perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kylkiluusta tai muusta

Tänä kesänä olen ajatellut paljon tyttöjä. Olen lukenut Monika Fagerholmin Diivaa ja kuunnellut PMMP:n Tytöt kappaletta. Olen miettinyt, mitä tytöt tarvitsevat. Tytöt ja pojat kun ovat erilaisia -vähän niinkuin miehet ja naisetkin. Ja nyt ei puhuta mistään voiko poika käyttää vaaleanpunaista tai kuka leikkii nukeilla-höpöhöpöstä. Siinä menee vain aikaa hukkaan.


Esikoisen kanssa on alkanut ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että tyttöjähän täällä meillä asuu. 3,5-vuotias määrittää jo sukupuoltaan itse. Valitsee mieleisensä vaatteet, haaveilee korkokengistä ja sovittelee päälleen äidin alusvaatteita. Lapsi tuntuu kasvavan tytöksi.




Jos saisin toivoa jotakin, toivoisin, että onnistuisin välittämään tytöilleni sen tunteen, että oma vartalo on itselle hyvä, eikä kenenkään muun omaisuutta. Toivoisin, että tytöt tietäisivät, että ei ole olemassa kovinkaan montaa asiaa, johon tytöt eivät pysty.

Toistaiseksi pohdimme, olisiko kääpiön toivoma Barbie nukke vielä hintansa väärti ja opettelemme olemaan sotkematta kynsilakkoja niiden kuivumisen aikana. Se on vaikeata vähän varttuneemmallekin tytölle.

4 kommenttia:

  1. Samoja asioita toivoisin omalle tytölleni. Mainitsemasi asiat ovat vaan ehkä ne vaikeimmat lapsen kasvatuksessa. Kunnollinen itsetunto on perusta onnelliselle elämälle. Äidin alusvaatelaatikko on kaikkein kiinnostavin juttu myös meidän neidille(1v).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jo tytär kyselee, että milloin mäkin saan laittaa rintaliivit päälle? :)

      Vankka itsetunto on varmaankin se, joka pelastaa lapsen monelta uhalta ja virhearviolta. Tuntuu välillä siltä, että tyttöjä kasvatetaan avuttomuuteen. Sen haluan itse välttää.

      Poista
  2. kommentoinpa nyt tähän, että kiitos ihan mahtavasta blogista! olen nyt reilun kuukauden ajan totutellut elämään kahden lapsen äitinä (esikoinen 2,5 v ja vauva 5 vko) ja sattumalta löysin blogisi hakusanalla "rasittava esikoinen" :) Onhan omat lapset tietysti ihania, mutta näitä vittutääonniinperseestä-hetkiä on myös päivittäin: kaikkialle lähteminen kestää, käsite "oma aika" erkanee yhä kauemmas, esikoinen kiukuttelee, vauva valvottaa, imetyksen sitovuus ketuttaa, lasten meluaminen ja lastenohjelmat tulevat korvista ulos, en muista/ehdi pestä omia hampaita.. Virtuaalinenkin vertaistuki siis lämmittää! Jään kuulolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavat hakusanat!!! Mutta kaikkeenhan hei tottuu! :D

      Mä niin tunnistan noi tunteet. Mutta totuushan on, että se sun oma aika on koko ajan taas lähempänä, kun vauva kasvaa. Tokan lapsen kanssa tietää, että kaikki menee ohi ja se oma elämä alkaa taas.

      Yritä tehdä elämä mahdollisimman mukavaksi. Ylitä aitoja tarpeen vaatiessa matalalta ja uskalla tarpeen tullen muuttaa mieltäsi siitä, miten asiat "kuuluu" tehdä. Kiva kun eksyit tänne. :)

      Poista