torstai 23. syyskuuta 2010

Oooo!

Harrastan harvemmin minkäänlaisten turhailuksi laskettavien vaatteiden ostamista kääpiölle. Vaatteiden täytyy olla käytännöllisiä ja jollain tapaa tarpeellisia. Burberryn vekkihameelle löytyy tuskin viikoittaista käyttöä. Kääpiö ei vielä ymmärrä vaatteiden päälle, eikä minulla ole tarvetta pyntätä häntä kolmeen eri syystakkiin.

Hiljattain ostin kuitenkin ihan tarpeettoman paidan. Se sai aikaan spontaanin ooo-reaktion. Sellaisen jonka saa kun näkee vaikka koiranpennun. Minun tapauksessani sykähdyksen aiheutti pikkuruinen Cheap Mondayn t-paita, jonka bongasin Weekdayllä. Siellä oli ihan kokonainen hylly Cheap Mondayn vaatteita lyhyille ihmisille. Kuinka suloista!




Olin sen verran järkevä, että valitsin ostettavaksi college-paidan. Arvelin sille olevan t-paitaa enemmän käyttöä tulevana talvena. Ostin kääpiölle myös maailman törkeimmät farkkulegginsit. Legginsit olivat ihan oikeasti tarpeen. Ne ovat käteviä välikausiasun alla. Ettei aina tarvitse hortoilla pelkät sukkahousut jalassa. Mutta törkeät ne ovat. Pitää ottaa valokuvia, että kääpiö voi sitten aikuisena kauhistella minkälaisiin vermeisiin äiti on häntä 2000-luvun alussa pukenut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti