perjantai 30. marraskuuta 2012

TJ 0

Nyt se on ohi -neljä vuotta. Pitkin viikkoa olen huokaillut epäuskoisena noita kahta sanaa: neljä vuotta. Välillä olen tolkuttanut miehelle: Neljä vuotta, siis kelaa, neljä vuotta. Neljä vuotta poissa töistä. Olo ei ole haikea, vaan voitonriemuinen. Minä selvisin lähes kunnialla ajanjaksosta, joka oli monta loikkaa mukavuusalueeni ulkopuolella. Opettelin olemaan leikkipuistossa ja tutustumaan toisiin äiteihin. Totesin, ettei kotiäitiys välttämättä nakerra älyäni. Löysin opiskelusta keinon jaksaa kotiarjen verkkaista tahtia. Täytyy sanoa, että olen itsestäni ylpeä. Pystyin tarjoamaan lapsilleni sellaisen varhaislapsuuden, kuin toivoinkin.


Tänään lähden juhlimaan. Kaverilla on kolmekymppiset, mutta aion nostaa illan aikana maljan, jos toisenkin, myös itselleni. Jos törmäätte Helsingin yössä naiseen, joka jankkaa monotonisesti sanoja neljä vuotta, siis oikeesti, neljä vuotta, se olen todennäköisesti minä.

12 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Onkin syytä juhlaan! Tuo kotiäitiys on varmaan töistä haastavin, sieltä kun ei pääse kotiin. Itselläni päättyi juuri tänään syksyn kestänyt täyspäiväinen opiskelu ja otin juuri 2-vuotiaani pois päiväkodista. Pikkusisko syntyy helmikuun alussa ja nyt jo kaihoillen kaipailen vertaisteni seuraan...

    Ihanaa työn aloitusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä lisäys edelliseen... Onhan tässä kotona olemisessa puolensakin... Ihaniahan nuo pienet ovat ja tuntuu hyvältä kun sain tuon esikoisen kotihoitoon!

      Poista
    2. Ajallisesti oikein mitoitettuna kotona olo on ihan mukavaa hommaa. :)

      Poista
  2. Pidä hauska ilta! Tai varmaan pidätkin, ilman erillistä kehoitusta!
    Ja oikein hyvää paluuta työelämään ja tsemppiä uusiin haasteisiin! Neljä vuotta. Olen edelleen mykistynyt kunnioituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseäni tuo vuosimäärä vaan tällä hetkellä kauhistuttaa. Neljä.

      Poista
  3. Tässä päivänä eräänä työnsin vastatuuleen vaunuja + seisomalautaa kyydissään 2kk ikäinen nälkäänsä itkevä vauva ja viimeiset 15 minuuttia monotonisesti vollottanut 2-vuotias ja kiroilin hiljaa itsekseni että miten perkeleessa ihmiset jaksaa tätä monta vuotta. Hattua nostan, minä en ikikuunapäivänä selviäis neljästä vuodesta. Töihin menen, kun juniori on vuoden ikäinen, siinä menee mulla jaksamisen raja. Nostan virtuaalisen maljan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun eilen hain esikoista kerhosta ja vedin perässäni rattaita, kun ne eivät kulkeneet lumimyrskyssä kinosten keskellä työntämällä eteenpäin, oli kieltämättä sellainen olo, että minä en käytä aikaani tähän kotona luuhaamiseen enää koskaan. Siisti sisätyö kutsuu.

      Poista
    2. Lisään vielä, että en edes ole ollut kotona esikoisen syntymästä lähtien, vaan olin viime talven töissä. Eli mulla palaa hihat, vaikka olen ollut välillä siistissä sisätyössä keräilemässä itseäni.

      Poista
  4. Neljä vuotta, onneksi olkoon! Tsemppiä dagen-efter-tilaan! ;)

    VastaaPoista