perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kotoilun piina

Jos haluaisin harrastaa täysiveristä kotiäiteilyä, tarvitsisin kotiin vähintään yhden au pairin. Voisin rauhassa askarrella kollaaseja, leipoa piirakkaa ja ommella lapsille rimpsuhameita. Viettäisin lasten kanssa aamuisin muutaman tunnin laatuaikaa ja vetäytyisin sitten purkittamaan konjakkikirsikoita ja kitkemään yrttipuutarhaani.

En ymmärrä, miten jotkut saavat kotona niin paljon aikaan. Lapsiin on ainakin meillä sisäänrakennettu tutka, joka vaistoaa minuuteissa kaiken äidin omaan elämään tähtäävän toiminnan. Kaikki tähän viittaava aktiviteetti pyritään torpedoimaan mahdollisimman nopeasti. Tai sitten minun ajankäytössäni on jotakin pielessä. Kaikki lapseton vapaa-aikani kuluu Johanna Tukiaisen elämän seuraamiseen ja Good Wifen katseluun.

Eilen keräsin kasaan heinäkuun pikkuvaimopisteet. Miehen ollessa lomalla pieni sadepäivän puuhastelukin oli mahdollista. Päällystin vahakankaalla kääpiön istuinkorokkeen ja leivoin itse pikku kätösilläni poimimista mustikoista perheelle mustikkapullaa.


Todiste A

Todiste B

Kotoilu osoittautui kuitenkin yllättävän raskaaksi ajanvietteeksi. Rähjäsin kääpiölle nuppineularasian näpräämisestä. Hermostuin, kun vauva kitisi juuri kun olin piirtämässä korokkeen kaavoja. Sekoitin hätäpäissäni pullataikinaa, kun vauva nukkui ja kääpiö katseli Pikkukakkosta. -2-vuotiaan kanssa leipominen on minun kärsivällisyydelläni silkkaa kidutusta. Illalla täytyi ihan sekoittaa pieni coktail, koska päivä oli ollut niin raskas.

5 kommenttia:

  1. Vohoi, tämä(kin) kuulostaa niin tutulta. Olen seurannut blogiasi jonkin aikaa ja kuvitellut välillä, että olen itse kirjoittanut tuon kaiken. Tosin silloin, kun oma nuorimmaiseni oli vauva, olin niin sekaisin päästäni, etten olisi saanut puettua sanoiksi yhtään järkevää lausetta. Mutta vieläkään, vaikka nuorempi on jo hurjat 1v8kk, en saa kotona oikein mitään konkreettista aikaiseksi vaikka koko ajan muka teen jotain. Joten on erittäin mukava lukea, että löytyy joku muukin, joka ei lastenhoidon lisäksi ehdi/jaksa kotona juuri muuta tehdä. =)

    VastaaPoista
  2. Minulla kotoiluun ei tahdo riittää aikaa, vaikkei ole edes lapsia. Blogeista saa varsin häiriintyneen kuvan siitä, kuinka vaatteet on silitetty, sisustustyynyt pöyhitty ja walk in closet järjestetty.

    Hieman minua hymyilytti, kun luin erään bloggarin närkästynyttä tekstiä siitä, että hänen kuviaan oli sanottu stailatuiksi. Esimerkiksi minun tiskipöydältäni löytyy normaaleja arkielämän asioita, kuten astioita ja tiskirättejä. Ehkä toiset tulevat toimeen ilmankin.

    VastaaPoista
  3. minanja: Mä en vaan tajuu, miten joillakin tuntuu olevan niin paljon vapaa-aikaa. Toisaalta, tämä sohvalla pötköttely on kyllä myös mukavaa.

    Svea: Kun myytiin edellistä asuntoa, ymmärsin että asunnosta otetuilla valokuvilla ja siellä asumisella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Siistiä kotiakin piti pitkään järjestellä, että saatiin kämppä edustavaksi valokuviin ja ostajille.

    En tiedä miksi oma koti pitäisi saada näyttämään sisustuslehdestä repäistyltä. Pitää olla vähän elämän jälkiäkin.

    VastaaPoista
  4. Eksyinpä minäkin tänne. Täytyy kyllä sanoa, että ompelutyöt ja leivontahommat hoidan itse aina iltaisin kun muksu on nukkumassa. Tai sitten päikkäreiden aikaan. En edes yritä piirtää kaavoja tms. kun poika pyörii jaloissa:)

    Tuosta baarikaipuusta...ittellä ei ole mitään kaipuuta baareihin, ei ole ennen raskauksiakaan ollut joten olen siitä onnekas ettei tartte vaivata päätä moisella:)

    Mutta kyllä kävin (ja aion käydä juniorinkin syntymän jälkeen) jumpassa ja tekemässä omia juttujani ja vauva saa sitten (kuten edellinenkin) pumppumaitoa.

    Kodin pitäminen siistinä onnistuu parhaiten sillä, että joka päivä tekee jotain pientä. Ei sillä, että meillä olis siistiä mutta tämmöinen kokemus on:)

    VastaaPoista
  5. Minulla ei oikein ole edes iltaisin omaa aikaa, kun menen yleensä samaan aikaan vauvan kanssa yhdeksän-kymmenen aikaan nukkumaan. Esikoinen nukahtaa puoli yhdeksän maissa. Päivisin nämä kaksi lasta eivät nuku samaan aikaan.

    Eniten oikeastaan kaipaan aikaa ihan yksikseni. Vauva syö niin usein, etten saa pumpattua maitoa varastoon. Korviketta en halunnut aluksi antaa, mutta nyt arki kotona alkaa väsyttää sen verran, että tarvitsen vähän virkistäytymistä ilman lapsia. Valitettavasti tuo pulloruokinta ei oikein nyt onnistu.

    Kotitöitä minä en oikeastaan tee. Kerran päivässä laitan perheelle ruoan. Siinä on tällä hetkellä minulle tarpeeksi hommaa. Olen ehkä maailman sotkuisin ihminen, joten siisteys ei ole minulle niin tärkeää. :)

    VastaaPoista