Kun aloin odottaa esikoista, toivoin jonkin aikaa, että syntyvä lapsi olisi poika. En muista enää tarkalleen ajatuskulkuani tuolloin, mutta pojan äitiys tuntui varmaankin jotenkin suoraviivaisemmalta. Ehkä ajattelin, että äidin ja pojan välinen suhde on yksinkertaisempi. -Tiedä häntä. Oltuani kuusi vuotta äitinä tytölle, en osaa enää kuvitella muuta. Minun lapseni ovat tyttöjä ja se on hieno asia se. Olen myös ymmärtänyt, että äidin ja tyttären suhde ei tosiaankaan ole yksinkertainen. Tytön äitiys on hankalaa. Se pakottaa minut kohtaamaan oman tyttöyteni, ikävaihe kerrallaan. Ja välillä tulee se pakahduttavan ahdistava tunne, kun muistaa, että maailma ei ole ihan sama tytöille kuin pojille.
Kuuntelin torstaina työmatkalla radiosta, kuinka Jenni Pääskysaari kertoi tytöille kirjoittamastaan juuri ilmestyneestä kirjasta. Tyttö sinä olet... on 10 - 17-vuotiaille tytöille kirjoitettu kirja, jossa sanotaan kaikki ne asiat, jotka jokaisen tytön tulisi saada kuulla. Radiokeskustelussa puhuttiin pitkään tytön vartalosta ja siitä, kuinka varhain lähes jokainen tyttö kohtaa väkivaltaa. Rintsikoiden räpsäyttelyä, rintojen ja takapuolen puristelua ja kähmimistä. Tapahtumia, joista tehdään se vähän epämiellyttävältä tuntuva juttu, joka on vaan hyväksyttävä. -Koska on tyttö. Tunsin taas sen pakahduttavan tunteen rinnassani. Mitä kaikkea minun pienillä tytöilläni onkaan edessään. Teki mieli tarttua seuraavaa vastaantulevaa miestä rintapielestä ja raivota, että Miksi minun pitää opettaa tytöilleni, että teihin ei saa kukaan koskea ilman lupaa? Miksi pojille ei tolkuteta, että te ette saa koskea toisiin ilman lupaa? Miksi Jari Sarasvuo kähmii nuorta naistoimittajaa autossa? Mikä teitä miehiä vaivaa?
Radiohaastattelu loppui ja minä keräsin tuskastuneita ajatuksiani. Raitiovaunu pysähtyi ja katselin ikkunasta, kuinka pysäkin penkillä makoili vatsallaan pieni vaaleanpunaiseen välikausihaalariin sonnustautunut tyttö. 4-vuotias, huoleton hymy huulillaan. Hän nojasi kädellään poskeen, vailla kiireen häivää. Vieressä isä oli kumartunut tytön puoleen ja viittoili tuskastuneena lähestyvää raitiovaunua kohti. Isä yritti saada tyttöä nousemaan jaloilleen, koska ihan juuri olisi noustava ratikkaan. -Ei onnistunut. Hetken aikaa samastuin isään. Sitten katselin penkillä pötköttävää kirkassilmäistä tyttöä, jonka tahto oli raudan luja. Hymy huulilla, tilanne hallussa. -Oo just noin, äläkä anna periks, ajattelin.
Mä kasvatan mun poikia siihen että ei saa koskea ilman lupaa. Ja että myöskään heihin ei saa koskea ilman lupaa. Kaipaisin tosi paljon enemmän keskustelua siitä, että sitä oikeutta koskemattomuuteen pitää alkaa kasvattamaan ihan pienestä pitäen. On hyvä että tästä tyttö-asiasta puhutaan ja siitä miten paljon juurikin seksuaalista häirintää tytöt joutuvat kohtaamaan elämänsä aikana. Mutta siitäkin pitäisi puhua että miten kasvatetaan poikia siihen, että niin ei saa tehdä. Nyt nuo teot laitetaan sen "pojat on poikia"-heiton alle yhtälailla, kuin tuo että tyttöjen pitää kestää "koska on tyttö". Muutos asenteisiin pitää lähteä meistä vanhemmista ja kasvattajista. Mutta musta siitä ei puhuta riittävästi. Että miten kasvatetaan estämään se, mitä pojat tekee tytöille.
VastaaPoistaMä olen niin samaa mieltä tuosta koskemattomuuteen kasvattamisesta. Ja juuri niin päin, että ei ensisijaisesti tarvitse opettaa ketään suojautumaan, vaan opettaa kaikkia kunnioittamaan toisia. Ja juuri tuo "pojat on poikia" on ajatuksena niin älytön.
PoistaNää on niitä juttuja, jotka ihan oikeasti lähtee kotoa. Esimerkiksi siitä, miten isä suhtautuu äitiin, tai naisiin yleensä. Tai miten äiti kokee oman vartalonsa. Siitä todella pitäisi puhua enemmän.
Jonotan kirjastosta tuota Tyttö sinä olet..-kirjaa. En ole kohderyhmää mutta silti tuntuu että haluan sen lukea. Ja jos se yhtään on järkevänkuuloista tekstiä niin haluan että mun pojatkin lukee sen. En tykkää yhtään vetää näitä sukupuolijaotteluja mutta onhan se fakta että ei pojat voi tajuta tyttöjen elämästä, tai siitä mitä tytöt joutuu kohtaamaan, yhtään mitään. Jos tuo avaisi jotain ovea edes vähän? Vaikka mä olen omille pojille jauhanut sukupuolten eriarvoisuudesta vaikka ja kuinka niin silti tuntuu että se ei riitä. Kun sitä kasvatusmallia ja ohjausta ei tule riittävästi myös kodin ulkopuolelta. Varsinkin nyt kun kasvattaa teinejä, se paine sieltä kodin ulkopuolelta on paikoin ihan päinvastaista. Ihan jos lähdetään vaikka tarkastelemaan lyriikkoja biiseistä mitä nuo kuuntelee, tai seuraamaan julkkisten valokuvia somesta joita ihailevat jne. Koko nuorison populaarikulttuuri on tältä osin aivan vinksahtanut. Ihmiset, niin tytöt kuin pojat, kokee asiat vielä niin älyttömän eri tavalla. Haaste onkin saada ajettua noihin kasvaviin mieliin läpi se, että vaikka sinä koet tämän asian vain läppänä niin toinen voi kokea sen häirintänä.
PoistaMä luulen, että kirja voi olla hyvä isommillekin tytöille, ja miksei pojillekin.
PoistaNuorten kulttuuri on kyllä monella tapaa niin erilainen kuin silloin 90-luvulla, kun itse oli teini. Tuntuu, että visuaalisuus korostuu koko ajan enemmän. Se miltä näyttää, on tärkeintä. Arvelen, että se paine kohdistuu enemmän tyttöihin. Ja toisaalta, miten oman vartalon esiin tuominen voi tuoda mukanaan ahdistelua.
Graah. Haluan piilottaa lapset kellariin.
Nyt mäkin haluan sen lukea!
VastaaPoistaVaikka musta olisi ollut ihanaa päästä kokemaan äitiys tytölle (kai siinä loppujen lopuksi on eroa), niin tavallaan olen helpottunut että lapset ovat poikia. Uskon, että tietyllä tavalla poikien maailma on mutkattomampi ja maailma tietenkin yhä pyörii valkoisten heteromiesten ehdoilla, joten lähtökohdat ovat yhä - toisaalta toivon hartaasti pystyväni kasvattamaan myös pojista sellaisia kansalaisia, jotka kapinoivat sukupuolinormeja ja syrjintää vastaan ja toimivat reilusti ja muita kunnioittaen.
Oma suhde äitiini on tosi kiinteä mutta triviaali ja neuroottinen - huomaan kuitenkin näitä samoja piirteitä mun ja esikoisen suhteessa, eli ei se ehkä ole niin sukupuolisidonnaista sittenkään...
Mä aion mennä ainakin kirjakauppaan selaamaan.
PoistaTytöillä on haasteensa, mutta ei se poikana olokaan ole välttämättä täysin mutkatonta. Tytöille sallitut roolit ovat välillä kapeita, mutta toisaalta esim. herkkä ja hiljainen poika voi kohdata myös "pojat ei ole tuollaisia" normatiivisuutta, joka on ihan yhtä kamalaa.
Mä luin jotain psykoanalyysi kirjaa ja siinä selitettiin tätä äiti-lapsi kuviota niin, että äiti-poika suhteesta poika voi irtaantua ja liittyä perheen miesten porukkaan. Äiti-tytär kombossa tätä mahdollisuutta ei ole, ja se luo äidin ja tyttären välille jatkuvan ristiriidan. Tiedä häntä. Kaikilla on vaikeeta. :D
Tää kirjoitus kosketti tiettyä kipeää kohtaa sisälläni. Mulla on sekä tyttö että poika ja tytön fyysisen koskemattomuuden takia murehdin paljon enemmän kuin pojan, omien ikävien kokemusteni takia. Miten kasvattaa lapsesta viisas ja varovainen ilman että hän menettää uskoaan ihmisiin? Toisaalta melkein yhtä todennäköinen mahdollisuus pojalla on joutua päällekarkauksen kohteeksi sitten joskus kun asuu itsenäisesti jossain opiskelukaupungissa ja kulkee yksin yöaikaan keskustassa.... Pojalle vaan tulee turpaan seksuaalisen häirinnän sijaan. No joo, menipäs jutut nyt hilpeäksi, sori.
VastaaPoistaEi tartte olla hilpeä! :)
PoistaSe tytön fyysisen koskemattomuuden rikkominen on jotakin sellaista rakenteissa olevaa, jota kaikki tytöt ei edes osaa mieltää väkivallaksi. Pojat on poikia jne. Äitinä haluaa opettaa tytöt vetämään raja ja kunnioittamaan vartaloaan, mutta toisaalta miettii juuri sitä, että ei halua rakentaa heille maailmaa, jossa pojat ovat pidäkkeettömiä lääppijöitä. Ehkä eniten pitäisi panostaa jo varhaiskasvatuksessa kaikenlaiseen väkivallattomuuteen. Koska onhan se niin, että pojatkin ovat monella tavalla suuressa vaarassa joutua väkivallan kohteeksi.
Ja koulujärjestelmässä on paljon toimintatapoja, jotka suosivat kuuliaisia tyttöjä enemmän, kuin toimintaan suuntautuneita poikia. (Ja nyt en tarkoita, että kaikki tytöt olisivat kuuliaisia, tai pojat sitä tai tätä.) Mutta siis poikienkin asemaa pitää ajaa.
Hyvää pohdintaa ja olisi mielenkiintoista lukea tuo kirja. Itselläni on sekä tyttö että poikia, enkä ole suoraan sanottuna kovin paljon vielä ehtinyt murehtia näitä asioita kun ovat vielä aika pieniä. Lapsiaan haluaisi tietysti aina suojella pahalta, ja huolet ovat poikien ja tyttöjen kohdalla ehkä siinä suhteessa erilaisia vaikka toisaalta tavoite on sama.
VastaaPoistaPoikieni kohdalla pohdin väkivallalle alistumista aivan samalla tavoin kuin tytönkin, vaikka ne todennäköisesti ilmenisivät eri lailla. Nyt jo vanhimmalta pojalta kuulen kuinka häntä (ja varmasti muitakin, en usko että hän on mitenkään erityisesti kiusattu; osallistunee ehkä itsekin samanlaiseen toimintaan) koulussa potkitaan, haukutaan jne... Pojat on juu poikia enkä kuvittelekaan että tällaista koskaan saadaan kokonaan maailmasta pois vaikka kuinka yritetään selittää ja neuvoa ja antaa mallia. Toivon kovasti että omat lapset vaan säästyisivät pahimmilta kokemuksilta, jotenkaan en osaa vielä oikein muuta asian eteen tehdä. Omalle kohdalle ei onneksi kovin ikäviä naiseuteen liittyviä asioita ole tullut eteen, mutta olen ehkä ollut siinä onnekas?
Niinhän se on, että tytöillä ja pojilla on omat haasteensa fyysisen koskemattomuuden suhteen. Varmaankin kaikille lapsille suunnattu väkivallattomuus-kasvatus voisi toimia monella tapaa paremmin.
PoistaItselläni on esikoispoika ja olen jo raskaudesta lähtien päättänyt että tämän kundin kasvatan arvostamaan ja kunnioittamaan naisia! Toivottavasti hän kasvaa ymmärtämään että kaikkia pitää kohdella arvostavasti eikä minkäänlainen väkivalta tai kiusaaminen ole sallittua. Muuten, blogissani on sinulle haaste.. http://mamamood.blogspot.com/2015/04/the-liebster-award-blogihaaste.html :-)
VastaaPoistaKasvatat hyvän aviomiehen! :D Ja kiitos haasteesta! :)
PoistaHyvä kirjoitus. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että näistä koskemattomuus-keskusteluista pitäisi jättää sukupuolta ilmaisevat sanat pois kokonaan. Lapsia pitäisi opettaa ja kasvattaa kunnioittamaan toisiaan ja toistensa koskemattomuutta. Minä ainakin opetan pojilleni, että ketään ei saa koskea ilman lupaa, eikä kukaan saa kajota heihin. Kyllä se sama huoli asuu myös pojan äidin sydämessä...
VastaaPoistaMolemmilla sukupuolilla on ilman muuta koskemattomuuden uhkansa. Olen kuitenkin myös sitä mieltä, että tytön vartalo kohtaa erilaisia rajan ylityksiä. Pojan vartaloa kommentoidaan varmaankin harvemmin. Ja tytöt kohtaavat enemmän kaikenlaista koskettelua, jota tyttö ei välttämättä osaa mieltää sopimattomaksi. Mutta kunnioitusta pitäisi tietenkin opettaa kaikille lapsille, sukupuoleen katsomatta.
PoistaNiin minäkin olen ennen ajatellut, mutta tuota poikien maailmaa seuranneena olen huomannut, että luultua enemmän ne pojatkin saavat osakseen kommentteja ulkonäöstään ja vääränlaista koskettelua. Mutta luultavasti tytöt kokevat enemmän seksuaalissävytteistä koskettelua ja kommentointia. Ihannemaailmassa tuota koskemattomuutta opetettaisiin siis kaikille, mutta koska ihannemaailma valitettavasti ei toteudu, voi vaan koittaa huolehtia, että oma lapsi opetetaan kunnioittamaan sekä omaa että toisten ihmisten fyysistä ja henkistä koskemattomuutta. Tuo Pääskysaaren kirja kyllä hienosti tuo sen asian esille!
Poista