torstai 14. maaliskuuta 2013

Ole kaveri äidille -viikko

Äidit ovat pelottavia. Äidit tuomitsevat toistensa valintoja. Äidit ovat ilkeitä. Äitiys muuttaa älykkäänkin naisen lässyttäväksi idiootiksi. Äidit eivät ole kiinnostavia. -Näihin ajatuksiin törmää säännöllisesti ja ainakin minä olen joskus jotakin tuon suuntaista pohtinut. Nykyään olen tajunnut, että sekä minun että muiden äitien persoonaa määrittävät monet asiat. Minä olen mm. helsinkiläinen, työssäkäyvä, kahden lapsen äiti, tulen iloiseksi J. Karjalaisen uusista kappaleista ja luen iltaisin miehelle ääneen Juhani Tammisen Facebook päivityksiä. Äitiys yksinään ei toivottavasti tee minusta kenellekään epämiellyttävää seuraa.

Jos edellä mainittuihin lauseisiin vaihtaisi äidin paikalle isän, ei lauseissa olisi mitään mieltä. Jos lauseet alkaisivat sanalla naiset, tuntuisivat lauseiden sisällöt kamalilta. Jostakin syystä äiteihin liitettynä määreet muodostavat tuttuja stereotypioita. Tällä logiikalla vauvan maailmaan pyöräyttäminen muokkaisi naisesta joko kaikentietävän kusipään tai tyypin, johon kukaan selväjärkinen ei halua tutustua.


Olisiko tässä kysymyksessä meillä naisilla pieni peiliin katsomisen paikka. Ketkä näitä stereotypioita pitävät yllä? -Me naiset itse. Miksi ihmeessä meidän pitää suhtautua toisiimme niin ennakkoluuloisesti? Se, joka tuomitsee toisten valintoja, on tyhmä, mutta niin on sekin, joka on lähtökohtaisesti sitä mieltä, että te muut äidit olette outoja ja ilkeitä.

Voisiko olla niin, että vaikka äitiys ei sinänsä yhdistä meitä kaikkia toisiimme, sen ei ainakaan pitäisi meitä erottaa. Äitiys on siinä mielessä mielenkiintoinen kokemus, että se antaa mahdollisuuksia kohdata harrastuksissa, perhekahviloissa, leikkipuistoissa ja hoitopaikoissa ihmisiä, joita ei muuten omassa elinpiirissään todennäköisesti koskaan kohtaisi. Suomessa on n. 600 000 lapsiperhettä, ja niissä lapsilla ainakin 600 000 erilaista vanhempaa. Meitä on siis moneksi.

Minä julistan ensi viikon Ole äidille kaveri- viikoksi. Viikon aikana haastan jokaisen teistä ottamaan kontaktia toiseen äitiin, jonka kanssa ette yleensä ole tekemisissä. Puhukaa perhekahvilassa uudelle ihmiselle. Ottakaa kontaktia leikkipuiston uuteen naamaan. Älkää kokeko erilaista ajattelutapaa uhkaksi omallenne. Kyseenalaistakaa omia ennakko-oletuksianne. Älkää dissatko.

Minä aloitan oman viikkoni jo tänään.

10 kommenttia:

  1. Ihan mahtava postaus. Kiitos. Ja kiitos kyllä, aion ottaa osaa.

    Vaikka tähän lopuksi on kyllä todettava, että ihmisten kohtaaminen on yksi suuria ilojani - tapahtui se sitten netissä tai leikkipuistossa.

    VastaaPoista
  2. \o/ mutta, sanoisin että kyse on perusluonteesta. ei äitiys tee kenestäkään kusipäätä, kyl se ihminen on ollut kusipää jo ennen synnytystä.

    wandiseijaksakirjautuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että kusipäitä on kaikkialla ja kaikissa väestöryhmissä. Mutta näkemykset siitä, kuka on kusipää ja kuka ei, vaihtelevat varmaankin suuresti. Lähtökohtaisesti ei kuitenkaan kannata olla tutustumatta keneenkään vain sillä perusteella, että joku on joskus ollut ikävä tyyppi.

      Poista
  3. Nyt en tarkoita dissata sinua :D mutta lähtisin wandiksen linjoille. Oma kokemukseni on taas, että olen tutustunut moniin ihmisiin vain sen vuoksi, että he ovat vanhempia ja sattuneet puistoon yhtä aikaa. Ei heistä vältmäti bestiksiäni koskaan tule mutta ehkä olemme ystävällisempiä ja enemmän kontaktissa vain vanhemmuuden vuoksi ns. hiekkalaatikkoseurana ja sen vuoksi, että elämäntilanteemme on sama.

    Sarasvuo sanoi Puhe kanavan tuumailuissaan jotenkin näin "Naisvaltaisilla työpaikoilla nainen on joskus naiselle susi. Ota sana joskus pois.". Koomikko Louis C.K kuvasi stand upissaan pikkutyttöjä ja -poikia huumorilla, että pikkupojat ovat liikkuvaisia ja sillä tavalla ärsyttäviä mutta tytöt ovat täysin "mental"! (suosittelen katsomaan Shameless pätkän youtubesta, kävi ihan parisuhdeterapiasta :D) Näin niinkuin kärjistettyjä kommentteja asiasta.

    Mutta hyvä viikkoehdotus, ehdottaisin, että yritetään muistaa noita vinkkejäsi täällä blogimaailmassakin ja käydään kannustamassa ihan yllättäin jotain naista, äitiä, joka ehkä olisi tsemppauksen tarpeessa? Ehkäpä avoimemmasta asenteesta voisi tehdä ihan elämäntavan :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on ollut tosi mielenkiintoista tutustua äitiyden myötä ihmisiin, joiden kanssa ei ole oikein mitään muuta yhteistä kuin elämäntilanne. Se on avartavaa. Ihan turhaan ihmiset jännittää, että puistoissa ja perhekahviloissa olisi joku ihmeellinen kyräilymeininki.

      Mä ymmärrän vitsailut aiheesta, mutta toisaalta mua vituttaa ajatus, että olisin naisena lähtökohtaisesti sekopäisempi kuin mies. Pikku feministi minussa ei ihan sulata näitä juttuja, mutta hauskojahan ne Louis ck:n jutut on.

      Poista
    2. Tuhahtelin itsekin aluksi noille jutuille mutta sitten ajattelin ottaa sen mikäliekortin pois ja ajatella laajemmin. Yksilö on aina yksilö mutta joskus on kiva olla ryhmän jäsen ja osata nauraa myös siinä kontekstissa itselleen :). Toivottavasti en nyt oikeasti ketään lainauksellani loukannut, pikku feministi myös minussa itsessäni harmistuisi jos näin tein!

      Poista
    3. En loukkaantunut!! :D

      En vaan ihan tunnista itseäni niistä "tunteellinen sekopää" vitseistä, joten en sillä tavalla koe nauravani itselleni, vaan lähinnä sille naiseuden stereotypialle.

      Poista
  4. Nämä stereoypiat on kyllä niin totta.
    Kun itse tulin äidiksi, en ensimmäiseen viiteen kuukauteen saanut mentyä paikalliseen perhekahvilaan, kun ajattelin että ne muut äidit siellä on jotain hörhöjä, enkä epä-äitimäisyydessäni sovi joukkoon.

    Nyt tiedän, että ihmisiä ne äiditkin on. Niillä vaan on lapsia.

    ..sitä en kyllä osaa sanoa, mistä tämäkin oletus itselle oli tullut. Neuvolan materiaaleista? Varsinkin kun ei se omakaan äiti ollut mikään stay-at-home-kotirouva...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että meitä epä-äitimäiseksi itsensä tuntevia naisia on tosi paljon. Meidän pitäisi vaan onnistua löytämään toisemme,vaikka sieltä perhekahviloista. :)

      Poista