Pyörällä

En ole maailman aikaansaavinta sorttia. Hukkasin toissa talvena avainnippuni lumihankeen ja siinä samassa myös pyörän avaimeni. Sitten synnytin, eikä ollut vähään aikaan mikään kova hinku pyörän selkään. Lähdin harvoin minnekään ilman istumiskyvytöntä vauvaa, joten pyörä pysyi varastossa. Tuli talvi ja taas kevät ja aloin suunnitella pyörän vara-avaimen etsimistä. Suunnitteluprosessi jatkui kesän ajan. Ja sitten sunnuntaina, hieman yli puolitoista vuotta talvisen katoamisen jälkeen, aloitin lounaan syötyäni etsinnät. Katsoin läpi yhden laatikon ja sitten toisen. Vara-avain löytyi minuutin etsintöjen päätteeksi. Onneksi koko prosessi oli hyvin suunniteltu.

Selasin avainlöydön huumassa läpi Huutonetin lasten pyöränistuimet ja huokasin helpotuksesta, kun kirkuvan oranssien ja smurffinsinisten istuinten joukossa komeili yksi musta Hamax. Ostin heti. 

Kääpiö avasi polkupyöräkauden jo keväämmällä. Nyt on minun ja kakkosen vuoro. Eikä täydy enää jolkottaa rattaiden kanssa fillarillaan 100 metriä edellä sotkevan lapsen perässä. 

Polkiessani eilen kakkonen kyydissäni puistoon, pienen tyttäreni pyöräillessä edessäni, sydämessä läikähti. Siinä se mun pieni menee. Laskee isot mäet ja osaa pysähtyä suojatielle. Olen pakatua ylpeydestä. Ja niin on lapsikin. 

Perhepäivähoito

Verrattuna kaikkeen kohkaukseen päiväkotien ylisuurista ryhmistä ja sen mahdollisista vaikutuksista lapsen kehitykseen, suhtaudutaan ainakin omassa sosiaalisessa piirissä  perhepäivähoitoon melko negatiivisesti. Suurimmalla osalla ei ole omien lapsien kautta omakohtaista kokemusta perhepäivähoidosta, mutta ennakkoluulot ovat lähes kaikilla hyvin samankaltaisia. Tiivistetysti käsitys on tämä: Perhepäivähoitajilla ei ole tarpeeksi resursseja järjestää vanhemmille lapsille riittävästi toimintaa. Pystyykö yksi aikuinen pitämään homman kasassa, jos jotain erityistä sattuu? Entä jos se hoitaja on aina kipeänä ja lapset poukkoilevat edestakaisin väliaikaishoidon ja oman hoitopaikan välillä? Entä jos lapsille syötetään pelkkää makaronia? Mitä jos perhepäivähoitaja onkin ikävä ihminen eikä pidä huolta lapsista? Kaikki on yhden ihmisen varassa.

Kun ajattelen näiden omien lasten hoitoon laittamista vuoden vaihteessa, lapsen tarpeista lähtien, tuntuisi ainakin kakkosen kannalta mielekkäältä valita perhepäivähoito. Maksimissaan neljä lasta on parivuotiaalle, vielä niin kovin pienelle lapselle, varmaankin ideaalitilanne. 4-vuotias toisaalta viihtyisi jo vähän isommassakin ryhmässä omien ikätovereiden kanssa. Onko 4-vuotias liian iso leikkimään päivät pitkät perhepäivähoidossa ehkä vain yhden oman ikäisensä lapsen kanssa? Ja sitten on se mutta. Mutta entäs jos nuo kauhukuvat laiskasta ja aina sairastavasta perhepäivähoitajasta ovat totta? Mistä ihmeestä nuo kaikki negatiiviset tarinat kumpuavat?

Nyt kaipaan kokemuksia. Hyviä, huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Ja sitten on vielä se kolmiperhepäivähoito. Hommaako kaupunki meille hoitokaverit ja hoitajan, vai joutuisiko sitä itse rekrytoimaan lapset ja aikuisen? Tätä kysyn siksi, että perhepäivähoidon ohjaaja ei vastaa puheluihini. 

Olenko muistanut päivitellä, kuinka kamalan vaikeaa tämä hoitokuvioiden pähkäily on, kun 2- ja 4-vuotiaan tarpeet ovat hieman erilaiset?

Unelmista totta

Tajusin tänä viikonloppuna, että yksi unelmani taitaa olla toteutunut. Niin siinä käy, kun asiat etenevät hitaasti. Muutosta ei melkein huomaa. Esikoinen nukkui lauantaiaamuna kahdeksaan ja se tuntui uskomattomalta. Tästä me olemme unelmoineet.

Kaikki alkoi kolme vuotta sitten viiden herätyksistä, kun kääpiö oli puolivuotias. Sitten seurasi liuta sumuisia kuukausia, joista en muista juuri mitään. Vauva-aika, josta en muistanut nauttia. 1-vuotispäivän tienoilla siirryimme yksiin päiväuniin ja herätysaika siirtyi vähän lähemmäksi melko inhimillistä kello kuutta. Olimme puistossa ulkoilemassa jo ennen yhdeksää. Onneksi siellä oli muutama muukin ihminen, joiden läsnäolon myötä tajusin, että oli olemassa muutamia muitakin perheitä, joilla oli yhtä kamalaa. Raportoimme heräämisaikoja ja vertailimme kooman ja turhautumisen asteita. Kotirintamalla aloimme säännöstellä päiväunia maksimissaan tuntiin päivässä, mutta mikään ei tuntunut pitelevän lasta makuuasennossa kellon lyötyä kuusi. 

Myöhäistimme nukkumaanmenoaikaa, mutta lapsesta tuli vain kiukkuisempi päivisin. Yritimme jättää päiväunia pois, mutta silloin alkoi sänky kastua öisin ja lapsi nukahteli satunnaisiin paikkoihin päivällistä odotellessaan. Yritin piristää itseäni ajattelemalla, että nerot tarvitsevat vähän unta. Lapsi on nero. Ja niinhän se onkin.

Ja sitten pikkuhiljaa, aamuherätys ei useinmiten ollutkaan enää kovin kaukana maagisesta Pikkukakkosrajasta. Viime viikkoina kääpiö on ihmetellyt, miksi lastenohjelmia on nykyään vähemmän. Hän on nukkunut puolikkaan Pikku kakkosen ohi. Arvelen, että nyt kaikki on aika keskivertoa. Kakkonenkin alkoi keväällä myöhäistää viiden herätyksiään lähemmäksi puoli kahdeksaa. 

Kolme vuotta siihen meni. En voi olla ajattelematta, miten erilaisia nämä viime vuodet olisivat olleet, jos olisimme saaneet nukkua enemmän. Olisin ollut varmaankin hyväntuulisempi äiti. Ehkä olisin jaksanut tehdä enemmän ja minulla olisi enemmän muistoja -muustakin kuin kaiken sumentavasta väsymyksestä. Tuli ainakin todettua, että minusta ei saa aamuihmistä tekemälläkään. Ehkä me taas jonakin päivänä tarvitsemme herätyskelloa.

Syksyn värit

Välikausi, jonka normaalit ihmiset tuntevat termillä syksy, on nyt virallisesti käynnistynyt. Välikausihaalarit kaivettiin naulakon perukoilta ja minä vedin jalkaan sukat ensimmäistä kertaa miesmuistiin. Sairastuin, sesongille tyypillisesti, myös siihen syysflunssaan, joka ei tunnu haittaavan lapsia yhtään, mutta vetää aikuisen melko lailla ameebaksi. Viimeiset kaksi päivää olen hoitanut lasten kaitsemisen pääasiassa huutelemalla ja uhkailemalla heitä vaakatasosta sohvalta käsin.

Tänään suuntaan päättäväisesti puistoon, vaikka joka paikkaa kolottaa ja räkä valuu. Arvelen kotoa poistumisen tekevän meille kaikille hyvää. Neuvoa-antavana juomana nautin aamusella kupillisen Finrexiniä. Siinä keittiöjakkaran päällä lääkettä hörppiessäni huomioin, että keittiöön unohtunut kääpiön Pink punk kynsilakka ja mustaherukkarohto ovat perfect match. Tämän kauden sävy on siis Finrexinin pinkki.

Tyylikoulu

Nyt on kääpiöllä niin päheet leggingsit, että pää ehkä räjähtää. American Apparelilta tilatut pöksyt olisivat olleet meikäläisen tyyliin vähän liian jotain, mutta onneksi voi elellä elämäänsä myös omien lastensa kautta. Pakettimies toi myös aika ihanat sukkikset, jotka keräsivät iloista huomiota, kun olimme bilettämässä pikkukaverin 2-vuotiskekkereillä viikonloppuna.

Juhlissa kuuntelin hämmentyneiden äitien keskustelua. Tänä syksynä päiväkodin aloittaneiden 4-vuotiaiden tyttöjen puvusto oli kuulemma menossa uusiksi. Lapset olivat tajunneet, että kaikilla päväkodin konkaritytöillä oli päällään pelkkää pinkkiä rimpsumekkoa. Toinen äideistä oli asioinut vaatekaupassa seisomalla kaikista keijuisimpien ja prinsessaisimimpien vaateiden rekkien edessä, jotta lapsi ei huomaisi niitä. Samanlaisissa tunnelmissa 4-vuotiaan pojan äiti puolestaan näkee vaivaa yrittääkseen poistaa poikansa näköpiiristä kaiken Cars-elokuvan hahmoilla varustetun tuotteiston, johon poika on hiljattain alkanut osoittaa mielenkiintoa.

Kuuntelin keskustelua, tunnistin itseni ja tajusin kuinka tyhmältä tuo aikuisen estetiikantajun tuputtaminen lapselle kuullostaa. Aion yrittää lopettaa. Ihminen taitaa olla luonnostaan laumaeläin.

Kyyneleitä, kukkia ja kaljaa

Kaikki lähti kulmaväripaletista. Se oli sellainen kallis, jonka ostoa olin miettinyt aika pitkään, koska en yleensä osta kalliita meikkejä. Se oli se kiva asia itseä varten, joita välillä ostaa. Niistä tulee hyvä olo. Ja sitten sinä perjantaiaamuna, kun kaikki tuntui kaatuvan päälle, kakkonen otti kulmaväripaletin kylppärin laatikoston päältä ja heitti sen lattialle. Olin unohtanut oven auki.

Juoksin kylpyhuoneeseen, poimin lattialla ylösalaisin makaavan paletin ja katselin epätoivoisena pölyksi murentunutta ihanuuttani. Kannoin puhistaan keskeytetyn kiljuvan kakkosen ulos kylpyhuoneesta ja tunsin kyyneleiden nousevan silmiin. Lukitsin vessan oven ja istuin yksin wc-pöntölle itkemään. Miksi näin käy juuri sinä päivänä, kun en osaa ajatella, että tavaraahan se vaan on. Juuri sinä aamuna, kun kaikki tuntui menevän pieleen ja lapset olivat ihan kamalia, siihen kulmaväripalettiin kiteytyivät kaikki tunteet siitä, että nämä lapset, jatkuvan uhman ja oman tahtonsa kanssa, imevät minut täällä kotona kuiviin. Ja sitten siinä vessanpöntöllä itkeä vollottaessani päätin, että lapset menevät päiväkotiin tammikuussa ja minä etsin itselleni työpaikan.

Avasin kylpyhuoneen oven vielä itkuisena ja ilmoitin, että nyt lähdetään puistoon. Silloin esikoinen ilmestyi lastenhuoneesta kädessään legokukista kokoamansa kukkarakennelma. Jos joidenkin lasten isit tai äidit on surullisia, niin niille voi viedä kukkia ja sitten niille tulee parempi mieli, kääpiö selitti ojentaessaan minulle kukkia. Kyyneleet tulvivat taas, mutta ihan toisesta syystä. Halailin lastani ja vollotin entistä enemmän.

Puistosta soitin järkevän matkan päässä olevaan yksityiseen päiväkotiin ja tarkistin paikkatilanteen. Täynnä oli, mutta jos joku sattuisi lähikuukausina muuttamaan, voisi paikan ehkä saada vuodenvaihteessa. Kotoa soitin kunnallisen päiväkodin johtajalle ja muutin hoitohakemukseen hoidon alkamisajankohdaksi 3.1.2013. Miellyttävä-ääninen mies ei vaikuttanut järin innostuneelta. Koko päivän itketti. Välillä aamuisia kukkia ajatellessa, välillä loppumattomaan uhmaan turhautumisesta ja välillä helpotuksesta. Lähdin lasten mentyä nukkumaan baariin. Join arviolta 3-4 litraa kaljaa ja ajoin taksilla kotiin kuusi tuntia myöhemmin. Päivässä tapahtui paljon.

Ratkaisun avaimet

Lähes kaikki minun elämäni ongelmalliset tilanteet ovat ratkaistavissa herkuilla ja alkoholilla. Tänään tilanne vaati muutaman lasin valkoviiniä ruoan jälkeen ja pari palaa banaanipiirakkaa lasten nukkumaanmenon jälkeen. Ongelma tosin on edelleenkin ratkaisematta, mutta jotenkin osaan pienessä hiprakassa ja sokeriähkyssä suhtautua tilanteeseen taas vähän välinpitämättömämmin. 

Minä en saa päästäni tätä päivähoitoasiaa. Joinakin päivinä, kun lapset pääasiassa kitisevät, kiukuttelevat, riitelevät ja valittavat, en muuta ajattelekaan kuin töihin paluuta ja miten mielenkiintoista ja ihanaa se olisi. Toisina päivinä nautin kotonaolon vapaudesta ja ymmärrän, että tämä mahdollisuus on ainutkertainen. Tätä aikaa ei saa takaisin.

Päivähoidon johtaja soitti tänään tekemästäni päivähoitohakemuksesta. Miellyttävä-ääninen setä halusi hakemukseen lisää hakuvaihtoehtoja. Tiedustelin vaivihkaa, voisiko lähipäiväkotiin saada paikan vuoden vaihteessa. Sitä ei voinut luvata, ei tietenkään. Ensi syksystä ei voi vielä tietää, ei tietenkään. Toinen lähipäiväkoti menee ensi vuonna remonttiin ja muuttaa evakkoon, eikä vielä voi tietää minne, ei tietenkään. 

Hiljaa toivoin, että setä olisi kannustavalla äänellä ilmoittanut, että kyllä hoitopaikka vuoden vaihteessakin löytyy tästä läheltä kotia, että hae vaan töitä. Ja sitten jatkanut vielä, että kyllä se kakkonen vuodenvaihteessa puhuu monisanaisia lauseita  ja pärjää varmasti isommassa porukassa. Ihan varmasti on tarpeeksi vanha. -Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Jään siis maistelemaan banoffeeta ja jatkan viikkokausia jatkunutta pähkäilyäni. Onhan tässä aikaa miettiä.

Viisi vuotta, eikä suotta

Onkos kukaan siellä joutunut sellaiseen tilanteeseen, että hääpäivää juhlistavien ravintolatreffien päätteeksi sinä istut auton takapenkillä ja kuuntelet, kuinka oma isäsi ja aviomiehesi keskustelevat etupenkillä veneen moottorin korjaukseen liittyvistä asioista? Nostan vaivihkaa käteni pystyyn. Että sellaiset puuhäät.

Näinä vuosittaisina merkkipäivinä muistan, että itselleni itsestään selvät asiat eivät olekaan itsestäänselvyyksiä. Muutaman vuoden leikkipuisto-otannan perusteella tämä oma kotoinen aviomies on jonkinlainen harvinaisuus. Hän hoitaa kaksi lasta siinä missä minäkin, laittaa hyvää ruokaa, ulkoiluttaa vapaapäivinään lapset eikä ole kertaakaan sanonut että ei sovi, jos minulla on ollut halu lähteä jonnekin ilman lapsia. Ostaa vielä hyviä hajuvesiäkin.



Kuunnellessani tuttavien päivittelyä avuttomista tai lasten hoitoon haluttomista puolisoista pohdin, ovatko nämä parisuhteet olleet epätasa-arvoisia tai sukupuolirooleiltaan perinteisiä noin lähtökohtaisesti, vai keikauttaako vasta lapsen tulo miehen ja naisen välisen suhteen takaisin viime vuosituhannelle? Kaipaavatko kaikki äidit isien tasavertaista panosta lasten hoitoon?

Alku ja loppu

Syksy on tulossa, sen tuntee aamuisin iholla. Ilma tuntuu erilaiselta, jotenkin jo vähän kirpeältä. Ei voi enää nukkua ikkuna auki. Kotona paljaat varpaat alkoivat paleltaa ja täytyi vetää jalkaan kotitossut pitkästä aikaa. Tavallaan jo vähän odotan syksyä, punaisia poskia puistosta tullessa, kakkosen kehittyvää sanavarastoa, minttukaakaota ja takkatulta kylminä iltoina. 

Eilen soitin hedelmöityshoitoklinikalle, jossa luovutin keväällä munasolun. Matkakulujen maksussa oli häikkää, ja täytyihän samalla kysyä se kysymyskin, tuliko siitä mitään. -Kyllä ja ei. Raskaus oli alkanut heti luovutuspäivänä, mutta päättynyt sitten myöhemmin keskenmenoon. Tuli surullinen olo. Pettynyt, vaikka eihän se minun menetykseni olekaan. Mutta kuitenkin.

Soluja on vielä pakkasessa säilössä. Todennäköisyys on 50/50. Sormet ristiin.

Kausiahdistus

Kuinka masentavaa on pohtia syksyä ja talvea jo elokuussa? Minä olen masentava -mutta niin ovat onneksi lähes kaikki muutkin perheenäidit. Kuluvalla viikolla olen pukenut lapsia syystakkeihin ja nostellut ulkoiluhousujen lahkeita arvioivasti. Olen myös taputtanut itseäni selkään, koska muistin ostaa lapsille maaliskuun alennusmyynneistä  toppakamppeet tulevaksi talveksi. Olen edennyt äitiyden tasolle, jolle ei ihan jokainen perusmutsi pääsekään. Erityismaininta lähtee myös lasten synnyttämisestä lähes päivälleen kahden vuoden ikäerolla, samalla sukupuolella varustettuna. Kierrätettävyysaste: todella korkea. Hyvä minä!

Mutta etupäässä olen kironnut sitä piinallista välikautta. Kevättakki on liian ohut, mutta toppatakki liian kuuma. Puistoon fleece ja kuoritakki, mutta entäs muualle? Villakangastakki, tikkitakki vai kevyesti topattu ja vettä hylkivä takki? Lenkkareilla ja lantsareilla pärjää pitkälle syksyyn, mutta tarvitaanko kuitenkin jonkinlaiset nilkkurit? Voiko lapsille ostaa Sorelit talveksi, kun omista kengistäni kumi halkeili jo kahden talven(!!!) käytön jälkeen? Kuinka ison koon uskaltaa ottaa? Alkaako se vaaleanpunaisenhaluamisvaihe joskus seuraavan vuoden aikana? Mikä olisi käytännöllisintä ja ajattominta? Millä on jälleenmyyntiarvoa? Valintoja, kysymyksiä, päätöksiä ja huokaus.

On ollut niin raskasta, että täytyi tehdä välipalaksi lettuja ja laittaa päälle vähän hunajaa.

Pitkä puolikas

Jännitysnäytelmä Saako Liisa valmistettua perheelleen maittavan päivällisen Jamie Oliverin ohjeiden mukaisesti 30 minuutissa jatkuu. Varmasti kaikki odottavat jo kieli pitkällä tietoja tämänpäiväisistä kokkauksista. 

Vastaus edellä esitettyyn kysymykseen on tämän päivän kokemusten perusteella, että ilmeisesti ei. Kellotin maissi-savukalakeiton ja sateenkaarisalaatin valmistusajaksi noin 55 minuuttia. Eli ei siis lähellekään puolta tuntia. Ja minä vielä jätin grillatut jättikatkaravut ja jonkun marjasörsselin valmistamatta. Lapset eivät häirinneet. En käsitä. Kieltäydyn tunnustautumasta keittiövajakiksi, joka on niin homeessa, ettei pysty toimimaan normaalin aikuisen tasolla. Kirjan lupaukset 30 minuutin aterioista ovat siis mielestäni täyttä vedätystä.

Mutta. Ja tämä mutta lausutaan sellaisella positiivisella ja mielialaa nostattavalla äänenpainolla. Ruoka oli hyvää! Kääpiö, joka yleensä karsastaa valkoisesta kalasta valmistettuja kalaruokia, kehui keittoa maistuvaksi ja tyhjensi lautasensa viimeisiä maisseja myöten. Ja santsasi salaattia, vaikka suhtautuu epäluuloisesti lähes kaikkiin peruskasvisten ulkopuolelle luokiteltaviin vihanneksiin ja juureksiin.

Mielestäni en tehnyt mitään järkyttäviä virheitä tai jäätymisiä ruoan valmistuksen aikana. Näin ollen haluan haastaa kaikki halukkaat kokeilemaan, saatteko te valmistettua Jamien maissi-savukalakeiton ja sateenkaarisalaatin 30 minuutissa, niinkuin tarkoitus olisi. En jaksa jakaa 30 minuutin valmistusaikaan kuuluvien tiikerikatkarapujen ja vadelma-seljaslushien ohjeita, koska voisin vannoa, ettei kukaan oikeasti pystyisi hosumaan kaikkia ruokalajeja kasaan puolessa tunnissa. Ohjeet tulevat tässä:

KEITTO (4 hengelle)

4 viipaletta savupekonia

pieni nippu kevätsipuleita

250 g Rosamunda-perunoita

4 maissintähkää (käytin pakastemaissia)     

            300 g nahatonta ja ruodotonta savukoljaa (käytin pakasteseitä)                          

3 laakerinlehteä   

3 oksaa tuoretta timjamia

1 l kanalientä

1,5 dl ruokakermaa

              200 g kuorittuja katkarapuja

150 g voileipäkeksejä

  SALAATTI

puolikas punainen chili

1 valkosipulin kynsi

pieni nippu tuoretta rakuunaa

 2 rkl punaviinietikkaa
6 rkl oliiviöljyä

3 rkl ruokajogurttia

  1 iso kesäkurpitsa

2 porkkanaa

1 tuore punajuuri

 1 rasia krassia

ESIVALMISTELUT Ota esille kaikki tarvittavat raaka-aineet ja työvälineet. Kiinnitä monitoimikoneeseen karkea raastinterä. Pane iso kasari kuumalle lämmölle.

KEITTO Hienonna pekoni, kaada kasariin loraus oliiviöljyä ja paista pekoni kullanruskeaksi. Siisti kevätsipulit, leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi ja lisää kasariin sekoitellen. Pese perunat ja ja pilko ne 2 cm kokoisiksi paloiksi. Lisää perunat kasariin ja sekoita hyvin. Pidä kasaria silmällä ja sekoittele useaan kertaan. Leikkaa maissinjyvät tähkistä (tai käytä pakastemaissia) ja lisää ne kasariin. Lisää kasariin myös savukolja (tai sei), laakerinlehdet ja timjami. Kaada päälle kanaliemi (käytin kanafondia), peitä kasari kannella ja keitä 12 minuuttia.

SALAATTI Pane tehosekoittimeen puolikas punainen chili, kuorittu valkosipulin kynsi, pieni nippu rakuunaa, hyppysellinen suolaa, pippuria, 2 rkl punaviinietikkaa, 6 rkl neitsytoliiviöljyä ja 3 rkl ruokajogurttia. Sekoita aineet tasaiseksi kastikkeeksi. Tarkista maku -kastike saa olla sekä suolaista että hapokasta, joten lisää mausteita tarvittaessa. Kaada kastike kannuun ja vie pöytään.

Pese ja kuori kesäkurpitsa ja porkkanat. Kuori nopeasti punajuuri. Raasta kasvikset vuorotellen monitoimikoneessa ja kaada raasteet tarjoilulautaselle. Leikkele krassi salaatin pinnalle. Vie salaatti pöytään.

KEITTO Lisää keittoon ruokakerma sekä kuoritut katkaravut ja sekoita hyvin. Peitä kasari jälleen kannella ja alenna miedolle lämmölle. Kata voileipäkeksit pinoiksi pöydälle.

Ota kasari pois liedeltä. Halutessasi voit jättää keiton kokkareiseksi tai soseuttaa sen perunasurvimella. Itselläni on tapana hieman soseuttaa puolet keitosta ja sitten sekoittaa se.

TARJOILU Vie keitto pöytään. Murskaa muutamia voileipäkeksejä kullekin keittolautaselle, annostele keittoa niiden päälle. Sekoita salaattiin kastike ja nauti.

Ja siis tämän lisäksi pitäisi vielä grillata uunissa tiikerikatkarapuja ja valmistaa jääkuutioista, tuoreesta mintusta, seljamehusta, vadelmista ja kivennäisvedestä monitoimikoneessa slushie. Vitut -saanen arvella. 

Olisin kovin kiinnostunut teidän tuloksistanne. Kommenttilaatikkoon saa tulla retostelemaan tai vaihtoehtoisesti myöntämään tappionsa kelloa vastaan.

Puoli tuntia 45 minuutissa

Oikeaoppiseen ruokailun esittelyyn blogissa kuuluvat asetelmalliset lähikuvat ruoka-aineista sekä valmiista annoksesta. Kuvien kattaus on viimeistelty, mutta rento. Ruokailijat hymyilevät, pöydässä viihdytään ja keskustelu näyttää soljuvan kevyenä.

Aloitin uuden kirjani 30 minuutin aterioiden valmistamisen pelaamalla varman päälle. Mies ulkoili lasten kanssa ja minä hikoilin kuumassa keittiössä rapeaa lohta, eksoottista lisäkeriisiä, guacamolea ja tortilloja. Sain tehdä ruokaa rauhassa ja vältyimme hyvin tutuksi tulleelta Jos te annatte mun vähän aikaa tehdä rauhassa tätä ruokaa niin mä tuun sitten lukemaan./ Nyt ihan oikeesti ootte hetken aikaa riitelemättä että saan tän ruoan tehtyä sananvaihdolta. Näin jälkeenpäin voisin todeta, yhden 30 minuutin aterian  valmistettuani, että jokaiseen kirjan 30 minuuttiin voi lisätä 15 minuuttia kotiäitiyden myötä oletusarvona tulevaa jatkuvien keskeytysten ja yleisen multitaskingin tuomaa lisäaikaa.

Jos olisi halunnut tämänpäiväisen 30 minuutin aterian valmistuvan 30 minuutissa, olisi ehkä kannattanut siivota keittiöstä edellisen illan päivällisjuhlien tiskivuori. Ruoan valmistumista olisi mahdollisesti jouduttanut myös uuden, 30 minuutin aterioiden valmistusta varten ostetun, monitoimikoneen ottaminen ulos paketistaan ennen ruoan valmituksen aloittamista.

10 minuuttia ajasta saa ihan mainiosti kulumaan prosessissa, jonka lopputulemana tajuaa, että uuden monitoimikoneen silppuri ei lähde käyntiin, ellei blenderin kiinnityskohdan kansi ole kiinni tai itse blenderikannu siinä paikallaan. Hyvä tieto tulevia ruoanlaittokertoja ajatellen.

Kevätsipulit paloivat lohen kylkiäisenä mustiksi kuuman grillivastuksen alla, mutta muuten kaikki oli kohdillaan. Ruoka nautittiin lämpimänä kesäiltana terassilla. Tahtotila ei riittänyt esteettisen annoksen asetteluun. Kääpiö kehui vuolassanaisesti ruoan makua ja kakkonen tivasi lisää lohta ja guacamolea. Keskustelu oli melko kevyttä, aiheet sivusivat salaojaputkien uudistamista ja terassilautojen pintakäsittelyä. Tilanne oli ohi noin 20 minuutissa. Huomenna piri piri kanaa tai maissi-kalakeittoa. Taidan aloittaa varmuuden vuoksi tuntia ennen ruoka-aikaa.

Minä, Martha ja Jamie

Jos tätä kotirouvana oloa täytyisi jatkaa yhtään pidempään, pyrkisin sellaiseen Martha Stewartia muistuttavaan elämään. Martha on vähän pelottava ja lusinut talousrikoksista, mutta vankilasta vapauduttuaan hän on palannut takaisin laittamaan herkullista ja kotoisaa ruokaa, askartelemaan ja emännöimään juhlia ranchillaan. Omassa marthaversiossani aloittaisin kuohuviinin nautiskelun joskus lounaan jälkeen ja leiposin pääasiassa kaikenlaisia torttuja. Keräisin tuoreita biodynaamisia vihanneksia puutarhastani ja askartelisin serviettirenkaita. Mitä lapset tekisivät sillä aikaa, sitä en ole tullut ajatelleeksi. Heidät olisi varmaankin viety jonkinlaiseen sisäoppilaitokseen.

Tänä aamuna sisäinen Marthani huusi tarvitsevansa uuden silppuavan monitoimikoneen. Itse asiassa käsky tuli suoraan Jamie Oliverilta, joka muutama päivä sitten hankkimassani keittokirjassaan painottaa, että jos haluaa valmistaa kirjan 30 minuutin ateriat 30 minuutissa, täytyy omistaa kunnollinen monitoimikone -ja minähän haluan. Se maksaa itsensä takaisin, Jamie lupasi. Jään odottelemaan tilisiirtoa Boschilta.

Uskon uuden keittokirjani ja monitoimikoneeni ratkaisseen sen ainaisen mitä me syödään pähkäilyn. Uudessa elämässäni ei syödä enää jauhelihakeittoa vahakankaisen ruokapöydän ääressä, vaan meillä on raikkaan väriset kangasservietit ja puhdas, mahdollisesti pellavainen, pöytäliina. Siinä me sitten istumme perheen kesken ja maistelemme arki-iltoina valmistamiani 30 minuutin herkkuruokia iloisissa ja rennoissa tunnelmissa. Näinhän se varmasti menee.

Viimeinen vuosi

Tein tänään päivähoitohakemuksen. Itse asiassa yritin tehdä hakemusta jo muutama päivä aiemmin, mutta hakemukseen ilmestyi punainen teksti, jossa kerrottiin ettei hakemusta voi tehdä, jos hoidon tarpeen alkuun on niin pitkä aika. Taidan olla hyvissä ajoin liikkeellä, mutta hakemus rauhoitti mieltäni. Tälle elämänvaiheelle on tulossa vuoden päästä loppu. Neljä ja puoli vuotta. Hakemusta naputellessani tunnelmat olivat kuin lomamatkaa varatessa. Nyt on jotakin odotettavaa. 

Esikoisen kanssa on ollut viime aikoina vähän raskasta. Vähän sanan voi jättää edellisessä lauseessa huomiotta. Jos kääpiö ei väitä vastaan tai kieltäydy tottelemasta minua, hän kysyy minkätakia. Loputtomasti. Siihen vielä lisäksi yksi kireäpinnainen 1,5-vuotias. Nuo kaksi eivät oikein tule toimeen keskenään, mutta eivät silti malta olla toisistaan erossa. He takertuvat minuun kuin takiaiset ja välillä tuntuu siltä, että en saa henkeä. Kuuntelen kiljumista, riitelyä, huutoa ja mankumista aamusta iltaan. Ja tätä parhautta olisi vielä vuoden päivät edessä. Minulla ei ole suuria odotuksia ilmapiirin muutoksen suhteen lähikuukausina.

Ja toisaalta minä haluan olla kotona. Pystyn pääsemään ajoittaisesta vitutuksesta yli, vien lapset puistoon tapaamaan toisia lapsia ja luen iltapäivällä ääneen kirjoja. Uskon, että näin on pienemmälle parempi. Muistan, että ehdin kyllä tehdä töitä vielä vuosikausia. Opetan lapsille, miten riitoja sovitaan ja miten toisia ihmisiä kohdellaan ja kaipaan takaisin töihin. 


Nyt elättelen toiveita siitä, että koen jonkinlaisen kotiäitiherätyksen ja alan innostua kaikenlaisista lapsitapahtumista ja lasken innostuksesta alleni kun Polarn O. Pyretin ja Mini Rodinin uudet vaatemallistot julkaistaan. Sitä odotellessa.