Mamman ÄO - arpajaiset!!!

Totesin hiljattain päässeeni yli vauvatraumoistani. Olen kyennyt katselemaan pieniä vauvoja muistelematta väsyttäviä ja työläitä vauva-aikoja päätäni puistellen. Olen jopa kyennyt muikistelemaan vauvatuttaville hassuja naamoja ja pystynyt tuntemaan ihan muutaman sekunnin kestävää ei koskaan enää-haikeutta. Tähän perheeseen, tämän ikäiselle, yöheräilyä vihaavalle naiselle, ei tule enää lisää lapsia.

Ja sitten pakettimies kiikutti ovelleni tänä myrskyisänä maanantai-iltana oppaan raskaana olevalle naiselle. Mommy IQ Amerikasta. Selasin kirjaa, yritin kiinnostua, luin otteita ja tajusin, että aihe ei kosketa enää minua.  

Mutta. Onko siellä kukaan lukija raskaana tai vasta orientoitumassa asiaan mahdollisesti ajatuksen tasolla? Tässä kirjassa on luku tikkuun pissaamisestakin. Kiinnostaako amerikkalainen opas raskaanaoloon? Haluatko ilmaisen kirjan ihan muuten vaan? Ai kyllä vai? 

Täten haluan siis julistaa, virtuaalisten kemupillitöräytysten saattelemana, blogini ensimmäisen arvonnan alkaneeksi. Osallistumisaikaa on 30.9.2012 klo 18 asti, eli arvontalaulu raikaa ensi viikon sunnuntaina. Arvontaan osallistut kertomalla jotakin itsestäsi kommenttilaatikkoon ja anonyyminä osallistujana liität vastaukseesi myös nimimerkin. Kelle nalli napsahtaa, nalli napsahtaa?

Yksin kotona 2 -tulossa pian

Poikkeuksellinen hetki on käsillä. Jo pelkkä asian ajatteleminen tuntuu oudolta. -Huomenna aamupäivällä lapset tullaan hakemaan yökylään ja me jäädään miehen kanssa kahdestaan kotiin. Ollaan kahdestaan kotona, ilman lapsia. Kokonainen vuorokausi. Aavistan jo nyt sen nomitässitänyttekisi tunteen. Olen käynyt ilman lapsia kaupungilla, lenkillä, elokuvissa, toisessa kaupungissa, baarissa, syömässä, hotellissa ja juhlissa, mutta ilman lapsia en ole tainnut olla kotona muutamaa tuntia pitempään koskaan. Onpas mukavaa.

On meillä ohjelmaakin -juhlat. Huomenna illalla saamme kotiin 16 vierasta, joista 7  on syntymäpäiväsankareita. Iloiseksi minut tekee se, että minut on vapautettu juhlien valmisteluvastuusta. Tähän liittyen olen joutunut ymmärtämään, että seitsemän miehen käsitys hyvästä juhlatarjoilusta ei ole ihan sitä, mitä minä tarjoaisin vieraille kotonani.  Sana kertakäyttöastiat on esiintynyt miesten puheessa muutaman kerran ja minä olen haukkonut henkeäni vieressä. Pieneksi voitoksi koen, että sain ujutettua ruokalistalle jälkiruoan. Koen myös edelleen hämmentäväksi sen tosiasian, että näissä juhlissa ei tarjoilla kuohuviiniä.

Nyt keskityn suunnittelemaan päiväretkeä Ikeaan, jossa saisin tutkia rauhassa torkkupeittoja, ilman sitä vierestä kuuluvaa teatraalista huokailua. Ehkä käyn ostamassa yhden kuohuviinipullon, tai kaksi, ihan varmuuden vuoksi.

Rokulipäivä

Syksy toi tullessaan pohjattoman väsymyksen, joka saa aamusta alkaen odottamaan illan tuloa ja sitä, että pääsisi takaisin nukkumaan. 8-9 tuntia yöunta ei tunnu riittävän mihinkään. Seisoin aamulla yöpaidassa parvekkeella ja katselin sateesta raskaita pilviä. Päätin, että tänään jäädään sisälle, vaikka sade ei ollut vielä edes alkanut. -Yksi kotona olemisen parhaita puolia: mahdollisuus vapaaseen löysäilyyn, kun siltä tuntuu. 

Hain sängystä peiton ja asettauduin makaamaan lastenhuoneen sohvalle silmät kiinni.  Kävin välillä syömässä salaa irtokrkkeja ja keitin kupin kaakaota vain itselleni. Lounaan jälkeen laitan kakkosen nukkumaan, istutan 3-vuotiaan tv:n ääreen ja menen itse päiväunille. Yöpaita on edelleen päällä. Mielessä käy säännöllisin väliajoin, että ehkä on jo ihan korkea aika mennä palkkatöihin.

Omanasianiajotoimistosta, päivää!

Viimeiset kaksi vuotta olen pyöritellyt leikkipuistossa silmiäni päiväkotipaikan metsästämisestä ja siihen liityvistä painostustoimenpiteistä vaahtoaville perheenäideille. Olen huomannut, että alueella jossa päivähoitopaikkojen pula on suuri, ovat vanhemmat valmiita hyvinkin painokkaaseen lobbaustoimintaan saadakseen lapsensa kotia lähellä sijaitsevaan päiväkotiin, ja tulosta kuulemma tulee. Mä en ikinä lähde tohon mukaan, olen vannonut itsekseni.

Teidän täytyy soitella sinne ja painottaa niitä syitä, miksi just te tarvitsette paikan lähipäiväkodista. Naapurimme tuttavapariskunta valisti meitä. Ajokortittomuus, miehen pitkät työpäivät, mahdollisuus naapurin lapsien hakemiseen ja viemiseen, mitä näitä nyt on. Toiselta kaverilta kuulin, että oman asiansa edistämiseksi voi päiväkodin johtajaa myös uhkailla hakemuksella vuoropäiväkotiin. Siihen jonoon ei kuulemma haluta yhtään enempää hakijoita. Uskomus tuntuu olevan, että kaikista vaativimmat ja sinnikkäimmät soittelijavanhemmat saavat hoitopaikan haluamastaan päiväkodista. Ihan vaan sen takia, että riivaaminen halutaan saada loppumaan. 

Totesimme miehen kanssa, kirosanojen saattelemana, että pakko kai sitä jotakin on tehdä. Hoitopaikan saaminen kodin läheltä ei voi jäädä passiivisuudestamme kiinni. Onko soitteleminen kiusallista? -Aivan varmasti. Onko se edes välttämätöntä? -En todellakaan tiedä. Mutta niin minä tallensin puhelimeeni päiväkodin johtajan numeron. Kutsukaamme häntä vaikka Mikoksi. Minä päätin, että minusta ja Mikosta tulee kavereita. Olen nyt soitellut Mikolle muutaman kerran. On minulla ollut ihan asiaakin. Ja jokaiseen puheluun olen sisällyttänyt päivittelytuokion, kuinka minä en aja autoa ja tuntuu niin kamalalta, jos en ehdi hakemaan lapsia ajoissa kaukana olevasta päiväkodista. Kun se työnhakualuekin pienenee, jos päiväkoti on jossain kaukana. Miehellä voi katsos työpäivät venähtää. Mikko on kuunnellut minua kärsivällisesti. 

Olen päättänyt vetää tämän ilon kautta. Mikko ottaa meidän lapset hoitoon, koska me ollaan niin mukava perhe ja Mikko haluaa auttaa juuri minua. Kieltäydyn ajattelemasta tosiasiaa, että jos paikkoja ei ole, niitä ei ole. Mikko hoitaa asian.

Yksin kaksin

Parina viime aamuna on ollut todella hiljaista. Torstaiaamuna klo 08:56 istuin nojatuolissa juomassa kahvia ja ihmettelin uudenlaista ilmatilaa. Kääpiön poistuttua kerhoon, ja  edellä mainittuun lähtöön liittyneen kakkosen raivokohtauksen jälkeen, koti tuntui tyhjältä ja kovin äänettömältä. Kakkosesta ei ole vielä kovinkaan kummoista juttuseuraa. 

Tajusin, kuinka tylsää minulla olisi ollut, jos kääpiö olisi siirtynyt jonnekin hoitoon kakkosen synnyttyä. Synnytyksen jälkeen edessä olisi ollut jälleen yksi epämääräinen sohvan ja tietokoneen välissä vietetty vauvavuosi kotona verkkareissa haahuillen. Tällä kierroksella en olisi todellakaan osallistunut yhteenkään istutaan tässä lattialla ihmettelemässä vauvojen touhua-hetkeen. Pää olisi hajonnut kotona muutamassa kuukaudessa.

Nyt minulla oli vauvavuoden seuralainen, joka patisti minut joka aamu ulkoilemaan ja syömään järkeviä asioita säännöllisin väliajoin. Minä tapasin joka päivä toisia aikuisia ihmisiä ja aika kului nopeasti. Tein vahingossa ihan hyvän päätöksen. 

Vielä kaksi yötä

Onko mahdollista, että hänestä on tullut vielä entistä puheliaampi? Kyseli neuvolan terveydenhoitaja kuunnellessaan kääpiön tajunnanvirtamonologia kakkosen 1,5-vuotistarkastuksessa. Ei käy kateeksi sitä matkustajaa, joka joutuu hänen viereensä lentokoneessa, on eräs lähisukulainen todennut. 

Nyt kun kääpiö päätti jättää päiväunet pois, olen kuunnellut hänen taukoamatonta puhevirtaansa lähes aamusta iltaan. Jos lapsi ei keksi mitään puhuttavaa, kysyy hän minulta: Äiti, onko sulla multa mitään kysyttävää? 3,5-vuotias puhekone on välillä uuvuttavaa seuraa hiljaisista hetkistä nauttivalle aikuiselle.

Olen odottanut kerhon syyskauden alkua innokkasti. Tämän viikon olemme laskeneet, kuinka monta yötä pitää vielä nukkua, että pääsee kerhoon. En tiedä kumpi meistä on enemmän täpinöissään -kääpiö todennäköisesti. 

Olen todennut, että tämän oman lapsen kohdalla ikä, jolloin lapsi tarvitsee jotakin kodin ja oman leikkipuiston ulkopuolista toimintaa, on 3,5 vuotta. Kun kääpiöllä ei ole oman ikäistä seuraa, tulee hänestä hermostuneen ylivilkas. Nyt alkaa tuntu siltä, että päiväkoti olisi hänelle ihana mahdollisuus kodin verkkaisuuden sijaan. 

Katselin kateellisena Espoon kaupungin päivähoitosivuja. Siellä on perustettu päivähoitoon osapäiväryhmä 3-5-vuotiaille, joiden äiti tai isä on nuoremman sisaruksen kanssa kotona. Tällaisia myös Helsinkiin, kiitos.

Naisen paikka

Kaikki varmaankin muistavat viimekeväisen kohun, joka nousi hallituksen kaavailtua lasten kotihoidon tuen ajallista leikkaamista. Minä monien muiden mukana ajattelin, että eihän se olisi järkevää. Ajattelin, ettei kuntatalous mitenkään pystyisi järjestämään kaikille kotoa päivähoitoon siirtyville lapsille päivähoitopaikkoja, eivätkä naisten työhönmenon myötä lisääntyneet verotulot kattaisi päivähoidon lisäkustannuksia. Ajattelin, että täytyyhän perheillä olla vapaus valita. 

Tänä viikonloppuna muutin mieleni. Luin lasten kotihoidon tukea käsittelevän kirjan ja tajusin, että kotihoidon tuessa on kyse muustakin, kuin lasten oikeudesta kotihoitoon. Kyse on pitkälti myös naisista ja heidän asemastaan yhteiskunnassa. Kyse on kunnan järjestämien palveluiden alimitoituksesta. Kyse on kotihoidon tuen joustamattomuudesta, joka tekee osa-aikaisen työn ja lasten hoidon yhdistämisestä vaikeaa. Kyse on myös lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen.

Lasten kotihoidon tuen, ja siihen liittyvien lisäosien ansiosta, pienituloisten ja monilapsisten perheiden on kannattavampaa hoitaa lapsensa kotona, kuin maksaa useiden satojen eurojen päivähoitomaksuja perheen äidin mennessä töihin. Tämä kannustinloukku syrjäyttää suuren joukon naisia, joiden työhistoria ennen lapsia on ollut katkonainen, melko pysyvästi pois työelämästä. Matalasti koulutetut naiset kun ovat kotihoidon tuen suurin käyttäjäryhmä. Avioerojen myötä nämä aiemmin miehen toimeentuloon nojanneet naiset sysäytyvät yksinhuoltajina köyhyysrajalle. 

Ongelmia esiintyy myös muissa ryhmissä. Maahanmuuttajaperheiden lapset, jotka suurelta osin hoidetaan hyvin pitkään kotona, kotihoidon tuen turvin, eivät pääse osallisiksi varhaiskasvatuksesta, joka edesauttaisi heidän integroitumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Myös sukupuolten tasa-arvon kannalta tuki on ongelmallinen. Koska lasten kotihoidon tuessa ei ole korvamerkittyjä tukikuukausia isille, näennäisen sukupuolineutraali tukimuoto päätyy tuottamaan hyvin traditionaalista perhemallia, jossa mies käy töissä ja nainen hoitaa kotona lapset. Isien osuus käytetyistä vanhempainvapaakuukausista on kasvanut vasta, kun tukeen sisällytettiin erityisesti isille suunnattuja osia. Todellista on myös se, että meidän yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi lisää työssä käyviä veronmaksajia -samaan aikaan, kun leikkipuistot ovat täynnä parhaassa työiässä olevia naisia. Ja minä siellä mukana.

Tänä viikonloppuna jouduin toteamaan, että minä olen mukana tuottamassa juuri sitä normia, josta nykyaikainen perhepolitiikka on pyrkimässä eteenpäin. Olo on kovin ristiriitainen. Samaan aikaan kuitenkin uskon, että tulen arvostamaan näitä kotona vietettyjä vuosia. En usko, että kovinkaan moni miettii vanhuuden päivillään, että voi kun olisin viettänyt vähemmän aikaa lasten kanssa ja keskittynyt enemmän työuraan. Onhan se omista lapsista huolehtiminen kuitenkin aika luonnollista.