keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kakkonen on ykkönen

Kakkosella on huomenna 1-vuotissynttärit. Toinen lapsi syntyi toinen toista. Tämä on minulle 8,4 kg ja 75,6 cm pitkä merkkipaalu -minä olen selviytynyt vauvavuodesta. Olen selviytynyt selittämättömistä itkuista, nukutustaisteluista, yöheräilyistä ja lukemattomista aamuista, jotka alkavat pienen viisarin osoittaessa numeroa viisi. Tähän listaan olisin halunnut liittää myös sanan imetys, mutta vieroitustoimenpiteet ovat osoittautuneet hankalammiksi kuin ensimmäisellä kerralla kuukausi sitten. Kakkonen ei välitä kauramaidosta ja roikkuu kaula-aukossa aamusta iltaan. Iho on muuttunut atooppiseksi, enkä enää tiedä, mille lapsi on yliherkkä. Olen imetyksen suhteen muutaman ajatuksen päässä toimenpiteestä, jota kutsun termillä kylmä kalkkuna.

Olen myös pohtinut, voisiko vauvan ensimmäinen sana olla vittu. Minä kun olen kuiskutellut edellä mainittua sanaa kakkosen läsnäollessa lukemattomia kertoja viime viikkoina. 1-vuotiaat ovat kiukkuisia hyvin usein. Kakkonen räyhää milloin mistäkin. Vaipan vaihdosta. Pukemisesta. Ruokailusta. Kielloista. Elämästä. -Sinnikkäästä vittu-sanan tankkaamisestani huolimatta satunnaiset äittii ja heii ääntelyt antavat minulle toivoa soveliaammasta kehityksestä.


Olen nyt ollut kahden lapsen äiti yhden vuoden. Tunnen itseni tätä ajatellessani hyvin aikuiseksi. Neljää päivää vajaa kahden vuoden ikäero ei ole juuri kaduttanut. Heikoilla hetkillä olen lähinnä pohtinut, miksi ihmeessä näitä lapsia piti ylipäänsä hankkia elämää pilaamaan. Kamalaa arki on välillä ollut, mutta kamalampaa se oli muistaakseni yhden vauvan kanssa, kun ei voinut tietää, menevätkö raskaat vaiheet ikinä ohi. Nyt tiedän, että lapsi ei heräile ikuisesti aamuviideltä, vaan voi joskus 3-vuotiaana nukkua jopa puoli seitsemään. Se on minulle ihan lohdullista. Uskon myös, että arjen sujumiseen vaikuttavat enemmän vanhemman sisaruksen temperamentti kuin vuodet sisarusten välillä. Paitsi jos puhutaan näistä "lapsillamme on ikäeroa 1v3kk" perheistä. Se on jo silkkaa hulluutta.

Lauantaina sitten juhlitaan -ensin synttärikakun ja neljän kynttilän kera ja illemmalla vähän toisissa kuvioissa. Mutta siitä enemmän varmaankin ensi viikolla.

23 kommenttia:

  1. Juhuu Onnittelut!! Kippis sille! Toivottavasti ei kuitenkaan ikuinen kakkonen, siis se lapsukainen ;-)
    Sulla on kiva blogi, jatka samaa rataa pliis.
    - s -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä meidän kakkonen on ihan jaetulla ykkössijalla. :) Ja kiitos sinulle!

      Poista
  2. Kuulosti kovin tutulta. Yksivuotiaat todella ovat kiukkuisia. Meillä arkea varjostaa eniten syömisen vihaaminen. Ruoka on aivan perseestä, typerää ja kamalaa. Alipainoiseksi kutsuvat neuvolassa ja kaiken maailman tutkimuksissakin ollaan ravattu (painoa meillä saman verran näköjään kuin teiläkin).

    Onneksi silti toisen kohdalla tän homman osaa tosiaan ottaa vähän iisimmin. Ja onneksi vauvoista kasvaa lapsia.

    Onnea tuplasynttärisankareille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuurisyöjä, välillä menee ihan hyvin ja välillä ei ollenkaan. Esikoinen oli yhtä ruipelo, joten nyt tämän toisen kanssa en jaksa niin painosta välittää, kun se vaan näyttää olevan luonnollista näille meidän lapsille. Onneksi neuvolassakin luotetaan siihen, että kaikkien ei tarvitse osua ihan niiden keskivertolasten kastiin.

      Poista
    2. Huippua, että teillä ajatellaan neuvolassa noin. Sitä mieltä minäkin olen. Meilläkin esikoinen on myös ruipelo ja koko isän suku. Silti meitä kiusataan tutkimuksilla ja voivottelulla. Pah.

      Poista
  3. olen huomannut saman. Yksivuotiaat osaavat jo vetää kunnon dramaattiset itkupotkuraivarit. Meillä ne tulee esim. siitä, jos tyyppi otetaan pulkasta pois kun saavutaan kotiin. Tyypin mielestä kun aina on pulkkailukeli. Tai aina on hyvä aika läträtä vesikupilla.

    Onnea sankareille, varsinkin äidille! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1-vuotiaissa on se huono puoli, että heidän kanssaan ei voi neuvotella. Ja kiitos kiitos!

      Poista
  4. Onnea pienelle kakkoselle :) Meillä on tuo hullu 1v3kk ikäero ;) Kyllä siinä väsyi, varsinkin kun mies oli kakkosen 70% ekasta vuodesta ulkomailla, noin suunnilleen.
    Ikäväkyllä meidän lapset osaa kattavan valikoiman kirosanoja, ja muistan hokeneeni sitä abcdefg..-laulua 20 kertaa useana iltana ennenkuin se parkuva alle puolivuotias sammu. Itkeneeni välillä ja useastikin, mutta selvisin ekasta puolesta vuodesta ilman kuulovaurioita.
    Mutta nyt kolmas käy kymmenennettä kuukauttaan, eli selvittiin elossa ja vielä lisää tehtiin lapsia; keskimmäisen ja kuopuksen ikäero on 3v ja rapiat.
    ^^ja vaihdoin nimimerkkiä samannimiseksi kuin blogi, ei tarvitse aina arpoa että kukahan tuokin on :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh. Tuohon verrattuna tämä oma vauvavuosi on ollut niin sanotusti pala kakkua. Melkoinen suoritus sinulta.

      Kiroilevat lapset on kyllä hauskoja -silloin kun ne eivät ole omia. Hihittelin tuossa taannoin puistossa parivuotiaalle, joka painokkaasti toisteli JUMALAUTA JUMALAUTA.

      Poista
  5. Onnea ykkösen ja kakkosen juhlille ja oikein rentoa jatkobailausta lauantai-illalle!

    VastaaPoista
  6. Onnea onnea kaikille merkkipäiväänsä viettäville sekä vauvavuodesta järjissään (?) selvinneelle äidille!

    P.S. Ihan asiaan liittymättä pakko kertoa, että ne itsensä ja koiransa kuvauttajat erosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä oon ihan ok! :D

      Voi ei! :( Niin ne kulissit kaatuu. Mitäköhän noille perhepotreteille tapahtuu eron yhteydessä?

      Poista
  7. Kiitos tuosta, että ei ne ikuisesti kello viideltä herää. Meillä herätään neljästä eteen päin tunnin välein. Ikäeroa tytöillä minuutti. Olen ihan varma, että jomman kumman ensimmäinen sana on "vittu" tai "voijumalauta".

    VastaaPoista
  8. Mä unohdin kaksoset! Tiedän yhden parivuotiaiden kaksosten äidin vahingossa lipsauttaneen "VOI EI!", kun naapuri tuli onnellisena kertomaan, että heillekin on tulossa kaksoset. Kahden vauvan kanssa arki on varmasti hard corea. Vauvavuosi potenssiin sata.

    Jos vaikka toinen sanoo vittu ja toinen jumalauta. :D

    VastaaPoista
  9. Meidän ykkönen on maanantaina 3 kk ja mä haaveilen jo toisesta. Olenko hullu?
    Tosin ykkönen on ehkä maailmankaikkeuden helpoin lapsi (ainakin tähän mennessä, tulevasta ei voi tietää). Varmaa lienee, että yhtä helpolla voi vain haaveilla pääsevänsä toista kertaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet hullu. :D Tästä asiasta voi tietysti olla montaa mieltä, mutta tässä on oma mielipiteeni: Ensimmäiset 4-5 kk vauvan elämästä ovat vanhemmalle helpoimmat. Jos siis on kyseessä normivauva, eikä mikää superitkuisa tai kipeä vauva. Vauva vaan pötköttelee, nukkuu ja syö. Siinä jää paljon myös sitä omaa aikaa. Vauvalla ei myöskään ole mitään rytmiä, johon aikuisen täytyisi sopeutua. Hormoonit auttavat jaksamaan, vaikka täytyisikin heräillä öisin.

      Ainakin itsellä on ns. raskaammat vaiheet alkaneet siinä 6 kk kieppeillä, kun motorinen kehitys alkaa toden teolla. Vauva vaatii jo seuraa enemmän ja sille täytyy järjestää ruokailuja ja unikin monesti häiriintyy, kun kehitys häiritsee nukkumista. Ei tietysti kaikilla asiat mene samalla tavalla, mutta näin olen itse kokenut.

      En tarkoita mitenkään latistaa toiveitasi. Monet saavat lapsia tosi pienellä ikäerolla ja selviävät siitä ihan hengissä. Eriäviä mielipiteitä saa tästä asiasta esittää, jos teillä muilla niitä on!

      Poista
  10. Onnea asianosaisille synttäristä ja hengissä selviämisestä! Kirosanat, nuo jokaisen äidin pienet kaverit. Esikoinen osaa ainakin "aatanan" hyvin :D

    Nyt varmaan kuulostan ärsyttävän viisastelevalta kahden lapsen äidiltä, mutta kolmikuisen esikoisvauvan kanssa (ellei ole jotain koliikkia tms) on vielä tosi helppoa, vauva nukkuu tosi paljon, ei liiku etc. Homma rankkenee vähitellen ja just liikkumisen tullessa uniin, voi entisestä hyvästä nukkujasta tulla varsinainen kukkuja. Musta tuo pikaraskautumisfantasia etenkin ensimmäisen lapsen synnyttyä on aina ollut hyvin mielenkiintoinen, joskin hieman kummallinenkin... tai siis, kun se vauva on tässä ja nyt, niin eiks sille vauvakuumeelle ole ainakin hetkeksi saatu rokote? Toisaalta muistan itsekin tunteneeni ja tunnen joskus vieläkin raskaushaikeutta, kun oma lapsiluku on täynnä. Sitten muistutan itseäni, miten paljon kieltoja, rajoituksia ja pelkoa raskauteen liittyy ja taputan itseäni olalle, että ollaan jo tässä.

    Tunnen pari superpienen ikäeron äitiä, siis sellaista että uusi vauva on saanut alkunsa edellisen ollessa ihan parikuinen. Nämä äidit ovat surreet esikoisen vauva-ajan osittaista menetystä, imetyksen lopahtamista raskauspahoinvointiin ja pelänneet, että kumpikin jää paitsioon. Toisaalta taas etenki iäkkäämmät äidit ovat todenneet, että pikaraskautuminen on ollut vähän käytännön pakkokin, jos toisen lapsen on vielä halunnut ehtiä saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä sanotaan välillä pelse. Eilen esikoinen huusi teatraalisesti "Voi Hella Jumala". Menin ihan lukkoon. Ei olla uskovaisia, joten ei ole mitään kieltoa, että ei saisi turhaan lausua Jumalan nimeä. Mutta onko se nyt kuitenkaan sopivaa? En tiedä.

      Mä ajattelen, että luonto päästää suurimman osan vanhemmista aluksi helpolla, paitsi ne, joilla on se koliikkivauva tai muuten sairastava lapsi. Alku on onneksi helpoin, koska mä olisin ollut varmaankin jossakin lataamossa, jos ne vaikeimmat ajat olisi tulleet heti. Sai vähän aikaa totutella äitiyteen ennen tosikoitoksia.

      Mä muistan lukeneeni jostakin tulkinnan, että vauvakuume voi joskus juurikin liittyä siihen täydellisen symbioosin kaipuuseen, jonka raskaudessa kokee. Mulla ei ole sellaista kaipuuta ollut, kun en ole yhtään nauttinut raskauksista, joten en tiedä, pitääkö tämä tulkinta paikkaansa. Itselle se vuoden ikäero olisi ollut liian kova pala.

      Poista
  11. Heh, meillä 1 v. 4 kk pojan kanssa elämä alkoi helpottaa vasta yksivuotissynttäreiden jälkeen. Mitä nyt hampaita sitten huudetaan säännöllisin väliajoin jonkin aikaa kerrallaan. Oli siis aikoinaan koliikit ja sen jälkeen muuta yösekoilua. Valvomisen olen raskaimpana asiana kokenut, muuten ollut "helppo" ja rauhallinen lapsi. Nyt ei uskalleta kerta kaikkiaan lähteä haluamaan toista mukulaa. Jos jostain kristallipallosta näkisin minkälainen nukkuja sieltä olisi tulossa, niin ehkä sitten... ehkä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin uskoa, että koliikkilapsen jälkeen todella pohtii, jaksaako enää toista kertaa samaa. En voi myöskään ymmärtää, miten jotkut vanhemmat pystyvät kestämään valvomista vuositolkulla. Meillä on onneksi yöt rauhoittuneet aika varhain unikoulujen avulla.

      Poista
  12. Minä oon varmaan sitten tällä mittapuulla ihan umpihullu. Ykkösen ja kakkosen ikäero on 1v 2kk ja kakkosen ja kolmosen kahta viikkoa vaille 2v. Eli tenavat nyt 3, 2 ja kohta 2kk. Väsyttää, välillä .. tuttaa, tekis mieli antaa tenavat ensimmäiselle vastaantulevalle jne. Meidän muksut kun on ihan tajuttoman huonoja nukkujia, sen lisäks että yöt nukutaan huonosti, esikoinen jätti päikkärit pois vuoden ikäisenä (kun ei nuku niin ei nuku, ei sitä voi oikein nuijallakaan iskeä tainnoksiin), keskimmäinen nukkuu sellaiset 45 päikkärit hyvänä päivänä ja tuosta pienimmäisestä nyt ei vielä oikein tiedä.

    onneksi nuo kaksi apinaa ovat vielä hetken hoidossa päivisin sen viisi tuntia, jää ruhtinaalliset 4h aikaa olla vaan vauvan kanssa kotona. ja ehkä jopa kuvitella nukkuvansa vähän... not.

    Mikäs siinä, jos kaikki menee hyvin, mutta meille on sattunut koliikki, kaikilla kolmella ruoka-aineallergiat, keskimmäisellä paha infektioastma ja korvatulehduskierre putkituksineen, siitepölyallergiat jne. jne. Koskaan kun ei voi tietää mitä tuleman pitää, kannattaa oikeasti kyllä miettiä omia voimavarojaan.

    Arvatkaas kuka on varannut kierukan asennuksen neuvolaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se kumma, kun ei sulla enää lisääntyminen ole mielessä! :D Tässä alkaa oma elämä vaikuttaa ihan ruusuilla tanssimiselta. Hurjia vuosia elät, voimia sinulle!

      Poista