maanantai 4. kesäkuuta 2012

Perehdytys kesään

Puistoruokailun alku avaa kesäkauden. Joka päivä ilmainen lounas lapsille ulkoruokinnassa. Tämän perheen lounashuolet on siis ratkaistu seuraaviksi viikoiksi Palmian toimesta. On se vaan hienoa olla helsinkiläinen. Vielä kun saataisiin muutama lämpöaste lisää ja vesi puiston ulkoaltaaseen, olisi kesätunnelma kohdillaan.


Varma kesän alun merkki on myöskin kesätyöläisten ilmaantuminen palvelutiskeille ja duunarihommiin. Minä kutsun tätä ihmisryhmää,  kaikella lämmöllä, kesäpässeiksi. Meillä on kotona myös oma 14-vuotias kesätyöntekijä. Häntä en kutsu pässiksi, koska me olemme toisillemme sukua. Me maksamme ja hän hoitaa lapset viikon ajan puistoon, leikittää ja syöttää. Perehdytin häntä tämän aamupäivän siihen hienovaraiseen nerouteen, jolla jälkikasvuani kaitsen. Uskon hänen pystyvän pitämään lapset elossa, vaikka kieltämättä vähän jännittääkin. Mukava helpotus arkeen tämä kuitenkin on ja siitä aion nauttia.

14 kommenttia:

  1. No kylläpä teidän kelpaa! Kerrankin voi vähän kadehtia helsinkiläisiä, meille kanssa tollasta hei. Mä juuri yksi päivä mietin että vois masinoida puistoäitien (ja -isienkin kai) kanssa jonkun yhteislounasnyyttärihomman, kun ilmat alkaa suosia ulkona syömistä. Kesäpässikin kelpaisi kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan kuulleeni, että tuota puistoruokailua oltiin jo lopettamassa Helsingissä joku vuosi sitten, mutta Aatos Erkko-vainaa kaivoi kuvettaan ja rahoitus hoitui. Mukava idea tuo nyyttäririnki myös!

      Poista
  2. Pah, vesi olisi saanut olla tulematta. Viisivuotias on aamusta asti repinyt raivareita aiheesta mennäänkö uimaan siihen kylmävesihanasta tulleeseen veteen kun ulkonakin on kaikki 12 astetta. Noh, kute arvata saattaa niin nyt ollaan menossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Tänään olin kyllä ihan tyytyväinen, että allasta vasta putsattiin. Mun mielestä se vesi oli viime kesänä kylmää helteelläkin. :)

      Poista
  3. Hitsi, mäkin tahdon oman 14-vuotiaan!! :)
    Aattelin kyllä pyytää tytön kummitätiä (16v.) muutamaan otteeseen viemään lapsia puistoon tms...mutta vaivasta tarvitsee toki maksaa (kun ei tytölle löytynyt edes "oikeaa" kesätyötä, niin varmasti tulisi pikkupalkka tarpeeseen), vaan mikähän olisi sopiva summa? Hmm... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna lapsiperheelle alipalkattu lapsiorja-kampanja!

      Meidän kesätyöläinen myös asuu meillä, joten saa ruoat ja muun ylläpidon siinä sivussa. Ei se kyllä koville tuntiliksoille pääse. Parikymppiä 6-7h työpäivästä.

      Poista
  4. Mahtava idea tämä kesätyöläisen palkkaaminen :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kyllä se kunnollisen palvelusväen löytäminen on nykyään vaikeaa.

      Poista
  5. Oh mi god! Onpa loistava idea tuo 14-vuotias sukulainen. Mullakin olisi yksi tiedossa, mutta valitettavasti meidän suvussa on sellainen Montague-Cabulet-tyyppinen tilanne meneillään, joten apua ei heru :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt mua kyllä Julia alkoi kiinnostaa tämä teidän perhetilanne!!!! :D

      Mut joo, tää on kätevää, koska eihän noi mitään oikeaa työtä löydä ja ovat kuitenkin rahan perään. Ja sukulaisina sillä tavalla luotettavampia kuin jotkut random-tyypit.

      Poista
    2. Noo... Jos kerron että viimeisimpänä käänteenä Cabulet oli kähveltänyt Montaguen ulkohuussin sisältöineen päivineen, ei liene tarpeen kertoa enempää :D

      Poista
    3. OMG. Teillä on käynnissä Suomi-klassikko. Että hyvää kesää vaan teille! :D

      Poista
  6. Sinulle on haaste blogissani, ole hyvä.

    VastaaPoista