perjantai 5. elokuuta 2011

Yhden lutkan marssi

Naisten itsemääräämisoikeuden puolesta marssitaan huomenna Helsingissä Lutkamarssilla. Aamulla aloin pohtia, mitä laittaisin päälle, jos marssille lähtisin. Vaatekaapista ei tuntunut löytyvän oikein mitään lutkamaista. Muistelin eläneeni lutkamaisen vaatetuksen kulta-aikaa 90-luvun puolivälissä, viidentoista vuoden herkässä iässä. Ihmettelen edelleenkin, miten äiti antoi minun käyttää niin lyhyitä hameita.

Vilkaistuani peiliin, tajusin että aamulla lattialta päälle puetuista vaatteistani saisi tuunattua ihan menevän lutka-asun. Leikkaisi muutaman sentin housun lahjetta ja paidan hihat pois. Sitoisi paidan tiukasti rintojen alle. Sopisin silloin ihan hyvin aikuisviihde-elokuvaan, jossa peuhataan iloisesti heinäladossa. Jätin kuitenkin tuunaukset sikseen ja marssin yhden lutkan marssini lasten kanssa puistoon.


Lauantaina ajattelin kuitenkin lähteä katsomaan marssia. Sovimme miehen kanssa, että lähden muutamaksi tunniksi kaupungille, vaikka pulloruokailusta ei tähän mennessä ole tullut yhtään mitään. Tiheästi ruokaileva kakkonen saa nyt vaan tyytyä pulloon tai olla sitten hetken syömättä.

Minä aion sovitella rauhassa vaatteita ja ostaa ehkä jotakin ihanaa. Siitä ihanuudesta tulee minulle muistutus siitä, että tarvitsen välillä aikaa ilman lapsia. Muistutus minun itsemääräämisoikeudestani.

3 kommenttia:

  1. Moi! Löysin blogisi tänään ja jäin koukkuun. Lueskelen tässä tuore beibi olkapäällä juttujasi väärässä järjestyksessä, nyt mennään heinäkuun alussa. Palaan varmasti takaisinkin, niin kyttäämään uudet postaukset kuin vakoilemaan vanhojakin. Kuulostaa jo nyt hyvin tutuilta sun kotiäitimietteet.
    T. Äni & Typy 6vko

    VastaaPoista
  2. Ah, mahtavaa!! Vietä ihana päivä, ja muista pumppu ;) Mun eka humputteluilta päättyi nolosti märkään paitaan..

    VastaaPoista
  3. Äni: Tervetuloa! Sinä luet vauva olkapäällä ja minä kirjoitan vauva sylissä.

    Hanna: Joo, täytyy myöntää että olen innoissani. Saa nähdä kuinka monta tuntia voin olla poissa, kun ei tuo vauva ole suostunut juomaan korviketta millään välineellä.
    Muistan itse viettäneeni muutama vuosi sitten yhdet ylioppilasjuhlat käsi sydämellä, kun silkkimekkoon ilmestyi yhtäkkiä märkä pallo. :D

    VastaaPoista