sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Asenne vai ongelma

Toisen lapsen saamisessa on se hyvä puoli, että tietää kaikkien vauvavaikeuksien menevän ennen pitkää ohi. Mikään vauvan toinen toistaan seuraavista vaiheista ei tunnu niin raskaalta ja ikuiselta kuin ensimmäisellä kerralla. Toisella kerralla asenne on eri ja se ratkaisee. Asenne ei kuitenkaan muuta tosiasioita. Tosiasia on, että ihminen tarvitsee unta. Tämän tarpeen suhteen ihmiset ovat hyvin erilaisia. Jotkut ovat aamuvirkkuja, toiset selviävät vähälläkin unella, toisia väsyttäisi aina. Unenpuute vaikuttaa ihmisiin eri tavoin.

Kun puhutaan vauvojen unirytmistä, voi keskustelun argumentit jakaa suurin piirtein kahteen leiriin. Vanhempiin, jotka korostavat kuinka luonnollista se on, että vauva heräilee öisin ja se täytyy vanhempana kestää. Joidenkin tämän leirin vanhempien täytyy lisäksi tuoda esiin, kuinka yöheräily ei oikeastaan edes väsytä ja kaikkien vanhempien täytyisi vain olla kiitollisia siitä, että on vauvan itselleen saanut.

Toinen leiri painottaa, että vanhempien jaksaminen on ensisijaisen tärkeää. Univajeiset vanhemmat eivät jaksa väsymykseltään vastata vauvansa tarpeisiin. Arki muuttuu selviytymistaisteluksi ja ihmissuhteet kärsivät jatkuvasta väsymyksestä.

Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.

Minä kuulun oikeastaan molempiin leireihin. Minulla on ongelmia vain näiden "kukaan ei saa valittaa väsymystään, koska minäkään en valita" ihmisten kanssa. Sellainen toisten syyllistäminen on tyhmää ja sadistista.

Tosiasia on, että vauvat niinkuin muutkin ihmiset heräilevät öisin. Se on ihan tavallista. Vauvat eivät myöskään osaa katsoa kelloa, joten he eivät tiedä milloin kuuluisi aamuisin herätä. Elämä vauvan ja pienen lapsen kanssa sisältää yöheräilyjä. Toisaalta umpiväsynyt äiti, joka ei pysty unenpuutteeltaan vastaamaan lastensa tarpeisiin, on tuskin kenenkään mielestä ideaalitila.

Olen viime viikot pyöritellyt päässäni unikouluasioita. Hyvänä yönä heräilen vauvan kanssa kahden tunnin välein. Tunnin välein heräilen useamman yön viikossa. Minua väsyttää paljon. Välillä tiuskin väsymyksestä kääpiölle, välillä uupumus unohtuu. Iltaisin ei ole aina mukavaa mennä nukkumaan, koska tiedän mitä yöllä on luvassa. Välillä ajattelen, että kyllä minä vielä muutaman kuukauden jaksan. En minä tähän kuole. Tämä loppuu aikanaan. Mutta silti pohdin, voisiko elämän tehdä vähän helpommaksi. Voisinko olettaa, että kohta kahdeksankuinen vauva hampaiden tehtailuineen ja kiipeilyharjoituksineen voisi nukkua paremmin? Väsyneenä on myös vaikeaa tehdä päätöksiä. Se kai tässä on vaikeinta.

14 kommenttia:

  1. Väsynenä tosiaan joutuu helposti jonkinmoiseen oravan pyörään ettei saa aikaiseksi tehtyä asialle jotain. Toivottavasti yksi aamu kävelet päin seiniä ja unikouluasia rupeaa ottamaan mielestäsi vallan. :) Muutaman kerran yössä nouseminen ei paljoa haittaa, mutta tunnin välein ei pääse ehkä enää sikeään uneen, joten ihan oikeus on nurista, että väsyttää!

    VastaaPoista
  2. Mulla katkesi kamelin selkä, kun tunnin välein heräilyjä oli kestänyt melkein liian kauan. Oli pakko vieroittaa pikkulikka yösyönnistä. Oli muuten helpompaa kuin kuvittelin. Heräsi vain kysymys, että miksi ihmeessä sitä ei tehnyt jo aikaisemmin, kun sekä äiti että lapsi ovat paljon tyytyväisempiä? Turhaa väsyneenä kitisin kuukausitolkulla.

    VastaaPoista
  3. Minä luulen, että ne, jotka sanoo että yöllä heräily on luonnollista, ei tiedä mitä yöllä heräily oikeasti on. Se on juurikin tuota tunnin välein heräämistä ja rauhoittamista; meillä vaikka yöllä ei ole syötykään pitkään aikaan heräillään silti. Ei enää joka yö, mutta riittävän usein. Kun tenavat oli pienempiä, toisinaan itse sika väsyneenä oli vaan helpompi lykätä maitopullo kouraan, kun tiesi, että tenava rauhoittuu muutamassa minuutissa ja pääsee itse jatkamaan unta (taas hetkeksi).

    Ja sitten kun niitä heräilijöitä on kaksi. Toinen nukahtaa illalla kahdeksalta, toinen joskus sen jälkeen. Toinen herää aamulla kuudelta, toinen vähän sen jälkeen. Tässä välissä on pahimpana yöllä herätty ennen puolta yötä ainakin kaksi kertaa (kun on ensin saanut isomman vihdoin puoli yhdeltätoista tainnutettua); kuunneltu puolentoistatunnin kauhuhuudot, joiden aikana ei herää mies ei huutava lapsi, jonka jälkeen toinen aloittaa samanmoisen konsertin, joskin aiheena se, että hänen mielestään kellon 4 yöllä on jo aamu. Ja kun toinen nukahtaa vihdoin viiden aikaan, voikin herätä puoli kuusi siihen kun mies lähtee töihin. Sellaisina aamuina kuluu kyllä pari kuppia kahvia...

    Ei meillä onneksi joka yö ole tuollainen. Jos on itse huono nukkuja, ja herää helposti, niin voiko toisaalta muuta olettaa lapsiltakaan? Se, että pitääkö unikoulua tai tassuhoitoa tms. on jokaisen perheen oma valinta, ja jos ei ole vauvan syntymästä asti öitä viettänyt ko. talossa on turha tulla neuvomaan. Sellaisen neuvon kyllä antaisin, että jos unikouluun päädyt, ja on vain mahdollista, valjasta mummi/ukki/vaari/kummi/kaima/naapuri seuraavaksi päiväksi katsomaan lasten perään edes hetkeksi; saat itse kerätä voimia seuraavaa yötä varten. Ja tenavalle huonot päikkärit ja pi..sti ohjelma edelliselle päivälle; maksimaalinen väsytys ;D

    VastaaPoista
  4. Valitettavasti kuulostaa todella tutulta. Meillä päädyttiin jo 5 kuisen vauvan (nyt 1 v 3 kk) kanssa unikolutukseen. Pehmeään tassuhoitoon mutta kuitenkin. Muuta vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ollut ja se olikin ehdottomasti paras päätös mikä ollaan tähän mennessä vanhempina tehty.
    Meille kerrottiin neuvolassa, että jatkuva heräily on yksi pahimmista kidutusmuodoista eikä se loppupeleissä ainakaan omasta mielestäni suosi perheessä ketään vaan päin vastoin.
    Olemme päätyneet miehen kanssa sellaiseen filosofiaan että mennään "perheen ehdoilla" eikä "lapsen ehdoilla". Kaikilla perheenjäsenillä pitää saada olla hyvä olla, myös vanhemmilla.
    Vaikka lapsen takia tekeekin mitä vaan ei omaa terveyttä kannata vaarantaa, siitä on pelkkää haittaa lapselle.

    VastaaPoista
  5. meilläkin heräiltiin tunnin välein. Eihän siitä mitään tullut. Kun oltiin jonkin aikaa huijattu sitä tutilla, ja olin saanut alle vähän parempia öitä nukkumalla toisessa huoneessa, sain jostain energiaa ottaa yhteyttä unikouluttajaan.

    Nyt meillä herätään ähkimään tai huutelemaan kaksi kertaa, joskus vain kerran. Ja nekin vasta aamuyöstä, eli saamme joka yö vähintään 6-7h pitkän unipätkän, molemmat. Tuntuu, että meillä on ihan eri perhe, ihan eri vauva, ja ihan eri parisuhde. Kyllä näillä unilla jaksaa, vaikka teoriassa meillä yhä heräillään öisin. Mutta ei tunnin välein.

    Minä siis kuulun tuohon sun jälkimmäiseen kategoriaan. Jos meillä olisi nukuttu näin hyvin jo parin kuukauden jälkeen, kuuluisin varmaan siihen ensimmäiseen ryhmään. Mutta kun meillä ei ole aiemmin nukuttu yli 3h pätkiä kuin vasta nyt, niin hitto että olen onnellinen!

    Voin antaa vinkkejäkin, vaikka et niitä kysynyt ;) Mutta ihan sama millaiseen unikouluun päädytte, kannattaa tehdä säännöt jo iltaisin selväksi. Jos sovitte ettei yöllä syötetä, niin sitten siitä on pidettävä kiinni. Lisäksi miehen kannattaisi hoitaa pari ekaa yötä, jos päätätte lopettaa yösyötöt. Lisäksi suosittelen lopettamaan yösyötöt, koska vauva ei voi tietää miksi se saa ruokaa vaikka puolilta öin, mutta ei sitten enää tunnin päästä saakaan. Eli helpointa ja järkevintä on löytää joku muu unirituaali, minkä turvin vauva voi opetella löytämään itse unen.

    Ja hei, tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. huuhtala: Saamattomuus tulee väsymyksen kylkiäisenä. Ajattelin mennä ensi viikolla ostamaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, jos se laittaisi pyörät pyörimään.

    Ti: Se on kyllä ihme, että miksi sitä pitää itseään rääkätä, kun ratkaisujakin on olemassa. Kai olen vaan jotenkin odottanut, että asia ratkeaisi itsestään.

    Hanna: Siitä kai ne ongelmat meilläkin alkoi, kun olen syöttämällä yrittänyt tainnuttaa nopeasti. Ja sitten pitäisi tuo esikoinenkin saada pysymään yöt omassa sängyssään. Melkoiselta kuullostavat kyllä nuo teidänkin yöt. Ei se heräily todellakaan vauva-aikaan lopu.
    Itselle ongelma on se, että oma nukahtaminen on tosi hidasta jos ehdin havahtua unesta kunnolla. Toivottiin, että lapset olisi saaneet miehen unen lahjat, mutta toisin kävi.

    Neppe: Olen kyllä paljon miettinyt, että jaksaisin kyllä olla paljon kärsivällisempi esikoisen kanssa, kun saisin vähän enemmän unta. On ikävää olla lyhytpinnainen äiti.

    Verski: Nuo positiiviset kokemukset on aina niin rohkaisevia. Meillä esikoisen kanssa yritettiin unikoulussa ensin lykätä yösyöttöä, mutta sitten tajuttiin juurikin tuo, että eihän se vauva voi tajuta mihin kellonaikaan sitä ruokaa saa. Lähinnä mietityttää, saako vauva tarpeeksi ruokaa, että jaksaa yön syömättä.
    Varmaankin tehdään juuri noin, että mies hoitaa pari ekaa yötä. Ja kiitos tsempistä!

    VastaaPoista
  7. Mä tein ekan kanssa (lempeän) unikoulun (tissi pois) siinä 8kk:n iässä. Onnistui suht kivuttomasti ja oma elämänlaatu parani. Ruokakin rupesi naperolle maistumaan päivisin, fiksu kersa.

    Ostin sen Pantleyn kirjan itseni vahvistukseksi. Tunneskaala oli luokkaa omg-pilaan-lapseni-huono-äiti-entä-jos-sillä-on-kuitenkin-nälkä. No ei sillä sit ollut.

    Huomasin, että se oman motivaatio ja "nyt tää vedetään läpi" asenne oli tosi tärkeä. Muuten voi aamuyön himmeinä tunteina taipua siihen ns. helppoon ratkaisuun.

    Ja uuden toimintatavan sisäänajon jälkeen mietinkin juurikin, että miksei tehty tätä aiemmin... Luksusta oli, kun mies pystyi sit tassuttelemaan ja heräileen kans. ;D Ja mä vaan nukuin!

    Sulla on muuten aivan ihku ploki. Löysin just ja parkkeeraan lukijaksi, koska vaikutut hengenheimolaiselta.

    terv. Kiki (ja Iepponen vajaa 2 vee, kakkosta odotellaan helmikuulle)

    VastaaPoista
  8. Rohkaisen kanssa johonkin johdonmukaiseen kokeiluun, mikä itsestänne tunnustaa hyvälle. Meillä se oli tuossa iässä omaan sänkyyn nukahtamisen harjoittelu (lempeästi, ei jätetty yksin jne.) ja yötissin lopetus. Isät ovat hyviä ottamaan vastuuta ja tekevät sen usein vielä hyvin mielellään ja ylpeinä siitä :) .

    Niin eli tässä sinun tilanteessasi minä kuuluisin jo leiriin "Nukut ihan liian lyhyitä pätkiä Liisa. Nyt asialle olisi hyvä tehdä jotain :)".

    VastaaPoista
  9. Me toteuttettiin myös ns. lempeä unikoulu ja yösyötöistä vieroittaminen, kun poika oli vuoden ikäinen. Siihen asti en uskaltanut uskoa, että lapsi ei olisi öisin nälkäinen (varsinkin kun oli kausia, kun kiinteä ruoka ei kelvannut juuri ollenkaan), ja toisaalta halusin pitää oman maidontuotannon täysillä. Meilläkin unikoulun toteutti mies, ja se oli kyllä ainoa oikea ratkaisu. Minä purin hammasta olohuoneessa, ja muutaman yön jälkeen ihme tapahtui! Nyt poika nukkuu läpi yön, herätykset ovat poikkeustapauksia.

    Mulle yöimetyksiin oli omat syynsä, mutta toisaalta herättelyjä ei (ainakaan kovin usein) ollut kuin 2-3 yössä. Ne sadan heräämisen yöt olivat kamalia, ja jos ne olisivat olleet todellisuutta koko ajan, koulu olisi varmaan pistetty pystyyn aikaisemmin. Jos teillä lapsi syö päivisin hyvin ja muuten on kaikki kunnossa, ehkä sopiva aika voisi olla käsillä? (Meillä kyllä pojan ruokahalu kasvoi ihan uusiin sfääreihin kun yösyöminen loppui, mikä teki asiasta vielä helpomman hyväksyä. Samalla parani myös päiväunien laatu.)

    Kunnes rahkeet riitti vieroitukseen, meillä koettiin parhaimmaksi ratkaisuksi KAIKKIEN perheenjäsenten unen maksimointi: lapsi nukkui omassa sängyssään, mies pinnasängyn puolella meidän sängyssä ja minä kauimmaisessa nurkassa. Mies tunnollisesti nosti vauvan rinnalle ja takaisin, ja nukahti aina sekunnissa uudestaan. Minä sain maata koko yön paikallani, ja torkkua myös imetyksen ajan. Win-win-win.

    Kannustan lisäämään isän roolia, oli se sitten unikoulussa tai yöheräilyissä muuten. Jotkut ihmettelivät mun kilttiä miestä ja totesivat että heidän miesten kun täytyy "jaksaa herätä aamulla töihin". Mä vaan totesin, että jos mä olen yliväsynyt ja nalkuttava akka, se mies ei jaksa tulla sieltä töistä kotiinsa..

    Jaksamista, sanan kaikissa merkityksissä!

    VastaaPoista
  10. Kiki: Ostin sen Pantleyn kirjan esikoisen unikoulutusta varten, kun tuli univelkamitta täyteen. Pari yötä mies taisteli ja yöt kyllä rauhoittui. Nyt kun muistelen, niin taisi se ruokakin ruveta maistumaan päivisinkin. Kai olen jotenkin ajatellut, että samassa tahdissa vierotettaisiin kuin esikoinenkin. Nyt kyllä arki on sen verran raskaampaa, että varmaan otetaan koulu aiemmin. Tänään kävin ostamassa uuden opuksen aiheeseen liittyen.
    Sitä tässä olen itsekin nyt pohtinut, että mikä siinä on että pitäisi tässä jotenkin äitinä vaan kestää tätä univajetta ja olla vasta ihan kuolemanväsyneenä valmis unikouluun. Eihän sellainen kitkuttaminen ole kenellekään hyväksi.
    Niin ja tervetuloa ja tsemppiä tulevan talven lyllerrykseen.

    bleue: Nyt olisi varmaankin tuon omaan sänkyyn siirron ja yöruokailun lopettamisen aika. Viime yö mentiin puolen tunnin pätkissä, joten motivaatio alkaa olla kohdillaan.

    ONIA: Meillä taisi mennä niin päin, että ruoka alkoi maistua vasta kun yösyötöt riistettiin. Olen nyt muutaman kuukauden heräillyt 1-2 tunnin välein öisin ja se alkaa nyt riittää.
    Meillä työnjako on se, että mies hoitaa esikoisen yöjuoksut vessaan ja muualle ja minä hoidan vauvan. Nyt varmaan tehdään vastuun vaihto joksikin aikaa. Tavoitteena on, että päästäisiin kaikki omiin sänkyihimme ja rauhoitettua vauvan tulon laukaisemat esikoisenkin yöjuoksut.
    Me olemme majoittuneet vauvan kanssa aviovuoteeseen ja mies on nukkunut vierassängyssä. Alan jo kaivata aikaa, kun nukuimme miehen kanssa kahdestaan.

    VastaaPoista
  11. Hei, koska olen huomannut, että olet tiedon etsijä, kuten minäkin, niin laitanpa linkin mihin törmäsin juuri. En nyt ehtinyt itse lukemaan tätä linkkiä kokonaan mutta täältä löysin tuon "Montrealin McGillsin yliopiston professori Klaus Minden kehittämä malli" (kohdassa unihäiriöiden hoitomallit), joka taisi olla meillä ohjenuorana kun harjoiteltiin unikoulua (luin itse sen kirjasta Äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus, joka on muuten kirjana tosi hyvä jos ko. asiat laajemmin kiinnostaa). Mutta tuossa on noita muitakin vaihtoehtoja.

    Muistaakseni puolivuotiaasta lähtien vauvojen unirytmi alkaa säännönmukaistua neurologisesti, joten sillä tavalla olette ihan jo turvallisilla vesillä kokeilemaan. Varmaan tästä linkistä löytyisi nekin. Yritän itsekin lukea tuon linkin tarkemmin, joskus. Älä säikähdä sanaa unihäiriö. Kuulostaa liioittelulta.

    http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649

    Jaksamista päivään...

    VastaaPoista
  12. Tuo McGillsin homma vaikuttaa melko pitkälti siltä tassuttelu (vihaan tuota sanaa) versiolta unikoulusta. Tehtiin tolla mallilla esikoiselle. Ostin eilen tuoreen Unihiekkaa etsimässä kirjan. Siinä käydään läpi eri versioita ja tutkimuksia unikouluihin ja nukkumiseen liittyen. Mielenkiintoinen kirja.

    VastaaPoista
  13. Meilläkään ei tykätty tussutella. Kerrohan, kun ehdit, mitä opit kirjasta Unihiekkaa etsimässä. Ketä siinä on kirjoittamassa? Ja alkaako eka lause "Minun lapseni oppi nukkumaan..." ? :P nimim. lähdekriittinen

    VastaaPoista
  14. Kirjoittajat on suomalainen lääkäri ja toimittaja, jotka on molemmat kahden pienen lapsen äitejä. Lähdekritiikkiä harrastetaan myös kirjassa ja ilahduttavan paljon viitataan kaikessa tutkimuksiin. Täytyy kirjoittaa aiheesta enemmän kunhan kerkiän.

    VastaaPoista