tiistai 1. kesäkuuta 2010

Liian lyhyet samettihousut

Minulle sopivien housujen löytäminen on piinallinen prosessi, koska vartalonmuotoni ei vaan yksinkertaisesti sovi useimpiin housuihin. Selkäni on pitkä verrattuna jalkojeni pituuteen, joten matalalantioiset housut eivät sovi minulle. Ne saavat selkäni näyttämään entistä pitemmältä. Matalalantiohousujen boikotoimiseen vaikuttaa myös se, että minulla on vatsamakkaroita. Vatsani roikkuu low rise housujen vyötärön päällä. Vaikka olen periaatteessa sitä mieltä, että tervettä muodokkuutta ei pidä turhaan hävetä, useinmiten haluan peittää pullottavan vatsani.

Onneksi viime vuosina korkeavyötäröiset housut ovat tehneet paluun. Niitä ei ole enää aivan mahdotonta löytää. Sopivan korkealle ulottuva vyötärö nimittäin kätkee vatsamakkarat. Kätevää! Vähän kuin niitä ei olisi edes olemassa!




Olin innoissani, kun bongasin Nellystä Cheap Mondayn chinot. Niin innoissani, että ostin niitä kaksin kappalein. Yhdet laivastonsiniset, joita itse kutsun mustiksi housuiksi ja nämä ruskeat vakosamettiset. Niiden hieman vajaamittaiset lahkeet ovat juuri sopivia lämpimiin kevätpäiviin. Jottei kauhtunut puuvillapaita ja liian pienet housut kombo olisi näyttänyt liikaa 7 veljestä henkiseltä, lisäsin asuun korun ja vyön.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti