keskiviikko 10. elokuuta 2011

Lapsikortti

Olin tänään hyvin lähellä erästä henkilökohtaista suvantoa, jota olen pyrkinyt välttämään säilyttääkseni itsekunnioitukseni perheenäitinä. Minä melkein käytin lapsikorttia. Lapsikortti vedetään esiin, kun haluaa lasten edun varjolla ajaa omaa asiaansa. Se on sietämätöntä ja tökeröä. Vaihtoehtoisesti lapsikortin voi vetää esiin myös silloin, jos joku lapseton esittää kantojaan lapsiin liittyvissä asioissa. Edelleen tökeröä.

Minä olin vetämässä esiin lapsikorttia päästäkseni Helsingissä hammashoitoon. Soitin aamulla hammashoidon ajanvaraukseen, josta minut ohjattiin päivystysvastaanotolle. Lähdin matkaan lähes suoraan sängystä ponkaisten. Olin väsynyt ja kärttyinen, koska aamukahvi oli saamatta ja hampaaseen särki.


Hammaslääkärin ilmoittautumistiskille saapuessani olin vielä sopivasti tippa linssissä, koska ipod sattui hississä soittamaan juuri sen kappaleen, joka saa minut aina itkemään. Hoitajan kirjattua tietoni, kysyin kuinka kauan joutuisin odottamaan lääkäriin pääsyä. Käsi lapsikortilla olin jo valmistautumassa selittämään, että kotona odottaa työpaikalleen hinkuva isä sekä kaksi pientä lasta, joista toinen ei suostu syömään tuttipullosta. Minun olisi yksinkertaisesti päästävä nopeasti hoitoon ilman tuntien jonotusta. "Menee varmaan puolisen tuntia." hoitaja totesi, ennen kuin ehdin edes aloittaa.

Istuin kiltisti odottamaan puoleksi tunniksi, sain hampaaseeni paikan ja ehdin vielä viedä lapset puistoonkin ennen lounasta. Lapsikortti jäi siis käyttämättä -onneksi. Yritän pitää sen piilossa myös vastaisuudessa. Ajattelin kuitenkin käydä ostamassa säilöön natsikortin. Sen voi antaa vaikka lapsille lahjaksi, kun lähestyvät murrosikää.

4 kommenttia:

  1. Melkein jo säikähdin. Mutta ymmärrän kyllä. Jätetään pian kaikki kortit kotiin, enää 2 viikkoa ja palaan Helsinkiin!

    VastaaPoista
  2. Joo, oli heikko hetki.
    Ihan kohta jo nähdään pulu.

    VastaaPoista
  3. Lapsikortti ei aina toimi... Minä roudasin sairaan. silloin vielä 1-v:n lääkäriin sovittuna aikana. Vastaanotossa sanoivat, että olivat yrittäneet soittaa kun lääkäri oli sairastunut. Vapaa aika löytyis kuuden tunnin kuluttua. Jaa. Mietin itkuraivareita. Vauvakin nukkui liian hiljaa vaunun takaosassa (tajuaako täti ees et minä tässä roudaan sairasta lasta ja vastasyntynyttä mukanani!). Joo ei päästy lääkäriin silloin. Kuus tuntia myöhemmin kylläkin.

    VastaaPoista
  4. Joo, näin se varmaan on. Ja vauvatkin on hiljaa just vääriin aikoihin :D
    Me ei olla lentokentillä tajuttu vetää esiin lapsikorttia ja on henkilökunta tullut sitten ihan jonosta hakemaan pois, kun on lapsi mukana. Ranskassa minulle oikein suututtiin, että mitä helvettiä sä siellä jonossa teet 1-vuotiaan kanssa. Joskus siis noinkin päin.

    VastaaPoista