keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Myötä- ja vastoinkäymisissä

Irtisanoimme lasten hoitokuluvakuutukset ennen lomille lähtöä. Aloimme eräänä iltana ynnäillä, kuinka paljon olimme maksaneet vakuutusmaksuja ja mitä olimme hyötyneet. Vuosimaksu 350€, omavastuu 100€/sairaus. Yhteensä neljän vuoden maksut 1400€, jonka aikana olemme käyneet yksityisellä lääkärillä kolmesti. Yhtenäkään kertana kulut eivät ole ylittäneet omavastuuta. Päätös oli melko yksinkertainen, jonkinlainen tapaturmavakuutus varmastikin riittää.



Tiedän, että vakuutuksista ei ole suoranaisesti tarkoitus hyötyä, vaan siinä maksetaan riskin jakamisesta. Aloin kuitenkin pohtia, minkälaisessa tilanteessa vakuutus oikeasti kannattaa ottaa? Onko niin, että jos lapsella on oikeasti jotakin isompaa vaivaa, pahoja allergioita tai jatkuvia korvatulehduksia, ei terveysasemalta saava hoito riitä? Teimmekö me suuren erehdyksen, jota kadumme viimeistään siinä vaiheessa, kun lapset menevät vuoden kuluttua päiväkotiin ja ovat kipeinä koko ajan?

41 kommenttia:

  1. yksityisellä voi päästä nopeammin esim allergiatesteihin tai putkitukseen. meillä meni allergiatestit 6vkon päähän julkisella viimekesänä kun heinäkuussa ei tehty mitään täällä julkisella.. kirpaisi ostella lapselle maitoa, muutamia litroja tuli aina ja 45e/purkki. ja korvauksetkin alkoivat rullata vasta altistuksen jälkeen, joten ennen sitä ostetut oli vaan omasta pussista pois.. voin kuvitella miten tiukkaa olisi tehnyt jos esim molemmat olisi opiskelemassa, niin ostella sikakalliita maitoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nopeus on varmaankin yksityisen valtti. Me arvioitiin, että jos nämä meidän lapset olisivat kovin allergisia ja korvat kipeitä, se olisi tullut jo esiin.

      Poista
  2. Meilläkin on vähän vaihdellut. Ensimmäisenä vuonna Joonas sairasteli vähän, toisena oli hoidon aloittaessa puolen vuoden korvatulehduskierre ja nyt kolmantena sitten alkoi allergiat (useita lääkärikäyntejä, allergiatestit jne.). Vähän siinä ja siinä se on, että saadaanko joka vuosi omamme takaisin mutta vuosi vuodeltahan ne vuosimaksut pienenevät. Mä pidän siitä, että pääsemme HETI lastenlääkärille tai muulle erikoislääkärille ilman turhaa säätöä ja saamme HETI hoidon ja lääkityksen, ei tarvitse odottaa jälkitarkastusta viittä viikkoa tai putkituksen 3 kk kuten kaverin tytölle kävi, kuten meillä terkkarissa joutuu jne. Minä olisin teinä pitänyt vakuutuksen hoidon aloittamiseen asti, mutta tietenkin päätös on teidän.

    Saanan kohdalla on jo saatu omamme takaisin ekan vuoden osalta tuon menneen sairastelukierteen ja sairaalareissujen takia. Joonaksen kohdalla 2/3 vuosista olemme saaneet omamme takaisin ja yhtenä vuonna oli vähemmän lääkärikäyntejä. Meillä oli esimerkiksi pitkittynyt hankala nuha Joonaksella koko alkuvuoden ja kävimme kolme kertaa lääkärilla sen takia varmistamassa ettei ole korvatulehdusta yms. ja lopulta sitten sinne allergiatesteihin, josta löytyikin kaikenlaista. Myös atoopiseen ihoon saamamme voiteet korvataan vakuutuksesta, perusvoiteetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, saa nähdä, kuinka paljon lapset alkavat sairastaa päiväkotiin mennessään. Mutta eihän perus nuhakuumeiden takia kuitenkaan lääkäriin täydy mennä. Ja mä haluan uskoa, että terveysasemankin palvelut toimivat riittävällä tasolla.

      Poista
  3. Meillä esikoiselle ei myönnetty vakuutusta mistään yhtiöstä.. Sitä ei ole kertaakaan tarvinnut käyttää lääkärissä. Kuopukselle ei otettu vakuutusta periaatteesta (kun esikoinenkaan ei saanut). Se on ollut korvien takia kerran yksityisellä ja kerran julkisella. Molempiin sai ajan samana päivänä, yksityinen maksoi 100 € ja julkinen oli ilmainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ollut ihan tyytyväinen julkisen toimintaan myös. Ajat on saanut ihan kohtuullisessa ajassa, kun tarve on ollut. Tuli tunne, että maksetaan turhasta vakuutuksien kanssa.

      Poista
  4. Meillä on otettu vakuutus lapselle lähinnä päiväkotiaikoja silmällä pitäen. Kun aika pitää saada heti samalle illalle jostain ja töiden jälkeen ei ole mahdollisuutta lähteä jonottelemaan yötä myöten päivystykseen jne. Toisaalta ajateltiin sitten lapsukaisen myöhempää elämää eli voi sit hyötyä vakuutuksesta esim. urheiluvammojen hoidossa. Onhan se nyt kallista, mutta tiiraillaan tonne kymmenen vuoden päähän, kun maksut on jo inhimillisemmät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te ootte pitkänäköisiä! :D Me ollaan päästy niin pienillä sairastumisilla, että mä olen melko optimistinen näissä terveyspalveluasioissa. Mutta eikö sitten harrastuksissa kuitenkin ole omat vakuutukset?

      Poista
  5. Minä olen miettinyt samaa, että voisi tuosta esikoisen kalliista vakuutuksesta vaikka luopuakin. Kerran olen käynyt yksityisellä korvatulehduksen takia, mutta ei tullut edes omavastuu täyteen. Nyt täällä uudella paikkakunnalla olen saanut lääkärinajan heti samalle päivälle jos on sitä tarvinnut, niin eipä ole tullut vakuutusta kulutettua.

    Nyt kun olimme ottamassa tulevalle tulokkaalle jo odotusajan vakuutusta, emme sitä saakaan. Kiitos jatkuvien supisteluiden. Noh, minä olen valmis luopumaan tuosta esikoisenkin vakuutuksesta, mutta mies haluaa vielä pitää sen.

    Ainoa mistä kunnolla olen saanut vastinetta rahoilleni, on ollut koirien vakuutukset. Kalliita nekin, mutta ei ihan niin kalliita kuin lasten. Mutta kun koirilla eläinlääkäritkin on triplasti kalliimpia kuin lasten normi lääkärit, niin sitä en kyllä juurikaan kadu. Enkä kadu kotivakuutustakaan, enkä enää matkavakuutustakaan. Tosin niiden vuosimaksut nyt ei mitään järjettömiä olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vakuutuksessa se omavastuu oli per sairaus, joten aika harvoin se 100€ omavastuu ylittyy perustaudeissa, jotka selviää yhdellä käyntikerralla.

      Hassu juttu muuten tuo eläinlääkärin kalleus ihmislääkäriin verrattuna. :D

      Poista
  6. Meille vakuutusyhtiö maksoi juuri 1300 euroa, 1v tytön puolen vuoden korvaukset. Korvakierre ja putket eli meillä tämä kevät maksoi sekä tytön, että esikoisen vakuutukset takaisin. Kovasti joutui pieni kärsimään, että saatiin rahat takaisin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienen sairastaminen on kyllä piinallista.

      Onko se siis niin, että jos lapsella on korvakierre, ei julkiselta saa hoitoa ja putkituksia inhimillisessä ajassa? Maksaako putkitus julkisella puolella? Tämän kysyn siis ihan vilpittömästi siksi, kun itsellä ei ole mitään kokemusta asiasta.

      Poista
    2. Riippuu varmaan paikkakunnasta. Meillä lapsi pääsi 3 viikossa TYKSiin putkitukseen eli mielestäni nopeasti. Päiväkirurginen toimenpide maksaa n. 89€ (putkitus yksityisellä 900€). Me ei olla vakuutusta otettu, koska Kaarinassa julkinen terveydenhuolto pelaa hyvin. Jos lapsi oikeasti sairastuu vakavasti, niin se hoito tulee sitten julkiselta puolelta . Allergioita ei onneksi ole ollut. 1400€:lla tosiaan käy aika monta kertaa yksityiselläkin lääkärillä.

      Poista
    3. Nasun kanssa taidamme asua samassa kunnassa ja olen kyllä täysin eri mieltä tuosta terveydenhuollosta PAITSI vauvan osalta, silloin kyllä on lähetetty Tyksiin kerran jos toisenkin.

      Joonaksen osalta on useita kertoja ollut niin ettei päivystyksessä ole löytynyt korvatulehdusta illalla ja seuraavana päivänä onkin yksityinen lastenlääkäri sen huomannut selvästi. Samoin on päivystävät lääkärit olleet kykenemättömiä edes katsomaan korviin. Omalta osaltani, lääkärinaikaa varatessani saan varautua ainakin 6 viikon jonotukseen - siis ainakin! Ja päivystykseen ei ole mitään asiaa, kun siellä on topakka täti jolla on vastaus kaikkiin asioihin puhelimen päässä. Ai niin, paitsi jos on jalka poikki tms.

      Poista
    4. Tuntuu siltä, että vaihtelua voi olla kaupunginosien välillä paljonkin ja on siinä kai eri ihmisten välillä tuuriakin mukana.

      Mutta sen olen monesti kuullut paljon korvatulehduksia sairastaneiden lasten vanhemmilta, että monesti käy juuri noin, että edellisenä iltana korvat todetaan puhtaiksi ja sitten aamulla ne onkin jo tulehtuneet. Että ei se kai aina ole lääkärin ammattitaidottomuutta.

      Itse olen myös tosi harvoin tarvinnut aikaa terveysasemalta, mutta kun vuosi sitten sain rintatulehduksen, sain lääkäriajan 45 minuutin päähän soitostani. Eli tosi hyvin pelaa välillä ainakin

      Poista
    5. Juuri kuten Liisa kirjoittikin, niin korvat ei illalla vielä olleet tulehtuneet, vaan vasta aamulla. Kipulääkitys olisi tuossa tapauksessa ollut tärkeää. On tainnut olla tuuria mukana, kun päivystykseen ollaan päästy nopeasti. Ollaan tosin aina hakeuduttu sinne aamulla.

      Poista
    6. Monesti kuulee, että samoista paikoista ihmisillä on tosi erilaisia kokemuksia. Meillä ei ole vielä onneksi tullut sellaista tilannetta, että olisi kiireellä tarvittu mitään hoitoa lapsille. Kipulääkkeillä on selvitty pitkälle.

      Poista
  7. Me ollaan juuri irtisanomassa 2-vuotiaan lapsivakuutusta. Takana maitoallergia (hoidettu julkisella puolella) ja yksi korvatulehdus (kaksi käyntiä yksityisellä), joten jos sama sairastavaisuus jatkuu niin vakuutusmaksut menevät reippaasti yli saatavan hyödyn. Vakuutus oli ensimmäisenä vuonna suht edullinen (puoleen hintaan?), mutta nyt alkaa jo summat olla aika suuria. Meillä omavastuu oli 100e/vuosi, ja se meni kyllä rikki noilla parilla lääkärikäynnillä ja joku 150e "tienattiin" pojan ihorasvoilla, mutta ei tuokaan enää kata vakuutusmaksua.

    Luulen että yksityisen parhaus on nimenomaan nopeus. Ajan sai vaikka samalle illalle, ja yhtä mieltäpainavan asian kanssa käytiin neurologilla ihan suit sait sukkelaan. Julkisella varmaan pahinta on juuri se, että äkillisesti sairastuneen lapsen kanssa joutuu istumaan tk-jonossa tuntikausia. Luulen kyllä että lapset hoidetaan kunnallisella puolellakin hyvin, mutta odotusaika voi tuntua liian pitkältä.

    Nyt sitten mietitään, että tarvitaanko lapselle tapaturmavakuutus (miksi, miksi ei?), entä vakuutetaanko tämä syksyllä syntyvä vauva. Jospa kakkonen onkin joku supersairastavainen mega-allergikko tai esim keskonen, kannattaisiko vakuutus silloin? Kallistutaan ehkä luottamaan yhteiskuntaan ja verovaroihin - ja voihan sinne yksityiselle hätätapauksessa mennä vaikkei vakuutusta olekaan. 60e lääkärikäyntejä kun saa noilla kolmensadan vuosimaksuilla jo aika monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me otettiin tokallekin vakuutus jo raskausaikana, vaikka esikoista ei ollut täytynyt viedä lääkärille silloin vielä kertaakaan. Ehkä sitä halusi turvata jotakin, jos olisikin syntynyt hankalampi tapaus. Mutta kyllähän ne ihan vakavasti sairaat ja keskoset pääsee omiin seurantaohjelmiinsa ihan varmasti.

      Ja kyllähän sinne yksityiselle tosiaankin pääsee ilman vakuutustakin ja jos maksettaisiin kahdesta lapsesta 700€/vuosi, saa aika monta korvatulehduksen tarkastuskäyntiä tehdä sillä rahalla.

      Me ei olla vielä perehdytty tapaturmavakuutuksiin. Ehkä sitten, jos lapsi saisi jotenkin jonkin pysyvän vamman, olisi joku korvaussumma varmaankin avuksi. Nämä ovat niitä asioita, joita ei mielellään ajattele.

      Poista
  8. Me ajateltiin jotenkin silleen, että se vakuutus on parhaiten hukattua rahaa jos ei saada omia siitä pois. Jopa niin, että mieluummin ei saada kuin saadaan.

    Epäilemättä vakuutusyhtiöt luottavat juurikin tähän ajatusmalliin asiakkaidensa keskuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin yleinen mielipide tuntuu olevan se, että julkiselta puolelta ei saa hoitoa. Se ei ainakaan omien kokemusten perusteella pidä paikkaansa, mutta mielikuva sopii varmasti mainiosti vakuutusyhtiöille.

      Tuossa juuri omat vanhemmat muistelivat, että lasten sairausvakuutukset maksoivat ihan murto-osan nykypäivän hinnoista 70- ja 80-luvuilla. Hinnat ovat varmaankin nousseet juuri sen takia, että ihmiset käyttävät paljon hanakammin yksityisiä.

      Mutta kun asiaa näin jälkeenpäin ajattelee, en oikein osaa sanoa, mitä sairautta noita vakuutuksia ottaessa pelkää. Varmaankin sitä korvatulehduskierrettä, jota ei kauhukuvien perusteella pystytä hoitamaan julkisella puolella tarpeeksi nopeasti.

      Poista
    2. Toi hintapolitiikka on totta; itselläni on vauva-ajoilta perua oleva vakuutus joka on halpa ja korvaa kaiken ja josta en luovu IKINÄ.

      Itse allergikkona arvostan etenkin lääkekulujen korvauksia; fyrkkaa kun ei kulu vain lääkäripalveluihin, ja lääkkeet voi olla aika kalliita, jos yhtään kroonisempi ongelma sattuu kohdalle. Onhan siinäkin se kulukatto, mutta se on silti isompi kuin vakuutuksen hinta.

      Poista
    3. Varmaankin juuri tuo tilanne, että jos lapsella olisi joku krooninen sairaus, johon tarvitsisi jatkuvaa lääkitystä, voisi vakuutus olla hyvä. Tai sekin kai riippuu sairaudesta, että mikä on Kelan lääkekorvattavuus. Hankaa on tämä vanhemmuus.

      Poista
  9. Meille vakuutusyhtiön setä kertoi, että suurin osa ihmisistä lopettaa lapsen hoitovakuutuksen kun lapsi täyttää 3v ja melko turha se on kaikilla ollut. Joten meille kehoitti ottamaan pelkän tapaturmavakuutuksen. Eikä kyllä tässä ensimmäisen vuoden aikana ole lääkärissä tullut käytyä muksun kanssa kertaakaan, joten turhaan olisin hoitovakuutusta maksellut, tapaturmavakuutus on kuitenkin huomattavasti halvempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava setä! Mutta noin se varmaankin juuri menee. Suurin osa perheistä ei säästä rahaa vakuutuksen ottamalla. Ne on varmasti hinnoiteltu sillä tavalla.

      Poista
  10. Vauvana pojalla todettiin ja hoidettiin maitoallergiaa yksityisellä. Sen jälkeen ei ole ollut paljonkaan tarvetta vakuutukselle, mutta poju menee elokuussa hoitoon joten jätimme sen voimaan.

    t.L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän itseäkin jännittää, että kuinka paljon lapset sitten ovat kipeitä, kun menevät päiväkotiin. Toivon, että ikä suojaa jo siinä vaiheessa edes jonkin verran.

      Poista
  11. Meillä on molemmilla lapsilla vakuutukset, ja olen kyllä tosissaan pohtinut irtisanomista. Meidän vakuutuksissa 100 euron omavastuu on vakuutuskaudessa (eli kalenterivuodessa muistaakseni). Kohtalaisen vähällä sairastamisella olemme toistaiseksi selvinneet, mutta esikoisen päivähoitoaikana kyllä jonkin verran pöpöjä kulkeutui meillekin ja meille töihinkin piti olla lappua näyttää, että lapsi kipeänä.

    Mä en ole taikauskoinen, mutta mietin, että käykö sitten juuri niin, että jos irtisanon vakuutukset, puhkeaa viikon päästä minin korvakierre ja jonotetaan julkisella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuli esikoiselle eka ja toistaiseksi viimeinen korvatulehdus vasta 2,5-vuotiaana. Mä haluan uskoa, että kakkonen on samaa lajia. Toivottavasti. Vakuutuksen irtisanomisesta huolimatta. :)

      Poista
  12. Meidän lapsella ei ole ollutkaan hoitovakuutusta, koska:
    - julkinen sairaanhoito, esim. oma terveysasemamme on erinomainen. Omalääkärimme on LTT ja ajan saa samalle päivälle.
    - terveysasema on alle 18-v ilmainen.
    - Päivystysajoista: yksityisellekään ei välttämättä saa aikaa samalle illalle. Pienillä paikkakunnilla tämä lienee vielä hankalampaa.
    - lääkkeissä on ns. lääkekatto 700,92 euroa/vuosi. Sen täytyttyä korvattavista lääkkeistä maksetaan vain 1,5 euroa.
    - emme ole ikinä tarvinneet päivystysaikoja lapselle, esim. korvatulehduksessa tärkeintä on kipulääkitys ja ajan voi varata seur. aamuna eikä lähteä jonottelemaan päivystyksiin. Kipulääke siis riittää ensiavuksi.

    Arvioin jo etukäteen, että vakuutusmaksu on liian korkea mahdollisiin lääkärikäynteihin nähden. Lisäksi vakuutuksen ottaminen ei estä mitään sairauksia, en siis oikein hahmota, että MISTÄ siinä loppujen lopuksi maksetaan? ;) Vakuutusyhtiöt pelaavat tässä taitavasti vanhempien tunteilla ja myös peloilla.

    P.S. Nykyään lapselle saa pneumokokki-rokotteen, joka estää mm. korvatulehduksia tehokkaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sellaisessa tilanteessa, jossa se krooninen sairaus aiheuttaisi lääkekuluja satoja euroja ja vakuutuksen vuosimaksu olisi vaikka se 350€, voisi vakuutus säästää muutaman satasen. Jos siis kaikki kulut korvattaisiin/sairaus 100€ jälkeen. Lääkkekulut saisi takaisin 450€ panostuksen jälkeen, kun Kelan maksukatto tulisi vastaan vasta myöhemmin.

      Mutta joo, olen kaikesta samaa mieltä. Kun on saatavilla kipulääkkeitä, ei lääkäriin ole meilläkään ollut mitään hoppua.

      Mä luulen, että loppujen lopuksi vain todella harvat laskevat vakuutuksen kannattavuuden puhtaasti siihen kulutettujen eurojen ja samalla summalla tarpeen vaatiessa hankittavien yksityisten terveyspalveluiden suhdetta. Mun on vaikea omalta kohdalta sanoa, mistä se mielikuva esikoista odottaessa tuli, että vakuutus on oltava. Mä luulen, että paljon siitä mielikuvamarkkinoinnista ja pelkojen lietsonnasta hoituu ihan toisten lapsiperheiden toimesta. Ja vakuutusyhtiöt kiittävät. Bisnestä se kuitenkin heille on, ei hyväntekeväisyyttä. Jos yhtiöt joutuisivat maksumiehiksi kaikissa myymissään vakuutuksissa, se ei olisi hyvä bisnes.

      Taitaa olla nykyään rokoteohjelmassakin tuo pneumokokkirokote. Sitä tutkittiin juuri silloin, kun kääpiö syntyi, mutta en halunnut osallistua tutkimukseen. Mulla oli ongelmia sen kanssa, että lääkeyhtiöt rekrytoivat neuvolan käytäviltä ihmisiä auttamaan tutkimuksen teossa ilmaiseksi. Mutta nuo lääkeyhtiöt ja heidän toimintatapansa on sitten jo toinen tarina, josta voisin myös avautua joskus.

      Poista
  13. Meillä ei ole vakuutusta kummallakaan lapsella ja hyvin ollaan pärjätty. Nuoremmalla lapsella on maitoallergia, mutta nopeasti ollaan päästy kunnallisella puolella hoitoon. Kerran ollaan tässä kolmen vuoden vanhemmuuden aikana turvauduttu yksityiseen lääkäriin kun ei vaan millään jaksettu lähteä jonottamaan silmätippareseptiä päivystykseen. Ja se 60e on aika paljon vähemmän kun kahden lapsen vuosittaiset vakuutusmaksut. Meillä on myös kaveriperheitä, joilla on vakuutukset. Osa käyttää lasta lääkärissä vaan sen takia että on vakuutus"viime yönä oli vähän yskää". Tsiisus.

    Teitte hyvän päätöksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan tosi laiskoja viemään lapsia lääkäriin. Jotkut kyllä harrastaa sitä meidänkin puolesta. En välttämättä näe tarpeelliseksi lääkärireissua jonkun muutaman päivän kuumeen takia, mutta joillekin se on ihan normaali toimintakuvio.

      Poista
  14. Siis oikeasti: viekö jotkut lapsensa lääkäriin tavallisen nuhakuumeen takia?

    Kerran tai kaksi olen pitkittyneen yskän vuoksi vienyt lapsosen lääkäriin, lähinnä korvatulehduksen pelossa. Mutta se on silti mielestäni eri asia, kuin kiikuttaa jokaikisen, tavanomaisen nuhakuumeen vuoksi lääkärinvastaanotolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vie. Ne vanhemmat ovat kyllä myös huolissaan ihan kaikesta, mikä liittyy lapseen. Yksi tuttava vei 1.5-vuotiaansa lääkäriin, kun hyttysenpisto poskessa turposi vähän. Täytyi kuulemma varmistaa, ettei ole mitään vaarallisempaa.

      Poista
  15. Me otettiin kummallekin lapselle se vakuutus mikä otetaan ennen lapsen syntymää ja kattaa kaikki. Ihan sen varalle jos lapselle ilmenee syntyessään joku sairaus joka vaatii jatkuvaa lääkärissä käyntiä. Pari vuotta sitten vaihdettiin se tapaturmavakuutukseksi, koska korvatulehdusta kummempaa ei ole ollut. Vakuutukset on nyt paljon pienemmät ja kai sitä sen rahan repii vaikka "sieltä" jos lapset sairastuvatkin ja tarvitsevat enemmän hoitoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluan uskoa, että suomalainen sosiaaliturva ja terveyspalvelut toimii silloin, kun on vakavammasta asiasta kyse. Tapaturmavakuutuksella mennään siis mekin.

      Poista
  16. Meillä on molemmille lapsille vakuutukset. Viimeksi kun niiden tarpeellisuutta mietin niin kuopus (silloin 1 v. 4kk) mätkähti alas syöttötuolista ja 4 alahammasta irti. Ei tarvinnut enää sen jälkeen miettiä tarpeellisuutta. Oikein huonolla tuurilla on edessä pitkät oikomishoidot ja puheterpiallakin peloteltiin. Toistaiski onneksi puhe on tullut samaa tahtia kun isommalla.
    Näillä vauhtisiskoilla ei paljon päätä pakota ja äiti ei joka väliin kerkeä. Nyt olen kokenut vakuutuksen oikein toimivaksi. Molemmat ovat myös atooppikkoja, eli rasvojen kanssa saa läträtä. Ruoka-aine allergioita odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Atoopikolle on varmasti hyötyä vakuutuksesta. Hammashaaverit voisi varmaan saada tapaturmavakuutuksestakin.

      Poista
  17. Itsekin kuvittelin aina, että suomalainen sosiaaliturva on niin hyvä, että ilman vakuutuksia pärjää. Hoitoon pääsee julkisella, joskus hieman viiveellä ja päivystykseen jonottaen, mutta hoitoa kuitenkin saa, ja hurjille lääkekuluillekin on kelan maksukatto.

    Nyt olemmekin 9 vuotiaan poikamme kanssa todenneet, että ei tuo ihan paikkaansa pidä. Poikamme on sairastanut 5 kuukautta toistuvia munuaistulehduksia, syytä ei aiheuttajalle ei meinaa löytyä, ja nyt aloitettiin kuukausu sitten estolääkitys, joka maksaa 420 € 66 päivän annos, ja järkytys oli kova kun selvisi, että tämä lääke ei karrutakkaan kelan maksukattoa. Pojan toinen lääke ei myöskään eli ainakin tämän ensimmäisen vuoden lääkkeet tulevat maksamaan 2700 €. Ja siihen päälle sairaalamaksut.

    Nykyään ajattelen lapsivakuutusta samalla tavalla kuin kotivakuutusta, harmittaa kun lopetimme sen muutama vuosi sitten, se kannattaa kyllä olla sen pahan päivän varalle. Hyvä, jos se jää ns. tarpeettomaksi, mutta jos jotain yllättävää ilmeneekin, ei kaiken muun murheen keskellä tarvitse pelätä, miten saa laskut maksettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, onpa teillä tilanne. Jotnkin sitä on tuudittautunut siihen uskoon, että lääkekattoa kerryttävät kaikki lääkkeet. Kieltämättä teidän tilanteessa vakuutuksella olisi suuri merkitys.

      Poista