Muutama viikko sitten pähkäilin pienen mahan tilannetta. Vietettyäni viime viikon lomamatkalla bikineissä saivat vartalopohdinnat ihan uudenlaista vettä myllyynsä. Raskaus on nimittäin siinä vaiheessa, kun maha näyttää oikeastaan vain, miten sen nyt sanoisi, pöhöttyneeltä. Vatsa näyttää lähinnä siltä, että on syönyt liikaa. Rantahiekalla vatsa paljaana tepastellessani huomasin ajattelevani, että toivottavasti ihmiset ymmärtävät että olen raskaana. Tämä ajatus kävi mielessä joka päivä. Kaikkea sitä ihan järkeväkin ihminen miettii.
Raskaana olemisen paras puoli liittyy kuitenkin loppujenlopuksi vatsa-asiaan. Parasta on se, ettei tarvitse moneen kuukauteen ajatella näyttääkö vatsa isolta tiukassa asussa. Vatsa näyttää isolta ja saa näyttääkin. Ei siis tarvitse ajatella vatsan sisään vetämistä. Se on ihanaa, sillä olen hyvin tietoinen vatsastani. Tähän väliin täytyy päätään pyöritteleville lukijoille todeta, että raskauden lopputulos on tietenkin se paras puoli, mutta nyt ei puhuta siitä. Nyt puhutaan näistä ajankohtaisemmista puolista.
Olen ilokseni huomannut, että ensimmäisen raskauden jälkeen olen alkanut suhtautua omaan vartalooni paljon armollisemmin. Synnytyksen jälkeen täytyi orientoitua omaan vartaloon uudelleen. Muistan tuijottaneeni Naistenklinikan wc:n peiliin epäuskoisena. Mietin miten on mahdollista, että en tunnista peilistä omaa vartaloani. Rinnat olivat paisuneet parissa päivässä kaksi kuppikokoa ja minä olin synnytyksen jäljiltä monta monta kiloa tavallista painavampi. Meni monta kuukautta hyväksyä, että ei voi olettaa kropan palautuvan heti ennalleen tuollaisen koettelemuksen jälkeen. Onnellista oli, että melkein mikä tahansa muutos oli askel parempaan synnytyksen jälkeisen ruhjotun olon jälkeen.
Tämän vuoksi en voi sietää naistenlehtien hehkutusjuttuja, joissa ihannoidaan julkkisnaisia jotka kertovat tiputtaneensa raskauskilonsa viikossa. Mitä ihmettä on tapahtunut lapsivuodeajalle? Ajalle, jolloin nainen sai synnytyksen jälkeen toipua rauhassa synnytyksestä ilman kuntosalitreenejä ja ihmedieettejä. Tuntuu siltä, että nykyään naisen pitäisi vakuutella ettei synnytys tuntunut missään ja töihin voisi palata vaikka seuraavana päivänä. Minä en ainakaan olisi pystynyt. Minulla kaikki aika meni hysteeriseen itkeskelyyn ja pohdintaan, miten tästä elämäntilanteesta pääsisi takaisin omaan vanhaan elämään. Eikä silloin pysty edes istumaan.
Toinen naistenlehti-inhokkini ovat julkkisnaisten helpot ja hyväntuuliset vauvat. Mutta niistä lisää joskus myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti