Elämäni tämänhetkistä kapeutta kuvaa se, että huomasin suunnittelevani neuvolakäynnin vaatetusta kuin kyse olisi ollut isommastakin tilaisuudesta. En ole viime viikkoina päässyt kotoa paljon puistoa pitemmälle. Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä, olo on muodostunut melko tukalaksi. Lähinnä tuntuu siltä, että vauva voi kävellessä tipahtaa jalkojen välistä maahan hetkenä minä hyvänsä.
Ennen vauvaneuvolaa kävimme kääpiön kanssa kahvilassa syömässä karjalanpiirakkaa. Se oli ainakin kääpiön mielestä kovin juttu pitkään aikaan, joten ehkä vaatekriisini ei ollutkaan yhtään liioiteltu.
Olen luopunut farkkujen käytöstä, koska kun niiden alle pukee vielä sukkahousut, en pysty pukemaan kenkiä jalkaan. Vatsa on liian iso ja housut liian tiukat. Farkuista luopuminen sai minut vihdoin ymmärtämään, kuinka ulkoiluun tulee pukeutua. Vastaus löytyi reiden korkeudelta. Tajusin vihdoin, että ulkona ei tarvitse palella, jos pukeutuu samalla tavalla kuin lapsi. Yksinkertaista, mutta nerokasta. Kun päällä on tuulenpitävät housut ja takki, on hämmästyttävää miten vähän kuorikerroksen alle täytyy pukea.
Tämä on äärettömän vapauttavaa. Ihanaa kun ei tarvitse olla nyt töissä. Voi huoletta liikuskella ulkosalla kurahousuissa, eikä tarvitse miettiä onko tunika liian lyhyt töihin. Tämä neuvolakäynnille valittu Marimekon tunika nimittäin on. Kun jättää pukematta vaatteeseen kuuluvan vyön, muistuttaa ulkomuoto erehdyttävästi muumia. Tyyliasioita voi miettiä sitten kun on päässyt mahasta eroon ja ilmat vähän lämpenevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti