Mitä vapaus on?

Lapset ottivat varaslähdön pääsiäisen viettoon ja me jäimme miehen kanssa neljäksi päiväksi kotiin. Neljäksi. Kahdestaan. Merkittäköön tämä päivämäärä maailmankirjoihin. Kuluneen kuuden vuoden aikana olen ollut erossa lapsista yhden yön pätkiä. Seisoin aamulla ennen töihin lähtöä keittiössä ja katselin puuroa kauhovaa kuopusta. Kysyttiin, että hämmentääkö. Totesin, että vähän. Mielessäni ajattelin, että ei kyllä varmaan tule ikävä. Ei millään pahalla, sillä rakastan rakastan, mutta kyllä vaihtelu virkistää. Ja vapaus.

 

 

Olin töissä tunnin pidempään ja käväisin kaupungilla ostoksilla. Valitsin päivälliseksi ruoka-aineita, jotka saavat lapset päästelemään oksennusääniä: pinaattia ja fetaa. Söin päivällisen sohvalla klo 19 ja avasin karkkipussin.  Jos olisin kymmenen vuotta sitten kuullut, mitä 35-vuotias Liisa tekee vaihtaakseen vapaalle kahden lapsen äitinä, olisin todennäköisesti repinyt irti munasarjani.

 

Mutta nyt vapausrepäisyt jakoon: Mitä sinä tekisit lapsettomalla ajalla?

Teelusikasta asiaa

Hesarissa oli taannoin kolumni tuoreen äidin epävarmuudesta ja tarpeesta tulla hyväksytyksi. Kolumnisti oli pakannut vauvan valmissoseen muskariin mennessään pakasterasiaan, jotta muut äidit eivät olisi huomanneet, että kaupan sörsseleillä mennään. Kolumnia lukiessani totesin, että vauvan ruokailuasioiden pyörittely toimii varmaankin hyvänä kanavana sille ahdistukselle, jota pienen ihmiselämän hengissä pitämisen velvollisuus tuottaa. Kun vauva kasvaa, muuttuvat ahdistuksen aiheet toisenlaisiksi. Harvan kouluikäisen lapsen vanhemman pääagendana on lapsen syömisasioiden vatvominen.

 

Hesari kirjoitti myös tällä viikolla lasten ruokailusta. Espoossa muutama vanhempi on vaatinut, että lapsille täytyy tarjota margariinin sijaan luomuvoita. Terveysasiantuntija ihmettelee kovien rasvojen ihannointia. Päädyin tutkimaan espoolaisäidin vastinetta HS:n artikkeliin. Kirjoittaja on ilmeisesti ravinnosta kiinnostunut kampaaja, joka pyrkii kumoamaan THL:n erikoistutkijan tutkimuksiin pohjautuvia väitteitä. "Verensokerien tasapaino loistaa poissaololaan tarhapäivien jälkeen ja päiväkodista kotiudutaan vatsat kivusta pinkeinä." kirjoittaja summaa päiväkotiruoan vaikutukset.

Kaikki rakkaus laadukkaan ruoan rakastajille, itsekin olen sellainen, mutta onko nyt ihan oikeasti niin, että lapset kyllästetään päiväkodissa sokerilla, ja että rasvaton maito ja kasvirasvat pilaavat lapsen. Jos rypsiöljyn saaminen on lapsen ongelmien top 3:ssa, ovat asiat melko hyvin. Rypsiöljy!!! Kirjoittajan mukaan päiväkodissa tarjottavan kinkkukiusauksen syöminen edistää sairautta. Olisin kiinnostunut lukemaan tutkimuksen tästä aiheesta.

 

 

 

Täytyy myöntää, että päiväkotiruoka on minulle hyvin tuntematon alue. Olen nähnyt kaurapuurokattilan tarjoilukärryssä aamuisin. Ja mehukeittoakin ehkä. Aamupalan jälkeisien aterioiden sisällöstä olen täysin lapsilta saadun tiedon varassa. Ruoasta keskustelu kuuluu kotimatkan small talkiin. Välillä yllätyn siitä, että helsinkiläiset päiväkotilapset syövät sujuvasti etnistä ruokaa, josta ei 80-luvun lapsi ollut kuullutkaan. -Ja siihen se mielenkiintoni sitten lopahtaakin. Olen etupäässä kiinnostunut siitä, minkälaista ruokaa me kotona tarjoamme lapsillemme, koska syön sitä myös itse. Haluan, että ruoka maistuu hyvältä, siksi emme syö juurikaan valmisruokia. Tähän väliin erityiskiitos pinaattilettupaketeille ja nakeille. Tarvitsen teitä ajoittain, olette ihania.

 

Uskon, että se ruoka, jota päiväkodeissa tarjotaan, on monelle lapselle monipuolisin ravinto, mitä he viikon aikana saavat. Minun on kovin vaikeaa uskoa, että päiväkotiruoka aiheuttaisi lapsille terveyshaittoja, vaikka einestä voisi varmaankin olla vähemmän. First world problems. Margariini on lapsen helpompi levittää leivälle, siihen ei kuole. Sitä on sämpylän päällä ehkä teelusikallinen. Mutta siitäkin voi kai sitten ahdistua.

Meta-analyysi sinisen välikausitakin merkityksestä lapsen sukupuolen ilmentämisen kontekstissa

Empiirisen ja täysin subjektiivisesti kerätyn tutkimusaineistoni perusteella, olen muodostanut seuraavan käsitteen:

prinsessavaihe (engl. princess phase). 1. Tyypillisesti 3-5 -ikävuoden välille ajoittuva tyttölapsen kehityskausi, jonka aikana lapsi vaatii vaatetuksensa väriksi vaaleanpunaista.

2. Lapsi haluaa pukeutua ennen kaikkea hameisiin ja mekkoihin. Kimalle ja helman liehuvuus lasketaan eduksi. 3. Saattaa ilmetä myös kiinnostuksena keijuihin ja merenneitoihin.

Nostan käden pystyyn. -Minä olin se äiti, joka ajatteli, että ei aio ostaa lapselleen vaaleanpunaisia vaatteita. Joitakin vuosia myöhemmin tajusin, että lapsi on erillinen yksilö, eikä hänen tehtävänsä ole toimia minun vaatetmieltymysteni toteutuskanavana. Aloin ostaa lapselle vaatteita, jotka olivat omasta mielestäni rumia. Kaikki käy, kunhan se on pinkkiä, oli ohjenuorani. Totesin, että 35-vuotiaalla naisella ja alle kouluikäisellä lapsella on muutenkin hyvin erilainen estetiikan ja kauneuden taju, jostain kumman syystä. Opettelin hyväksymään tämän tosiasian ja jatkan opettelua edelleen.

Talven kynnyksellä kolusin internetin haalarikauppoja. Olin valinnut kirkkaan pinkin puvun, jota esittelin esikoiselle. -Ihan kiva, mutta voisiko se olla jonkun muun värinen? Niinku oranssi tai jotain. Olin hämmentynyt ja palasin internettiin. -Nytkö se vaihe jo loppui? Seuraavaksi hämmennyin oranssin värin asemasta sukupuolten pelikentällä. Menenkö tyttöjen vai poikien osastolle? Onko oranssi poikien väri?

Välikausitakin väriksi esikoinen toivoi sinistä, ja sellainen hankittiin. Julistan prinsessavaiheen päättyneeksi. Lapsi ei suostu pukeutumaan mekkoon tai hameeseen edes juhlapäivinä. Onneksi perheessä on vielä yksi nuorempi kruununperillinen, sillä jotenkin jo ehdin tottua siihen, että pinkinkin värin kohdalla pätee lähes kaikilla elämän osa-alueilla pätevä sääntö: Parempi överit kuin vajarit.

Kukkuluuruu!

Vanhemmuudesta ja lapsista höpiseminen on jäänyt viime kuukausina vähemmälle, kun olen suunnannut kirjalliset ambitioni toisaalle. Nyt on aivokapasiteetissa taas tilaa ja täällä sitä ollaan, lapsiperhe-elämän ytimessä -internetissä. 

Blogihiljaisuudesta huolimatta, olisi vaikka mitä ollut kommentoitavaa viime kuukausina. Mutta asiat olivat ja menivät, joten tyydyn lyhyesti toteamaan seuraavaa:

 

- Syntymäpäiväkutsuille osallistuvat 4 - 7-vuotiaat lapset eivät arvosta kotitekoisia, pieteetillä pusaamiani,leipomuksia. Eivät sitten millään tavalla. Moukkia, sanon minä. Ensivuonna ostan litran vaniljajäätelöä ja kaadan sen päälle pari pussia vaahtokarkkeja. Ja mahdollisesti tökin jälleen nakkeja meloninpuolikkaaseen, koska nakkisiili on nakkisiili.
-Ja tämä Äitien sota! Totaalinen antikliimaksi! Mitä helvetin sotaa se on, että äidit istuvat tsemppaamassa toisiaan??? Mitä sosiaalipornoa tämä on olevinaan?? Katsoin kaksi jaksoa ja kyllästyin odottamaan konflikteja. Enemmän vauva.fi henkeä peliin, sanon  minä.

Mutta mitä teille kuuluu? Onko siellä vielä ketään?