Viimeinen imetysvaate

Olen päättänyt lopettaa imetyksen jouluna. Sitten on molempia lapsia syötetty samoin metodein yhtä pitkään. Olen tosin vakuuttunut, että vaikka olisin lopettanut imetyksen kuukausia sitten, ei yksikään kakkosen elämässään kohtaama ongelma perustuisi siihen, että häntä on imetetty vain x kuukautta. Syyt löytyvät todennäköisesti jostakin aivan muualta.

En osaa suhtautua lopetukseen haikein mielin, koska en ole ikinä suuremmin nauttinut imettämisestä. Aion silputa voiton merkiksi saksilla palasiksi kaikki virttyneet imetysliivit, joita alusvaatelaatikosta löytyy.

En tosin ole, alkuviikkojen kipuhelvettiä lukuun ottamatta, inhonnutkaan imettämistä. Olen imettänyt, koska silloin ei tarvitse nousta öisin ylös sängystä, eikä puoleen vuoteen tarvitse ulos lähtiessä miettiä, onko vauvalle ruokaa mukana. Se on ollut minulle vaivattomin laihdutuskuuri vauvakilojen karkoitukseen. Imetys on kuitenkin vaikeimmillaan äärimmäisen kivuliasta, hermoja raastavaa ja sitovaa, enkä pidä yhtään ihmeellisenä sitä, että kaikki äidit eivät imetä vauvojaan.

Ennen kaikkea olen voiton riemuinen siitä, ettei minun tarvitse joulun jälkeen pukeutuessani enää miettiä, sopiiko asu imetykseen vai ei. Aion joulun jälkeen ostaa kaapin täyteen tiukkoja kaula-aukkoja, tunikoita ja mekkoja, joiden kanssa säädyllinen imettäminen olisi ollut mahdotonta. Kuvassa päälläni oleva mekko jää historiaan elämäni viimeisenä imetysystävällisenä hankintana.

Koska minusta on ilmojen kylmettyä kuoriutunut tuulipukuhousuinen lähiöäiti, olen joutunut jälleen kohtamaan jokavuotisen ongelmani tuulihousujen alle puettavasta vaatetuksesta. Pillifarkut jalassa ei enää puistossa tarkene. Tänä vuonna hankin itselleni ulkoilupuvun alle taipuvan kotimekon. Kotimekko mahdollistaa kuljeskelun t-paidassa ja leggingseissä ilman sitä ankeaa kalsarioloa. Päälle voi myös vetää ne hohdokkaat tuulihousut ja joutua turvallisin mielin sellaiseenkin tilanteeseen, jossa joutuu ulkoilutilanteessa yllättäen kutsutuksi kyläilemään ja tuulihousut on otettava sisätiloissa pois. Pelkät sukkahousut ulkohousujen alla kyläkutsua ei olisi niin mukavaa ottaa vastaan.

Iso ja lepsu ote

Parissa kuukaudessa vauva-aikaa ehtii tapahtua vaikka ja mitä. Siinä ajassa ehtii esimerkiksi pitää vauvalle unikoulun, siirtää hänet omaan sänkyynsä nukkumaan ja saada päätökseen uuvuttavat tunnin välein heräilyt öisin. Muutaman kuukauden aikana ehtii nukkua jonkin aikaa ihan hyvin ja sitten siirtyä tuskailemaan, miksi vauva herääkin jo viideltä aamuisin.

Vauva ehtii noiden viikkojen aikana saada flunssan, joka kestää neljä viikkoa. Nuhakuukauden aikana ehtii ottaa vauvan takaisin viereen nukkumaan muutamaksi yöksi. Voi vaikka yösyöttääkin muutamana yönä. Kuumeinen vauva tarvitsee juotavaa. Ei kipeää vauvaa halua huudattaa.

Ja vauvan sänky siirretään tähän.

Tämän melko lyhyen ajanjakson loppupuolella ehtii myös huomata, että joinakin aamuina, kun flunssasta hiljalleen toipuva vauva on herännyt viideltä ja saanut mahansa täyteen maitoa, hän voi vahingossa nukahtaa omaan sänkyynsä uudelleen tunniksi. Tästä iloisesta yllätyksestä ehtii olla tyytyväinen jonkin aikaa, kunnes tajuaa, että vauva on päässyt uudelleen yösyömisten makuun. Vauva alkaa odottaa aamusyöttöä yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Kello viiden syöttö aikaistuu kello neljään. Jos nyt tämän kerran, sitä ajattelee.

Muutaman yön jälkeen vauva herää jo kolmelta ja vaatii sinnikkäästi ruokaa. Siinä tarvitaankin sitten toinenkin syöttö, kun jo kahden aikaan taipuu syöttämään, koska haluaa vain nopeasti takaisin nukkumaan. Ei jaksa kellistää uudelleen ja uudelleen pinnasängyn kaiteessa mylvien päivystävää vauvaa. Ihan muutamassa viikossa päädytään uudelleen tilanteeseen, jossa vauva syötetään kahden tunnin välein yössä. Ihan tosta noin vaan!

Ja sitten voikin pitää taas uuden unikoulun. Se alkaa ensi perjantaina. Perjantai ei voi tulla yhtään liian aikaisin.

Hajasijoitus vai synergia?

Olen ollut viime aikoina onnellinen. Olen myös huomannut, että minun on vaikeaa kirjoittaa siitä, että olen onnellinen. Teksti tuntuu täyttyvän latteuksista. En oikein osaa kuvata sitä kepeää tunnetta, joka saa hymyilemaan keskellä sitä ihan tavallista arkea. -Että tämä tiedoksi sille taannoiselle kommentaattorille, joka epäili minun olevan masentunut, koska olen niin katkera ja syyttelevä. Hyvin täällä pyyhkii! Kyse on vain vajavaisista kirjallisista taidoistani.

Viime viikkoina olen ollut onnellinen siitä, että avioliittoni ei ole hajoamassa. Olen tuntenut kiitollisuutta, koska kumpikaan minun lapsistani ei ole elinsiirtojonossa. Minä en ole joutunut yllättäen leskeksi ja pienen lapsen yksinhuoltajaksi. Niinkin on tuttavapiirissä sattunut hiljattain. Minulla on ihana koti, jossa minä saan rakastaa ja tulla rakastetuksi useamman ihmisen toimesta. Elämäni suurin ongelma tällä hetkellä on se, miten lasten nukkumisjärjestelyt tulisi jatkossa organisoida. Se ei ole kovin kummoinen ongelma se.

Pinnasängyn paikka

Mutta koska omat ongelmani ovat minulle niitä kaikkein todellisimpia, haluaisin tähän nukkumisasiaankin jonkun ratkaisun. Olisin kiinnostunut kuulemaan, miten kaksi pientä lasta nukkuvat keskenään samassa huoneessa. Meidän ongelmamme on omassa sängyssään vaihtelevalla menestyksellä pysyttelevä isosisko yhdistettynä pienimpäänkin rasahdukseen havahtuvaan pikkusiskoon.

Herättävätkö samassa huoneessa nukkuvat lapset toisiaan, vai rauhoittaako sisaruksen seura nukahtamista ja unta? Olisiko kuitenkin helpompaa sijoittaa lapset omiin makuuhuoneisiinsa? Minkä ikäisinä olette laittaneet lapset samaan huoneeseen nukkumaan? Onko samassa huoneessa nukkuminen hyvä vai huono idea? Auttakaa!

Maanantai

Viime viikolla muodostin itselleni fiksaation punaisesta skottiruutuisesta kaulaliinasta. En osannut päättää, onko skottiruutu ihan hirveää vai aivan parasta. Tuo tunne on minulle yleensä merkki siitä, että pohdinnan kohde on hankittava kotiin mahdollisimman pian. Lauantaille osunut nimipäivä oli loistava tekosyy pakkomielteeksi muodostuneen kaulahuivin kotiuttamiseen.

Olen useita vuosia yrittänyt vakuuttaa miehen siitä, että nimipäivää voidaan pitää lahjomisen arvoisena merkkipäivänä. Mies on kuitenkin pihi kusipää, eikä suostu ostamaan minulle nimipäivälahjoja. Hänen mukaansa nimipäivää ei lasketa juhlapäiväksi. Joudun siis joka vuosi ostamaan liisanpäivälahjani itse.

Sitkeiden etsintöjen päätteeksi löysin etsimäni ruutuhuivin vaateliike Halosen miesten osastolta. Jos asustetta ei ole tarjolla muualla kuin Halosen miestenosastolla, ei ratsasteta muotiaallon korkeimmalla kohdalla, mutta se ei näillä ikävuosilla enää haittaa. Aikuiset tulevat harvemmin haukkumaan luuseriksi, jos kaulassa roikkuu vääränlainen huivi.

Tänä maanantaiaamuna uusi kaulaliina oli tuoreen kahvin lisäksi ainoa mieltä ylentävä asia tässä päivässä. Vauva heräsi väsyneenä liian aikaisin, mutta ei suostunut nukahtamaan uudelleen. Huusi ja räyhäsi. Huusi ja räyhäsi ja rauhoittui sitten viimein. Ehti maata sängyssään hiljaa noin 2 minuuttia, kunnes havahtui sängystään ylös ponkaisseen isosiskonsa askeleisiin. Kello näytti 6.30, kurkussa tuntui orastava flunssa ja väsytti. Kampaaja oli leikannut otsahiukset epätasaisesti. Kännykkä oli hukassa. Takin vetoketju jumitti. Puistossa kaikki lapset kiukuttelivat ja tappelivat keskenään. Maanantai.

Kuvassa olen lähdössä lasten kanssa ulkoilemaan. Olen pukeutunut tuulihousuihin ja uuteen kaulahuiviini. Oloa voisi kuvata sanalla kotiäiti. Jalassa minulla on mummokengät. Ne ovat ehkäpä pehmoisimmat kengät maailmassa. Lisätään mummokengät siihen mieltä ylentävien asioiden listaan.

Uskon asioita

Stockmannin lelukuvasto kolahti postiluukusta ja havahduin joulun lähestymiseen kertaheitolla. Kuvastoa selaillessani totesin jälleen kerran, että kaikenlaista paskaa sitä lapsille myydäänkään -jos jonkinmoista prinsessaksi puettua marsua ja kissanaamaista tiesmitä.

Tänä jouluna joudumme ottamaan ensimmäistä kertaa kantaa joulupukkiasiaan. Meidän kantamme on, että joulupukkia ei ole olemassa, eivätkä tontut tarkkaile ikkunan takaa. Minä olen liian tosikko valehtelemaan lapselle näistä asioista. -Että näin ankea lapsuus meidän lapsilla.

Ihan totaaliankeilijoiksi emme kuitenkaan ryhdy, koska olemme alustavasti puhuneet muutaman joulukoristeen hankinnasta. Meillä ei toistaiseksi ole ainuttakaan joulukoristetta. Joulukuusi-idea on torpattu puhtaasti saamattomuutemme vuoksi. Kuusen kuivunut ranka pönöttäisi vielä juhannuksenakin pihallamme odottamassa jatkotoimenpiteitä, joita kukaan ei koskaan saa aikaiseksi. Näin ollen muutama jouluvalo pihakatajassa ja pompuloita jossakin ruukkukasvissa saa riittää. Haaveilen tosin salaa myös sellaisesta Bauhausin vilkkuvaloporosta, jonka voisin sijoittaa takapihalle tunnelmaa luomaan. Olisi naapureillekin ihailtavaa.

Tähän mennessä olemme myös unohtaneet mainita esikoisellemme, että joulujuhlaan liittyy kuusen ja ruokaperinteiden lisäksi myös jonkinlaisia lahjaperinteitä. Onneksi lapsen muisti on vielä melko lyhyt. Viime vuonna joululahjonta karkasi sukulaisilta hieman lapasesta ja kääpiön viimeinen lahjapaketti avattiin huhtikuussa. Tavarapaljous sai pienen lapsen joulupyhinä päästään pyörälle ja käymään totaalisilla ylikierroksilla. Suurin osa lahjoista päädyttiin jemmaamaan kaappiin, josta niitä sitten otettiin pikkuhiljaa talven aikana esille. Tänä vuonna pyrimme välttämään lahjapsykoosin. Emme siis aio ostaa lapsillemme yhtään lahjaa. Sukulaisilta paketteja piisaa aivan varmasti.

Mitäs sanotte, onko pukkia olemassa? Tajusin myös juuri, että tässä juhlapyhässähän ovat myös nämä jeesusasiat tapetilla. Meillä ei uskota Jumalaan. Miten tällainen uskontoyhteys selitetään lapselle?

Miesten vuoro

Jos haluaa muodostaa kuvan isistä Akateemisen kirjakaupan Isälle pöytien perusteella, isät ovat kiinnostuneita oluesta, viinistä, jääkiekosta, eräretkeilystä, kalastuksesta, Steve Jobsista ja Arto Melleristä. Pitää varmaankin ainakin osittain paikkansa.

Miehet pitävät usein myös tisseistä. Aiemmin tällä viikolla vaivaannuin erään isän puolesta leikkipuiston oleskelutilan sohvalla, hänen jouduttuaan kiintiömiehenä kuuntelemaan naisten välistä keskustelua imetyksestä ja rinnoistaan. Olin itsekin ehkä hieman vaivautunut keskustelussa vilahtelevista tisseistä, mutta jotenkin tuntui siltä, ettei tämä ehkä miehestäkään ole se mieluisin tapa ajatella naisen rintoja. Helpottaakseni omaa ahdistustani avasin isän kanssa keskustelun hoitovapaan pituudesta ja työn välttelystä.

Aloin pohtia, mistä isät puhuisivat keskenään, jos he muodostaisivat enemmistön lasten kotihoidon toteuttajina. Päädyin toteamaan, että varmaankin ihan samoista asioista kuin me naisetkin -kiukuttelevista lapsista, univaikeuksista ja ratasvaihtoehdoista. Olen käynyt miehen aloitteesta ihan keskivertoja ulostekeskusteluja puiston penkillä istuen. Paitsi miehet puhuvat kyllä kokemukseni mukaan myös melko paljon jalkapallosta. Mikä on naisten vastine jalkapallolle?

Nyt lähden paistamaan tämän perheen isälle pekonia. Hyvää isänpäivää kaikille isille! Paitsi en kyllä usko tämän viestin tavoittavan kovinkaan montaa isää. Lukeeko näitä juttujani kukaan mies? Jos lukee, paljasta itsesi! HETI!

Suu puhtaaksi

Minulla on ongelma. Tämän ongelman kanssa joudun tekemisiin lähes päivittäin, koska ongelma halutaan ottaa kanssani esiin. Ongelma on se, että minulla on vauva, joka syö hiekkaa. Hän tunkee suuhunsa kaiken, mitä edestään löytää. Se on vauvalle luontaista, mutta joillekin ihmisille ongelma.

Konttaava vauva ei jaksa istua kovinkaan kauaa paikoillaan rattaissa ulkoillessamme leikkipuistossa. Kakkonen siis ulkoilee kanssamme ja nuolee siinä sivussa innokkaasti myös maata. Minulle tullaan päivittäin, joskus useita kertoja päivässä, huomauttamaan että tuolla se teidän tytär syö taas hiekkaa.

Minä en jaksa kovinkaan usein maan maisteluun puuttua, koska vauvalle ei niin sanotusti sana kuulu. Minun täytyisi pitää liikkumisintoista vauvaa leikkipuistossa sylissäni, jotta hänen suunsa pysyisi ulkoillessamme puhtaana. Uskon myös, että ihmislapset tekevät vaistomaisesti sellaisia asioita, joista on heille hyötyä. Minun kysymykseni kuuluukin nyt: Miksi sen suun pitäisi pysyä puhtaana?

Äidinmaidon ja korvikkeen paremmuussuhteesta voi käydä jankuttavaa ja pitkästyttävää väittelyä loputtomiin, mutta eikö tämä hygieenisyysasia ole melko tyhjentävästi tutkittu asia. Onko muka joku edelleen sitä mieltä, että elinolojemme pitäisi olla puhtaampia, jotta lapset sairastaisivat vähemmän?

Olisin kiitollinen siitä tiedosta, mitä pahaa lapselle voi tapahtua, jos hän todellakin syö hiekkaa, multaa ja pikkukiviä.

Kotivaimoblogi

Olen viime päivinä pyöritellyt mielessäni ajatusta kotivaimoblogista. Kaikki lähti siitä, kun sain sunnuntaina krapulapäissäni ajatuksen, että meillä pitäisi olla kotona vieraille lainatossuja. Talvella lattiamme ovat kylmät ja varpaat palelevat helposti. Vieraille voisi tarjota lämminhenkisesti tossut lainaan vierailun ajaksi. Koska minulla on kotona kassillinen villaisia jämälankoja, päätin valmistaa vierastossuja huovuttamalla.(* Huovuttamisesta on vielä jonkin verran matkaa pillerihattuun ja juurista kieriteltyihin korvakoruihin, mutta melkoista strömssöötä se todellakin on.

Pikkuvaimoiluinnostukseni siivittämänä aloin pohtia hieman erilaista näkökulmaa tähän oman elämäni jakamiseen internetissä. Internet on täynnä äitiysblogeja -ladataan perhealbumi verkkoon, seurataan lapsen edesottamuksia ja kehitystä, pohditaan eteen tulevia vaikeuksia sekä esitellään lapsen vaatekaapin sisältöä. Minusta olisi hienoa, jos naiset voisivat samanlaisella antaumuksella uppoutua puolison rooliin ja siitä nousevien teemojen käsittelyyn.

Vaimoblogissa voisi käydä läpi, mitä kaikkea se puoliso kotioloissa tekee aikansa kuluksi. Voisi selostaa, kuinka innoissaan mies oli, kun sai kahden päivän tietokoneen räpläämisen jälkeen asennettua Windows käyttöjärjestelmän Mac Bookiin. Voisi tehdä kaikenlaisia taitopostauksia, että mitäs kaikkea se isäntä osaakaan puuhastella ja valmistaa. Välillä voisi sitten esitellä niitä miehelle alennuksesta löytyneitä talvikenkiä ja kertoa, minkälaisia herkkuruokia sitä puolisolleen iltaisin valmistaa.

Jos haluaisi heittäytyä vähän vakavammaksi, voisi pohtia minkälaisista tekijöistä hyvä vaimous syntyy. Välillä voisi vähän syyllistää toisia naisia huonoiksi puolisoiksi, jos he ovat ruokkineet miehensä väärillä ruoilla tai ovat viettäneet liikaa aikaa erossa miehestään.

Ongelma on varmaankin lähinnä se, että en usko, että kovinkaan moni mies suostuisi moisen blogin päätähdeksi. Sitäkin on hyvä miettiä.

*) Nyt siellä Tähtitorninmäellä pidetään naama peruslukemilla.

Harrastelijoiden puuhastelua

Viime aikoina olen useampaan otteeseen joutunut keskelle harrastuskeskustelua. Aihe tuntuu muuttuvan ajankohtaiseksi, kun lapsi on saavuttamassa kolmen vuoden ikää. Vanhemmat pohtivat, onko jälkikasvua siunattu enemmän liikunnallisilla vai musikaalisilla lahjoilla. Vertaillaan erilaisia joukkuelajeja ryhmäliikuntamuotoihin. Puntaroidaan, painoittuvatko lapsen taiteelliset lahjat kuva- vai laulutaiteen piiriin. Harrastus täytyy valita lapsen vahvuudet huomioon ottaen.

Vaikka uskon tuntevani lapseni paremmin kuin kukaan muu, ei minulla ole juurikaan käsitystä siitä, missä hän on lahjakas. Ketteräksi häntä on kehuttu. Pysyy harvoin paikoillaan, mutta samaa voi varmaankin sanoa suurimmasta osasta ikätovereita. Lauleskelee hyvin mielellään, mutta ei pysy nuotissa ollenkaan. Joskus satunnaisesti sattuu saamaan lauluun edes jonkinlaisen melodian. Piirteleekin mielellään, mutta enimmäkseen ihan vain tuherruksia. Aika keskiverto lapsi monella tapaa.

Itse en ollut ajatellut harrastusasioiden tulevan ajankohtaiseksi näin aikaisin. En oikein osaa ajatella, minkä vuoksi 3-vuotiaalla pitäisi olla joku harrastus. Eikä tietenkään mitään ole pakko olla. Lapsi ei tarvitse viulutunteja henkensä pitimiksi, mutta moni vanhempi näkee parhaaksi jonkinlaisen harrastuksen aloittamisen. Yksi kaveriäiti pelkää, että jos lapsi aloittaa harrastuksen liian myöhään, ovat muut ehtineet harrastaa lajia jo paljon pitempään ja lapsi joutuu altavastaajaksi taitavien ikätovereiden joukossa. Eihän sekään olisi hauskaa.

Taidan kuitenkin olla sitä mieltä, että ellei lapsi harrastusta erikseen vaadi, en myöskään ala niitä hänelle tuputtamaan. Lasten harrastukset tuntuvat nykypäivänä muuttuvan hyvin nopeasti totiseksi tahkoamiseksi. Minusta yhdenkään 5-vuotiaan ei täydy olla tosissaan minkään asian, varsinkaan taitoluistelun suhteen.

Mitä teidän lapset harrastavat ja minkä ikäisenä he ovat harrastuksensa aloittaneet?

Menojalat

Vuosi sitten, tänä samaisena päivänä, elin elämää veitsenterällä -vedin raskaana ollessani skumppaa sekä mätiä syntymäpäiväni kunniaksi. Tänä vuonna keskityin syntymäpäivääni edeltävinä päivinä lähinnä syömään raakaa valkosipulia, jotta ehtisin parantua syysflunssastani merkkipäivääni mennessä. Hyväksi havaittu lääke tepsi tälläkin kertaa ja parannuin syystaudista lapsia nopeammin.

Osallistuin huomaamattani juhlajärjestelyihin hyvin omatoimisesti. Leivoin kääpiön kanssa pellillisen suklaabrownieseja ja tilasin omilla näppärillä sormillani lahjakengät kotiovelle. Tänä iltana vedän jalkaan uudet nilkkurini ja kipsuttelen ne jalassa baariin. Hyvä minä!

Syksyn sävyt

Syksy on hienoa aikaa mielikuvatasolla -lehtien huumaavan punaiset ja keltaiset värit, kuulaat ja kirkkaat syyspäivät. Ulos lähtiessä saa kietoa kaulaansa pehmeän ja lämpöisen huivin. Syksyllä on myös kääntöpuolensa. Pienten lasten kanssa syksy merkitsee aikaavievää kerrospukeutumista, mutaisia kenkiä ja vaatteita eteisessä, valuvia neniä sekä pitkiä sadepäiviä neljän seinän sisällä.

Vaikka rakkauteni syksyyn on saanut lasten tulon myötä pienen kolauksen, haluan edelleen pitää kiinni niistä asioista, joiden vuoksi syksy on ihanaa aikaa. Vedän kaulaan paksun villahuivin ja haistelen kirpeää syysilmaa -enkä palele ollenkaan. Villakerrosten alta on myös miellyttävämpää nauttia niistä syksyn mukavista puolista -voi hörppiä puiston penkillä termosmukista lattea ja ihastella muuttuvaa maisemaa. Ei tarvitse ajatella sitä, että lapset ovat olleet nuhaisia jo viikon ja omassa kurkussa kasvaa kaktus.

Syksyn kivoin yllättäjä palkinto jaetaan tänä vuonna erään lääkäriaseman eräälle lääkärille, joka totesi itkuisen ja syömälakkoisen kakkosen korvat terveiksi. Ja sen jälkeen lupasi katsoa korvat uudelleen samaan laskuun, jos tarvetta lähipäivinä ilmenisi. Ihan paras.