torstai 30. toukokuuta 2013

Jumalallinen väliintulo

Muistitko ostaa lahjukset? kyseli sisko puhelimessa, kun harpoin työpäivän jälkeen päiväkodin kevätjuhlaan. No nyt en ole kyllä lahjontatuulella, summasin tuntoni päiväkotia kohtaan. Oikeastaan en taaskaan ollut tullut ajatelleeksi, että päiväkodin henkilökunnalle tulisi ostaa kesän korvilla jotakin roipetta. Mutta oikeastaan, jos tajunta olisi toiminut, olisivat paketit jääneet tänä aamuna kotiin. Edellisenä iltana olin kirjoittanut kitkeränsävyisen sähköpostin päiväkodin johtajalle. Olin todella pettynyt ja tuntui hyvin ikävältä.  Tämä on meille tärkeä periaate -ystävällisin terveisin


Vainoharhaisuuteni päiväkodin uskontokasvatuksen suhteen sai ihan konkreettista vettä myllyyn, kun kävi ilmi, että kielloistamme huolimatta kääpiö oli talutettu luterilaisen päiväkotiporukan mukana kevätkirkon penkkiin. Näin asian ei pitänyt mennä. Jaksoin vielä erikseen edellisenä päivänä mainita hoitohenkilökunnalle, että lastamme ei saa viedä kirkkoon. Ja sitten, hupsista vaan, oli tämä tieto jotenkin unohtunut. Selostin vielä moneen otteeseen lapsellekin, että kirkkoretki ei kosketa häntä. Kaikki lapset ei käy kirkossa. 

Kyynikkominäni on täysin varma, että tämä ei ole ensimmäinen lipsahdus. Tähän sopisi joku kirosana. Äänestän kirkon erottamista päivähoidosta. Enkä edelleenkään aio muistaa päiväkodin henkilökuntaa kukkapuskilla tai karkkirasioilla.

33 kommenttia:

  1. Saat täyden sympatiani! Onpas pväkoti toiminut loukkaavasti :((((. Olisi mukava kuulla miten pväkoti vastaa tähän. Mietin vain jos olisitte jonkin uskonedustajia ja näin kävisi... Maassamme on kai uskonvapaus? Ja jos asiasta on vielä varta vasten edellisenä päivänä sanottu, onhan heillä täytynyt olla suunnitelma jo tällöin varalle. Onpa todella ajattelematonta. Loukkaannuin kyllä nyt kanssasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin saamaani vastaukseen hyvin tyytyväinen. Johtaja pahoitteli, ei yrittänyt selitellä tai vähätellä ja lupasi käsitellä asian pian työryhmän kanssa. Kiitin häntä hyvästä vastauksesta. :)

      Poista
    2. No huh, hyvä että asia otettiin asian mukaisella vakavuudella! Hyvä homma että laitoit palautetta. Kiitos kun kerroit vielä tän lisäyksen, jäi mietityttämään :).

      Poista
  2. Vitutti sun puolesta, tai lapsen enemmänkin, pardon my French. O otettiin suosiolla kotiin keskiviikoksi kun tiedossa oli jeesustelua, vaikka oikeasti olisi pitänyt pistää pystyyn yhden naisen mielenosoitus koko touhua vastaan (ei uskontoa itsessään vaan päiväkodin kirkkovierailuja kohtaan).
    Kävin nyt tutustumassa tuohon Reilu Päiväkoti-hankkeeseen ja ihmettelen, miten hidasta oikeastaan on päästä eroon tästä koko vanhanaikaisesta linkityksestä kirkon ja varhaiskasvatuksen välillä. Eikä varmaan mitään tapahdu niin kauan kuin kristilliset on hallituksessa.

    (Me käytettiin vapaapäivä shoppailemalla kevätjuhlalahjat O:n tarhatädeille. Auts).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ollut tästä hankkeesta kuullutkaan! Tähän perehdyn paremmin ajan kanssa. Kiitos!! :)

      Poista
  3. Minäkin vittuunnuin puolestasi. Vaikka muuten olisi kiva päiväkoti, niin menisipä minultakin välit tuon jälkeen.

    Meillä on haettu lapsille päivähoito syyskuusta alkaen. Saa nähdä miten kiivasta kamppailua käyn itse tulevaisuudessa oman päiväkotimme kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, miten henkilökunta ottaa johtajalta saamansa palautteen vastaan. Toivon, että emme joudu "hankalien tyyppien" listalle.

      Poista
  4. Todella törkeetä toimintaa. Mietin samaa kuin joku aiemmin, että mitäs jos lapsi olisi vaikkapa hindu? Olisiko se roudattu sinne kirkkoon?

    Itse kuulun kirkkoon, mutta en halua lapselleni ainakaan samanlaista tunnustavaa uskonkasvatusta, mitä itse olen saanut ja jos sen kieltäminen on kirkosta eroamisesta kiinni niin en epäröi hetkeäkään. Että näin harras uskovainen täällä \o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muslimilapsen vanhempien mielipidettä jumalanpalvelukseen osallistumisesta tuskin kyseenalaistettaisiin. "Pakanalapsen" kanssa ollaan varmaankin sitä mieltä, että ollaan vaan hankalia, kun ei toiiminta kelpaa.

      Poista
  5. Sairaan ärsyttävää! Olen itse töissä päiväkodissa ja paatunut :) ateisti. En voi kun ihmetellä sitä, kuinka tiivis yhteys on kirkon ja päiväkotien välillä. Yksi syy on varmaan se, että vanhemmat tuntuvat hyväksyvän sen. Meillä vain lestadiolaiset ovat kieltäneet lapsiaan osallistumasta pyhäkouluihin, kirkkoihin yms. Tuskimpa se on kaikille muille ok, mutta ehkä leimaantumisen pelossa tms. sitä ei kritisoida.

    Hyvä, että annat palautetta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko antaa, kun olin niin vihainen. mutta kivaa oli se, että palaute otettiin hyvin vastaan.

      Poista
  6. Minä en puolestani ehkä oikein tajua. Mun puolesta saavat viedä muksuni kirkkoon, moskeijaan ja vapaa-ajattelijoiden päämajalle, mieluiten kaikkiin.

    Jos ei usko jumalaan, miksi kirkko on kuitenkin niin kauhean merkityksellinen paikka?

    Hmmm. En tarkoita nyt olla hyökkäävä, olen itsekin tehnyt vakaumuksestani shownumeron useammin kuin kerran :D En vain enää muista, miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin nyt ajatelleeksi asiaa hieman toiselta kantilta, siksi, että ympärilläni on ihmisiä, jotka tarjoavat uusia näkökulmia, kiitos siitä heille :D

      Siis jos jotain mulle tärkeää periaatetta rikottaisiin, kai mäkin siitä pelihousut repisin, loppujen lopuksi. (Ilmeisesti olen kuitenkin kohtuullisen periaatteeton, kun en keksi omasta elämästäni mitään kovin hyvää vastinetta. Oikeastaan ainoa vastaava tilanne itseni kohdalla olisi ehkä se, että lapsen kroonista sairautta ei hoidettaisi sovitusti, mutta ei meidän lapsi ole kroonisesti sairas, joten unohdetaan sekin.)

      Ja tietenkin on niinkin, että se, etten itse ymmärrä tätä ei tarkoita, etteivätkö asiaan liittyvät tunteet voisi olla voimakkaita tai valideja sinänsä.

      Kiitos tästä mahdollisuudesta käydä kommenttilaatikossasi monologia, joka toivottavasti tukee henkilökohtaista kasvuani ihmisenä!

      Poista
    2. Minusta tuntuu, että messu (tms) on aika voimakas kokemus lapselle (kuten aikuisellekin) paikan ynnä muun kautta, siis myös voimakas oppimiskokemus lapselle. Jos se on perheen omaa uskoa tai vakaumusta vastaan, on minusta täysin ymmärrettävää, ettei halua lastaan sellaiseen tilanteeseen yksin ilman vanhempaa laittaa.

      Tein dialogin :).

      Poista
    3. Osallistun dialogiin!

      Enpäs ajatellut asiaa tuolta ensin mainitulta kannalta. Tokihan sinne kirkkoon saisi viedä noin niinkuin oppimiskannalta ilman vakaumuksellista tausta-ajatusta. Olettaen siis, että vastapainoksi lapseni vietäisiin myös sinne moskeijaan, vapaa-ajattelijoiden päämajaan ja miksei myös jehovantodistajien valtakunnansaliin.

      Propsit kuitenkin pointille monologin 2. osassa, että periaatteen rikkomisesta saa edelleen repiä pelihousut :)

      Poista
    4. Mä itse kävin kirkossa viimeksi viikko sitten, joten kirkossa käyminen ja kirkossa käyminen ovat kaksi eri asiaa. Ihailin pitkää Tallinnan ortodoksikirkon maalauksia ja tunnelmaa, mutta jumalanpalvelukseen en osallistuisi. Olen käynyt moskeijassa ja synagogassa ja sinne voisin lapsetkin viedä, kunhan ovat vähän vanhempia. Yleissivistystä on tuntea kirkkohistoriaa.

      Mutta mun mielestä kyse on juurikin siitä, että olemme pyytäneet päiväkotia toimimaan tietyssä kysymyksessä tietyllä tavalla ja he ovat sanoneet, että homma hoidetaan. Kun homma ei menekään sovitusti, minä suutun. Oli sitten kyse siitä, että olisin pyytänyt päiväkotia olemaan antamatta lapselle possunlihaa ja hupsista vaan sitä lihaa kuitenkin syötettäisiin. Tai jostakin muusta käytännön hommasta. Kun luvataan, niin sitten mennään sen mukaan.

      Poista
  7. Uskomatonta hommaa. Mua(kin) ihmetyttää, että eikö siellä pk:ssa sitten oikeasti ole muihin uskontokuntiin kuuluvia? Lajitellaanko siellä kenties hipiän värin perusteella kristittyihin ja pakanoihin kuuluvat?

    Ilmeisesti itsellä on käynyt mäihä tässä asiassa. Meillä (myös pk-seudulla) käytiin aloituskeskustelussa huolellisesti läpi kaikenmaailman pupu- ja joulukuusiaskartelut ja joululaulutkin, vaikka yritin alleviivata sitä, että en mitenkään vastusta "suomalaista yhtenäiskulttuuria" (mitä se ikinä sitten onkin), en vain halua tyttäreni osallistuvan tunnustukselliseen toimintaan, siis (minkään) kirkon järjestämään. Katsoivat mua vähän ovelasti ja totesivat, että meidän pk:ssa on niin paljon maahanmuuttajia ja muita antikristittyjä, etteivät muksutkaan kiinnitä huomiota siihen, että puolet jengistä lähtee kerran vuodessa jouluna kirkkoon, kun toinen puoli jengistä jää päiväkodille. Osa on myös askartelematta ja viettämättä syntymäpäiviä, ja se on käsittääkseni ihan diskreetisti hoidettu. Mulle myös kerrottiin, että meidän päiväkodissa ei käy seurakunnasta ko. syistä vierailijoita. Tämähän on monessa paikassa sellainen hämärän rajamaa, jossa kirkkoon kuulumattomillekin saadaan levittää sanaa.

    Palaute vetämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin vanhempien pukeutumisen perusteella on paljon lapsia, jotka eivät ole kristittyjä. Mä arvelen, että heidät blokataan helpommin pois kirkkoporukasta. Ehkä jotkut asiaan kuuluvat hihamerkit lapsille olisivat tässä jaottelussa käteviä. Vitsi vitsi.

      Poista
  8. Ihmetyttää eniten tuo, että vaikka olet nähtävästi tehnyt todella selväksi henkilökunnalle, ettei uskontokasvatus, kirkossakäynti yms. ole lapsesi kohdalla vaihtoehto, siitä huolimatta toiveet on sivuutettu noin määrätietoisesti.

    Itse annoin 2-vuotiaan lapseni hoidon aloituskeskustelussa kirjallisen luvan osallistua päiväkodin ja seurakunnan yhteisiin tilaisuuksiin. Vuoden aikana meille on raportoitu yhdestä seurakunnan työntekijöiden järjestämästä musiikkihetkestä päiväkodilla ja osallistumisesta kysyttiin vielä erikseen etukäteen. Mutta enpä ollut itse kärpäsenä katossa ko. lauluhetken aikana, joten vaikea sanoa oliko siihen osallistuminen hyvä vai huono asia lapsen kannalta.

    Ennakkoluulottomuuteni hyväntahtoiseen ja kevyeen uskontokasvatukseen lienee omien, neutraalien lapsuudenkokemusteni tulosta. Olen laiska tapakristitty ja lapsuuteni seurakunnan kerhoista ja koulun uskontotunneilta on jäänyt mieleen lähinnä muutaman suosikkivirren sanat (virsimerkki!!) ja Jeesus-tehtäväkirja. Toogien väritystä ja lankahiusten liimailua Jeesuksen päähän.

    Mieheni, joka ei koskaan ole kuulunut kirkkoon, omaa taas erilaisia kokemuksia. Kirkkoon kuulumattomanakin hän on kuulemma joutunut päivähoidossa ja ala-asteella kiihkomielisten uskonnonopettajien hampaisiin ja suhtautuu varauksella kaikkeen, etenkin lapsille suunnattuun uskontoon liittyvään toimintaan.

    Veikkaan, että tulevien vuosikymmenten aikana kaikki kunnalliseen päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen liitetty yhden tietyn uskonnon tunnustaminen ja valitustoiminta tullaan kieltämään kokonaan. En vastusta. Suvivirsi jääköön, voihan se laulun jumala ja siunaus olla minkä tahansa uskonnon jumala, Ahti, Ukko Ylijumala tai maailmankaikkeuden henki, kesän tuloahan siinä vaan hehkutetaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juurikin varmaan se ongelma, että sitä uskontokasvatusta voi olla niin monenlaista. Itse en halua, että lapselle opetetaan asioita, joihin en itse usko ja myös taustayhteisön toimintatavat ovat itselle epämieluisia.

      Mä toivon että kirkon toiminta erotetaan päivähoidosta. Tähän Reilu päiväkotihommaan, josta Periaatteen nainen mainitsi aion perehtyä paremmin.

      Poista
  9. Mä olisin kyllä niin repinty pelihousuni. ET-opettajana mä olen toki pakottanut oppilaani kirkkoon tutustumaan (ja siis ihan jumalanpalvelusta seuraamaan -sai tosin seurata myös telkkarista tai radiosta), mutta yläasteen oppilailla, joille on homma selitetty opiskelutehtävänä kysymyksineen ja päiväkotilasten kevätkirkolla on melkoinen ero. Mutta hyvä että vastasivat asiallisesti.

    Ja olenpa taas niin tyytyväinen siihen, että Jules Ferry vuonna 1905 vapautti meidän perheen moisista murheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vaan niin lähtökohtaisesti vituttaa, että tätä joutuu edes pohtimaan. Tunnustuksellinen uskonnonopetus ei kuulu päiväkotiin tai kouluun!!!! Mutta hyvä Jules! Erityismaininta hänen "persoonalliselle" parralleen. Täytyi vähän googletella.

      Poista
  10. Me ollaan tehty lapsen kohdalla ratkaisu uskonnottomuudesta ja annetaan hänen itse valita, mihin uskoo sitten, kun on siitä tarpeeksi kypsä itse päättämään. Me ei olla annettu päiväkotiin mitään erityisohjeita asian suhteen ja sieltä on seurakuntatalolle kyllä välillä "retkiä" tehty ja muutama virsikin tarttunut "esitysrepertuaariin". Päiväkoti-ikäisille ei juuri anneta varmaan resurssipulankaan takia valita muuta kuin sitä, mitä ryhmä tarjoaa. Harmi! Hyvä, että laitoit asiasta palautetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tiedä, oliko tässä kyse ihan vaan siitä, että henkilökunta ei ollut tarkistanut, ketkä lapset osallistuvat ja ketkä eivät. Vai oliko ihmisistä pulaa. Oikeastaan kumpikin vaihtoehto on huono selitys.

      Poista
  11. Jopas jotakin. Minun mielestäni tunnustuksellinen uskonnonopetus pitäisi poistaa paitsi varhaiskasvatuksesta, ihan kaikesta kasvatukseta. Tunnustukselliseen oppiin voivat omalla ajalla etsiytyä ne, jotka sitä kaipaavat, mutta verorahoin maksetun tunnustuksellisen uskonnonopetuksen aika on mielestäni ohi.
    Loppukaneettina lisättäköön, että uskontojen, kirkkohistorian ja kulttuurihistorian tuntemus on yleissivistävää ja muiden ihmisten ymmärtämisen kannalta erittäin tärkeä oppi. Sitä toivoisin ihan kaikille. Tämä paatunut ateisti toivoisi joskus ehtivänsä paremmin perehtyä Raamattuun ynnä muihin pyhiin kirjoihin. Että en minä uskontoja päin sylje, haluan vain kunnioittaa yksilön vapautta valita tässä asiassa.
    Olisi kiinnostava tietää, miten tarina jatkuu, siis siellä päiväkodissanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Kyllähän seurakunnan toiminnoissa voi vierailla ihan omalla ajalla, jos kiinnostaa.

      Katsotaan, kommentoivatko asiaa mitenkään ensi viikolla, kun esimies on tänään asiasta puhunut. Toivoisin, että jotakin sanoisivat edes.

      Poista
  12. Minun lapsuudenkodissani ei oltu ollenkaan uskonnollisia. Niinpä sitten kun menin päiväkotiin 4-vuotiaana 90-luvun alussa, olin autuaan tietämätön vähän kaikesta. Kun äiti ja mummo kyselivät päiväkotipäivästä, oli aloittanut kertomalla "...niin ja ennen ruokailua siellä aina kerrotaan semmoinen vitsi!" Ja uskonto kyllä kuului lapsena omassa mielessä samaan kategoriaan tonttujen, keijukaisten ja mörköjen kanssa. Joulupukkihan oli/on tietysti ihan totisinta totta! ;)

    Niin ja törkeää olla kunnioittamatta. Vähän sama, kuin ei noudetettaisi vaikka erityisruokavaliota lapsen ollessa allerginen. Ei ihan, mutta melkein.

    VastaaPoista
  13. Tunnustuksellinen uskonnonopetus ON poistettu varhaiskasvatuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai. Miksi lapset sitten viedään luterilaiseen kirkkoon ja pappi käy päiväkodissa?

      Poista
    2. Se on oman uskonnon opetusta, tai ainakin peruskoulun opetussuunnitelmassa asia on muotoiltu niin. Peruskoulussa ei ilmeisesti enää pitäisi rukoilla yms, mutten tiedä miten asia varhaiskasvatuksen puolella on määritelty.

      Poista
  14. Hei kerrothan meille, kuinka päiväkodista vastattiin? Kovasti kiinnostaisi kuulla, mikä on selitys ja kuinka jatkossa toimitaan?

    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies oli hakuvuorossa, kun asiaa käsiteltiin, joten en päässyt itse keskustelemaan asiasta. Hoitaja pyysi anteeksi ja sanoi, ettei tämä tule toistumaan. Eivät siis selittäneet sen kummemmin. Ihan hyvä kai näin. Olisin varmaan vaan hermostunut selityksistä.

      Poista