Matkailun vaikeus

Jotkut ovat sitä mieltä, että lapsen voi ottaa mukaan mihin vaan. Minä olen tämän porukan kanssa eri mieltä. Ainakin kun kyse on 1,5-vuotiaasta lapsesta. Lasta ei vaan yksinkertaisesti voi tai kannata ottaa mukaan joka paikkaan. Tarkennuksena vielä, että lasta ei voi ottaa mukaan mihin vaan jos tahtoo että edes jollakin seurueen jäsenistä on mukavaa.

Lapsen voi tietysti ottaa mukaan ravintolaan syömään kolmen ruokalajin illallista, mutta se ei ole lapsesta mukavaa. Myös vanhempien tunnelmaa voi latistaa pöytäseurueen yhden jäsenen jatkuva karjuminen ja venkoilu. Lapsen kanssa menoja joutuu suunnittelemaan lapsen ehdoilla, eivätkä lapsen tarpeet aina vastaa vanhempien toiveita. Jos lapsi on sitä tyyppiä että nukkuu päiväunensa vain sängyssä tai auton turvaistuimessa, ei päiväunien aikaan voi tehdä mitään muuta kuin olla kotona tai autoilla. Tämä on tylsä todellisuus. Vaihtoehtona on rattaissaan rääkyvä lapsi suoraan Manaaja-elokuvasta.

Lapsiperheemme rajoitteet tulivat taas todetuiksi alettuamme suunnitella ex tempore road trippiä lomamme päätteeksi. Kääpiön unitottumukset ovat tarkat ja jos niistä poiketaan, on hän ihmisenä lähes sietämätön. Kääpiö vaatii tutun päivärytminsä autistista toteuttamista myös tien päällä. Laskeskellessamme roadtripin päivittäisiä ajomatkoja kääpiölle sopiviksi pyörittelimme päätämme suunnittelun vaikeudelle.

Vauvan kanssa matkailu oli helppoa. Vauva kun nukkuu useat päiväunet päivässä, eikä ole hirveän kiinnostunut siitä ollaanko museossa vai ostoskeskuksessa. Puolitoistavuotias ei pidä shoppailusta tai taidenäyttelyistä joissa mihinkään ei saa koskea. Puolitoistavuotias haluaa liukumäkeen ja läträämään veteen. Näiden rajoitteiden pohjalta päätimme lähteä matkaan ja katsoa mihin saakka pääsemme. Maanantaina alkaa arki ja kotipuistossa ehtii varmasti seisoskella ihan riittämiin.

Melkein täydellinen loma

No en sitten lähtenyt kääpiölomalle silkkimekossa. Päätöstäni ei pyörtänyt niinkään sateen uhka, vaan hyinen tuuli. Ajatus tuulen mukana leijailevasta hameenhelmasta ei tuntunut hyvältä ajatukselta, joten turvauduin mustaan luottovaatteeseeni.

Kylmässä elokuvasalissa ei tarvinnut palella kun jalassa oli legginsit ja prätkäbootsit. Syömään mennessä vaihdoin kengät korkkareihin. Olin omasta kätevyydestäni todella ylpeä. Eikä kassikaan painanut paljon.

Lomapäivämme sää oli hyytävän kylmä. Myöhästyimme melkein elokuvasta kun venäläisturistit kiilasivat eteemme hotellissa. Jouduin ravintolassa väittelyyn italialaistarjoilijan kanssa juomatilauksestani enkä saanut sitä mitä halusin. Ruoka oli vain ihan hyvää. Hotellin telkkarin elokuvavalikossa ei ollut hyviä elokuvia. Sänky oli huono ja nukuin huonosti.

Kaikki ei mennyt ihan putkeen, mutta meillä oli mukavaa. Kääpiö ei tuntunut surevan lähtöämme. Vilkutteli vain iloisesti ja sanoi Heippa! Eikä tuntunut yhtään niin syylliseltä kuin viimeksi.

Vapauden hinta

Sisko ilmoittautui vapaaehtoisesti tulemaan yökylään kääpiön seuraksi. Vietettyäni edellisen kääpiöttömän loman yön pyörimällä unettomana kavereiden epämukavalla vuodesohvalla Turussa, ilmoitin tällä kertaa majoittuvani hotelliin Helsingissä. Minusta mikään ei ole parempaa kuin hotellin puhtaat lakanat ja iso iso aamiainen. Varasimme illaksi pöydän ravintolasta ja ennen syömistä liput elokuviin. Kaikkea sitä mitä meidän 1,5-vuotiaamme kanssa on mahdotonta tehdä; mennä elokuviin, syödä rauhassa ja nukkua pitkään.

Tehtyämme kaikki tarvittavat varaukset, huomasin viime viikolla kesälomareissullamme anopin seinäkalenterin merkinnöistä, että kyseinen päivä on myös meidän kihlajaispäivämme. Hyvä että joku edes muistaa.

Lomapäiväksi valikoitui ehkäpä ensimmäinen sadepäivä viikkoihin. Minä olin päättänyt sonnustautua Filippa K:n silkkimekkooni, enkä aikonut luopua suunnitelmastani sään vuoksi. Villatakin ajattelin myös pukea. Ynnäillessäni tulevan vuorokauden kustannuksia, totesin vapaudella olevan hintansa. Toisaalta tällainen kotikaupunkiloma olisi ollut mukava jo ennen kääpiönkin tuloa.

Eilen, kun olin oikein väsynyt ja pää oli kipeä ja kääpiö raivosi minulle kun en suostunut hakemaan jo täyteen maitomukiin lisää maitoa, pohdin olisinko onnellisempi jos elelisin elämääni ilman kääpiötä. Hetken aikaa pohdin että kyllä. Helpommalla ainakin pääsisi.

Kotona taas

Ikkunasta kantautuva raitiovaunun kolina tuntuu kotoisalta lähes kolmen viikon maakuntamatkailun jälkeen. Palasimme takaisin kaupunkiin matkamuistona flipfloppien jättämät rusketusraidat jalkapöydässä ja puolikas matkalaukullinen käyttämättömiä pitkiä housuja ja pitkähihaisia paitoja. Melkein kolmen viikon sukuloinnin jälkeen on taas ihan mukava olla kotona vaan omalla porukalla.

Kääpiö otti isovanhempien hauskuuttamisen tosissaan ja alkoi matkamme aluksi puhua. Aiemmin hän on toistellut vaihtuvalla, usein erittäin lujalla, volyymilla lähinnä vain omaa nimeään. Toisena isovanhempien luona vietettynä aamuna hän osoitti Etolasta hankittua sinistä muoviautoaan ja totesi: auto. Aamupalan syötyään hän totesi yksioikoisesti: loppu. Viikkojen mittaan sanavarasto lisääntyi roimasti. Enimmäkseen hän kuitenkin sepustaa omaa kääpiökieltään, josta ei ota kukaan selvää. Äppyji äpäti issä, kääpiö selostaa kaikentietävästi.

Myös kääpiön kuullun ymmärtäminen on kehittynyt viime kuukausina hurjaa vauhtia. Meidän on täytynyt alkaa varoa sanomisiamme kääpiön läsnäollessa. Olemme siirtyneet tavaamaan kirjain kirjaimelta sanoja. Voisi kohta mennä u-l-o-s, meillä pohditaan. Onneksi vielä voi syödä herkkuja rauhassa kääpiön edessä, hän kun ei niiden päälle vielä ymmärrä.

Vaikka kotona oleminen koko perheellä on mukavaa vaihtelua, olen löytänyt itseni jo pari kertaa toivomasta, että alkaisi jo arki. Lomalla kun joutuu jatkuvasti sumplimaan kääpiön vahtimiseen, viihdyttämiseen ja ruokailuun liittyviä asioita. Kumpi vaihtaa vaipan, kumpi lukee kääpiölle kirjaa, kumpi saa olla rauhassa. Olen todennut olevani melko laitostunut arjen päivärytmiin kääpiön kanssa. Saa tehdä niin kuin itse parhaaksi näkee ja illalla voi hyvin mielin vetäytyä tietokoneen ääreen ja antaa kääpiön ja miehen puuhailla keskenään. Onko tämä huolestuttavaa?

Kesäloma!

Vaikka en ole töissä, olen silti odottanut kesälomaa. Oikeastaan haluaisin ajatella että olen töissä kotona. Tämä kääpiönhoito kun ei ihan työttömyydeltäkään tunnu. Joka tapauksessa minun lomani on sitä kun mies on poissa töistä ja lähdetään pois Helsingistä. Ensin kotimaan kaupunkilomalle sukuloimaan viikoksi ja sitten mökille.

Olen kesän kunniaksi pakannut laukkuuni useita vaatteita jotka eivät ole mustia sekä optimistisena myös muutaman kirjan.

Mukavaa kesää teille kaikille, vaikka en ihan kokonaan tiedä minkälaisille ihmisille tässä kesää nyt toivottelenkaan!

Ostoksilla

Alennusmyynnit ovat jo hyvässä vauhdissa ja minunkin piti päästä katsomaan. Tavoilleni uskollisena palasin kotiin ostoksien kanssa, jotka kaikki olivat täysihintaisia. Etsin itselleni tasapohjaisia sandaaleja, koska laatikko jossa lähes kaikki kesäkenkäni ovat, on mystisesti kadonnut. Sain todeta, että kaupat ovat tänäkin vuonna täynnä gladiaattorisandaaleja. Olen kulkenut gladiaattorisandaaleissa viimeiset kolme vuotta, joten kaipasin pikkuhiljaa vähän vaihtelua. Milloin tuo trendi menee Suomessa ohi? Olin lievästi sanottuna turhautunut.

Alennusmyynneissä kiertely oli mielestäni kamalaa myös ihmispaljouden takia. Minusta kaupoissa on mukavaa käydä silloin kun ne ovat tyhjillään. Kuten esimerkiksi keskellä arkipäivää. Todellisuus asettaa kuitenkin esteitä ainakin tämän äidin kaupoissa luuhaamiselle keskellä päivää. Pienen lapsen kanssa vaatekaupoissa kulkeminen on nimittäin piinallista. Kun vauva oli pieni, oli päivisin aikaa kierrellä kaupoissa vauvan nukkuessa ja sovitella vaatteita jos niin halusi. Kun lapsi kasvaa, shoppailu vaikeutuu. Kääpiön mielestä ei ole yhtään mielekästä seurata kärryistä äidin kaupoilla luuhaamista. Kääpiö repii mielellään vaatteita alas hyllyistä ja rekeistä, jos vaan niihin onnistuu kurottamaan. Hän myös pitää taukoamatonta älämölöä kärrystään käsin, joka tekee vaatteiden katselusta vähemmän miellyttävää. Vaatekaupoissa kiertelystä muodostuu siis piinallinen kokemus, jossa hoetaan tauotta Äiti katsoo ihan nopeasti vaan, kohta lähdetään pois!

Alennusmyyntikierrokselleni pääsin onneksi ilman kääpiötä. Löysin loppujenlopuksi mukavat ja hienot sandaalit Rizzosta ja heräteostoksena Weekdayn yöpaitaa muistuttavan printtimekon. Mekon juju on syvään uurrettu selkä. Selkä on mielestäni yksi kauneimpia osia naisessa. Sitä siis sopii välillä vähän vilauttaa.