Pienen vatsan piilotus

Joskus vaatteisiin jumittuu. Minä olen jumittanut tämän viikon pillifarkuissa ja Gina Tricotin collegessa. Kerran yritin lähteä ulos tyköistuvammassa paidassa, mutta piti vielä eteisessä kengät jalassa vaihtaa takaisin tuttuun collegeen. Kaiken sisälleen kätkevä jättipaita tuntuu turvalliselta silloin, kun haluaa piilottaa vartalonsa muiden katseilta. Raskaana ollessa vartalo nimittäin kerää paljon huomiota. Siitä pitää keskustella lähes päivittäin.

Tämä kaikki on varmaan ihan normaalia. Raskaus on jännittävä asia ja puistopiireissä se on melko itsestäänselvä yhteinen nimittäjä useimpien naisten kesken. Minä en kuitenkaan jaksaisi puhua raskaudesta jatkuvasti. En jaksa kertailla pahoinvointeja ja vessassa ravaamisia. Minusta raskaana oleminen on suurimmalta osin tylsää ja epämukavaa. Minua ärsyttää myös se, että raskaana olevan ihmisen vartalon muotoa voidaan kommentoida melko vapaasti. Minun kohdallani se tarkoittaa lähinnä vatsan pienen koon päivittelyä. "Eihän susta huomaa ollenkaan!" "Miten toi vatsa voi olla noin pieni?" Mitäpä siihen sitten vastaa. "Miksi sulla on tuollainen nenä?" -Sille ei vaan voi mitään.

Kääpiötä odottaessani vatsani kokoa ihmeteltiin vielä loppuraskaudessakin. Minusta se oli ihan tarpeeksi iso. En pystynyt nukkumaan vatsan kanssa, vatsa tuntui repeävän kävellessä ja selkään sattui. Väistämättä kuitenkin heräsi epäilys, täytyisikö vatsan kuitenkin olla normaalisti isompi. Onko jotain vialla? Nyt toisella kerralla tiedän että ei ole. Toistaiseksi on kuitenkin mukavampaa verhoutua kaapuvaatteisiin. Samalla peittyvät ne normivatsamakkaratkin.