maanantai 4. heinäkuuta 2011

Aikuinen nainen

Ennen lomalle lähtöä pohdin, kuinka kauan menisi siihen, että menetän hermoni anoppiin. Nyt tiedän, että siihen menee 27 tuntia. Anoppi ilmoitti eilen, 27 tunnin vierailun jälkeen puolihuolimattomasti, että sokeri ja alkoholi kerääntyvät ikävästi vyötärönseudulle. Voi kuulemma olla ihan hoikka ja vatsa vaan silti pömpöttää. Kun olin vessassa, oli anoppi arvellut ääneen, etten minä varmaankaan enää joisi avaamastani punaviinipullosta ja piilotti sen kaappiin. Minä lähdinkin sitten sen jälkeen nukkumaan. Anoppi ilmoitti myös, että huomenna ei sitten juotaisi yhtään alkoholia. Maanantaisin kun ei kuulemma juoda. Tähän minä sanoisin oikeastaan vain että wtf.


Tänään mies lähti katsomaan jalkapalloa ja minä jäin appivanhempieni kanssa viettämään iltaa. Aiemmin päivällä kävin kaupungilla ja ostin laukkuuni kaljan, suklaalevyn ja karkkipussin. Yhdeksän maissa lähdin nukuttamaan vauvaa. Vauva nukahti ja täällä minä olen edelleen. -Istun tässä lattialla vieraspatjan päällä ja juon salaa kaljaa ja syön karkkia, "nukuttamassa vauvaa". Karkkiakaan ei täällä nimittäin syödä. En ole pitkään aikaan tuntenut itseäni yhtä 15-vuotiaaksi. Luulin, että teiniksi taantumiseen tarvittaisiin omien vanhempien läsnäoloa. Ei tarvitakaan!


6 kommenttia:

  1. Hihii.. tää oli hyvä - etenkin mielikuva sinusta tuon karhu-leilin ja karkkien ja suklaan kanssa :D
    Tosin mulla ei mene tuota 27tuntiakaan hermostumatta anoppiin, taitaa se 27 minuuttia olla lähempänä.
    Mahtavaa lomaa :D

    VastaaPoista
  2. Argh. Kuulostaa kaikkea muuta kuin rentouttavalta. Osta kostoksi jälkiruoalle jäätelöä ja päiväkahville pulllaa.

    VastaaPoista
  3. Nyt iski kateus. Mun anoppi on nimittäin löytänyt tiensä blogiini, joten vastaavanlaiset hermostumiset saavat jäädä ihan omaan tietooni. Kovin tutulta kuitenkin kuulostaa tuo vyötäröläskeistä ja alkoholin käytöstä piikittely. Onneksi muuten anoppi on ihan leppoisa tapaus - ja silloin kun alkaa ärsyttää, voi aina tulla muiden kommenttibokseihin huutelemaan. :D

    Hauskaa lomaa! Toivottavasti anoppilasta pääsyn jälkeen se on edes aavistuksen rentouttavampi. :)

    VastaaPoista
  4. RuusuLiisa: Kieltämättä oli itsellänikin melko vitsikäs olo. Ajattelin, että aikuisena pystyn tekemään päätöksen siitä, minä viikonpäivänä voi syödä karkkia tai ottaa yhden kaljan. :D

    Svea: Tuota olen miettinyt, mutta olen loppupeleissä niin nössö etten uskalla pullia pöytään kiikuttaa. En myöskään jaksaisi kuunnella sitä, kun kommentoitaisiin, että kuka on ottanut lisää pullaa ja kuinka paljon.

    Mari: Olen pitänyt tämän blogin melko visusti sukulaisten ulottumattomissa. Tämä on minun henkireikäni, eikä anopin todellakaan tarvitse tietää kaikkia ajatuksiani tämän äitinä olemisen suhteen.

    Ihan mukava tämäkin anoppi on, mutta tämä terveysintoilu menee täällä niiiin liiallisuuksiin. Lauantaina mennään hotelliin yöksi, joten pääsen hotelliaamiaisen nakki- ja pekonipatojen ääreen. Ihan parasta. :)

    VastaaPoista
  5. Sähän kestät pitkään. Mulla menee hermot välittömästi kun tiedän joutuvani anopin kanssa samaan tilaan. Hampaita kiristellen kestämme toisiamme. Minä kestän pitämällä suuni kiinni, hymistelemällä ja ajattelemalla aktiivisesti muita asioita.

    VastaaPoista
  6. Anoppi on siivoushullu-suorittaja-terveysintoilija. Minä olen sotkuinen-vähänsinnepäin-hyvän ruoan ja juoman ystävä. Melko pitkälti tuolla "ole hiljaa ja hymyile" linjalla mennään täälläkin. :)

    VastaaPoista