Kuuma peruna, tuplana

No eipä olisi uskonut! olivat ensimmäiset sanani hallituksen hiljattain kokoon kasaaman rakenneuudistuspaketin julkistamisen jälkeen. Kotihoidontuen uudistus ja päivähoidon tarveharkinnan lisääminen -kaksi kuumaa perunaa samalla kertaa. Mikä määrä äitejä repimässä pelihousujaan! Sekä kotihoidontuen ongelmista että päivähoidon tarveharkinnasta olen minäkin ollut jotakin mieltä aiemminkin. Kotihoidontuen suurimpana käyttäjäryhmänä ovat matalasti koulutetut naiset, joilla on rikkonainen työura. Heille kotihoidontuki muodostaa kannustinloukun, joka huonontaa heidän tulotasoaan melko pysyvästi. Nämä naiset ovat taloudellisesti riippuvaisia puolisoistaan ja erotilanteessa yksinhuoltajaperheen köyhyysriski kasvaa. Köyhyys tuo mukanaan myös muita ongelmia. Päivähoidon suhteen olen sitä mieltä, että osa-aikainen hoito riittää hyvin takaamaan lapselle riittävän varhaiskasvatuksen, jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat kotona vanhempain- tai hoitovapaalla.

Kotihoidontukeen kohdistuva uudistus on nerokkaasti muotoiltu. Suunniteltuja muutoksia voidaan perustella monella eri tavoitteella: hoitovastuun tasa-arvo, työllisyysaste, naisten köyhyyden ennaltaehkäisy, säästöt. Perheiden "valinnanvapaus" kotihoidontuen vanhassa mallissa on tuottanut hyvin perinteistä roolijakoa lasten hoitovastuun suhteen. Tuleva uudistus todennäköisesti saa naiset palaamaan aikaisemmin töihin. Samalla miehille kiintiöidään tukikuukausia. Se on  kehityssuunta, johon perhepolitiikkaa minun mielestäni pitääkin suunnata. Ohjailevaa politiikkaahan tukijärjestelmän muutos lähinnä on. Yhteiskunta kannustaa perheitä tekemään ratkaisuja, jotka ovat yhteiskunnan näkökulmasta hyödyllisiä. Toisaalta kotihoidontuen kuukausittainen rahasumma on niin pieni, että se tuskin saa valtaosaa isistä jäämään kotiin. Pitemmän vanhempainpäivärahakauden jyvittäminen puolisoiden kesken ehkä saisi. Uudistuksen lopputulemana lapset laitetaan aikaisemmin päivähoitoon ja työllisyysaste ehkäpä nousee. En ole taloustieteilijä, mutta mahdollisimman suuren työllisyysasteen tavoitteleminen on kai kansantalouden ja hyvinvointivaltion pyörittämisen kannalta toivottava asia.

Suomalainen yhteiskunta on tukenut lapsen kotihoitoa poikkeuksellisella tavalla ja  lapsen ikää ajatellen poikkeuksellisen pitkään muihin maihin verrattuna. Muissa pohjoismaissakin töihin palataan varhain, ainakin osa-aikaisesti. En osaa ajatella, että kahden vuoden kieppeillä päivähoitoon menevä lapsi menisi hoitopaikassa jotenkin pilalle. Se tarkoittaisi, että puolet 2-vuotiaista suomalaislapsista olisi joutunut vääränlaisen hoitoratkaisun uhriksi. Näin tuskin on tapahtunut. Tai sitten haluan vain kieltää tosiasiat, kun olen itse mennyt viemään vuoden ja 11 kuukauden ikäisen lapsen päiväkotiin.

Hassuksi kotihoidontuen ja päivähoidon uudistusten samanaikaisuuden tekee se, että toiset huutavat, että ei haluta viedä lasta päiväkotiin ja toiset huutavat, että pitää saada viedä lapsi päiväkotiin pidemmäksi aikaa. Monimutkainen ajatuskuvio.

Varhaiskasvatuksen ja housujen vaihdon jäljillä

Olimme päivähoitopäivän päätteeksi matkalla kohti kotia. Esikoinen hypähteli edellä kävelytietä pitkin ja rallatteli iloisesti mennessään.  Kaa-kaa kaaal-jaa, kaa-kaa kaal-jaa, kaa-kaa kaal-jaa, kaa-al-jaa, kuuluivat laulun sanat, Suljen ihanan soittorasian sävelellä. Hehheh, naureskelin. Sitten alkoi toinen säkeistö. Vii-vii viii-nii, vii-vii viii-niii, vii-vii viii-nii, vii-ii-nii. -Mitä sä lauleskelet? kysäisin yrittäen vaikuttaa huolettomalta. -Mä oon keksinyt tän laulun ite, esikoinen vastasi iloisesti. -Aha. Lapsi jatkoi hyppelyään ja  lauluaan. Oo-oo ooo-luut, oo-oo oo-luut, oo-oo oo-luut, oo-oo-luut. 

Merkittäköön jonnekin vanhemmuuspöytäkirjaan, että ensimmäinen rekisteröimäni tunnetila oli ylpeys. -Lapsella on sanavarastoa! Hän osaa synonyymejä! Oluelle! Seuraavana tuli ajatus: -Onko laulanut tätä päiväkodissakin? Vastaus on todennäköisesti ei, sillä meille ilmoitettiin, että kasvatuskeskustelua ei tänä syksynä esikoiselle tarvita. Tai vaihtoehtoisesti päiväkodissakin pidetään järki kädessä lapsiperheiden alkoholiasioissa. -Reipas ja taitava tyttö, joka leikkii kaikkien kanssa, sukupuoleen ja ikään katsomatta. Tämä tieto ammattilaisilta riittää meille, enkä jää keskustelua kaipaamaan. Nyt täytyy enää keksiä jotakin sanottavaa kakkosen keskustelutuokioon. 

"Jokaiselle lapselle laaditaan päivähoidossa henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma. Lapsen vanhemmat ja päivähoidon työntekijä tekevät suunnitelman yhdessä. Näin vanhemmilla on mahdollisuus vaikuttaa päivähoitoon ja lapsen oma ääni tulee kuulluksi. Päivähoidon ja vanhempien välinen yhteistyö on kasvatuskumppanuutta, jossa molemmat osapuolet sitoutuvat yhdessä tukemaan lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista. Kasvatuskumppanuuden pohjana on molemminpuolinen luottamus, kunnioitus ja tasavertaisuus."

Apua. Tasavertainen kasvatuskumppanuus. Molemminpuolinen sitoutuminen lapsen oppimisen tukemiseen. Suunnitelma. Sanoinko jo, että apua. Minä olen suhtautunut päiväkotiin lähinnä paikkana, johon lapsen voi jättää siksi aikaa, kun me vanhemmat käymme töissä. "Päivähoidolla on vastuu lapsesta hänen hoitoon saapumisestaan aina siihen asti, kunnes päivähoidon työntekijä luovuttaa lapsen hakijalle. Lasta ei luovuteta päihtyneelle hakijalle." Tämän tiedon minäkin ymmärrän ja allekirjoitan. 

Olen yrittänyt pohtia jotakin ylevää kasvatustavoitetta, jonka voisimme esittää päivähoidon ammattilaisille tulevassa kasvatuskeskustelussa, mutta en keksi mitään järkevää. Mitä ihmettä vanhemmat näissä keskusteluissa oikein  varhaiskasvatussuunnittelevat? Skeptikko minussa sanoo, että neljäntoista lapsen ryhmässä meidän perheen 2-vuotias kullannuppu ei saa kovinkaan yksilöllistä kohtelua. Lapsen oma ääni hukkuu sinne toisten lasten omien äänten sekaan. Paljon ääniä ja käsipareja rajallisesti. 

Minä lupaan sitoutua kasvatuskumppanuuteen huolehtimalla parhaani mukaan siitä, että lapsilla on lokeroissaan puhtaita ja oikean kokoisia vaihtovaatteita. Omaksuin myös loppukeväästä tiedon, että päiväkodissa ulkoiluun täytyy olla eri housut, kuin sisäleikkeihin. En ole vieläkään ihan varma, miten tämä housujenvaihtokäytäntö toimii. Taidan kysellä tästä prosessista enemmän tulevassa kasvatuskeskustelussa.

Ruma sana

Törmään tähän asiaan usein. Nainen hoitaa omaa lastaan kotona, mutta ei halua kutsua itseään kotiäidiksi. Kuulostaa mukavammalta olla hoitovapaalla.  Ja sitten täytyy selittää, että teenhän minä muutakin. Ensin ammatti, sitten lyhyt maininta siitä, että nyt juuri en ole töissä. Äitiyspäivärahakautta ei lasketa kotiäitiydeksi. -Mä en ole sellaista kotiäitityyppiä. 

Mikään ammatti tai muu elämän rooli ei tunnu mielikuvissa peittävän alleen muuta elämää yhtä tehokkaasti kuin kotiäitiys. En tiedä, onko harha enemmän naisen omassa päässä vai toisten ajatuksissa. Kotiäiti on muka vain äiti. Minäkin olen aikoinani asiaa pohtinut. Sittemmin totesin, että turha sitä oli kieltää. Olin kotona ensin lapsen, sitten lasten kanssa, ja poissa palkkatyöstä -siis kotiäiti. Vaikka en ehkä olekaan sitä kotiäitityyppiä. Nyt olen vain äiti.

Kolmetoista oikein

Sain taannoin kesämmällä hyvän mielen haasteen Leluteekin Emilialta. Naminami. Tarkoitus oli listata 11 hyvää mieltä tuottavaa asiaa. Hyvän mielen kategorioita on monta, mutta tällä kertaa keskitän huomioni asioihin, joita voi ostaa rahalla. Rahalla ostettava hyvä mieli muodostuu melko usein pienistä asioista. Arjen piristäjistä. Sellaisten olisipa mukavaa ajatusten toteuttamisesta. Suklaapatukasta kahvitauolla, muotilehdestä ja punaviinilasillisesta kiireisen päivän päätteeksi. Eräänä sateisena lauantaina minulle toivat hyvää mieltä muun muassa seuraavat rahalla ostettavat asiat:

Tuore ananas aamupalalla. Hyvä kahvi. Uusi kahvikuppi. Kynsilakka. Tunteja porissut bolognese. Vohvelit vaahterasiirapilla. Uuden hajuveden tuoksu. Kuudetta hääpäivää juhlistaneet kynttilänjalat. Hyvä illallinen Puressa. Pullo kuohuvaa. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä hyvän mielen tuojana täytyy mainita tiskikone. Tämä kodinkone kuuluu kliseiseen kategoriaan asioita joita et osaa arvostaa ennen kuin menetät ne. Muutama viikko sitten tuli yht'äkkinen menetys ja uuden koneen asennus sintää jossakin viikkojen päässä. Tiskikoneen odotus -priceless.

Vanhassa vara parempi

Ravintolapöydällinen 4-vuotiaiden lasten äitejä kokoontui yhteen vaihtamaan kuulumisia. Kun tarjoilija vasta kaatoi kuohuviiniä janoisten naisten laseihin, oltiin jo päästy yksimielisyyteen siitä, että 4-vuotiaat ovat vaikeita ihmisiä. Aatelkaa, että voi niinku vihata sitä omaa lastaan ihan silmittömästi, yksi totesi. Toiset nyökyttelivät ymmärtäväisinä. Joo, siinä ei 2-vuotiaan sisaruksen uhma tunnu missään, kun se vanhempi lapsi on vaan ihan kamala. Taas ymmärtäväisiä nyökytyksiä.

4-vuotiaat pyöräyttelevät silmiään ja tuhahtelevat kasvatusyrityksille, ilmoittavat muuttavansa asumaan johonkin mukavampaan perheeseen, haukkuvat vanhempiaan ja uhkailevat milloin milläkin. Teillä on kaksi vaihtoehtoa, toteaa uhmakas 4-vuotias vanhemmilleen. Hän yllyttää pikkusisarensa tyhmyyksiin, valehtelee ja yrittää pelata vanhempiaan toisiaan vastaan. Kävelin kotiin pimenevässä illassa kevein askelin. Muidenkin 4-vuotiaat ovat kamalia. Toisten lapset olivat jopa keksineet raivostuttavampia ilkeyksiä kuin oma kullannuppu.

Ja sitten toisaalta kasvava lapsi tuo kolmosella alkavan kengännumeronsa lisäksi mukanaan myös suurta iloa yhä kauemmaksi jäävästä pikkulapsivaiheesta. Hänen kanssaan voi lähteä ravintolaan lounaalle ja jutella annoksia odotellessa ihan järkeviä. Voi koota 104 palan palapelejä. Luimmepa kesän aikana myös ensimmäisen yhteisen romaanimme. Huolimatta esikoisen mut äiti sä tiedät että mä en välitä muumeista hangoitteluista huolimatta kannoin kirjakaupan kassalle pinon niitä oikeita muumikirjoja. Ostosreissumme penseiden tunnelmien jälkeen Muumipeikko ja pyrstötähti kuitenkin tempaisi lapsen mukaansa ja pääsin askeleen eteenpäin lapsen yleissivistysmissiossani.

4-vuotias lapsi on myös hämmästyttävän pohtivainen. Kääpiö puheli kevään aikana useaan otteeseen unelmoivansa jonakin päivänä alkavasta balettiharrastuksesta. Katselimme lapsen tanssiesityksiä television edessä, luimme balleriinakirjoja ja harjoittelimme jalkojen asentoja, niin kuin ihan oikeat ballerinat. Lyhyen neuvottelun päätteeksi päätimme eräänä iltana miehen kanssa ilmoittaa esikoisen lasten tanssitunnille, häneltä asiaa sen kummemmin kyselemättä. Panttasimme tietoa tanssituntien alusta monta viikkoa, koska arvelimme lapsen aivojen halkeavan odotuksesta tanssitunneista tiedon saatuaan.

Sitten eräänä sunnuntaiaamuna paljastin kääpiölle, että muutaman viikon päästä alkaisi baletti. Lapsi vaikeni ja pohti kuulemaansa hetken. Mä luulen, että mun olisi parempi aloittaa vasta 5-vuotiaana. Mä taidan olla vielä liian pieni, hän totesi painokkaasti. Hämmästelin hetken ja tajusin, että lapsi on varmaankin oikeassa. 

Todella fiksu, ihan järjetön, aivan kamala, mielettömän ihana, tosi iso, ihan pieni. Äitinsä haastava tyyppi.

Arjen ylistys

Loma loppui. Sain köllötellä, lueskella, torkkua, sukuloida, syöpötellä, matkustella, meloa, saunoa, uida ja tissutella sieluni täydeltä. Tänä aamuna vedin jalkaan ne asiallisemmat housut, puuteroin nenäni, punasin huuleni ja huokasin tyytyväisenä. Kuusi viikkoa lomaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Vähempikin olisi riittänyt. Jossakin viiden viikon kohdalla kaivoin esiin kurssikirjat ja aloin haaveilla arkirutiineista, uuden työpaikan uusista haasteista ja siitä tunteesta, joka hiipii rinnan alle perjantai-iltapäivisin. Fiilistelin etukäteen työmatkoja polkupyöräillen tai joukkoliikenteessä äänikirjaa kuunnellen. Arki on mukavaa.

Työpaikalla opettelin käyttäjätunnuksia, keksin salasanoja, äänitin vastaajaviestin, valitsin sambamusiikkia soittoääneksi, muistin nimiä väärin, ilahduin pariin otteeseen, söin kamalaa työmaaruokaa, tajusin että minulla on varmaankin homma ihan hanskassa ja menin kaupan kautta kotiin. Makaronilaatikon jälkeen esikoinen halusi lähteä pyörälenkille ja toivoi, että juoksisin vieressä. Vedin jalkaan lenkkarit ja jolkottelin jokusen kilometrin. Huomenna alkaakin jo viikonloppu ja sen jälkeen päiväkotiarki. Tästä tulee mukava syksy.

Paljasta pintaa

Turkulainen seikkailupuisto kesäisenä iltapäivänä. Osa lapsista hyörii kahluualtaassa alastomina, koska vanhemmat eivät ole tajunneet pakata mukaan uimapukuja. Altaan reunalle saapuu puiston työntekijä.

-Onko joku noista ilman uimapukua olevista lapsista teidän? 

-Joo, noi kaksi tossa. 

-Täällä täytyisi olla uimapuvut. Meille on tullut valituksia, jos lapset ovat olleet alasti. 

-Ai, miksi on valitettu? 

-Kun on eri uskontoja, ja se häiritsee joitakin ihmisiä. Tai sitten voi ehkä olla joitakin epäilyttäviä ihmisiä katsomassa.
Puimme lapsille siveellisesti vaatteet ylle ja siirryimme jäätelökioskille.

Samaan aikaan helsinkiläisissä leikkipuistoissa pohditaan, miten puiston henkilökunta puuttuisi tilanteeseen, jossa lapsen kanssa puistoon tullut nainen olisi kahluualtaalla bikinit päällä. -Sekin on nimittäin kiellettyä. En tiedä, miten pukeutumiskoodia sovelletaan miehiin.

Mitä ihmettä on oikein tapahtunut? Vatsan ja reidet samanaikaisesti paljastava vaate tekee naisesta ilmeisesti kyseenalaisen huoltajan lapselle. Pedofiili väijyy vähänkään paljasta pintaa vilauttavaa lasta leikkipuistossa ja internetissä. Minä kun luulin, että me suomalaiset olisimme jotakuinkin sinuja alastomuuden kanssa. Saunakulttuuri ja kaikkea. Minä pystyn pitämään paidan päällä saunan ja suihkun ulkopuolella, mutta miksi ihmeessä lapsikaan ei tänä päivänä saa olla alasti, ilman että joku loukkaantuu?