto Haagassa. Tuhansien rodo pensaiden kukkiessa näky on hämmästyttävä. Ja loppupäivän voi hyräillä Davea.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#82 Ruotsalaiset

Kotimaiset mansikat maksoivat 19,80€/kg. Ruotsalaiset olivat tarjouksessa 6,90€/kg. Ostin ruotsalaisia. Mietin, että ruotsalaisissa ei ole mitään vikaa. Heillä on kuninkaallisen perheen kauniit jäsenet, Tukholma ja Gotlanti, Abba, Solsidan-ohjelma, The Ark ja vaikka mitä.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#81 hanna

Pari olutta hyvässä seurassa.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#80 Ihmiset

Olimme kirjastoreissulla kakkosen kanssa lämpimässä kesäillassa. Edessämme käveli teini-ikäinen poika shortseissaan, Leijonat-reppu selässä. Poika vilkaisi olkansa yli meihin päin. -Eikö ookkin hieno sää, hän totesi. -On. Hieno kesäilta, minä vastasin. Vaihdoimme muutaman sanan ja sitten poika kiristi taas kävelytahtia ja jatkoi matkaansa.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#79 Sohva parvekkeella

Olen kammonnut polyrottinkia pitkään, mutta en enää. Parvekkeella on nyt sohva, jossa aion syödä, lukea, löhöillä ja torkkua seuraavat kuukaudet.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#78 Ylitetty rima

Oli kehityskeskustelu töissä. Sain tosi hyvät arviot ja hyvän mielen koko päiväksi. 

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#77 Kesä Helsingissä

Matkasin bussilla palaveriin. Olin jo kaivamassa puhelinta esiin lueskellakseni jotain, mutta päätin jättää puhelimen laukkuun. Päätin katsella maisemia. 25 minuutin matka, lapsia potkulaudoilla, polkupyöräilijöitä työmatkalla, teinityttöjä nauramassa raitiovaunupysäkillä. Fiilistelin Helsinkiä, lasten maksuttomia puistolounaita ja ilmaisia kesäjumppia puistoissa.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#76 Hienot sielut

Olen viime aikoina törmännyt toistuvasti Einsteinin ajatuksiin. Hänessä on jotakin kiehtovaa ja mieltä lämmittävää. Tänään päädyin sattuman seurauksena lukemaan Einsteinin esseen What I Believe vuodelta 1930. Jokainen sana tuntui niin punnitulta, että luin tekstin läpi kahdesti.

"From the standpoint of daily life, however, there is one thing we do know: that man is here for the sake of other men -above all for those upon whose smile and well-being our own happiness depends, and also for the countless unknown souls with whose fate we are connected by a bond of sympathy."  

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#75 Sama vene

Oltiin lasten kanssa reippailuhallissa, vai miksikä niitä sisäleikkipuistoja kutsutaankaan. Käsilaukussa mukaan kulki kurssikirja. 

Vuorottelimme kahvilataukoja miehen kanssa. Omalla vuorollani katselin ympäröiviä pöytiä ja siellä istuvia vanhempia. Yhdellä naisella oli läppärillä auki Excel, toisessa pöydässä nainen selaili monistepinoa, sivummalla miehellä oli pöydällä lähdekirjallisuutta ja hän näytti nakuttelevan tekstiä padilla. Tunsin sellaista rauhoittavaa yhteenkuuluvuudentunnetta.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#74 Klo 20.30

Se hetki, kun lapset ovat menneet nukkumaan.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#73 Fakta homma

3-vuotiaan rationaalinen suhtautuminen äitienpäiväkorttihaastatteluun naurattaa edelleen.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#72 Asiat, jotka lähtevät lentoon

Muutama päivä sitten sain omasta mielestäni hyvän idean. Testasin suunnitelmaani ensin kotiyleisölle ja tänään esittelin visioni työpaikalla. Idea sai innostuneen vastaanoton. Jäi sellainen tunne, että tästä tulee vielä hyvä juttu.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#71 Knoppitieto

Päivän sana on drapetomania, eli orjien karkailusyndrooma. Täytyi elää 34 vuotta oppiakseni, että orjien karkailutaipumukselle on Amerikassa 1850-luvulla muodostettu oma tautiluokituksensa. Kamala juttu itsessään, mutta minä innostun näistä oudoista tiedonjyvistä.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#70 Leikkokukat

Jotkut sanovat, että kotona pitäisi olla aina leikkokukkia. Niin paljon iloa ne tuovat.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#69 Leikkivä lapsi

Matkalla kotiin vaaliuurnilta vastaan käveli kaksi tyttöä, ehkä 3–4-luokkalaisia. Molemmilla oli sylissään vauvanuket, joita he näyttivät ulkoiluttavan. Ihanaa, että vähän isommatkin lapset vielä leikkivät, ajattelin. Nykyään lapset tuntuvat häpeävän leikkejä yhä varhaisemmin. 

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.

#68 Helsingin jäätelötehdas

Kesän eka tötterö ja maku oli täydellinen. Appelsiini, sitruunarahka ja vanilja, kaikki ihan kingejä.

-Yksi onnellisuutta tuottava asia päivässä, sadan päivän ajan.