Vaihdan verkkarit farkkuhousuun

Äitiyslomani oli eilen lyhempi kuin olin suunnitellut. Kävin Alepassa ostamassa varsiselleriä ja sitten menin Siwaan hakemaan Ellokselta tilaamani kengät. Siihen meni alle puoli tuntia. Kun kerroin miehelle, että olen aloittanut tänään äitiysloman, ehdotti hän juhlimista vetämällä perseet olalle. Sitten vaihdettiin sänkyyn puhtaat lakanat, minä kävin suihkussa ja lakkasin varpaankynnet. Aamulla keitin maitokahvia ja söin kolmannen leivän päällä marmelaadia.

Vuoden viimeisen päivän kunniaksi päätin pukeutua tavallisten ihmisten vaatteisiin. Sellaisiin, joita pidetään vaikka työpaikalla. Ei ulkoilupukua. Olihan meillä oikein erityisohjelmaakin. Pissaputkiloita piti toimittaa Naistenklinikalle. Jalkaan vedin uudet maiharit. Ne ovat juuri hyvät, vaikka kääpiö totesi niiden olevan liian pienet. Kaikki on hänelle nykyään liian pientä.

Viime uutena vuotena juotiin kääpiön nukkumaanmenon jälkeen Southern Comfortia ja kuunneltiin Tuomari Nurmiota. Katsotaan jaksanko tänä vuonna puolille öin asti. Mukavaa uutta vuotta teille kaikille!

Lomalle äitiydestä

Tänään on äitiyslomani ensimmäinen päivä. Mikään ei muuttunut. Heräsin lapsenhoitohommiin tavalliseen tapaan, ulkoilutin lasta ja tein ruokaa.

Juhlan kunniaksi olin ajatellut vaihtaa sänkyyn uudet pukin tuomat lakanat, mutta illalla väsytti liikaa. Söin aamiaiseksi kaurapuuroa ja kävin neuvolassa. Viime kerralla vauva oli taulukoiden mukaan liian pieni. Kun menin ylimääräiseen ultraääneen mittauttamaan liian pientä mahaani, totesi lääkäri vauvan kaikin tavoin keskiverroksi. Muistutti minua kuitenkin kahden viikon päästä tehtävästä kokoarviosta, jossa arvioidaan onko vauva liian iso. Naurahdin lääkärille, että hassua kun nämä huolenaiheet vaihtelevat viikoittain laidasta laitaan. Lääkäri ei nähnyt tilanteessa mitään hauskaa.

Neuvolasta halusivat lähettää minut tänään taas laboratorioon. Minulla voisi olla joku tulehdus, arveli neuvolan täti. Laihtunutkin olin. Edellisestä laboratoriovierailusta ehtikin kulua jo kolme viikkoa. Silloin ei mitään tulehdusta löytynyt. Ja nyt sitten uudelleen.

Tuntuu siltä, että tämä minun vartaloni on nyt jonkun toisen. Hoitojärjestelmän ja vauvan. Vartaloa mitataan ja arvioidaan, muistutellaan vuoroin liiallisen painon nousun vaaroista, vuoroin laihtumisesta. Jos ei ole keskiverto, niin sitten ei kelpaa. Pitää pysyä käyrillä. Haluaisin vauvan pois sisältäni jo ihan sen takia, ettei kukaan kyselisi minulta veren sokeriarvoja, supistusten tiheyksiä tai painon kehitystä. Saisi olla ihan yksin omassa kehossaan. Ihan rauhassa.

Lounaalla laitoin ruokaan paljon chilikastiketta. Olin niin vihainen kaikelle, että halusin että suuhunkin sattuisi ja nenä vuotaisi. Illalla yritän jaksaa kävellä sen verran, että lähden yksin vaatekauppaan. Lomalle äitiydestä.

Punaista ja mustaa

Arki alkoi joulun jälkeen hohdokkaissa tunnelmissa. Pukki toimitti pankkitilille käteistä, jolla hankittiin kasvavalle lapsijoukolle uudet sisaruskärryt, Phil & Tedsin Explorerit. Täytyy myöntää, että olin tänä aamuna keskimääräistä innokkaampi puistoon lähtijä. Odotin uuden menopelin koeajoa. Suurien renkaiden kanssa puistomatkan auraamattomatkin osuudet taittuivat mukavasti. Ei siis ainakaan vielä suurempia pettymyksiä.

Matkalla huomasin värikoordinoineeni lapseni sopimaan hyvin yhteen uusien vaunujen kanssa. Kääpiökin oli kärryistä innoissaan ja suostui jopa istumaan niissä osan matkasta. Sitten oli päästävä työntämään itse vaunuja. Työntelimme sitten yhdessä tyhjiä kärryjä. Kääpiön verkkainen kävelytahti ei haittaa enää yhtään näillä vyötärönympäryksillä.

Joulun hätävara

Koska joulun vietto suoritetaan tänä vuonna terveysintoilevan anopin luona, on matkaan varustauduttava huolellisesti. Appivanhempien jouluun ei kuulu ylenmääräinen herkuttelu, johon olen henkilökohtaisesti hyvin mieltynyt. Mukaan täytyy siis pakata omat karkit, ettei joudu kärsimään tiukasta suklaan säännöstelystä. Onneksi sain omalta äidiltäni mukaan kaksi suklaarasiaa, jotka aion pitää visusti itselläni. Voin sitten rauhassa syödä omia suklaitani salaa.

Hyvää joulua kaikille ja toivottavasti keneltäkään ei lopu suklaa kesken.

Ei ihan jokasään kengät

Pienissä lapsissa on se hyvä puoli, että heidän kauttaan voivat vanhemmat toteutella kaikenlaisia mielihalujaan. Vaikka esimerkiksi kenkien suhteen.

Huomasin vuosien käyttötauon jälkeen, että Doctor Martensin maiharit hiertävät ikävästi kantapäätä. Muistan lukeneeni jostakin blogista samansuuntaisia kommentteja tuoreemmista malleistakin, joten luovuin uusien Martensien hankinnan suunnittelusta ja suuntasin etsintäni muualle.

En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta, kun törmäsin Stockmannin lastenosastolla pienen pieniin ja halpoihin nahkamaihareihin. Lasten kengät kun ovat mielestäni yleensä hyvin rumia tai liian kalliita. Mies yritti kotona huomautella, että eiväthän ne ole oikein talvikengiksi sopivat, kun niissä ei ole vuoria. Minä en halunnut kuunnella. Kerroin ostaneeni kenkiin lämpöpohjalliset.

Halusin välttämättä laittaa uudet maiharit kääpiölle jalkaan kun lähdimme vierailulle mummin ja ukin luokse. Lasta jouduttiin kantamaan kadulla, koska lunta meni koko ajan varsista sisään. Näitä käytetään enemmänkin ostoskeskuksissa, minä selvensin miehelle. Meidän täytyy nyt alkaa käydä enemmän ostoskeskuksissa.

Muumipuvussa neuvolassa

Elämäni tämänhetkistä kapeutta kuvaa se, että huomasin suunnittelevani neuvolakäynnin vaatetusta kuin kyse olisi ollut isommastakin tilaisuudesta. En ole viime viikkoina päässyt kotoa paljon puistoa pitemmälle. Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä, olo on muodostunut melko tukalaksi. Lähinnä tuntuu siltä, että vauva voi kävellessä tipahtaa jalkojen välistä maahan hetkenä minä hyvänsä.

Ennen vauvaneuvolaa kävimme kääpiön kanssa kahvilassa syömässä karjalanpiirakkaa. Se oli ainakin kääpiön mielestä kovin juttu pitkään aikaan, joten ehkä vaatekriisini ei ollutkaan yhtään liioiteltu.

Olen luopunut farkkujen käytöstä, koska kun niiden alle pukee vielä sukkahousut, en pysty pukemaan kenkiä jalkaan. Vatsa on liian iso ja housut liian tiukat. Farkuista luopuminen sai minut vihdoin ymmärtämään, kuinka ulkoiluun tulee pukeutua. Vastaus löytyi reiden korkeudelta. Tajusin vihdoin, että ulkona ei tarvitse palella, jos pukeutuu samalla tavalla kuin lapsi. Yksinkertaista, mutta nerokasta. Kun päällä on tuulenpitävät housut ja takki, on hämmästyttävää miten vähän kuorikerroksen alle täytyy pukea.

Tämä on äärettömän vapauttavaa. Ihanaa kun ei tarvitse olla nyt töissä. Voi huoletta liikuskella ulkosalla kurahousuissa, eikä tarvitse miettiä onko tunika liian lyhyt töihin. Tämä neuvolakäynnille valittu Marimekon tunika nimittäin on. Kun jättää pukematta vaatteeseen kuuluvan vyön, muistuttaa ulkomuoto erehdyttävästi muumia. Tyyliasioita voi miettiä sitten kun on päässyt mahasta eroon ja ilmat vähän lämpenevät.

Onko pakko?

Lapsen tultua perheeseen juhlapyhiä alkaa pohtia uudella tavalla. Vaikka vielä ei ole oikein varmuutta siitä mitä kääpiö vuoden kulusta ymmärtää, tunnen vanhempana tarpeen luoda perheellemme perinteitä. Joitakin perinteitä meillä on tietenkin ollut miehen kanssa kahdestaankin. Riitelimme ensimmäisen kunnon riitamme vapun lähestyessä simaämpärin äärellä ja siman laiton perinne on jatkunut joka vuosi. Nyt tosin olemme päässeet reseptin tulkinnasta yhteisymmärrykseen. Helmikuussa syödään fondueta. Ihan vaan siksi, että niin vain tehdään joka vuosi.

Juhlapyhäihmisiä me emme ole olleet. Me emme vaihda pääsiäisenä pöydälle keväistä pöytäliinaa tai osta kotiin narsisseja. Meillä ei laiteta jouluna kranssia oveen tai ripustella mitään joulupalloja. Me emme omista yhtäkään joulukoristetta. Nyt olen alkanut miettiä, että pitäisikö meidän kuitenkin? Lapset kun tuntuvat pitävän asioista, jotka pysyvät ennallaan.

Täytyy myös myöntää, että myös minä suhtaudun melko autistisella tarkkuudella ainakin jouluaaton tapahtumiin. Ensin katsotaan televisiosta joulurauha. Sitten syödään puuroa ja joku saa mantelin. Sitten lämmitetään sauna jne. Niin kun on tehty viimeiset 30 vuotta ja varmaan vielä pidempäänkin. Sohvapöydällä on aina kilkattanut enkelikello, jonka kokoamisvuorosta keskustellaan joka vuosi. Joulukuusi on täynnä rumia käpytonttuja, jotka joku meistä siskoista on vääntänyt ala-astelaisen askarteluvimmassaan. Juuri niin on mukavaa juhlia.

Tänä itsenäisyyspäivänä minä valmistin elämäni ensimmäisen piparkakkutaikinan ja leivoimme sen yhdessä kääpiön kanssa. Kaikki meni hyvin ja sulassa sovussa. Vaikuttaa siltä, että sekä äiti että tytär syövät mielellään piparitaikinaa. Tätä perinnettä voimme siis jatkaa myös ensi vuonna. Joulukoristeita ei meille tänäkään vuonna hankita. Se menee meidän perheessä "sitten kun lapsi osaa sitä itse vaatia" osastolle.

Heillä ja meillä

Kaikki varmasti tietävät, että internetistä vaatteita tilatessa ei aina kannatta odottaa, että vaate näyttäisi samalta kotosalla kuin nettikaupan kuvassa esiintyvän mallin päällä. Minä kuitenkin haluaisin aina välillä ajatella juuri niin. Toive on epärealistinen varsinkin silloin, jos tietää synnyttävänsä lapsen parin kuukauden kuluttua housujen tilaamisesta. Vyötärön seutu alkaa olla melko tukevassa kunnossa.

Downtown LA

Minä sain muutama viikko sitten pakkomielteen uusien kotihousujen löytämisestä. Koska ulkona liikkuessa päällä ovat olleet lähinnä kurahousut, olen päätynyt kuljeskelemaan sisätiloissa etupäässä kurahousujen alle puetuissa sukkahousuissa tai pitkissä kalsareissa. Kun mies saapuu kotiin töistä kauluspaidassaan, tuntee sitä itsensä jotenkin ankeaksi. Olo on kuin toinen olisi hiihtolomalla Himoksella ja vain toinen tekee päivisin jotakin järkevää. Päätin ratkaista ongelman uusilla housuilla. Ne voi jättää kurahousujen alle ulos lähtiessä. Näin vältytään sukkahousuissa kuljeskelulta. Kuinka kätevää. Ne eivät ole verkkarit, mutta niitä voi käyttää samaan tyyliin. Hieman kaupunkikelpoisemmatkin ehkä, vaikka näyttävätkin alemmassa kuvassa erehdyttävästi pyjamahousuilta. Livenä ei niin paljon. Pöksyt ovat American Apparelin ja pesulapussa lukee Made in downtown LA.

Downtown Helsinki

Olin vähän harmistunut siitä, etteivät housut istuneet päälleni aivan yhtä hyvin kuin ylemmän kuvan rouvalle. Ensi kesänä sitten, minä ajattelin. Housut ovat sopivat myös synnytyksen jälkeiseen aikaan. Synnytyksen jälkeen ei oikein mahdu vielä omiin housuihinsa, joten kuminauhavyötärö auttaa yli ensimmäisten kuukausien painonpudotuksen. Toistaiseksi annan vyötärön vielä kiristää.

Kolmas pyörä

Saako valittaa? Ai saa vai? No hyvä.

Monet ovat kysyneet aiommeko laittaa kääpiön päiväkotiin kun toinen vauva syntyy. Kysymys on tuntunut minusta omituiselta. Minusta tuntuisi hassulta maksaa jollekin lapseni hoidosta kun olen itse kotona. Parivuotiaamme ei myöskään tunnu vielä kaipaavan seuraa, joten hoitopaikan hakeminen tuntuisi myös siksi tarpeettomalta. En usko että elämä kahden lapsen kanssa voi olla niin vaikeaa. Olen kyllä kuullut että melko painajaismaista se ainakin aluksi on.

Tänään olen pohtinut au pairin hankkimista loppuraskauden ajaksi. Vatsavauva tunkee sitkeästi jalkojaan kylkiluitteni alle ja tekee oloni todella tukalaksi. Kun yhtälöön lisätään loputtomien ulkovaatekerroksien pukeminen kiukuttelevalle taaperolle sekä hikipäissään tapahtuva kärryjen kiskominen loputtomassa lumihangessa, on päivän tunnelma pilalla jo puoleen päivään mennessä.

On se nyt kumma kun ei saa olla edes rauhassa raskaana. Aupair voisi konttailla puolestani palikkaleikeissä lattialla ja minä keskittyisin sisustuslehtien selailuun ja lepäilyyn. Voitaisiin nukkua vaikka yhdessä perhepedissä, jos muualle ei mahdu.