sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sekalaisia

Lapset heräsivät poikkeuksellisesti vasta vähän ennen kahdeksaa. Makasin sohvalla peiton alla ja luin ensi viikon tenttiin, kun lapset katselivat Pikku Kakkosta. Peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku perunat lentää kuuhun, pikku perunat sukeltaa, pikku perunat kylvyssä, pikku perunat laulaa saa, peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikku peruna, pikkuu peeruunaa. Kaikenlaiset ohjelma-aihiot sitä menevätkin läpi seulasta. Lasten syödessä aamupalavoileipiä viipaloin hiljakseen omaan kuppiin melonia ja rahkaa, kaadoin vaivihkaa itselleni ison lasillisen tuoremehua ja poistuin syömään aamupalaa toiseen huoneeseen. Vähän Hesaria ja sitten taas hetki tenttiin.

Oli minun puistopäiväni ja pääsimme ovesta ulos melko vähillä pukemishuudoilla. Sä voit jäädä kotiin, jos et suostu laittamaan ulkovaatteita, on ihan hyvä ja toimiva viikonloppu-uhkaus. Pihalla totesimme, että esikoisen ulos unohtunut polkupyörä oli varastettu yön aikana. Onneksi korvaava menopeli löytyi potkulaudasta, eikä lapsi osannut surra menetystään pitkään. Minua kyllä vitutti. 

Pääsimme puistoon, keinutin lapsia ja istahdin penkille lukemaan kuukausiliitettä. Hetki Marja-Siskon ja Chrisin kanssa ja pian hiekkalaatikolta ilmoitettiin, että pikkusiskolta oli tullut pissa housuun. Suostuttelin hetken lapsia lähtemään kotiin, nostin hiekkalaatikossa murjottavan ja märän lapsen rattaisiin istumaan ja totesin, että pissat olivat lorahtaneet lapsen ulkoiluhousujen lahkeesta takilleni ja farkuille. Esikoinen kitisi koko kotimatkan väsyneitä jalkojaan ja minä tiuskin takaisin. Käytin jossakin välissä ilmaisua kuset housussa. Ei varmaankaan olisi tarvinnut.


Lapset nirsoilivat lounaalla ja söivät jauhelihakeitosta vain porkkanat. Ruoan jälkeen tarkistin tori.fi:n pyörätarjonnan ja annoin esikoisen valita punaisen Pukyn ja pinkin Nopsan välillä, vaikka tiesin ihan hyvin lopputuleman. Ainahan voi koittaa. Ruoan jälkeen hipsin lukemaan tenttiin, join välillä mielikuvituskaakaot ja appelsiinimehut ja hoidin vähän pikkuponia. Revin irti esikoisen hiuksissa roikkuvaa pikkusiskoa, sovittelin tavarakiistoja, ripustin pyykit ja ehdotin viimein, että katsoisitteko vähän vaikka dvd:tä. Söin salaa irtokarkkeja, kävin torkkumassa ja pyörittelin tenttimonisteita.

Illalliselle lähdettiin Rivolettoon. Tarjoilija tajusi eleettömästi kaikki lapsiperheen toiveet. Toi pyytämättä lasten käteen sopivat juomalasit pilleillä, tilasi lasten ruoat keittiöstä oikeaan aikaan ja tajusi olla sanomatta ääneen sitä viimeistä ruokalajia, vaan kyseli suunnitelmistamme kiertoilmaisuin. Toi täti ei halunnut sanoa sanaa jälkiruoka, totesi esikoinen naisen poistuttua. 

Ajelimme vatsat pullollaan kotiin ja mies lähti hakemaan uutta polkupyörää Espoon korvesta. Minä lojuin hetken sohvalla, uhkailin lapset nukkumakuntoon ja luin yhden luvun Peppi Pitkätossua. Lapset jäivät mölinöittä sänkyihinsä ja minä korkkasin jääkaapista tölkin kevytkolaa. Huomenna töihin ja se on ihan ok. 

13 kommenttia:

  1. mä tykkään tästä! meinasin kirjottaa, että susta, mutta se vois olla snadisti röyhkeetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mitä hanna, mä ajattelin sua, kun olin kirjoittanut tämän tekstin. Mulle on painunut mieleen sun kommentti jostain vuosien takaa, että tykkäät näistä arkisista jutuista. Älä kysy miksi, joskus ihminen muistaa ihan hassuja juttuja ja tämä on yksi niistä.

      Että et ole yhtään röyhkeä, koska mä ainakin tykkään susta, vaikka en sua oikeasti tunnekaan. Oot kiva.

      Poista
    2. Oho, vau! :) Tästä päätellen olen ihan linjassa juttujeni kanssa, mahtavaa! Varmaan osin johtuu siitä, että harva myöntää että välillä arki nyt vaan on ihan paskaa, mutta irtarit tai punkku oikeesti jeesaa. Ja onhan se arki kivaakin. Välillä. Ja ton 2,5-vuotiaan kanssa koko ajan kivempaa, siks tää taantuminen taas jännittääkin, kun tietää että se ottaa ainakin pari vuotta taas sitä ihan hullua sekoilua.


      Poista
  2. Mä taas haluaisin kysyä, että onks se vieläkin sen arvoista? Tuo perheen pyörittäminen siis ;) Punnitsen täällä vähän niin kuin vaihtoehtoja, ja lapsiperheiden arkikuvaukset on kyllä kuin litsari vasten kasvoja ;P Kannattaako se oikeasti?!? :o

    Ja mäkin kyllä tykkään tästä :) Ja noista irtokarkeista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko mikään minkään arvoista??? :D

      Tämän lapsiperheen arjen kohdalla vastaus riippuu vähän päivästä. Välillä haaveilen siitä, että saisin lukea rauhassa kirjaa tai häipyä vaan leffaan tai kaljoittelemaan ilman, että asiasta täytyy konsultoida lasten toista huoltajaa. Toisaalta tiedän, että joidenkin vuosien päästä sekin on ihan mahdollista ja lapset kasvavat isommaksi joka päivä. En ole lopun elämääni sidottu kahden uhmaikäisen kanssa taisteluun.

      Lapsi tuli meidän perheeseen siinä vaiheessa, kun tunsin tarvetta siirtyä elämänvaiheesta toiseen. Kai sitä silloin kaipasi jotakin uutta sisältöä elämään, kun baareissa pyöriminen ei enää jaksanut innostaa entiseen malliin. Olisi sen uuden sisällön voinut kyllä löytää muustakin, kuin lapsen saamisesta. Tätä omaa valintaa ei tietenkään voi enää perua, joten näillä mennään. Äitinä olo on ihanaa, vaikeaa, kamalaa ja kaikkea siltä väliltä. -Onko tämä vaivan arvoista, sitä on vaikeaa sanoa. Ehkä mulla on sitten mummona mukavat lapset, jotka tykkää musta ja pitää huolta. Ja sitä ennen vietetään yhdessä juhlapyhiä, kun ne on muuttaneet pois kotoa. Ja olen saanut seurata, miten kahdesta maailman mielenkiintoisimmasta tyypistä on kasvanut pärjääviä tolkkuihmisiä ja he ovat siinä sivussa opettaneet minulle paljon itsestäni. Eli on se varmaan sen arvoista, ainakin mun mielestä.

      Poista
  3. Oi mitä viikonloppuarkea :) Ihanan kamalaa!

    VastaaPoista
  4. Keitin aamupuurot pohjaan kun jämähdin lukemaan tätä postausta, mutta se oli sen arvoista. Sun tyyli kertoa teidän arjesta koukuttaa, kiitos parhaasta "äitiysblogista" minkä tiedän.

    VastaaPoista
  5. Hyvin sä pidät oman tilan perheessä! Miten sen teetkään, multa ei vaan onnistu, aina leviää omat hommat käsiin. Meillä tulee viikonlopun puistottamiset ym. hoidettua kimpassa. En kyllä varmaan kestäiskään omaa vuoroani yksin kahden about samanikäisen kanssa kuin teillä. Mut onneks ollaan miehen kans konsensuksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pääasia, että on puolison kanssa yhteisymmärrys näissä asioissa.

      Poista