sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Parisuhdepäivällinen

Viime viikkohin on mahtunut paljon ensimmäisiä kertoja. -Haparoivia sivuaskelia sohvan reunaan tukien, pitkiä potkupyöräliukuja ja baariulkoilua. Ja sitten ihan varoittamatta sisko soitti ja kertoi tulevansa vahtimaan lapsia viikonloppuna. Tarjoutui jäämään yövahdiksikin, mutta se oli minulle äkkiseltään ihan liian suuri pala purtavaksi.

Sitten se vauva jätettiin siskonsa kanssa ensimmäistä kertaa toisten hoiviin. Miehen kanssa lähdettiin ravintolaan viettämään sitä paljon puhuttua yhteistä aikaa. Vaikka kyllä meillä sitä yhteistä aikaa ainakin minun mielestäni on. Joka päivähän me täällä kotona pyöritään keskenämme. Rehellisyyden nimissä en ole sitä yhteistä aikaa kamalasti kaivannut. Jos saisin valita, lähtisinkö kavereiden kanssa baariin vai miehen kanssa kahdestaan päivälliselle, valitsisin todennäköisesti ensimmäisen vaihtoehdon. Huono vaimo.


Laskeskelimme graavattua siikaa ja maa-artisokkakeittoa edessämme, että edellisestä parisuhdepäivällisestä oli noin vuosi. Ehkä olikin korkea aika syödä ihan kahdestaan. Puhuttiin vähän lapsista. Siitä, miten jotkut käyttävät lapsiaan erikoisuudentavoitteluun. Puhuttiin paljon kaikesta muustakin. Mies kertaili jotakin lukemaansa tiedeartikkelia ja minä kohkasin edelleen siitä kotikaupitteluasiasta. Vähän niinkuin kotonakin.

perjantai 9. syyskuuta 2011

Pyllypaidan jäljillä

Olen taas ollut tohkeissani. Kaikki lähti pyllypaidasta, jonka elämäntilannekollegani Hups oli saanut lahjoituksena Me&I nimiseltä lastenvaateyritykseltä. Paidan persereikäkuvituksesta kiinnostuneena päätin tutustua itselleni tuntemattomaksi jääneen merkin kotisivuihin tarkemmin. Sivuja tovin lueskeltuani olin lähinnä hämmentynyt.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, Me&I toimii näin: Merkki rekrytoi palvelukseensa myyjiä, jotka sitoutuvat kaupittelemaan merkin tuotteita muutaman kerran viikossa järjestämillään myyntikutsuilla. Myyjät eivät kuitenkaan saa palkkaa tekemästään työstä, vaan ensitöikseen he ostavat merkiltä itselleen esittelymalliston, jonka avulla he voivat esitellä vaatteita potentiaalisille ostajille. Myyjät eivät myöskään ole työsuhteessa työnantajaansa, vaan jokainen myyjä toimii itsenäisenä yrittäjänä. Merkillä ei näin ollen ole mitään työnantajan velvollisuuksia myyjiään kohtaan. Myymistään vaatteista rekrytoidut myyjät saavat 24% provision ja vaatemerkki käärii loput omaan taskuunsa. Auliina bonarina Me&I:n myyjät voivat ostaa firman tuotteita erikoishintaan.

Emofirman kannalta diili on varmaankin ideaali. Kaikki myynnistä aiheutuvat riskit on ulkoistettu itsenäisille myyjille. Vaatteita ostakoon se ken haluaa kyseistä konseptia tukea, mutta mikä osa tästä myyjän saamasta diilistä olisi jollakin tapaa houkutteleva? Esittelymallistoa tuskin kaupataan myyjille mitenkään polkuhintaan, joten myyntityöstä saatu voitto siintää jossakin lukuisten myytyjen trikoopaitojen takana.

Ilmeisesti vaatemerkki nauttii jonkinasteista kulttisuosiota joidenkin piirien keskuudessa, joista minä en ole aiemmin ollut tietoinen. Mistä tässä kaikessa on kyse?

torstai 8. syyskuuta 2011

Toisen paras

Kun kääpiö oli vauva, hän kävi vauvajumpassa, vauvahierontakurssilla, muskarissa, uimakerhossa ja joskus perhekahvilassa. Vauvalla oli enemmän harrastuksia kuin minulla on koskaan ollut. Syyt kaikenmoisiin aktiviteetteihin olivat etupäässä itsekkäät. Minä halusin nähdä minkälaisia toiset äidit ovat, eikä päivisin ollut kamalasti tekemistä.

Kakkonen on harrastanut tähänastisen vauvavuotensa aikana pääasiassa hiekkalaatikon hiekan maistelua. Uimakerhon sukellusharjoitukset hoituvat sisaruskylvyssä isosiskon lappaessa ämpärillä vettä kakkosen naamalle. Syyt myös tähän toimintatapaan ovat etupäässä itsekkäät. Minä vihaan aikataulutettuja lähtöjä lasten kanssa ja kaikkea siihen liittyvää säätämistä.

Toisen lapsen osa on jäädä paitsi monista asioista, joita esikoiselle on tarjottu. Toisaalta olen myös sitä mieltä, että kääpiön vauvaharrastuksiin käytetyt sataset olisi voitu lahjoittaa ihan yhtä hyvin hyväntekeväisyyteen. Siellä niitä rahoja olisi tarvittu enemmän.

Esikoinen on editoinut kirjoista pois kakkoselle tarpeettoman materiaalin.

Tajusin vauvajumpassa, että kääpiö pelkäsi lastenmusiikkia ja sitä isoa sirkuskangasta, jota vauvojen päällä löyhyteltiin. Olen kerran elämässäni seisonut sepalus auki Stockmannin kuntosalikerroksen aulassa hytkyttämässä jumpan pelästyttämää vauvaa uneen rattaisiinsa. En saanut farkkujen nappia kiinni pukuhuoneessa karjuva vauva sylissäni. Vauvajumppa sai sen jälkeen jäädä.

Puolen vuoden muskarilauleskelun jälkeen tajusin olevani lähes virtuoosimainen loruilija itsekin ja päätin, että minä järjestän paremmat muskarit vauvalleni ihan kotioloissa ilman 80 euron lukukausimaksuja.

En kuitenkaan haluaisi ajatella, että toisen lapsen asema olisi perheessä yhtään huonompi. On hellyyttävää huomata jo pienen vauvan silmissä ilo ja ihailu, kun isosisko saapuu näköpiiriin. Sisaruksilla on keskenään ihan omat vitsinsä, joista aikuisen on mahdotonta päästä osalliseksi. Sitä tunnelmaa ei millään lukukausimaksulla osteta. Minunlaiseni kyynikkokin liikuttuu.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Laihafarkut

Jokaisella Sex and the City sarjan ystävällä on toivottavasti ollut oma SATC hetkensä. Ostaessaan viimeisillä pennosillaan liian kalliit kengät tai muuten vaan juostessaan upeana korkeissa koroissa kaupungin sykkeessä.

Minulla oli yksi pieni hetki perjantaina. Illan uloslähtösuunnitelmien riehaannuttamana kaivoin aamulla kaapista esiin laihafarkkuni. Farkut, jotka on hankittu joskus 2000-luvun alussa -aikana jolloin monet tämän päivän tuoreet äidit kertailivat vielä yläasteen penkillä pinta-alamuunnoksia. Minä en ole mahtunut laihafarkkuihin moneen vuoteen. Kakkosen synnytyksen jälkeen olen pysytellyt tiukasti hyväksi havaitsemallani stretchfarkkulinjalla. Laihafarkut eivät veny.


Asiaa sen enempää ajattelematta pujotin jalat farkkujen lahkeisiin. Reisiä ei puristanut. Suljin napin vetämättä vatsaa sisään ja vedin vetoketjun kiinni. Seistessäni peilin edessä en voinut uskoa näkemääni. Siinä minä seisoin laihafarkut jalassa, eikä puristanut yhtään. Olo oli kuin Mirandalla, joka vauvakilot pudotettuaan sai vedettyä jalkaansa skinny jeansit, eikä saanut omasta takapuolestaan tarpeeksi.

En tiedä, onko minulla vielä raskauskiloja. En ole käynyt vaa'alla moneen kuukauteen. Laihafarkut jalassa pähkäilin, että minulle on ollut eduksi, että kotona päiviä kanssani viettää herkkupoliisi. Hän ryntää keittiöön tivaamaan "Mitäs täällä patahtuu, äiti?" jos yritän salaa rapisutella keksipussia. Esikoisvauvan kanssa sai syödä roskaruokaa ja herkkuja ihan rauhassa. Ei tarvinnut salaa tunkea karkkia suuhun ja yrittää sitten vältellä katsekontaktia lapsen kanssa.

Olen lasten syömisten suhteen melkoinen ruokanatsi ja toteutan innokkaana saksalaisella tarkkuudella aikataulutettua ruokailurytmiämme. Sopii ilmeisesti myös raskauskilojen pudotukseen. Vyötärön kaventumisesta voin kiittää myös Philiä ja Tediä. Heidän ansiostaan en työntele kärryissä ainoastaan yhtä vauvaa, kun mukaan mahtuu myös 12 kilon lisäpaino.

Kävin juhlistamassa iloista housutapahtumaa lisäpainon ottaessa päiväunia. Kävin keksipussilla.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Pikkumusta

Minimalisti minussa riutuu lähes joka kerta, kun lapsille täytyy ostaa jotakin. Minun ensimmäinen kysymykseni lähes mitä tahansa omia hankintoja tehdessä on "Saako sitä mustana tai harmaana?". Minun ainoat kuviolliset vaatteeni ovat musta- tai siniraidallisia t-paitoja. Lapsen maku on huomattavasti kokeellisempi ja minun mielestäni kaikki lastentarvikkeet lähtökohtaisesti rumia.

Ehdin jo tovin huokailla itsekseni, kun etsiskelin internetistä rinkulaliinaa, johon olisi nopeaa nostaa vauva istumaan tilanteissa, joissa muu elämä vaatii kummankin käteni läsnäoloa. Miksi kantovälineessa täytyy olla jokin kuvio? Miksi nämä ovat niin värikkäitä? Miten nämä voisivat sopia yhteen minkään vaatteeni kanssa? -Kyllä, olen juurikin niin turhamainen, että kantovälineen täytyy sopia yhteen muun asuni kanssa. Kaikki löytämäni kuosit olivat ihan liian jotain minun makuuni.

Opettelen joka päivä elämään sen tosiasian kanssa, että lapsi ei sovi yhteen minun asuni kanssa.

Neljännessä kaupassa tärppäsi. Epäilyttävien kukikkaiden rinkuloiden, joita ilmeisesti nimitetään kantopusseiksi, joukossa oli musta rinkula. Minimalisti kiittää. Nyt voin kanniskella molempia lapsia sylissäni samaan aikaan. Vauvan kanniskelu kun tuntuu laukaisevan esikoisessakin tarpeen päästä syliin. Now I am Supermom.

Pussi soveltuu myös kohtuullisesti jarrutustaidottoman/haluttoman 2-vuotiaan potkupyöräilijän perässä juoksemiseen. Siihen tarvitsisin kyllä puuvillasekoitteisen pussin lisäksi jotakin bentsodiatsepiinipohjaista.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Irtiotto

- Äiti, mitä sulla on silmässä?
- Se on meikkiä.
- Äiti, mitä sulla on suussa?
- Se on huulipunaa.
- Sä näytät ihan hassulta.
- Ai jaa, näytänkö? Nyt mä lähden sinne ravintolaan. Nähdään sitten aamulla.


Kaivoin korkokengistä yhden vihreän muovilusikan, kaksi keltaista pelinappulaa ja yhden palapelin palan. Vedin kengät jalkaan ja takin päälle. Söin päivällisen parhaassa seurassa ja join pari olutta päälle. Tarkistin puhelimen pari kertaa, ei viestejä. Lupasin tulla kotiin yhden maissa. Taksikuittiin kirjautui klo 0.52.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kaikkea täytyy kokeilla, paitsi unikkokuosia

Kun palasin kotiin taannoiselta hemmottelureissultani a.k.a. juurihoidosta, oli kakkonen imaissut tuttipullosta 80 millilitraa korviketta -ennätysmäärän siis. Olin liikuttunut, onnellinen ja helpottunut. Itketti ihan vähän ilosta. Aiempina viikkoina olin keskittynyt tirauttamaan kyyneleitä hokien mielessäni "Mä en koskaan pääse täältä mihinkään. Mä en koskaan pääse täältä mihinkään." Taisin sanoa sen muutaman kerran ääneen miehellekin.

Iltaisin kuuntelin hiljaa sohvalla viereisessä huoneessa karjuvaa kakkosta ja tuttipulloa sitkeästi vauvan suuhun suostuttelevaa miestä. Välillä huuto hiljeni, minä olin toiveikas ja sitten huuto alkoi uudelleen. Minä jatkoin tutuksi tulleen lauseen toistelemista.



Kuluneiden tuttipulloharjoitusviikkojen aikana olen seissyt kaupan tuttipullohyllyjen edessä, kuin voittoarpaa etsien. Tutkaillut erilaisia suuttimia ja pullojen muotoja. Olen toistaiseksi kieltäytynyt ostamasta ainoastaan unikkokuosisia tuttipulloja, koska minun mielestäni kaikki unikkokuosinen tavara pitäisi kerätä roviolle ja tuikkaista tuleen. Toistaiseksi Ainun jänispullo on muodostunut syöttökisan suosikiksi. Mies arvelee nyt löytäneensä myös korvikkeen optimaalisen tarjoilulämpötilan. Ihonlämpöinen on kuulemma kakkosen mielestä liian kuumaa.

Olen päätynyt siihen, että neuvolan imetysohjaukseen olisi ainakin minun kohdallani pitänyt sisällyttää muistutus siitä, että vauvalle on hyvä tarjota tuttipulloa säännöllisesti, jotta pulloruokailun taito pysyy yllä. Minunlaiseni kotiurpo unohtaa välillä poistua perheensä parista. Luulen, että säännöllisellä kotoa poistumisella olisin ollut paljon lempeämmällä tuulella useampanakin päivänä. Täysipäiväisessä äitiydessä unohtaa monesti pitää huolta lasten ohella myös itsestään. Tämän väsyneen äidin on päästävä nauttimaan lapsivapaasta ilmatilasta yhtä syöttöväliä pitemmäksi ajaksi vähän useammin kuin kerran puolessa vuodessa.

Minun sydämeltäni on pudonnut painava kivi. On ihana tunne, kun ei ole enää niin korvaamaton.