sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Aivan ensiksi haluan kiittää...

...Rokki Mäkkiä, Kotipizzaa, Tullinpuomin Alkoa ja aviomiestäni. Olin nimittäin ehtinyt kahdessa vuodessa unohtaa, että sairaalaruoka ei ole hyvää, eikä sitä aina myöskään saa riittävästi. Synnytyksen jälkeisiä päiviä ei siis ihan voinut verrata hotellitasoiseen minilomaan. Sain kuitenkin pötkötellä enemmän kuin kuukausiin ja ruokakin tuotiin sänkyyn asti. Kahdessa vuodessa olin myös ehtinyt unohtaa, että imetyksen alkupäivinä lämmin ruoka on hyvin häilyvä käsite. Minun on edelleenkin vaikea ymmärtää, kuinka uskomattoman paljon aikaa imetykseen kuluu ensipäivinä.

Keskiviikkona päivän asuna Uudenmaan sairaalapesulan sponssivaatteet

Torstaina punaviiniä lisämaidon lämmityspönikästä

Perjantaina vuorotellen pizzaa ja särkylääkkeitä

Olo synnytyksen jälkeen on ollut hyvin epätodellinen. Tuntuu hassulta, että meitä on perheessä nyt neljä. Yhtä jäsentä ei kukaan oikein vielä tunne. Sairaalassa eli hyvin paljon uudelleen asioita, joita kääpiön kanssa tapahtui. Välillä piti ihan muistuttaa itselleen, että tässä on nyt kokonaan toinen vauva ja eri persoona. Kotiin tultuamme totesimme miehen kanssa, että vauvan olemassaolon voi vahingossa melkein unohtaa. Se kun nukkuu vielä niin paljon. Yritän muistaa aina välillä käydä antamassa hänelle vähän ruokaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti