tiistai 12. lokakuuta 2010

Valmasti lämmin

Viime viikolla herännyt pakkomielteeni villahousujen hankkimiseen ei hellittänyt. Ilmojen viilennyttyä lämpimänä pysymisestä tuli prioriteetti. Tein retken tuttavan vinkistä Hakaniemen halliin, eikä se tuottanut pettymystä. Kakkoskerroksessa sijaitsee viluisen puistossa seisojan taivas. Hallissa jo lähes sata vuotta toiminut M.Kuronen myy kaikkea lämmintä ja villaista mitä saattaa kaivata. Pähkäilin tovin ja poistuin hallista tyytyväisenä Valma-villahousujen uutena omistajana. Täyttä villaa ja tehty Suomessa. En ole pitkään aikaan ollut yhtä tyytyväinen tekemästäni ostoksesta.



Villahousut eivät heti tuntuneet helpoimmalta yhdistettävältä muuhun pukeutumiseen, mutta palava rakkaus näitä kalsareita kohtaan saa yrittämään ihan mitä vaan. Ollakseni villahousuissani edes vähän katu-uskottava, yhdistin ne teräskärkisiin maihareihin. Ne jalassa olen 1990-luvun alussa rakastanut Kurt Cobainia ja potkinut yläasteen tupakkapaikan kiviä. Ei siis mitkään turhat kengät.

Eikä Valmat jalassa paleltanut yhtään! Nämä eivät ole mitkään konttorirotan kalsarit. Nämä jalassa tulee nimittäin sisällä kuuma muutamassa minuutissa. Nämä ovat ihan parhaat. Muistinko mainita että minä rakastan näitä kalsareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti