tiistai 19. huhtikuuta 2011

Vaalilounasta ja maitoasiaa

Meidän perheessä mies suhtautuu äänioikeuteen hyvin tosissaan. Ennakkoäänestämässä ei saa käydä ilman hyvää syytä, koska vaalipäivää täytyy kunnioittaa. Vaalipäivänä täytyy myös käydä äänestämisen jälkeen vaalilounaalla. Varasimme siis pöydän brunssille.

Omassa päässäni olin suunnitellut lähteväni äänestämään ja brunssille farmarihousut jalassa. Olin hieman hämmästynyt, kun mies ilmoitti vetävänsä vaaliuurnille päälleen tumman puvun. "Siis oikeesti?", varmistin vielä.

Äkillisesti eteen tulevat juhlapukeutumistilanteet ovat ahdistavia. Varsinkin jos niissä pitää ottaa huomioon imetysmahdollisuus. "Näistä pitää varoittaa aikaisemmin!", minä hoin miehelle käydessäni tyhjältä tuntuvaa vaatekomeroani läpi.

Jos pukeutuu kokomustaan, ei asu voi mennä kamalan pieleen. Olin tyytyväinen tajutessani, että voisin raskausmahan kadottua pukeutua Marimekon tunikaani näyttämättä muumilta. Ja kaiken lisäksi muumipuvussani on myös imetystä helpottavat napit.


Masentavaa tämä imetyspukeutuminen kyllä on. Ihan yhtä masentavaa kuin viimeksikin. Arkisin olen lähinnä pitänyt päälläni yhtä farkkupaitaa, jossa on painonapit. Sitä ei tarvitse silittää.

Olen pohtinut imetysasiaa muutenkin paljon viime aikoina. Siitä kun on vaikeaa puhua. Joidenkin kanssa voi vähän puhua. He sanovat, että jokaisen täytyy tehdä niinkuin itsestä tuntuu hyvältä ja ovat varmaan ihan oikeassa. Minä vaan en oikein osaa päättää, miltä minusta tuntuu.

Minä täysimetin kääpiötä kiltisti puoli vuotta ja vielä ruokien ohella kymmenkuiseksi. Pumppasin maitoa pakkaseen ja olin paljon kotona. Sitten neuvolasta käskettiin lopettamaan imetys, kun soseet eivät maistuneet ja kääpiö laihtui. Kakkosen kanssa tuo puolen vuoden paalukin tuntuu hyvin kaukaiselta. Kaipaan jo kovasti imetyksen jälkeistä aikaa ja vapautta lähteä kotoa pois ilman että jännittää, milloin vauvalle tulee nälkä ja joutuu ottamaan taksin kotiin kun tuttipullo ei kelpaakaan rintamaitoon tottuneelle lapselle.

Mikä ihme siinä imetysvouhotuksessa ja korvikepelottelussa on, kun se saa ihan järkevänkin ihmisen syyllistymään jo pelkästä korvikepönikän ostamisesta? Tiedän ihan hyvin, että suurin osa vauvoista saa korviketta. Sitä vaan aina perustellaan sillä, että oma maito ei riitä. Minulla riittää ihan hyvin, mutta en vain ihan täysipäiväisesti jaksaisi tätä hommaa.

Nestlen pönikät ovat vielä keittiön yläkaapissa odottamassa sitä hetkeä, kun uskallan vihdoin myöntää itselleni, miltä minusta oikeasti tuntuu.

2 kommenttia:

  1. Juoko sun vauva siis tuttipullosta? Musta tuntuu koko vauva-arki aika erilaiselta nyt toisen kanssa, kun hän on alusta alkaen tottunut saamaan maitoa myös pumpattuna pullosta (hän oli syntymän jälkeen useamman viikon sairaalassa niin oli pakko). Se, että mies voi yhtälailla ruokkia lasta kuin minäkin, tuntuu tosi vapauttavalta! Mä olen siis pääasiassa pumpannut maitoa, mutta jos ei pumppuun heru tarpeeksi, ja mulla on ollut joku meno, esimerkiks just viimeks lapsimessut esikoisen kanssa, oon kyllä surutta käynyt hakemassa kaupasta Nania! Mun mielestä on niin hienoa, että imetys ylipäätään onnistuu, että siinä rinnalla ei joku purkki tai kaks korviketta viikossa häiritse!

    VastaaPoista
  2. Uusi vauva ei ole vielä kokeillut tuttipulloa. Esikoinen joi pullosta kun olin omilla menoillani 4 kuiseksi asti, mutta sitten alkoi kieltäytyä. Vähän pelkään, että kakkonenkin alkaa hylkiä pulloa.

    Pumppaaminen tuntuu jotenkin vaikealta. Esikoiselle maistui pakastettu maito aina välillä, mutta välillä ei taas juonutkaan. Ja aina ei saa edes pumpattua. Siksi tuo korvikeasia on ollut päälimmäisenä mielessä.

    Se on kyllä totta, että ei muutama desi korviketta viikossa ketään tapa. Ja se vastuun jakautuminen siinä on kyllä parasta. Jotenkin sitä vaan syyllistää itseään, kun periaatteessa voisi täysimettää, mutta ei vaan jaksa olla kokoajan vauvan kanssa tai kotona.

    Olen nyt asettanut itselleni päivämäärän, jolloin lähden ensimmäistä kertaa baariin. Sitten ainakin selviää, miten vauva suhtautuu tuttipulloon.

    VastaaPoista