maanantai 7. toukokuuta 2012

Hiekkalaatikon laidalta

Olen istunut hiekkalaatikon laidalla viimeisen kahden vuoden aikana satoja tunteja. Aamupäivisin pari tuntia ja vielä uudelleen iltapäivällä, jos kotona on ollut kamalaa tai ulkona ihanaa. Olen lausunut kakkuloruja, selvitellyt lapioriitoja, puhdistanut hiekkaisia suita ja yrittänyt yhä uudelleen ja uudelleen saada aikaan täydellistä ämpärikakkua. Olen opetellut kestämään lasten päivärytmin yksitoikkoisuutta ja löytämään älylliset haasteet ja aikuisten maailman kotoa käsin. Kolme vuotta poissa töistä.



Töistä pois jäädessä ajattelin, että olen tyytyväinen jos jaksan olla kotona siihen saakka, kun lapsi on 2-vuotias. Suunnitelmiin tuli kakkonen ja töihinpaluuajatukset jäivät ajattelematta. Pikkuhiljaa ne on ajateltava. Tajusin, että jos menisin vuoden vaihteessa töihin, olisi päivähoitohakemus laitettava vetämään kesän jälkeen. Lapset olisivat päiväkotiin mennessään melkein 2- ja 4-vuotiaita.


Miten näitä päätöksiä tehdään? 2-vuotiaskin on niin kamalan pieni vielä. Jospa sittenkin odottaisin seuraavaan syksyyn. Puoli vuotta on minun elämässäni lyhyt aika, mutta parivuotiaalle tapahtuu siinä ajassa paljon. Toisaalta neljänumeroiset palkkakuitit olisivat ihan tervetulleita. Paitsi kyllä rahat saataisiin varmaan riittämään kotihoidontuellakin. Mutta kyllähän 2-vuotiaskin pärjäisi päiväkodissa. 


Järki ja tunne -molemmilla voi perustella kumpaisenkin päätöksen.

29 kommenttia:

  1. Olen vuoden jäljessäsi mutta muuten kuulostaa ajatukset tutuilta! Olen ajatellut, että yksi vaihtis viimeiseksi hoitovpvuodeksi olisi isän astuminen kehiin. Katsotaan, katsotaan. Nyt töihin paluu tuntuu tosi ikävältä ajatuksenakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä miehen jääminen kotiin tietäisi sen verran isoa pienennystä tämänhetkiseen budjettiin, että en tiedä olisiko sekään kivaa.

      Sun ei varmaan kannata ihan vielä olla huolissaan mistään työasioista. :)

      Poista
  2. Kyllä näitä miettii vähintään kerran kuussa, jos ei useamminkin. Itsellä ei ole työpaikkaa mihin palata, eikä oikein edes selvillä millaisiin töihin haluaisin palata. Kaksi ammattia, ja kolmas vähän houkuttelisi. Oikeastaan enemmän houkuttelisi mennä nyt kesätöihin, mutta mitä sitä turhaan kun eiköhän sitä joutuisi saikulle aika pian tän kasvavan mahan takia.

    Näistä päätöksistä äidit syyllistää itseään aina ihan liikaa. Teet niin tai näin, niin aina se on jonkun mielestä väärin päin. Tästä asiasta saadaan kuitenkin yleensä niin suuret riidat aikaan, vaikka mun mielestä jokainen perhe hoitaa sen ihan tyylillään. Ja mikäs sitä sun kotona ollessa, jos se töihin meneminen ei yhtään kiinnosta?

    Tai sitten hetki töissä, ja vaihto isän kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään mun työstä tosi paljon, vaikka mulla ei olekaan paikkaa mihin palata. Olisi tosi hauskaa mennä töihin, mutta toisaalta taas voisin ihan hyvin olla kotonakin. Teen sellaista työtä, että mun ei ole mitään järkeä mennä pieneksi pätkäksi töihin. Sitten kun menen, haluan sitoutua pitkäksi aikaa sen työn sisällön vuoksi.

      Mä en sillä tavalla osaa syyllistyä muiden mielipiteistä. Ehkä eniten itseä kiinnostaa se hoidon laatu, mihin lapset menee hoitoon. Pahimmalta tuntuisi jättää "liian pieni" lapsi päiväkotiin, mutta en oikein osaa päättää, milloin tuo oma lapsi on omasta mielestä vielä liian pieni. Toisaalta on se alku varmasti haastavaa ja haikeaa minkä tahansa ikäisenä.

      Poista
  3. Mulla on nyt 1,5 v. lapsi, joka menee syksyllä päiväkotiin. Itse on olen menossa töihin "samaan" puulaakiin eli päiväkotiin myös. Uuuh. Pystyn suurin piirtein elämään tämän ajatuksen kanssa, kun kuvittelen lapseni saavan niin hyvää hoitoa kuin mitä tiedän sen parhaimmillaan olevan. Näin tuskin kuitenkaan tapahtuu, mutta sen asian kanssa on elettävä. Mulla on vaikeuksia päästää irti ja antaa muksu toisten huomiin, joten ehkä lapsi tuntuisi aina liian pieneltä päiväkotiin :D Mene ja tiedä. Viimeistään koulutielle se olisi kuitenkin päästettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan tuon vaikeuden päästää irti. Tuntuu niin pahalta, että se aikuiselta saatavan huomion määrä on päiväkodissa niin paljon pienempi. Ja että ne ei siellä tunne lasta niin hyvin. Kamalaa, mutta sinne ne vaan on laitettava.

      Poista
  4. Mä voin helpottaa sun oloa ainakin sillä saralla, että kyllä se kaksi vuotias yleensä hyvin pärjää, kunhan pääsee alkuun. Uudet kaverit ja lelut houkuttaa kummasti :) Ja helpompaahan se on kummallekin lapselle jos pääsevät samaan paikkaan, eli vaikka ryhmäperhepäivähoitoon tai päiväkotiin jossa on yksi iso ryhmä.

    Ajoissa kannattaa olla paikan haun kanssa asialla. Helpommin saa haluamansa paikan heti syksyllä, koska vaihtuvuus ryhmissä on silloin suurin. Joulun jälkeen pääsy haluamaansa paikkaan voi olla kortilla, koska paikan saa sieltä mistä se vapautuu. Ihan vaan tämän sanon, koska paikalla on suuri merkitys ja kaikki ei sitä huomaa huomioida.

    Tää siis ei oo mikään myynti puhe hoitoon laittamiselle, kaikki tekee niinku parhaaksi näkee. Itse olen osa-aika työssä nyt hetken, 1,5v. laitoin hoitoon ja mummalle. Jotkut kauhistelee, toiset ei, mutta mulle tää on kyl ihana irti otto, nautin työkavereista ja työpäivistä vaikka päiväkodissa olenkin, se on silti ihan erilaista kuin kotona yksin :) Pian kuitenkin jään taas kotiin, saa nähä mitä sitten syksyllä teen.. T: Ninnu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nää on just hankalia, kun periaatteessa haluaisin jonkun perhepäivähoitotyyppisen ratkaisun, koska ryhmäkoko olisi inhimillisempi. Mutta sitten kuitenkin esikoisen pitäisi mennä parin vuoden päästä eskariin ja sitten olisi taas uusi ryhmä ja meillä kaksi lasta aamuisin eri paikkaan vietävänä. Hankalaa.

      Ja tää alkuvuoden paikkahakukin on ilmeisesti hankala. Jos lapset olisivat syntyneet syksyllä, laittaisin ne ilman muuta syksystä vähän alle 2- ja 4-vuotiaina tarhaan.

      Ehkä sitten paikkojen saamisen puolesta pitää odottaa sinne syksyyn, kun lapset on 2,5 ja 4,5-vuotiaat. Tai sitten koitetaan, mikä paikka saataisiin alkuvuodelle. Vaikeeta!!!

      Poista
  5. Tänä keväänä tein sijaisuuksia (n. 2 pv/vko) ja sen aikana lapsi (vajaa 2,5 v) oli tilapäishoidossa kunnallisessa päiväkodissa. Touhua seuratessani tulin siihen tulokseen, että haen lapselle paikkaa yksityisestä tai Montessori-päiväkodista. Oman kokemukseni perusteella minä laittaisin lapsen päiväkotiin aikaisintaan kun se on n. 2,5 v, silloin se ei enää jää pahasti jalkoihin.
    t.L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama tuttu on kehunut Montessori-päiväkoteja ja sellainen olisi kyllä suht lähelläkin meitä. Joihinkin niistä ilmeisesti joutuu jonottamaankin aika kauan.

      Tuo 2,5-vuotias kyllä munkin mielestä pärjäisi jo varmaan ihan hyvin. Itselle se, että lapsi osaa vähän kertoa päivästään, tuntuisi aika tärkeältä.

      Poista
  6. Mä olen nyt viettänyt tuolla hiekkalaatikoilla about vuoden, ja sama setti jatkunee ainakin pari vuotta vielä. Kai. Esikoinen voisi varmaan mennä 3-vuotiaana hoitoon, mutta sitten tuo tulokas olisi vasta vuoden ikäinen. Täytyy siis toivoa, että hiekkiksellä riittää juttukavereita jatkossakin... (Tällä hetkellä kaikki puhuvat päiväkotipaikoista - joita on tosi vaikea saada - joten oon ihan outsider.)

    Mulla ei ole mitään työpaikkaa, joten siinä mielessä ei ole vaikeaa "päättää" pysyä kotiäitinä. Jos nyt jostain tömähtäisi eteen unelmatyö, voisi ehkä vähän mietityttää. Mieskin voisi varmaan jäädä koti-isiksi sitten joskus, mutta se nyt on aika älytöntä spekulointia ainakin vielä.

    Mulle ei (näin ajatuksen tasolla) tuota ongelmaa se "lapsesta irti päästäminen", vaan lähinnä se käsitys päiväkodin arjesta, joka ehkä on mun mielikuvissa muuttunut epärealistiseksi. Meidän vakkaripuistossa vierailee usein päiväkotiryhmiä, ja se touhu näyttää niin kaoottiselta ja sellaiselta survival of the fittest -meiningiltä, että meitä kilttien kotihoidettujen äitejä hirvittää. Ja kun lapsi on luonteeltaan herkkä ja niin pieni, ettei osaa ilmaista itseään kovin selvästi ulkopuolisille, niin kyllä se päiväkodissa pärjääminen jännittäisi. Poika on menossa kyllä syksyllä kerhoon, katsotaan miten se sitten lähtee sujumaan!

    Täytyy kyllä myöntää, että mä vähän ärsyynnyn siitä ajatuksesta (jota siis esiintyy joissain tilanteissa, ei nyt tässä blogissa), että päivähoito olisi jotenkin välttämätön kehitysvaihe LAPSELLE. Että pitää mennä sinne oppimaan sosiaalisia taitoja ja askartelua, koska muuten ei selviä maailmassa. Kyllä se päivähoidon aloitus kuitenkin valtaosassa tapauksista on kiinni vanhempien enemmän tai vähemmän itsekkäistä valinnoista - eikä siinä ole mitään pahaa! Mutta kyllä varmasti kaikki lapset päiväkodissakin _pärjää_ - mä en ehkä vaan halua lapseni pelkästään pärjäävän. En itsekään haluaisi "pärjätä" työpaikassani, vaan viihtyä siellä ja tuntea itseni onnelliseksi.

    Mä kyllä luottaisin tässä asiassa enemmän tunteeseen kuin järkeen :) Ootteko miettineet jotain muita vaihtoehtoja päiväkodille, esim just perhepäivähoitajaa tai hoitajan palkkaamista omille ja vaikka tuttavaperheen lapsille? Toi jälkimmäinen pyörii aina välillä mun mielessä. Ei se kai loppupeleissä ole edes kauheasti kalliimpaa kuin päiväkotimaksut, vaatii vaan tietty enemmän vaivannäköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yksi lastentarhanopettaja-tuttava, joka ei halua tehdä oman alansa töitä, koska ei kestä sitä tosiasiaa, että päivän päätteeksi tekee mieli heittää työkavereiden kanssa ylävitoset, kun kenellekään lapselle ei sattunut päivän aikana mitään kovin pahaa. Liikaa lapsia ja liian vähän henkilökuntaa, jotka yrittää vaan pärjätä. Se kuullostaa aika karulta, mutta totta varmaankin useammassa päiväkodissa Helsingissä.

      Meidän esikoinen on ihan älyttömän reipas ja sanavalmis, joten hänet olisin ihan hyvillä mielin laittanut hoitoon 2,5-vuotiaana. Mä olen vuoden vaihteessa ollut kotona 4 vuotta ja kyllä jo vähän viehättäisi ajatus ammattisorvin ääreen palaamisesta, kun töissä on kuitenkin tosi mielenkiintoista olla. Lapset pärjäävät ilman päiväkotia, mutta mä en pärjää vuosikausia ilman töitä. Ehkä taivun sitä ajatusta kohti, että 2-vuotias pärjää, kun 2,5-vuotias voi jo viihtyäkin, jos hoidon laatu on hyvää. Mutta eihän näistä asioista voi mitään varmasti sanoa.

      Pohdintaa vaikeuttaa se, kun ei vielä osaa sanoa, onko kakkonen samanlainen reipas tapaus kuin esikoinen. Perhepäivähoito olisi pienemmälle hyvä, mutta esikoisen haluaisin aloittavan samassa paikassa, jossa eskarikin tulee olemaan, ettei joudu moneen kertaan hakemaan uusia kavereita. Yksi vaihtoehto voisi olla hoitajan palkkaaminen kakkoselle yhdessä jonkun toisen perheen lasten kanssa ja olisivat vuorotellen molempien kotona. Tuet on siihen hommaan kai aika hyvät.

      Poista
    2. Onia kiteytti aika hyvin mun ajatukset ja kokemukset kunnallisista päiväkodeista. Se on nimenomaan pelkkää pärjäämistä ja oman tilan raivaamista väkijoukossa. "Virikkeiden" toivossa ei tosiaan kannata lasta pkotiin laittaa, ei ne siellä välttämättä ehdi mitään erikoista tehdä päivärutiinien lisäksi. Laatu on tosi kaukana siitä, mitä minä olen nähnyt. MInä itse olen pystynyt lapselleni paljon enemmän kehittävää toimintaa tarjota kuin pkoti.
      Juttelin asukaspuiston työntekijän kanssa, entinen lastentarhanopettaja, joka jätti työt pkodissa, koska touhu ei enää tuntunut järkevältä.
      Lapsi on menossa hoitoon 2v9kk ikäisenä, toivottavasti saadaan paikka muualta kun kunnallisesta pkodista.
      t.L.

      Poista
    3. No tämähän se vasta pelottavaa onkin, kun joku päiväkotiarjesta jotain tietävä kertoo kauhukokemuksia.. :D Mä en ole tainnut ikinä edes käydä päiväkodissa, joten omat käsitykset on yhdistelmä huhuja ja puistoissa riekkuvia kauhukakaroita. Kyllä lähipiiristä löytyy myös kivoja tarinoita päiväkodissa viihtyvistä lapsista, mutta ehkä niistä ikävistä kokemuksista ei niin kerrotakaan?

      Paljon on toki kiinni myös lapsen luonteesta ja kyvystä sopeutua. Meidän poika on sellainen aika hitaasti lämpeävä mutta omalla tavallaan myös hieman villi, jotenkin tuntuu että se on niiiin uniikki persoona ettei kukaan muu voisi sitä ymmärtää ;) Leikkipuistossa tuo tonttu kyllä todellakin jää niiden rajumpien jalkoihin, ja voisin kuvitella että jos leluista taisteltaisiin niin meidän poju jäisi tyhjin käsin.. Onhan se tietty vasta alle 2-vuotias, varmaan käytös voi muuttua vielä paljonkin.

      Meidän naapurissa on yksityinen ryhmäperhepäiväkoti, joka näyttää pienen lapsimäärän takia idylliseltä lintukodolta. Ulkoillessaan ne hoitajat jopa puhuvat lapsille, heh. Luulen, että soitellaan tuonne sitten joskus kun päivähoitoasia on ajankohtainen. Tosta hoitajan palkkaamisesta kannattaa kyllä ottaa selvää, käsittääkseni "parempituloisille" se voi tulla jopa pk-maksuja edullisemmaksi.

      Poista
    4. Selvennyksenä totean, että me laitetaan lapset hoitoon, koska mä en jaksa olla kotona 4-4,5 vuotta pitempään. Haluan töihin ja enemmän rahaa elämiseen. Ei nuo lapset mitään kovin erityistä virikettä kaipaa, mutta mä en jaksa enää pyöriä tuolla puistossa kovinkaan pitkään.

      Mutta päiväkoteja on varmasti tosi monenlaisia, enkä mä ihan usko siihen, että yksityinen päiväkoti olisi automaattisesti laadultaan mitenkään parempaa. Mä luulen, että meidän lasten hoitopaikka valitaan melko vahvasti myös sijainnin perusteella. Toivoisin ehkä eniten, että tytöt pääsisivt samaan ryhmään, niin heistä olisi toisilleen tukea.

      Hoitajan palkkaaminen olisi siinä mielessä hasardia, että jos hoitaja on sairaana, on korvaavan hoidon järjestäminen hankalaa. Päiväkotiin voi kuitenkin aina viedä, jos lapsi itse on terve. Sekin on arjen ja töiden järjestelyn kannalta iso asia.

      Poista
  7. mulla on kaksi erilaista kokemusta lapsen hoitoon laittamisesta: esikoinen meni 2v7kk iässä perhepäivähoitoon ja kuopus 1v2vk iässä päiväkotiin (oltuaan isän kanssa kotona reilut 4kk, itse palasin töihin muksun ollessa 8kk). osansa on varmaan lapsen luonteella, mutta tää jälkimmäinen meni paljon paremmin. mun sisko oli lukenut jonkun ruåtsalaistutkimuksen, että alle 1,5 veet sopeutuvat paremmin kuin sen iän ylittävät. mene ja tiedä faktoista, mutta omaa oloa se helpotti hoidon aloittamisen aikoihin.

    ja suurin vaikutus on ryhmän aikuisten "omistautumisella" etenkin noin pienen tilanteeseen. tuon ryhmän hoitajista erityisesti yksi on tavattoman lapsirakas aidolla ja lämpimällä tavalla.

    en halunnut missään nimessä laittaa kuopusta perhepäivähoitoon, koska tilanne että siellä on esim. 4 alle 2-vuotiasta, jotka jäävät keskenään siksi aikaa kun hoitaja käy vessassa, on aika perseinen. lisäksi kukaan ei ole todistamassa, millaista kohtelua lapset saavat.

    nyt odotan kolmatta ja jos kaikki on ok (lapsi ja äiti terve), tehdään varmaan samoin kuin (toistais)kuopuksen kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonne on kyllä varmasti tosi ratkaiseva. Tosi arkaa lasta varmaan pitäisin pitempään kotona. Ja niin myös ratkaiseva osa niillä päiväkodin aikuisilla tai sillä minkälainen perhepäivähoitaja on.

      Jokaisella työpaikalla on kusipäitä ja olisi tosi ikävää, jos se perhepäivähoitaja olisi ihan kamala lasten kanssa ja sitä ei vaan tietäisi. Päiväkodissa on kuitenkin useampia tyyppejä, joten todennäköisyys kusipääbingossa olisi pienempi. ;)

      Poista
  8. Meillä meni molemmat lapset 1v3kk hoitoon, ja jälki- (ja etu)käteen vähän kauhistutti, että pitikö niin pienenä. Hyvinhän sekin sitten kuitenkin meni. Esikoisen kyllä otin pois hoidosta kun kakkonen saapui. Mutta aidosti uskon, että mun "ura" olisi mennyt vaihtoon jos olisin ollut sen viisi vuotta putkeen poissa. Eli kuten sanot: molemmin päin voi perustella.

    Varsinaisesti piti sanomani, että tsekkaa alueen ryhmikset (ryhmäperhepäiväkoti). Nero konsepti - esikoinen oli sellaisessa Helsingissä, mutta täällä ei ollut vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy ottaa selvää. Onneksi pitempään meidän alueella asuvat puistokaverit tuntee jonkun verran noita oman alueemme hoitotätejä. Ilmeisesti osa on tosi hyviä ja jotkut sitten taas ei.

      Poista
  9. Pohdin justiin samaa omassa blogissa! Ja kommenttien, muiden äitien kanssa käytyjen keskustelujen ja asian uudelleen pohtimisen jälkeen olen tulossa tulokseen, että odotan vielä sinne syksyyn, jolloin lapsi olisi sen 2,5 vuotta. Ehkä pidemmällekin. Mutta isoja, hankalia juttuja, pitäis miettiä niin montaa asiaa(talous, lapsen pärjääminen, omat fiilikset) ja olla joku selvännäkijä tyylinen melkeen! Kun ei sitä osaa sanoa mikä tilanne/fiilis on talvella, saati syksyllä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätös hoidon aloittamisesta pitää tehdä niin paljon aiemmin, että paljon ehtii tapahtua siinä välissä. Pitää käydä lueskelemassa, mitä siellä sun luona on kirjoitettu.

      Poista
  10. Täällähän on jäänyt olennainen asia keskustelun alle: hiekkakakut! Tiedätkö jo tämän kikan: kun ämpäri on ladattu hiekalla , kopauta ämpärin pohjaa vielä maata vasten napakasti, jolloin hiekka pakkautuu hieman alemmas. Vielä pieni täydennys hiekkaa ennen ämpärin kumoamista. Älä tule hyvä kakku, tule täydellinen kakku!
    -Hilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vihdoin joku tajusi!!! :D

      Toihan napautus on varmasti hyvä kikka. Täytyy tänään testata. Mä olen päätynyt siihen, että hiekkaa täytyy tiivistää pikkuhiljaa ämpärin täytön edetessä, koska jos taputtelee hiekkaa lapiolla tiiviiksi vasta kun ämpäri on täysi, voi väliin jäädä ikävästi ilmaa.

      Ja onhan se nostovaihekin aika kriittinen. Täytyy pikkuisen lapiolla koputella ämpärin pohjaa, kun nostoa aloitetaan.

      Poista
  11. Jee, tule kertomaan miten sujui! Voihan tuo täydellisen kakun saavuttaminen helpottaa myös hoitopäätöstä. Mitä saavutettavaa sulla siellä pihalla enää on jos kakut on kaikki priimatavaraa ;)
    -Hilkka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään olin koittamassa, mutta 1-vuotiaat ovat kakun kääntämisen suhteen malttamattomia, enkä jäänyt painimaan ämpärin valtiattaren tittelistä.

      Mun kakut on kyllä nykyään aika tasalaatuisesti priimaa. Ehkä mun puistoaika alkaa todellakin olla ohi. Keinuttamisen ja liukumäen juurella päivystämisen suhteen on vaikeaa olla kunnianhimoinen. Saa nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. :)

      Poista
  12. Mä lipun osa-aikaisen työn ja hoidon puolesta. Silloin se alku on monella tapaa vähemmän stressaava lapselle vaikka aloittaisi vähän nuorempanakin. Ja tietysti helpompi myös aikuisille. Esim yhden vuoden tai puolen vuoden osa-aikaisuus pitäis olla helppoa järjestää ja töistäkin nauttii enemmän. Arki nimittäin kyllä heittää ihan häränpyllyä siinä vaiheessa kun menet töihin. Ei kannata järjestää itselleen shokkihoitoa jos ei oo pakko. En tarkoita päivähoitoa sinällään, vaan sitä arkirumbaa...Itse aloitin 60% sopimuksella (neljä päivää vkossa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olis kyllä ideaali tuo osa-aikaisuus. En tiedä, kuinka helppoa se on järjestää, kun mulla ei ole työpaikkaa mihin palata. Olisi hienoa, jos sen saisi uudessa työpaikassa sumplittua. Tiedän monia, jotka on palannut lastenhoidosta töihin vanhaan työpaikkaan pienemmillä prosenteilla alkuun ja se on ollut toimiva ratkaisu.

      Poista
  13. Osa-aikaisuudelle myös pointsit täältä. Meillä on siitä poikkeava järjestely, että ollaan miehen kanssa molemmat osa-aikaisesti töissä ja lapsi (1v3kk) kotona. Plussat: erittäin tasa-arvoista ja lapselle kivaa. Miinusta: ollaan harvoin kaikki yhtäaikaa kotona ja aikatauluttaminen on tiukkaakin tiukempaa. Ensi syksynä on sitten hoitoonmeno edessä, joko perhepäivähoitajalle tai päiväkotiin. Vaikka koti- ja työelämän yhdistäminen on haaste, itselleni on hankala paikka luopua työidentiteetistä, vaikka kyse onkin vain muutamasta vuodesta. Suurin kynnyskysymys omalla kohdallani on se, miksi oi miksi naisen pitää olla se joka valitsee Sen Ison Kompromissin? Usein tuntuu usein siltä, että lastensaannin myötä joutuu aikakoneeseen ja lentää suinpäin jos ei 1800-luvulle niin ainakin 1950-luvulle. Minut on kasvatettu siihen harhaan, että naisilla on samat ovet auki (työ)elämässä kuin miehillä ja näyttää uhkaavasti siltä, että minusta on äitiyden myötä kuoriutumassa hc-feministi. Ugh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tunnen yhden perheen, jotka on jatkanut molempien vanhempien osa-aikaisuutta jo yli 3 vuotta. Miinuksena kyllä on juuri tuo yhteisen ajan puute, ilmeisesti.

      Mun oli tosi vaikeaa alkuun luopua työidentiteetistä. Itkin viimeisenä työpäivänä hysteerisesti, että mä en ole enää mitään, kun ei ole töitä. Nyt kotona ollessa olen pitänyt sitä ammatillista puolta yllä opiskelemalla, joka olisi töihin yhdistettynä liian raskasta. Se on toiminut itsellä hyvin.

      Tavallaan mä ajattelen ,että mä olen joutunut joustamaan työambitioistani, mutta taas toisaalta tiedän, että työvuosia ehtii kertyä vielä 30+ tämänkin kauden jälkeen. Mies on valinnut rahakkaamman alan kuin minä ja miehen jääminen kotiin yhdistettynä meidän asumismenoihin ym. olisi tosi hankalaa.

      Koska meillä on kyse eri alojen yleisistä palkkauseroista, en koe mun kotiin jäämistä suoraan sukupuolikysymyksenä, vaikka tietysti laajemmassa skaalassa ajateltuna sukupuolikysymyshän tämä tietenkin on. Olen tyytyväinen näihin vuosiin, mutta olen kyllä tosi innoissani, kun pääsen taas kiinni töihin. Vaikka se arki varmasti onkin haasteellista silloin.

      Poista