maanantai 12. marraskuuta 2012

Substanssia

Sain tunnustuksen -ja kahdesta osoitteesta kaiken lisäksi! Kiitos Jennijeelle ja Leopardikuningattarelle

Tunnustus kehoittaa paljastamaan kahdeksan satunnaista faktaa minusta itsestäni. Kerrotaan nyt sitten vaikka että:

1. Otan aina ruokakaupasta mukaan Pirkka ruokalehden ja kotimatkalla autossa naureskelemme miehen kanssa makumaailmoja hyvin ennakkoluulottomasti yhdisteleville balkanmakkara-curry resepteille.

2. Olen ampunut käsiaseella.

3. Olen joutunut Riki Sorsan paheksunnan kohteeksi huonon käytökseni vuoksi.

4. Tein muutama viikko sitten lastensuojeluilmoituksen.


5. Olen istunut pankin odotustilassa pankkiryöstäjän vieressä.

6. Minuun liittyen on kutsuttu koolle asuinosakeyhtiön ylimääräinen yhtiökokous.

7. Olen käynyt AA-ryhmän kokouksessa.

8. Olen kiitollinen sille tuntemattomalle miehelle, joka pari viikkoa sitten osti minulle n. klo 3.45 pyytämättä juustohampurilaisen siitä nakkikioskista, joka on ravintola Bakersin edessä.

Haaste pitäisi laittaa eteenpäin kahdeksalle henkilölle, mutta minä valitsin vain yhden. Ohjaan tunnustuksen eteenpäin lupiinille, koska lupiini vaikuttaa mukavalta tyypiltä, jossa on substanssia.

8 kommenttia:

  1. Aikamoisia hauskoja ja hurjiakin faktoja, kuten vaikkapa tuo pankkiryöstöjuttu, hui kamala! Sinä se osaat aina yllättää... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta se pankkiryöstäjä oli sillä kertaa vaan asiakaspuuhissa. Ryöstö oli tehty aiemmin. :)

      Poista
  2. Kiitos! Ykköskohtaan liittyen mua huvittaa Yhteishyvän ruokalehti, jossa on aina todella innovatiivisia jauhelihareseptejä. Kun laitetaan 0,5 tl jeeraa 400 g sikanautaan, niin jopa on intialainen jauhelihasössö valmis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeera on ihan liian eksoottinen mauste Pirkkalaisille. Currylla saa maustettua mukavasti vaikka intialaiset silakkapihvit!

      Poista
  3. Suorastaan kutkuttavaa substanssia! Isäni on lapsena heittänyt Riki Sorsaa kivellä päähän - se selittää ehkä paitsi musiikin, myös tuon paheksunnan.

    Hei myöhäiset onnittelut sekä työpaikasta (upeeta mahtavaa, mäkin haluan!) että uudesta ikävuodesta (ehm..)! Kiertelen blogeja vähän viiveellä, täältä löytyikin nyt kerralla paljon luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi oli ehkäpä 1996 ja humalainen teiniminä keskisuomalaisessa hiihtokeskuksessa ansaitsi kaiken paheksunnan ja varmasti vähän enemmänkin. Mutta mulla on kyllä Riki Sorsan musiikkiin tiivis tunneside. Muuttohaukka!!!! Hengaillaan!!! Voiko joku olla diggaamatta, kysyn vaan.

      Ja kiitos!

      Poista